Synkkä ja syksyinen ilta.
Repaleisten pilvien lomasta katsoo kelmeä kuu. Omenat putoilevat raskaasti tömähtäen nurmikolle.
Metsässä sumu käärii itsensä puiden rungoille, halaten kylmänä kesän muistoja.
Syksyn tuoksu on makea, hieman kuvottava, hieman surumielinen.
Ensimmäinen halla-yö on vain muutaman askeleen päässä. Sen jälkeen kukat ovat mustia, elottomia.
Syksy ei ole vain vuodenaika, se on ailahteleva mielentila. Toisinaan kaunis, kuulas ja kirkas. Joskus sateinen, synkkä ja yksinäinen.
Mutta sinä, sinä olit kevät.
Repaleisten pilvien lomasta katsoo kelmeä kuu. Omenat putoilevat raskaasti tömähtäen nurmikolle.
Metsässä sumu käärii itsensä puiden rungoille, halaten kylmänä kesän muistoja.
Syksyn tuoksu on makea, hieman kuvottava, hieman surumielinen.
Ensimmäinen halla-yö on vain muutaman askeleen päässä. Sen jälkeen kukat ovat mustia, elottomia.
Syksy ei ole vain vuodenaika, se on ailahteleva mielentila. Toisinaan kaunis, kuulas ja kirkas. Joskus sateinen, synkkä ja yksinäinen.
Mutta sinä, sinä olit kevät.
Vastaukset 15
Vanhimmat
teksti ja surumielinen. Erheet ovat elämää ja joskus niistä syvät haavat jää.
Ymmärtäessään ja halutessaan niitä voi yrittää korjata, mutta silloin pitää tehdä muutakin kuin kirjoittaa ilmaan.
Hyvää yötä palstoille.
näin kuvailevasta teksistä kovin, mutta tästä tykkään. Olisi yksi kysymys. Onko hän imperfektissä?
Kaunista oli kyllä ap. Olenko minä mennyttä aikaa? :(
Kai se nyt lopulta on mahdotonta, jos siihen alusta lähtien niin suhtautuu.
Olen täynnä sanoja, niin täynnä sanoja, eivätkä ne kaikki ole todellakaan kauniita! Miksi ikinä osuinkaan hänen tielleen. Minä kun en varsinaisesti tunkenut hänen eteensä. :(
Kuulostaa minulta.
Mistäköhän kohdasta päätellen?
ajoittain sanoja on liikaa ja ne pitäisi saada jotenkin ulos..kirjoitettuna, rumat huudan ulos. Ja se, että jos tämä elämä alunpitäen olisi mennyt toisin..en olisi täällä ikävöimässä häntä. No can do. Todellisuudessa hänen avullaan löysin elämään syvemmän tarkoituksen. Opin tuntemaan itseni. Hyvät ja huonot puoleni.
No miten sille toiselle kävi? Vai oma kasvumatkako vain oli se asian ydin eikä muulla niin väliä?
Haluaisin niin hänet (m) elämääni, tutustua paljon paremmin...oikeasti rakastan omalla oudolla, aidolla tavalla. Tätä on vaikea selittää..näin väsyneenä, mutta rakastan häntä. Ihanin on hän olento täällä maan päällä..heti omien lasten jälkeen. Tai sittenkin samalla viivalla kaikki.
Onneksi kevät tulee aina takaisin. > http://youtu.be/67XqIxICt0s
Taidat olla psykopaatti-tyyppiä.
Syytös!!
No vaikka sitten keväällä..voih tätä elämää.
Kaivoin tämän jonkun kirjoittaman mielestäni hienon tekstin esille.
Sen lukeminen sai minut taas kaipaamaan sumuiseen syksyyn ja maalle. Metsään, ehkä illalla kävelemään taskulamppu kädessä. Kun alkaa lähestyä hiljaisin hetki vuodenkierrossa. Syksytkin tulevat eteen kiihtyvällä tahdilla, olen huomannut. Ennen se oli kevät mikä sai minut toiveikkaaksi ja jotenkin vastaanottavaisimmaksi, mutta nyt kaipaan usein vain sinne lämpimän pimeän syksyn varjoihin ja väreihin, jo ennen uutta kevättäkin. Eihän sitä moni ymmärrä. Kesä on jotenkin kuin itsestäänselvyys. Syksyn antamaa voimaa ja tuttua turvaa on vaikeaa sanoin kuvailla sellaiselle, jolle syksy on epätoivottu. Minulle myrskyinen merikin on aina enemmän olemassa, kuin tyyni.
muistan tän, syksyllä. luin kauniita tekstejä.