Tatuoinnit

Olen nähnyt kaksi kertaa unta että käsivarsissani on tatuointeja. Ensimmäisessä unessa olkapäissäni oli kaksi naista, toisella oli siniset hiukset ja tatuoinnin nainen oli hyvin kaunis. Sitten minulla jossain käden kohtaa enkelitatuointi. Minua kuitenki alkoi suuresti ahdistamaan tatuoinnit ja halusin ne pois.
Nyt näin unta taas, että toiseen olkapäähäni oli tatuoitu nainen. Käsivarressani taisi olla lepakko ja joku muu kuvio. Ja halusin nekin pois, mutta mietin unessa että olkoot sitten siinä. Vaikka ne olivat rumia tatuointeja. Mitä tällainen uni voisi tarkoittaa?
0238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


eitatuointeja kirjoitti:

Olen nähnyt kaksi kertaa unta että käsivarsissani on tatuointeja. Ensimmäisessä unessa olkapäissäni oli kaksi naista, toisella oli siniset hiukset ja tatuoinnin nainen oli hyvin kaunis. Sitten minulla jossain käden kohtaa enkelitatuointi. Minua kuitenki alkoi suuresti ahdistamaan tatuoinnit ja halusin ne pois.
Nyt näin unta taas, että toiseen olkapäähäni oli tatuoitu nainen. Käsivarressani taisi olla lepakko ja joku muu kuvio. Ja halusin nekin pois, mutta mietin unessa että olkoot sitten siinä. Vaikka ne olivat rumia tatuointeja. Mitä tällainen uni voisi tarkoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu