Ensi viikolla iskee hirmumyrsky Suomeen!

Viranomaiset kehoittavatkin kansalaisia varautumaan tänne tulevaan luonnonmullistukseen:

Tuuli on niin voimakasta,että kaikkia alle satakiloisia ihmisiä kehoitetaan pysyttelemään suojassa omassa perunakellarissaan,jos ei käytössä ole lyijypainoisia kumisaappaita!

Ruokaa kannattaa hamstrata vähintään 6 kuukauden varalle.
Omenapuut ja muut koristekasvit on syytä katkoa suosiolla ihan itse, jotta ne eivät joudu myrskytuulen saaliiksi.

Peruna ja kasvimaat on helppo suojata:
Tilataan 8 kuution betoniauto ja kipataan mömmöt suojelukohteen päälle.
Näin ei kovakaan tuuli pääse turmelemaan kalliita vihanneksia ja betonin sisällä ne pysyvät tasalämpöisinä.

Kaikki maksamattomat ja erääntyneet laskut voi huoletta tunkea sinne pihanperän kompostin joukkoon, sillä toivon mukaan myrsky tempaisee ensimmäiseksi kaikki halvatun rahalaitokset mukaansa ja tipauttaa ne hyvässä lykyssä Bermudan kolmioon!

Mutta ei hätää,sillä pikaisesti koolle kutsuttu Pelastus&Kalastuslaitos on kehittänyt uuden torjuntasuunnitelman.
Suomi siirtyy poltetun maan taktiikkaan:

Jokaista kansalaista kehoitetaan tuhoamaan ja hävittämään asuinrakennuksensa ja mahdolliset ulkohuussinsa!
Näin kimppuun hyökkäävälle hirmumyrskylle jää mahdollisimman vähän tuhottavaa ja se siirtyy kiukuspäissään Ruotsin puolelle.
Ja silloin kyllä saavat hurrit kyytiä...

Joten nyt nopeasti valmiustilaan.
Vain henkilökohtaiset tavarat mukaan(kampa,nenäliina,rulla vessapaperia,puhtaat nilkkasukat sekä tupakkavehkeet) ja kellariin kyyristelemään.

Kyllä se tästä vielä...
Ehkä jo muutaman kuukauden jälkeen näemme taas kalpean auringon harmaan kajastuksen siintävän sumuisella taivaankannella...
19191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

sinä olet ihan hölmö ei kasvimaata voi peittää betonilla koska betoni on tarkoitettu rakentamiseen koska betonissa ei kasva perunat koska betoni niin lujaa soita vaikka kansan radioon siellä on muutkin hölmöt koska kansan radioon soittaa kaikki hölmöt koska kaikki hölmöt soittaa kansan radioon

Äänestä
  • Mustesienet on uskomattoman vahvoja, kun ne pukkaa itsensä asfaltin läpi ihan tuosta vaan. Ehkä enempi reunalta, mutta silti, ei voin kuin ihailla.

    Äänestä

Voi voi, ne pankkiirit ovat lentäneet jo ajat sitten sinne ja vonkaavat Bermudan kolmiota juuri niillä velkasaatavillaan.

Äänestä

Tuhotaanko kaivot petroolilla,
niinkuin Lapin-sodassa?

Äänestä
  • Ehdottomasti!

    Ja puhelinpylväät armotta nurin.Ovela myrskyrintama huomaa sellaiset kirkasjohdot armotta,joten maastoon ujutetut maajohdot otetaan heti käyttöön.
    Muista aloittaa naapurin tontilta se kirveenheiluttelu...

    Äänestä

höh, ei tuu mitään hirmumyrskyä, pikku tuulia vaan joka puistelee puista lehdet, luonto valmistautuu ottamaan talven vastaan.

Äänestä
  • Vaan kun tulee!

    Iskeekin sellainen myräkkä,että Luonto-Äidillä peruukki kiljahtelee ja puunlehdet pyörivät pienenä pyörteenä pitkin piennarta.
    Sillä nyt otetaan luonnolta luonto pois!

    Kannattaa ottaa tosissaan tämä kauhia ennuste.
    Mä olisin ehkä voinut ennustaa vieläkin tarkemmin teenpuruista,mutta kun multa loppui sätkäpurut,niin piti survoa nekin muruset piipun täytteeksi.

    Vapise kuolevainen!Tulee sellaiset myrskyt Martinlaaksoon,että...

    Äänestä

  • on ilmoja pidellyt kirjoitti:

    Vaan kun tulee!

    Iskeekin sellainen myräkkä,että Luonto-Äidillä peruukki kiljahtelee ja puunlehdet pyörivät pienenä pyörteenä pitkin piennarta.
    Sillä nyt otetaan luonnolta luonto pois!

