Olen huolestuneena laittanut merkille, että nykyseurapuheista puuttuu se entisaikojen rakas paatoksellisuus ja runsas kaanaan kielen käyttö.
Tämän ajan seurapuheet tapaavat olla hyvin latteita sekä äänen painojen osalta, että myöskin sanomaltaan. Enää ei välity se tunteen palo, jota vielä jopa 80 ja 90 luvuilla saimme kuulla. Sama ilmilö on nyt laajentunut myös suviseuroihin. Suviseuroissahan uudistukset tulevat aina jälkijunassa, koska sinne otetaan saarnaamaan vain kokeneempia saarnamiehiä. Uudet puhujat eivät ehkä edes kestäis sitä mahdollista painetta, kun seurakuulijoita onkin yhtä aikaa koolla runsaat 100 000. Suviseuroja myös kuunnellaan laajalti netin ja radiovastaanottimien kautta.
Uskon, etten ole ainut, joka on kantanut huolta vanhan saarnaperinteen katoamisesta. Tilalle on tullut latteita puheita, jotka ovat kaukana siitä oikeasta paatoksellisesta saarnasta, joka herätti heikkoja ja armahdettuja kiitokseen. Ehkä kiittäjien äänet ovat vaimenneet just tästä syystä?
Tämän ajan seurapuheet tapaavat olla hyvin latteita sekä äänen painojen osalta, että myöskin sanomaltaan. Enää ei välity se tunteen palo, jota vielä jopa 80 ja 90 luvuilla saimme kuulla. Sama ilmilö on nyt laajentunut myös suviseuroihin. Suviseuroissahan uudistukset tulevat aina jälkijunassa, koska sinne otetaan saarnaamaan vain kokeneempia saarnamiehiä. Uudet puhujat eivät ehkä edes kestäis sitä mahdollista painetta, kun seurakuulijoita onkin yhtä aikaa koolla runsaat 100 000. Suviseuroja myös kuunnellaan laajalti netin ja radiovastaanottimien kautta.
Uskon, etten ole ainut, joka on kantanut huolta vanhan saarnaperinteen katoamisesta. Tilalle on tullut latteita puheita, jotka ovat kaukana siitä oikeasta paatoksellisesta saarnasta, joka herätti heikkoja ja armahdettuja kiitokseen. Ehkä kiittäjien äänet ovat vaimenneet just tästä syystä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kuivahkot ja asialliset äänensävyt ovat nykyään in. Ei ole enää tippa linssissä puhujalla eikä kiitoksen ääniä kaiu seurapenkistä.
Puhujalla täytyy nykyään olla kymmenen vuoden "ura" takana ennen kuin häntä harkitaan suviseurapuhujaksi. Lisäksi arvioidaan mm. kyky esiintyä poikkeuksellisen suuren yleisön edessä. Eli riskejä ei oteta, vaan tehdään turvalliset valinnat joka suhteessa.
Itkeminen ja huutaminen eivät nykyaikana ole muodissa, vaikka sellaista monet vl-suviseurapuhuja-vanhukset väkisinkin yrittävät edelleen vetää.
Eikä ole uusilla puhujilla nuottia
Ei me tarvita saarnoissa mitään paatoksellisuutta tai kaanaan kieltä, vaan kaipaamme pikemminkin elävän Herran Jeesuksen Kristuksen kosketusta, Hänen ja Hänen sanansa kirkastamista ja Hyvän Paimenen ohjausta liikkeeseemme, että voisimme sanoa, että vaellamme Hänessä, Hänen matkasaatossa, eikä vain ihmisten.
Aina ennen seuroissa sanottiin: "Usko ei ole tuntemisissa", vaikka se vl-uskonnossa juuri näin on. Jos ei itseskele ja näytä muutenkin ahdistuneelta, ei ole "oikein uskomassa".
Siinähän sitä kaanaan kieltä jo tulikin ihan kuin saavista kaatamalla.
Ovatkohan uskovaiset yleensäkään miettinett, mitä se Herran Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen Joosefin Pojan kosketus oikeastaan tarkoittaa.
Mitä on Hänen ja Hänen sanansa kirkastaminen? Onko se sitä, että kirjoitetaan jokin sana Raamatusta lasikirjaimilla ja kiillotetaan sitten sitä kylttiä vai mitgä se kirkastaminen on?
Mikä on Hyvä Paimen ja mitä on hänen ohjaamisensa ja mikä ihmeen liike?
Eihän Jeesus puhunut mistään "liikkeistä", että perustakaamme tässä nyt jokin liike.
Mitä on hänessä vaeltaminen? Eihän kenessäkään ihmisessä voi vaeltaa. "Tiellä Ken vaeltaa. Ken aasilla ratsastaa.", todetaan virressä, ja sen ymmärtää, koska Kenneth nimisiä miehiä on maailmassa ja he todennäköisesti osaavat kävellä. Ka huhutaanpa Barbienkin seurustelleen Kenin kanssa, joskin tämä Ken ei kyllä ratsastellut aasilla vaan ajeli urheiluautolla.
