mikäli aikuinen kokee ja kiusaa alentaen,uhaten tai vallanpidollaan toista henkilöä,on se tunne-elämän tasapainottomuudesta oire.itsetunto on huono,sitä pitää alentaa toisia jotta näkisi itsensä kapeasti ns hyvempänä,parempanaan. ei tasapainoisen,itsensä kanssa sujut tarvitse enään todistaa mitään ja on ympäristönsä kanssa sopusoinnussa.kiusaaminen ja vallanhalu toisia kohtaan kertonee että henkilöä itseään on simputettu menneessä tavalla tai toisella ja ei ole käsitellyt ongelmiaan.hän toistaa menneisyytensä kuvioita.
kiusaus aina oire .
mennyt ja nykyisyys
19105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Yleensä tollanen siirtyy sukupolvelta toiselle. Sitä mieltä ollut aina. Niistä kuvioista voi kyllä erottautua ja se tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselle mutta mahdollista se on.
Dr. Phil kyttänä pakko taas sanoa, että siellä oli tällanen oikein esimerkkiperhe kerran ja nuorempi sukupolvi koetti katkaista kierrettä. Mut sitten siihen tuotiin äiti jolla oli väkivaltainen lapsuus ja hänen äitinsä jolla oli väkivaltainen lapsuus ja... missä se "syyllinen" enää on ?
Kun on siinä asemassa, että ottaa vastaan moista, ei sitä ensimmäisenä tule otettua siltä kantilta, että toisen käytökseen saattaa olla syyt siellä historiassaan ja menneisyydessään ja että asioilla saattaa olla pitkäkin historia, sukupolvien ylitse.
Sitä vain on siinä, tuntee nahoissaan ja kun ei kestä enää, nousee vastaan.
Juu, ei tietenkään. Eikä se liity ainakaan asian hyväksymiseen mitenkään.
Kenenkään tartte alkaa analysoimaan tai hoivaamaan toista jos niin käyttäytyy. Kukin lukekoon läksynsä ihan itte =)
Tuli tosta jostain syystä kaaliin sellanenkin väläys (wau...häh.... ;) ? ), että se on jännä kun ihmismieli monesti kääntää asian niin, että mä jään tähän suhteeseen taistelemaan siitä oikeudenmukaisuudesta ja "opettamaan" tota elämään oikein, esim olemaan pettämättä, lyömättä tai jotain ja sitten siinä menee se kymppivuosi ihmetellessä "kun ei se tajua". Kun mä olen oikeassa ja ton pitäis tajuta muuttua.
Hmm... sehän vain ruokkii ongelmaa eikä se tarkoita sitä että se olisi toisen osapuolen syy. Siitä tulee kyllä osasyy, koska toinen ei joudu vastaamaan teoistaan esim kolmeen vuoteen ja sitten "yhtäkkiä" toinen lähtee menemään vaikka se oli okei ensin. Se on sitä toisen muuttamista ja jokainen sitä yrittänyt tietää (toivottavasti jossain vaiheessa ) miten hyvin se toimii.
Esim äijä saa huidella ja dogailla epätoivoisen kontrollointiyrityksen alla vaikka viis vee ja sitten yhtäkkiä ollaankin tosissaan ja erotaan vaikka sitä on jankattu jo sata vuotta.
Tollaset kaikki ongelmat on koko perheen ongelmia ja sitä ruokitaan tiedostamatta tai tiedostaen mutta hernenekkusilla muistutuksena, että se ei tarkoita sitä että toisen tekemiset olisivat jonkun toisen vastuulla.
Ei, kyllä omat tekemiset ja tekemäätä jättämiset ovat omalla vastuulla ja toisen tekemiset ja tekemättä jättämiset ovat sen toisen vastuulla.
Mut mitä mieltä, onko sellainen joka ei tuota ole sisäistänyt vielä, epätoivoinen, pelokas, "traumaattinen" vai kaikkivoipaisuuden harhassa ?
Ehkä jokaista lajia löytyy.
Narsistiin kun ei vaan päde mitkään moraali tai muutkaan säännöt,ne ei vaan kertakaikkiaan ota mitään vastuuta omista tekemisistään,eikä ne opi mistään mitään,tai oppii ne sen että pitää olla vaan ensi kerralla parempi narsisti.
Ainahan Omat törppöilyt voi delegoida jonku toisen syyksi.
Mutta mitäs jos keskittyis vaan omiin tekemisiin sellasessa tilanteessa ?
Miks mä olen täällä ?
Mitä helkutin väliä sillä on jos kaikki ihmiset ei ajattele kuin Minä ? Tai toimi niin ?
Jos joku on sellanen pelle, olkoot. Pitäkää huoli Itsestänne ja omasta moraalistanne.
Ainahan on niitäkin, jotka sekoittaa sen syyn ja seurauksen siihen mukaan.
Jolloin asia menee poikkeuksetta jossitteluksi ja kun asiasta huomauttaa, onkin sitten itsekäs k.pää.
Ainahan ne ratkaisut tehdään jonkin asiaan vaikuttavan syyn takia. Ei niitä ratkaisuja lähdetä tyhjästä nyhjäämään.. Sanoisin, että sellainen ihminen, joka ei hyväksy omaa osuuttaan toisen tekemissä ratkaisuissa, on pettynyt kontrollifriikki, joka pelaa vanhentuneilla korteilla :)
Jos noin voi sanoa..
Itse olen joissakin tilanteissa niin traumatisoitunut, että toisen on melkein turha yrittääkään edes puhua mulle, jos ei osaa automaattisesti kaivaa itsestään sitä "oikeanlaista" sävellajia ja oikeita sanoja. Ja taas, jos toinen on kykenemätön tekemään huomioita siitä, että millä tavalla pääsee pisimmälle ... Iskee päälle sellainen "NO VOI VOI". Ja jotkut ovat niin jääräpäisiä, että kieltäytyvät ja puskevat väkisin eteenpäin sillä omalla toimimattomalla tyylillään ja laittavat sitten epäonnistumisensa toisen syyksi.
Mietin ensin tuosta epätoivoisesta, että ei kait epätoivoinen sentään, mutta toisaalta, miksi ei. Jos on epätoivoinen tiedostaessaan kaiken menevän päin peetä ja tuntee olevansa kykenemätön kääntämään laivan suuntaa, niin miksipä ei, epätoivoinenkin sopisi tuohon.
Yks tyyppi kysyi kerran multa, että onko sun mielestä moraalisesti väärin jos teen nyt näin..
Nykyisin ymmärrän, että ihmisiä tosiaan on maailmassa monenlaisia ja että toisilla se herkkyys siihen toiseen ihmiseen on kohtuullisen olematonta, ellei jopa vähäisempääkin.
Itse olin sattumalta sellaisessa tilanteessa, että toisen pisteet vaan ropisi ropisemistaan alaspäin... Kuka ihminen ensin tietää, että mitä on tekemässä ja hakee siihen toiselta hyväksyntää kysymällä, että onko sun mielestä MORAALISESTI väärin... Aika kaukaa haetun laskennallinen ja oman paikan petaaja, oli mun mielipide silloin.
En tiedä, onko muuttunut niistä ajoista tuo mun mielipide mihkään.. Ehkä jos saisin selityksen, saattaisi muuttua..
Niinpä, tolla epätoivolla tarkoitin lähinnä "sen rakkauden etsijöitä", korjaajan etsijöitä, hylkäämiskammoisia, hyväksynnänhakijoita.
Ja tosta kontrollifriikistä tuli mieleeni, että moni LR tai mikä ikinä joka elää sellasessa suhteessa, on just sellanen. Kontrolloiva mutta se on "okey" koska se tehdään hyvän nimissä ?
Kaikkihan tuohon kohtaan käy, tosiaan. Mutta tilanteen ollessa päällä, ei tule ajatelleeksi, että ehkä toinen pelkää, että hänet hylätään, että toinen pelkää ehkä menettävänsä kaiken. Näkee vain sen, että se nyt tekee noin, sehän on merkki mulle, että häipyä. Ja toisaalta, kun ajattelen itseni tilanteeseen, niin minähän häivyn. Ensin. Hylkäämispelkoisena en jää odottelemaan, että toinen saa ne palaset kasattua sille mallille, että tietöisi mitä haluaisi, minulle riittää se ehkäily. Jos toinen ehkäilee se on sama kuin sanoisi vaan suoraan, että ei.
Hyvän nimissähän tehdään taas paljon pahaa, ja se usein tuntuu olevan okey juuri sen takia, että tarkoitettiin hyvää. Ikäänkuin se tarkoitus pyhittäisi aivan kaiken, se tarkoitus on kuin anteeksipyyntö itsessään. Sellaiset tyhmät, kuten minä, mehän ei taas sellaista aina tajuta. Mulla on oma tahto ja saan haluta sitä hyvää, mikä mulle oikeasti on hyvää. Siihen tarvita toista miettimään mun puolesta ja mun puolesta päättämään asioita, että miten pitäis ja miten olis paras, kun toinen mulle haluaa vain hyvää. Jotkuthan on sellaisia, että eihän ne esimerkiksi näe itseään hyvänä vaihtoehtona itseään toiselle esimerkiksi kumppaniksi. Siinäkin voi taas miettiä, että mitähän ihmettä tässä taas soopaillaan. Sellainen päinvastaisen jatkuva vakuuttelukin kun syö sisältä aika tehokkaasti. Mutta onko sellainen vain huonoa itsetuntoa?
Nimenomaan. Oma epäoikeudenmukaisuudenkin tuntu hälvenee kun käsittää ettei kaikki vaan voi tai osaa pelata samoilla korteilla.
Musta ois aika pelottavaa itse asiassa jos kaikki ihmiset ois samanlaisia.
Mä muistan ajan kun olin ihan raivona esim vanhemmille tai jollekin kaltoinkohtelusta tms., mutta sitten kun tuli ittekkin tehtyä asioita joita ei ois ikinä voinut kuvitella tekevänsä ja sai sillain ripauksen maistaa nöyryyttä...jotenkin vain alko käsittämään paremmin ettei esim heidän kaltoinkohtelu tavallaan oo henkilökohtaista.
Kaiken kaikkiaan asenne, jossa ihmisten pitäis olla "valmiita" ja "hienoja" heti, ilman ns käsittelyä, on todella kummallinen. Jos sitten osuu jonkun matkalle siinä välissä, se on voi voi. Joku osuu myös sinun matkallesi =)
Juu, kun tilanne on päällä, ei näe kirkkaasti. Sekin inhimillistä. Monenlaiset mekanismit jyllää ja se on okei. Kun ihmiset tajuis sen =)
Mä olen ollut erittäin voimakkaasti hylkää ennen kuin sut hylätään, satuta ennen kuin sua satutetaan ihminen mutta ei sillä mihkään pääse. Pakko sitäkin oli kokeilla, kuitenkin =)
Kyllähän sitä itekkin tajuaa järjellä paljonkin asioita mutta käytännössä on vaikeampaa.
Huono itsetunto = narsistinen vamma ?
Mutta...iso mutta... onko se huonon ihmisen merkki ?
Tuli tostakin ajatus, että miks kaks päinvastaista monesti menee yhteen : toiselta tarttis taitoa "dominoida" ja olla itsekkäämpi ja toiselta tarttis kykyä ajatella toisiakin. Tosta otan kyllä sen verran takas että uhriutunut marttyyri ei ole toisia ajatteleva vaikka luuleekin vaan itsekeskeinen. Mut anyway.