    Kannattaa ottaa tosissaan tämä kauhia ennuste.
    Mä olisin ehkä voinut ennustaa vieläkin tarkemmin teenpuruista,mutta kun multa loppui sätkäpurut,niin piti survoa nekin muruset piipun täytteeksi.

    Vapise kuolevainen!Tulee sellaiset myrskyt Martinlaaksoon,että...

    No sinne voi tullakin. Mulla ei sitten mitään hätää olekaan.
    Muutin Martinlaaksosta pois jo -92.

    Äänestä

  • Lupasivat myrskyn rippeitä tännekin Suomeen.Näkee sen sitten.

    Äänestä

  • tulisilla kirjoitti:

    No sinne voi tullakin. Mulla ei sitten mitään hätää olekaan.
    Muutin Martinlaaksosta pois jo -92.

    Heh, pari vuotta miun jälkeen...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Heh, pari vuotta miun jälkeen...

    Silloin alkoikin se Martinlaakson täyttäminen taloilla.
    Nyt kun siellä käy niin taloja talojen vieressä.
    Ihan mahdotonta on tuo rakentaminen nykyään joka paikassa.

    Äänestä

  • saas nähdä kirjoitti:

    Lupasivat myrskyn rippeitä tännekin Suomeen.Näkee sen sitten.

    Ei ainakaan tänne etelä suomeen ole ennustettu mitään myrskyjä seuraavan

    viiden vrk:n aikana.

    Äänestä

  • tulisilla kirjoitti:

    Silloin alkoikin se Martinlaakson täyttäminen taloilla.
    Nyt kun siellä käy niin taloja talojen vieressä.
    Ihan mahdotonta on tuo rakentaminen nykyään joka paikassa.

    Noo, samaa se on vähän joka puolella näitä Vantaan keskuksia, siksi kai täältä lähdenkin heti kun työt voin taakse jättää. Kai jossakin päin maata on jo valmiiksi rakennettua niin että metsät pysyvät metsinä ja pellot peltoina.

    Äänestä

Pilailu luonnon voimien kustannuksella on ajattelematonta. Olemme saaneet lukea ja kokeakin miten tämä Telluksemme on kuin jalkapallo, kun Telluksen rakenteet alkavat järjestellä palikoita uuteen järjestykseen.
Siinä sitten liitokset tärisevät, tuloksena tuhoisat maanjäristykset tsunamiin saakka ym.
Ilmassa ihmeellisesti muodostuvat trombit sekä hirmumyrsky hurrikaanit tempaisevat puut irti maasta kuten vapaaksi päästetyt ilmapallot ja veden pinnat alkavat kohista kun Niagaran putoksien tai Sähkölaitoksien patojen mahtava irti päästetty veden voima ja kuohu.

Näiden ilmiöiden näkeminen ja tiedostaminen tuo uskottavuuden luonnon voimiin, samalla tiedostaa, kuinka pieniä olemme luonnon voimien kohdatessa eri maanosia.

Äänestä

jaaa vai iskee, hallitusko kaatuu,,,, nooh Soini pistää uuden hallituksen pystyyn, se on sillä selvä sitte, myrsky on ohi.

Äänestä

Tämäpä oli hyvää tietoa.
Poltankin oitis kaikki talveksi varaamani polttopuut.
Etteivät lennellessään osua naapurin kalloon. Saati narmuta hienoa autoaan.

Mutta sitten tuleekin tenkkapoo.Kun ei ole sitä kellaria ?
Niin mihin kyyristyisin ? Jos ottaisin sen betonikuorman perunamaalle ja tekisin siihen kolon.Olisi muonatarvikkeetkin käden ulottuvilla ?

Pitäisikö kattopelti itse rullata alas, myrsky sen tekee kuitenkin.
Linnunpesät pitää kaiketi kantaa talteen ensi kesää varten?

Laitetaanko avanto jo jokeen ? Vettä tulee ilmeisesti niin paljon taivaalta, ettei sitä tarvitse erikseen varata ?

Äänestä
  • Asia on otettava hyvin vakavasti...
    Kohta alkaa sellaiset pauhut ja kauhut,että ei ole ennen täällä nähty:

    Myrskytuuli kuljettaa kokonaisia junanvaunuja ilmassa ja tornaadot kaatavat jopa kottikärryt pihamaalle.
    Alkaa eläinten joukkopako!

    Varikset lentävät reput selässään,kastemadot naamioituvat tippaleiviksi ja merihevoset ahnehtivat meriheinää niin paljon,että niille tulee ähky!
    Ihminen on julma,mutta luonto on vieläkin julmempi...