""Ei me tarvita saarnoissa mitään paatoksellisuutta tai kaanaan kieltä, vaan kaipaamme pikemminkin elävän Herran Jeesuksen Kristuksen kosketusta, Hänen ja Hänen sanansa kirkastamista ja Hyvän Paimenen ohjausta liikkeeseemme, että voisimme sanoa, että vaellamme Hänessä, Hänen matkasaatossa, eikä vain ihmisten. ""
Onpa lämmintä raamatullista tekstiä.
Tää on hyvä läppä :).
Itkevää ja suureen ääneen huutavaa, maailmanlopun kauhuja maalailevaa puhujaa nykyään tosiaankin näkee harvoin. Mutta onko se ongelma?
Kiitosäänet lakkasivat kun uusheräyksen eriseura valloitti SRK:n 70-luvulla.
SRK heitti Pyhän Hengen ulos firmastaan ottamala tilalle hoitokokous- ja henkiopin. Pyhä Henki ja hoitokokousjulmuushenki eivät nimittäin asu samassa talossa.
Tärkeintä on usko SRK:ään ei mihinkään Raamatun hömpötyksiin
Isäni on puhuja ja hänen mukaansa puhujien vuosikokouksessa joitakin aikoja sitten oli kehoitettu välttämään käyttämästä liikaa tunteisiin vetoavia puhetapoja. Tällaisia keinoja ovat juuri kuvaamasi kaltaiset.
Minunkin isäni oli puhuja.
Saarnasi hyvin tunteikkaasti ja välillä itkienkin. Saarnamiesaikansa alussa oli jopa hypellyt kiitoksissa korkealle!
Muistan lapsuuteni seurasaarnoista kuinka muiden uskonsuuntien seurapuheita arvosteltiin "hengettöminä", kun niistä ei tultu liikutuksiin.
Kirkossa ei kaikissa pitäjissä saanut vanhoillislestadiolaiset ennen aina edes pitää saarnoja, kun siitä aiheutui semmoinen "humakka" seuraväessä.
Vähän ristiriitaiselta tuntuu tuo ohje saarnaajille olla vetoamatta tunteisiin. Eikös se "Henki" enää annakaan sanoja saarnamiehen suuhun?
Kyllähän noita nykyisten toimitusjohtaja-saarnamiesten saarnoja on usein tuskallista kuunnella. Kun ei niitä "ilimotuksia" vain tunnu sinne järkimiehen suuhun ja sydämeen tulevan.
Muistan vielä lapsuuteni pirttiseuroissa joskus olleen "joomiehiä", jotka saattoivat sanoa, että "joo, veli puhhuu kalliita sanoja"!
Päivämies-lehdessä oli kirjoituksia, jotka usein päättyivät sanoihin: "Vähin veljenne vaivassa ja valtakunnassa", ja seurailmoituksissa oli aina maininta, "jos Jumala suo".
Kyllä jopa hääsaarnassa vielä osataan syyllistää "epäuskoisia"...
kuulin netistä erään veljen erittäin tunteisiin vetovan puheen ja se tuntui pahalta koska nukyiset puheet ovat olleet toisenlaisia.Emme me paatosta ja tunteisiin vetoavi a puheita tarvitse vaan raamatun selitystä ja evnkeliumia.Sitä paatosta on tuolla Hellarien ja muiden vapaiden suuntien puheissa.Lämmin ja raamatullinen teksti oli suviseuroissa jonka Jyrki Rauhala saarnasi,oli tietysti muitakin mutta tämä jäi erikoisesti mieleeni.
Itekki kaipaan sitä entisaikain paatoksellisuutta.
On nykypuhujissakin onneksi hyviä puhujia, vaikka heidän puheesta se paatoksellisuus puuttuukin.
Erityisesti paljon lukeneet puhujat, jotka ovat saaneet ehkä myös puhekoulutusta, osaavat pitää todella mielenkiintoisia puheita niin, että ne vetoavat mahdollisimman moniin.
Ehkä kaikki ei ymmärrä aina kaikkia sivistyssanoja ja hienoja sanankäänteitä, mutta taitavat puhujat osaavat avata näitä niillekin, joiden sanavarasto on näiltä osin suppeampi. Tulee samalla opittua myös sivistyssanoja ja kaikenlisäksi oppii ns. rikkaampaa kieltä.
Huonompiakin puhujia on. Kaikki eivät osaa jäsennellä hyvin sanomaansa.
Huonotkin puhujat voivat tarkoittaa hyvää, mutta heidän viestinsä ei saavuta välttämättä aina kuulijoita. Huonoja puhujia on helppo ymmärtää väärin. Monesti huonoa puhetta on myös vaikeaa kuunnella. Erityisesti huonosti jäsennellyt puheet ovat väsyttävää kuunneltavaa. Silloin kuulijat helposti vaipuvat uneen ja kun seurapuhe on ohi, juuri kukaan ei tiedä, mistä seurapuheessa oikeastaan edes puhuttiin. Olisi hyvä, että kaikilta puhujiksi kutsuttavilta edellytettäisiin puhekoulutusta. Ja että me seurakunnasta saisimme esittää, keitä puhujia voitaisiin siirtää tehtävistä niin, että saataisiin taitavampia tilalle.
Hyvin rakennettua puhetta on ilo kuunnella!