Vaihto- oppilas

Äiti

olimme mökillämme, minä 40- vuotias vaalea äiti, mieheni, poikani 20 v. sekä vaihto- oppilaamme Afrikasta 20 v.

Ilta sujui saunaa lämmitellen kun poikani piti lähteä kaupunkiin pakottavasta syystä, joten mieheni lähti viemään. Olin jo juonut viiniä ja tunsin olevani hieman humalassa.

Vilkutimme Miken kanssa perävalojen kadotessa. Sanoin vaihtavani mökissä pyyhkeen saunaa varten päälle. Pääsin kammariimme ja aloin riisua mekkoani pois. Olin ilkosen alasti kun huomasin Miken kävelevän ikkunan ohitse vilkaisten sisään.

Tunsin kiihottuvani ja olin aiemminkin huomannut pojan tiirailevan mua kiinnostuneesti. Etsin sopivaa pyyhettä kaapista ja tunsin samalla kuuman katseen selkäni takana. Olin hyvässä ja seksikkäässä kunnossa ikäisekseni.

Kietouduin pyyhkeeseen ja astuin verannalle Miken tullessa vastaan. Sanoin etsiväni hänelle pyyhkeen niin päästäisiin saunomaan. Pojan sortsit pullistelivat jo melkoisesti.

Olin keittiön puolela kun poika tuli istumaan pöydän ääreen kaatamani viinilasillisen ääreen. Mike katseli ulos järvelle mun katsellessani pojan roikkuvaa penistä pyyhkeen alla. Suonikas puolikova kulli houkutteli ja kostutti mua kiusoittavasti.

Lähdimme saunaa kohti ja pääsimme lauteille kuumaan löylyyn. Minua huippasi pian ja pyysin saada loikoilla pää pojan reisillä. Makasin jalat koukussa, joten pyyhe oli valahtanut alas vyötärölleni huomaamattani. Mike kaatoi kasvoilleni kylmää vettä ja se helpotti oloani heti.

Poika kehui minua kauniiksi naiseksi ja silitti märkiä hiuksiani. Tunsin jotain kovaa takaraivoani vasten. Samassa puhelin soi saunan kuistilla. Pääsin puhelimelle ja kuulin mieheni jäävän yön yli kaupunkiin, auto oli oikutellut matkalla.

Tulin saunaan ja sanoin Mikelle ettei saisi katsella kun pesen itseni. Saippuoin itseni ja pesin joka paikan huolellisesti. Tiesin pojan katselevan silmä kovana.

Pyysin Mikea pesemään selkäni ja peruutin lähemmäs lauteita. Poika laskeutui istumaan alimmaiselle lauteelle. Kädet pesivät hitaasti selkääni ja liukuivat alemmas. Poika nousi ylös ja minä kävelin hieman eteenpäin nojatakseni käsilläni seinää vasten.

Katsoin vyötärölleni ja näin mustien käsien liikkuvan hitaasti selälleni ja vatsallani. Vatsaltani kädet nousivat ylemmäs koskettaen tissejäni alta ja viimein nännejäni. Katselin käsiä tisseilläni ja inahdin sormen puristaessa nänniäni.

Kova penis liukui haarojeni väliin saaden mut levittämään jalkani hieman erilleen. Kova pitkä penis tuli näkyviin etupuolelle ja mun oli pakko koskettaa terskaa. Poika värähti ja työnsi lantiotaan eteen.

Olin jo aivan märkä peniksen kosketuksesta. Mike kouri isoja tissejäni ja hinkkasi kulliaan pilluani vasten. Poika kuiskasi korvaani ja kysyi onko mulla kortsua. Huokasin syvään ja painoin terskan sisääni.

Kiljahdin vartaloni täristessä ison kalun työntyessä koko mitallaan sisääni. Poika nai mua innokkaasti litistäen mut seinää vasten.

Olin melkein ilmassa Miken naidessa mua takaa. Poika parahti ja päästi kuuman suihkun sisääni. Tärisin vieläkin pojan vetäessä peniksen ulos minusta.

Pesimme itsemme hyvin ja suunnistimme mökkiä kohti.

Loikoilimme sängyllä pyyhkeet yllä. Nousin pojan päälle istumaan ja avasin pyyhkeeni pojan ihastellessa vaaleita tissejäni.

Otin viinilasini ja kaadoin hieman viiniä Miken kullille, joka alkoi taas kovettua. Maistelin puolikovaa kullia, imin vartta ja terskaa. Poika piti hiuksistani kiinni ja painoi päätäni alas.
Sperma täytti suuni pian ja poika ähki allani.


jatkuu....

7

23205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoidettu

      Oliko ehkäisy kunnossa... siemenet muuten vikkeliä

    • Mike

      Vaihto-oppilas Afrikasta????

      • DeRive

        On se tosiaan aika ihmeellistä että vaihto-oppilas voi olla Afrikasta...sillä edellytyksellä että tiedot kyseisestä mantereesta perustuvat 50-luvun maantiedon kirjoihin ja Tarzan-elokuviin. Itse olen tavannut useita vaihto-oppilaita ja luennoitsijoita Afrikasta.


      • Lehtori
        DeRive kirjoitti:

        On se tosiaan aika ihmeellistä että vaihto-oppilas voi olla Afrikasta...sillä edellytyksellä että tiedot kyseisestä mantereesta perustuvat 50-luvun maantiedon kirjoihin ja Tarzan-elokuviin. Itse olen tavannut useita vaihto-oppilaita ja luennoitsijoita Afrikasta.

        Idiootti ei ne ole vaihto-oppilaita!!! Ne on tavallisia opiskelijoita...vai tunnetko montakin suomalaista vaihto-oppilasta siellä syvässä viidakossa??????


      • DeRive
        Lehtori kirjoitti:

        Idiootti ei ne ole vaihto-oppilaita!!! Ne on tavallisia opiskelijoita...vai tunnetko montakin suomalaista vaihto-oppilasta siellä syvässä viidakossa??????

        Parahin "lehtori", tavallisilla opiskelijoilla tarkoitat ilmeisesti tutkinto-opiskelijoita suomalaisissa korkeakouluissa.

        Tässä tapauksessa tarkoitan kuitenkin ihan oikeaa vaihto-oppilasta, ja kyllä, tunnen useita "syvällä viidakossa" opiskelleita suomalaisia. Sikäläiset korkeakoulut sijaitsevat tosin kaupungeissa ja Saharan eroosio syö jäljellä olevaa viidakkoa kiihtyvällä vauhdilla.

        Siitä huolimatta kaikkea hyvää, jotkut meistä näköjään tarvitsevat sitä enemmän kuin toiset.


    • Pirita

      Hyvältä kuulostaa.. :)

    • Poika17

      Sori, enää ei lue täällä kuin "musta mies ja valkoinen nainen" tarinoita, että ei enää näe sitä kiihottavana.

      nice try anyway, mom.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe