syksy ja talvi on meidän aikaa. Siltikin viime alkusyksy mursi unelmani ja haaveeni. En kuitenkaan luopunut ajatuksesta että joskus olemme yhdessä. Olen pedannut paikkaa sinulle jo vuosia. Oletko edes ajatellut asiaa. Kun väsyt raadantaan ja vauhdikkaaseen elämään, odotan sinua yhä. Sillä usko yhteisestä huomisesta saa jaksamaan ja jatkamaan päivästä toiseen eteenpäin. Tässä olen, enkä muualle mene. Odotan kunnes painat pääsi vierelleni.
J mies!
syysunelmaavaan
26489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tarkoitatko sa minua. Pave. N
En
Kunpa ottaisit yhteyttä oikeassa elämässä. Silloin tietäisin että se olet juuri sinä!
Mietityttää kun en viimeisimpiin posteihini saanut vastausta. Vain sen kalastusviestin.
Kokeiles uudestaan jos vaikka tärppäis.
Ehkä "testaan" tuleeko läpi? Vastaatko heti?
Olen kuulolla. Vaikka tuskin olen sinun jiisi.
Laitettu on. Nyt varmaan toteat ettet saanut postia ja olet väärä J.
No näin näyttäis olevan.
Noh, aina ei voi voittaa.
Ota sinä yhteyttä minuun. Ei ole puhelin numeroa.
Ei ole minullakaan. Sähköposti on sama kuin aina ennenkin.
Tosin tuskin olet edes henkilö jota kaipaan.
Tiedän. Ehkä laitan viestiä joku pvä taas.
Olen Päivi. Nousiainen.
pöydän takaa?
Alkuperäinen eli minä en ole mikään Päivi
Syksy on kaunista aikaa.
Mita tarkoitat tuolla.
.
Mutta keväällähän se paska pellolle levitetään.
Mitäs mä ******** kun ei ole peltoakaan..
Kaunis hymyilevä brune?
Saatan ollakin.
Olisitpa hän
Minäkin kaipaan J miestä. Hän on varmaan jonkun toisen vieressä nytkin, kuten aina. Minä yksikseni kuten aina 100 vuoden yksinäisyydessä.
meikäkin tuuppaa. tän Jikävän. ei voi midiS.
Minä oon Päivi ja kaipaan J miestä..