Tarvitaan Saksan työmarkkinatie työreformi työttömille

Suomessakin tarvittaisiin Saksan työmarkkinatie, jossa kuritetaan syrjäytyneitä pitkäaikaistyöttömiä. Saksassa on kova kuri työttömälle. Suomessa on helppoa olla työtön esim. Lieksassa maksetaan asumis-, työmarkkinatuet ja sitä toimeentulotukeakin. siinä vielä hankitaan lisätienistiä. pestään vanhuksille mattoja pientä korvausta vastaan, kerätään tyhjiä pulloja/tölkkejä josta saa sievoisen summan sosiaalitukien lisäansioksi täysin verottomana. palkkatuki on sosiaalitukien suuruinen sillä työttömän ei kannata lähteä töihin ollenkaan kun saaa saman joutavana ollessaan ja voi hoitaa kotoa käsin leivonnaistuotteita myymällä pimeästi joku vielä ajaa pimeää taksia jne. Suomessa maksetaan liikaa yhteiskunnan tukia jouten olijoille. Lieksassa niin vähäpätöisiä töitä siinä vaan työtön istuu kun 4 tuntia tulee täytee ei siinä tarvitse hyvin tehdä mitään kuin laiskotella saahan siitä vielä lisukkeesi 9 euroa. Lieksan kaupungilla on työvalmentajia pitäisi pitkäaikaistyöttömiä kurittaa ja tekemään mitä työtä vaan on koirankakkoja pyörätiellä, lumenluontia talvella astioiden tiskaamista.
Kannattaa ottaa Saksasta mallia työttömien kohdalla ei kaikkea työmarkkinatien malliin vaan koskisi työttömiä jotka ovat pitkäaikaistyöttömiä
496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehdottomasti koko työväestö laitettava samojen ehtojen alle. Työnantajilta säästyisi miljardi euroa vuodessa johonkin hyödyllisempään kuten osinkoihin.
Kaikilta työmntekijöiltä jotka ansaitsevat yli 1000 euroa kuukaudessa tulisi vielä vähintään 50% yli tuhannen euron ansioista.

Hyvä me, nyt kaikilta palkat leikkuriin ja hyvä tulee.

Äänestä

Sama koskemaan turvapaikkaturisteja, tuet vit.tuun ja marjanpoimintaan. Siihen ei kielitaitoa tarvita.

Äänestä

Aloittajalta puuttuu vaan natsitevehdys Sieg Heil! Eikös työttömiä voisi laittaa leireille Saksan malliin, siinähän sitä vasta valtio säästäisikkin, paitsi kaasulaskussa!

Äänestä

Haista vittu perkele työttömien syyllistäjät

Lieksassa on 501 työtöntä jotka ovat 50 vuotta täyttäneitä työnantajat eivät ota näin vanhoja työsuhteisiin lohtuna on vain kunnan antama palkaton kuntouttava työtoiminta, jossa työttömiä alistavat työvoimatoimisto, kela, sosiaalitoimisto ja työvalmentajat mielenterveys on mennyt kun täällä kirjoitellaan jatkuvasti työttömistä ihan pilkan kera. Sulkekaa Lieksan työvoimatoimisto kokonaan tämän saatanan pulju siellä istuu joka huoneen nurkassa työvoimavirkailija. Näillä tempputyöllistämisessä ei rikastu kuin työvalmentajat ovat saaneet pimputuspaikat itselleen työtön köytyy eikä ole tasa-arvoinen palkansaajien kanssa.keksikää vielä pitkäaikaistyöttömille Saksalainen digtaattori työttömien kurittamiseksi. Miski perkele ei makseta eläkettä kyrpäinen työvoimatoimisto saatana vituttaa näiden kyrpien katselu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saksan työmarkkinati kirjoitti:

Suomessakin tarvittaisiin Saksan työmarkkinatie, jossa kuritetaan syrjäytyneitä pitkäaikaistyöttömiä. Saksassa on kova kuri työttömälle. Suomessa on helppoa olla työtön esim. Lieksassa maksetaan asumis-, työmarkkinatuet ja sitä toimeentulotukeakin. siinä vielä hankitaan lisätienistiä. pestään vanhuksille mattoja pientä korvausta vastaan, kerätään tyhjiä pulloja/tölkkejä josta saa sievoisen summan sosiaalitukien lisäansioksi täysin verottomana. palkkatuki on sosiaalitukien suuruinen sillä työttömän ei kannata lähteä töihin ollenkaan kun saaa saman joutavana ollessaan ja voi hoitaa kotoa käsin leivonnaistuotteita myymällä pimeästi joku vielä ajaa pimeää taksia jne. Suomessa maksetaan liikaa yhteiskunnan tukia jouten olijoille. Lieksassa niin vähäpätöisiä töitä siinä vaan työtön istuu kun 4 tuntia tulee täytee ei siinä tarvitse hyvin tehdä mitään kuin laiskotella saahan siitä vielä lisukkeesi 9 euroa. Lieksan kaupungilla on työvalmentajia pitäisi pitkäaikaistyöttömiä kurittaa ja tekemään mitä työtä vaan on koirankakkoja pyörätiellä, lumenluontia talvella astioiden tiskaamista.
Kannattaa ottaa Saksasta mallia työttömien kohdalla ei kaikkea työmarkkinatien malliin vaan koskisi työttömiä jotka ovat pitkäaikaistyöttömiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu