Onko joku ollut hotellissa? Voitko suositella? Rauhallisuus? Onko kaikkien huoneiden parvekkeet tosiaan allasalueelle päin, kuten hotellin virallislla sivuilla sanotaan?
Vastaukset 7
- himachal
Pariin otteeseen joskus monia vuosia sitten. Kaikkien huoneiden parvekkeet on tosiaan allasalueelle päin. Ihan hyvä perus hotelli intialaisen mittakaavan mukaan. Ei mitään luksusta mutta kaikki tarvittava löytyy. Lähellä rantaa ja aivan Calanguten ravintoloiden, kauppojen ym. äärellä.
- _matkakuume_
Me on myös oltu kyseisessä hotellissa pari reissua. Ensimmäisen kerran viitisen vuotta sitten ja toisen kerran toissa talvena. Ihan siisti pieni hotelli eli ainakaan meillä ei ole ollut siellä mitään moitittavaa. Kaikkien huoneiden parvekkeet ovat samaan suuntaan eli altaalle. Allasalue sijaitsee vanhemman siiven edessä ja uudemman edessä on muuta pihaa. Hotelli oli juuri rakennettu, kun kävimme siellä eka kerran ja toinen siipi oli rakennettu käyntiemme välillä. Mun mielestä paikka oli ihan rauhallinen, mutta oikopolku rannalle oli meillä hiukan hakusessa; ei varmaan kertaakaan menty ihan samaa reittiä ja välillä eksyttiin paikallisten takapihoille =) Pääteitä pitkin matkaa oli kuitenkin reilusti enemmän. Voisin mennä kolmannenkin kerran.
- Suosittelen!
Ollaan kerran oltu kyseisessä hotellissa ja taas mennään tammikuussa. Mukava pieni hotelli, sai nukkua yönsä rauhassa vaikka tie menee ihan läheltä. Jotain koirien haukuntaa taisi yöllä kuulua mutta taitaa kuulua jokaiseen hotelliin. Keskustan shoppailumahdollisuudet on ihan lähellä ja hotellin edestä sai aina taksin halutessaan. Hotellin henkilökunta mukavaa ja ainakin kaksi nuorta jätkää (baarimikkoja) osasivat jonkin verran suomea ja olivat innokkaita oppimaan lisää.
Aamupala yksinkertainen, paahtoleipää, kananmunaa, jotain jugurtin tapaista, hedelmäpaloja sai ottaa jääkaapista ja kerran oli myös PERUNASALAATTIA! Joillain oli omia Suomesta tuotuja leikkeleitä mitä laittoivat leivän päälle eikä henkilökunta pitänyt sitä mitenkään paheksuttavana. Kahvi oli ihan juotavaa. Ruoka oli muuten hyvää, tekivät ihan hyviä välipaloja, voileipiä ja keittoja, varsinkin kanakeittoon ihastuin.
Se oikoreitti tosiaan sinne rantaan on aika eriskummallinen. Joka kerta taidettiin joutua jonkun pihamaalle ja puikkelehtimaan kanojen seassa ja pyykkinarujen ali :) Mutta kyllä se biitsi sieltä vaan joka kerta löytyi ja aina joku paikallinen osoitti innokkaasti oikeaan suuntaan.
Uskon että viihdytte kyseisessä hotellissa. Hyvää lomaa teille!- Piitsille
Kiva pikku hotelli, kannattaa mennä. Itse olen ollut siellä kuusi kertaa.
Oikopolku rantaan, altaan viereisestä portista ulos, kävele rantaan päin n. 50 m, vasemmalla olevien talojen välistä kirkon eteen, siitä menee suora tie rantaan.
- Intia-fani
Ihan ok hotelli, ei tosiaan mitään luxus-tasoa, mutta hyvällä paikalla. Kaikki partsit altaalle päin. Suihkusta tuli lämmintä vettä vaihdellen tulikuumasta kylmään ja sitäkin vähänlaisesti, mutta "This is India."
- munamies1
this is india..muaaaaaahhaa..ei sitten laellak...lahellakaan..go to kerala peoples..goa sucks
- tammikuu 2013
Nimimerkille munaton mies. Tätähän ei kysyttykään!! Mutta joillakin on tarvetta vastata asian vierestä. Hotelli on hyvällä paikalla. Kaupat ja ruokapaikat lähellä. Lähtö taas tammikuussa. Ihanaa!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561