    Äänestä

Nämä palstat ovat täynnä näitä pessimistisiä ruoan hamstraajia.
Kun ruokaa pitää olla isot pakastimet pullollaan, niin jonkinlaisista
peloista nämä pakastimien omistajat kärsivät.
Kauppoja on taajamat väärällään ja hyviä ja ehdottomasti terveellisestä
ruokaa valmistavia ravintoloita löytyy isommista kaupungeista.
Mikä on syödessä ja antaa töitä samalla ravintoloitsijoille ja kauppiaille ja luppoaikaa
jää hyviin harrastuksiin.

Äänestä

mahtailla suurilla pakastimilla, ja kuinka täynnä se on heh,




naaaarataaaa, niin vietävästi,,,,,



tuo pakastin juttu, heh, pakastimet pullollan ruokaa hah, ja ensi kesän alussa kaikki kannetaan kaatopaikalle koska ei jakseta syödä ja ON UNOHTUNU syödä, kaikki on pilaantunu käyttökelvottomaksi, ei pakastimessa ruoka säily ikuisesti,
on miullaki pakastin joten kokemusta on, joka vuosi olen joutunu kuskaamaa melkein kaiken kaatopaikalle, katos kun pakastin on välliin sulatettavaki,
auta armias, aina on unohtunutta ruokaa pakastimessa, arvaat varmaan kuinka harmittaa,,
miksikökähän tuoki on pitäny kesiä joka huuholliin, ku vanhukset asuu yksin, eikä me enään voida syödä ja ahmia kuten ennen kun elimistö ei sulata, muutenki olemme aivan liian lihavia kuolessamme, ajatelkaa arkun kantajiaki hieman, olisi syytä laihduttaa kunnolla enen kuin kuolemme, hiiteen koko pakastimet,
tietenki suurissa lapsiperheissä on viisasta käyttää isompaaki pakastinta,
ku ei se maailman loppu oo vieläkää tullu, eikä ruokapulasta ole tietoakaan,
pienemmät pakastimet jääkaapin ohessa olisi riittävä keksintö näinä aikoina, eteenki vanhuksille,
sitten joskus kun vaara on todellinen otettas suuret pakastimet käyttöön.

virheitä on varmaan paljon, en jaksa korjata, koittakaa saaha selvää ja anteeksi kirjoitusvirheet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


on ilmoja pidellyt kirjoitti:

Viranomaiset kehoittavatkin kansalaisia varautumaan tänne tulevaan luonnonmullistukseen:

Tuuli on niin voimakasta,että kaikkia alle satakiloisia ihmisiä kehoitetaan pysyttelemään suojassa omassa perunakellarissaan,jos ei käytössä ole lyijypainoisia kumisaappaita!

Ruokaa kannattaa hamstrata vähintään 6 kuukauden varalle.
Omenapuut ja muut koristekasvit on syytä katkoa suosiolla ihan itse, jotta ne eivät joudu myrskytuulen saaliiksi.

Peruna ja kasvimaat on helppo suojata:
Tilataan 8 kuution betoniauto ja kipataan mömmöt suojelukohteen päälle.
Näin ei kovakaan tuuli pääse turmelemaan kalliita vihanneksia ja betonin sisällä ne pysyvät tasalämpöisinä.

Kaikki maksamattomat ja erääntyneet laskut voi huoletta tunkea sinne pihanperän kompostin joukkoon, sillä toivon mukaan myrsky tempaisee ensimmäiseksi kaikki halvatun rahalaitokset mukaansa ja tipauttaa ne hyvässä lykyssä Bermudan kolmioon!

Mutta ei hätää,sillä pikaisesti koolle kutsuttu Pelastus&Kalastuslaitos on kehittänyt uuden torjuntasuunnitelman.
Suomi siirtyy poltetun maan taktiikkaan:

Jokaista kansalaista kehoitetaan tuhoamaan ja hävittämään asuinrakennuksensa ja mahdolliset ulkohuussinsa!
Näin kimppuun hyökkäävälle hirmumyrskylle jää mahdollisimman vähän tuhottavaa ja se siirtyy kiukuspäissään Ruotsin puolelle.
Ja silloin kyllä saavat hurrit kyytiä...

Joten nyt nopeasti valmiustilaan.
Vain henkilökohtaiset tavarat mukaan(kampa,nenäliina,rulla vessapaperia,puhtaat nilkkasukat sekä tupakkavehkeet) ja kellariin kyyristelemään.

Kyllä se tästä vielä...
Ehkä jo muutaman kuukauden jälkeen näemme taas kalpean auringon harmaan kajastuksen siintävän sumuisella taivaankannella...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu