minua on jäänyt vaivaamaan uni jonka olen nähnyt todella monta kertaa. eli olen kotonani puuvajassa katson ovesta ulos ja näen taivaalla kirkkaan valojuovan. unen aikana tunnen itseni jotenkin ylemmäksi tai tärkeäksi. unta on vaikea selittää mutta jos vaikka esa osaisi auttaa olisin kiitollinen.
auttakaa
arska
2308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Varo vettä. Unesi saattaa varoittaa salaman iskusta tai hukkumisesta. Pysy kuivalla maalla ja ukonilmalla sisätiloissa.
Sinulla saattaa olla jokin henkilökohtainen suhde puuvajaan, siitä on vaikea sanoa. Valo saattaa olla jokin johtotähti, jokin on selvinnyt sinulle, välähtänyt sinulle, jokin ongelma ratkennut äkkiä, päässä on lamppu syttynyt, jos se on tähdenlento, sinun pitäisi toivoa jotain.
Viittauksia uskontoon. En tiedä, onko merkitystä unen kannalta, mutta Jeesushan oli puuseppä(, alana tunnetaan yleisesi melko vaatimattomana ammattina.) Valojuova on siten Jumala, joka antaa sinulle jonkin tehtävän täytettäväksi. Saattaisi siinä itsekukin tuntea itsensä ylemmäksi ja tärkeäksi. Olet etsinyt merkitystä, tavoitetta elämällesi, ja jotain sellaista olet löytänyt, tyytyväisyyden, rauhan, etsintä olisi päättynyt, ainakin toistaiseksi? Voi viitata myös toiveeseen löytää jotakin vastaavaa. Koska olet kotona, se jokin on löytynyt hyvin läheltä, sinusta itsestäsi? Puuvajan, paremman tiedon puutteessa, voisi tulkita elämistä tai halusta elää kiireetöntä, vaatimatonta, yksinkertaista elämää ja sitä kautta rauhan ja tyytyväisyyden saavuttamista.
Positiivinen uni joka tapauksessa sanoisin.