Huono tai valheellinen itsetunto = kehittämisen tarvetta. Vakka ja ..
Sama homma täälläkin päässä. Muistan ajan kun kauhistelin milloin mitäkin kun kuulin ihmisten toilailuista. Ja eipä aikaakaan kuin voi kauhistus - olin itse tilanteessa, jota olin juuri kauhistellut :D
On ymmärrys kyllä lisääntynyt noista nuoruuden kultaisista "Olen niin hyvä ihminen" - päivistä, että minusta ei ole tuomitsemaan suoralta kädeltä montakaan ihmistä tässä maailmassa. Aina on jotakin, joka lieventää ihmiskohtalon ja tarinan Voi kauhistus-efektiä.
Voi kirjoittaa siitä, että mikä minusta tuntuu pahalta ja samalla muistaa, että on ihmisiä, joista minun toimintani tuntuu ihan yhtä pahalta. Siinä pitää vaan sitten mietiskellä, että millä kohtaa oman elämän kaarta tuo ihminen sijaitsee ja kuinka tärkeä toinen on itselle, että sitä kautta lähteä pohtimaan niitä keinoja, joita on käytettävissä jonkin asian selvittämiseen. Ja joskus myös hyväksyä se, että toista ei voi aina yrityksistäkään huolimatta ymmärtää ihan täysin ja että me kaikki teemme oman elämämme ratkaisuja kykyjemme mukaan. Tai viitseliäisyyden, mukavuudenhalun.. jne.
Tai no, mulla niitä keinoja ole ikinä. Eikä taitoakaan ei sen puoleen :D Siltä ainakin välillä vahvasti vaikuttaa..
Marttyyrit ei kyllä saa nekään mun sympatioita myöskään..(pedofiilit ja Breivikin kaltaiset - sainpas päähäni, että tapanpa tuolta vähän populaa niitä toisia, jotka ei sympatioita kaipaa mun mielestä)
Niillä on vähän liikaa taipumuksia nimenomaan olla tasan itsekeskeisiä, eikä mitään muuta. Äärimmäisen kierolla tavalla itseensä kietoutuneiden äärimmäistä itsekeskeisyyttä sellainen uhrimarttyyri-asenne. Ja aidosti ihmettelen sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat katsoa ja kuunnella oman pienen kotimarttyyrinsa menoa ja valitusta vuodesta toiseen..
A varmaan sanoisi, että masokisteja, joita ei ainakaan kannata palkita suomalla sitä huomiota heille, jota he haluavat.
Huono itsetunto ei ole huonon ihmisen merkki. Mutta huonon ihmisen merkki on sellainen, joka yrittää toista lyödä vaikkapa huonolla itsetunnolla..
"Mä en voi sietää sua kun sulla on niiiiin huono itsetunto" ja sitten jatketaan sitä samaa toimintaa siihen päälle, joka mahdollisesti saa toisen tuntemaan sitä epävarmuutta sen suhteen laadusta ja tilasta tai mahdollisesta kestosta.
Varmaankin sellaisella, joka sellaista sietää, on todella hyvä itsetunto, mutta kauanko hyväitsetuntoinenkaan sellaisessa suhteessa viihtyy ja viipyy.. Ja että miksi..
Pjuu. Ollut itsekin milloin mitäkin ja kaikkea tullut oltua ja kaikki kulmat itsestä kohta koluttu. Nykyisin enemmänkin sellainen, että huitasepa niin hutasen takaisin.. Ei liene järin viisasta sekään.
Mutta jos ajattelee vastakohtien nimenomaan vetävän toisia puoleensa, ehkä siinä on tuo jokin täydentymis-juttu..
Sen ainakin olen huomannut, että mitä enemmän on tekemisissä keskenään erilaisten ihmisten kanssa, sitä laajemmaksi käy se tunneli, minkä läpi tihrustaa ja tarkastella asioita yrittäessään niitä ymmärtää..