Poden jatkuvasti huonoa omatuntoa jostain. Jos esim. en käy koko päivän aikana lenkillä, ahdistun mielettömästi. Mikäli sitten käyn lenkillä, ajattelen että olisin voinut vetää pidemmänkin lenkin. Sama on aivan kaikessa mitä teen. Kun siivoan, olisin voinut tehdä sen paremmin. Kun näen kavereita, olisin voinut olla hauskempi, jättää sanomatta sen ja sen jutun. Tai sitten stressaan, loukkasinko jotakuta sanoillani.
En ole aloillani oikeastaan ollenkaan. Koko ajan suoritan ja suoritan, ja mitä enemmän suoritan, sitä enemmän koen voineeni suorittaa paremminkin. Mietin jatkuvasti menneitä, mitä olen siellä tehnyt väärin, milloin olen mokannut oikein kunnolla. En pääse yli mistään korjaamattomasta virheestä.
Kukaan ei tiedä tuntemuksistani, sillä kaikki ihmissuhteeni ovat myös pelkkää suorittamista. Sitä että koetan tehdä ihmissuhteissanikin kaiken niin, etten jää katumaan mitään. Ulkonäkö on myös yksi suurimpia paineen aiheuttajia. Olen hyvännäköinen, kerään paljon katseita, missä ikinä olenkin. En kuitenkaan halua olla paremman näköinen kuin esim. ystäväni. Ettei heille jää paha mieli, tai ettei ketään ala tuntea kateutta minua kohtaan.
En vaan osaa ottaa rennosti! Mikäli päivä on sujunut tyydyttävästi, poden illan miettien, mikä kaikki saattaa huomenna mennä pieleen. Koskaan siis en koe tehneeni mitään "täydellisesti", mutta tyydyttävästi kuitenkin.
Olen koettanut meditoida, lukenut isot pinot kirjoja rentoutumisesta, mutten vaan pysty siihen! Jatkuvasti ajatukseni harhailevat asioihin jotka ovat tekemättä, jotka pitäisi tehdä, tai asioihin joissa olen mokannut.
Olen avoliitossa miehen kanssa, joka tuntuu olevan täysin toiselta planeetalta kuin itse olen. Joskus välitin kyllä hänestä, mutta aikani ei yksinkertasesti riitä miettimään eroa, poismuuttoa, saati uutta suhdetta.
Mistä kaikki tämä johtuu, ja miten hemmetissä muut ihmiset pystyvät elämään ilman stressiä? En voi käsittää, miten joku ihminen pystyy illalla rentoutumaan ja nukahtamaan kun päivän aikana pomo on raivonnut, koira paskonut uudelle matolle, naapuri pöllinyt pyykit narulta ja kämppä on sekasin! Antaisin vasemman käteni jos tuon harmonian voisin saavuttaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostipa tutulta. Olen itse ollut ihan samanlainen, mutta johtuen ehkä oikeasti ahdistavista ja stressaavista tapahtumista muutaman viime vuoden aikana, en enää yksinkertaisesti jaksa stressata enää mitättömistä asioista. Ja varmasti ikäkin tekee tehtävänsä. Nykyään mulle on ihan herttasen yhdentekevää mitä muut minusta ajattelevat, onko matot suorassa ja tiskit koneessa, tukka nätisti jne.
Nuo kaikki tapahtumat viime vuosina olisin tietysti jättänyt kokemtta, mutta jotain olen niistä oppinutkin. Kaikki pinnallinen karisee. Suosittelisin sinua rentoutumiskirjojen sijaan lukemaan esim. Tommy Helstenin kirjoja, ne pistävät ihan oikeasti ajattelemaan omaa arvomaailmaansa ja sitä miten suhtaudut elämään.
Onnea matkaan, kyllä se mielenrauha vielä löytyy sinullekin :)
No minun kämpässä en viihtyisi varmaan edes tuntia.Kunapa saisin hieman osan sinun perfektionismistasi.
Sinulla on varmaan ollut joskus, ehkä lapsena ympäristö, että on pitänyt olla toisten armoilla. Oletko uskaltanut olla oma itsei, näytää tunteita, kiukutella, vaatia. Onko rangaistu jos on jäänyt asiat keskeneräisiksi. Onko pitänyt tehdä asioita, että joista et ole pitänyt, mutta olet joutunut suorittamaan lunastaaksesi niillä paikkasi ja olemassaolosi.
Jotain perusteurvallisuudessa on jäänyt tätyttymättä.
Vanha threadi näköjään, mutta jos eksyin tänne niin voi joku muukin eksyä. Tuli kymmenkunta erilaista ajatusta miten voisi lähteä parantamaan, tässä pari selkeintä:
Meditaatio on tärkeä asia, tässä tapauksessa pitäisi keskittyä enmmän mindfulnessiin, olla valveilla joka hetki siitä mitä tuntee/ajattelee ja miksi, tämä asia itsessään ei vielä tee mitään, mutta on pakollinen(?) työkalu kun haluaa kehittyä näissä asioissa.
Panostaa meditaation sitten enempi kun aika syö ulkonäon ja muut asiat ulkoiset asiat joista ammennat itseluottamusta/merkitystä (mahdollinen ikäkriisi).
1. Youtube: Rob Williams - The Psychology of Change . Lyhyesti: tekniikka miten alitajuntaan/toistuviin asioihin vaikutetaan nopeasti, ei ole pakollinen tekniikka, mutta niin hyvä etten näe mitään järkeä olla käyttämättä tuota tekniikkaa jossain muodossa.
2. Olit sitten ruma, hyvännäköinen tai hyvännäköinen joka peittelee hyvännäköisyyttään, niin ihmiset voi silti olla kateellisia joko ulkonäöstä tai jostain muusta asiasta (älykkyys,raha,ihmissuhteet,jne). Vaikka lähestymistapasi onkin jalo, se mitä ihmiset tuntee on heidän omissa käsissään, ei sinun käsissäsi. Ja mikä tärkeintä, mitä ikinä muut ihmiset tuntee, ajattelee tai mitä luulet heidän ajattelevan tai tuntevan, ei pitäisi viimekädessä vaikuttaa millään tavalla sinun omaan mielenterveyteesi.
3. Ymmärrys helpottaa tunteiden hallintaa, miksi koira pasko matolle? (eläinten käytös) Miksi naapuri pölli pyykit? (psykologia) Kämppä sekaisin, tähän varmaan auttaisi kuunnella sarasvuon podcasti ajasta/ajankäytöstä.
4. Zen viisautta: What is past is dead and gone, And the future is yet to come. Menneet on menneitä, tulevaisuus on tuntematon, näinpä ei ole järkeä stressata noita. Muuta ne asiat mitä pystyt muuttamaan elämässäsi, vaihda asennetta niitä asioita kohtaan mitä et pysty muuttamaan.
5. Älä luovuta, etsi tietoa. Etsivä löytää. Henkilö joka ei luovuta ei pysty häviämään.