Olen 21-vuotias vaikeasti masentunut nainen. Masennuksen lisäksi olen erittäin ahdistunut ja sairastan myös anoreksiaa ja bulimiaa.
Sairastuin masennukseen jo ylä-asteella, olin silloin about. 13-14 vuotias. Syömishäiriöt ovat olleet osana arkeani 4 vuotta.
Olen ylä-asteen jälkeen aloittanut monta koulua (yhtä kävin pisimmillään 2 vuotta), mutta olen jättänyt kaikki kesken, koska voimani eivät yksinkertaisesti riitä.
Syön masennuslääkkeitä (jotka eivät auta), käyn tapaamassa lääkäriä, välillä psykologia, akuuttisairaanhoitajalla käyn viikottain ym ym. mutta en koe näistä sen suurempaa hyötyä.
Haluaisin kovasti aloittaa psykoterapian, mutta olen liian huonossa kunnossa siihen.
Minulla ei oikeastaan ole ketään kaveria, välit ovat menneet poikki masennuksen ja sh:n takia. Niihin muutamiin tulee pidettyä harvoin yhteyttä. Seurustelen välillä, mutta suhteistani ei tule koskaan mitään sen ihmeempää.
Päivisin vain makaan kotona, olen netissä, välttelen syömistä tai jos syön niin oksennan. Oksentelen joka päivä.
Elämässäni ei ole mitään vitun sisältöä ja mietin mitä hemmettiä tässä pitäisi oikein tehdä ?
En koe olevani koulu kuntoinen, mutten haluaisi vain nysvätä yksin sisällä. Haluaisin kavereita, mutten tiedä mistä niitä hankkia.
Perheeseenikin minulla on huonot välit, hullu isäni on tuhonnut täysin koko perheemme, hän on mm. pahoinpidellyt minua 2- vuotiaasta saakka ... Poliisit ja lastensuojelu on kuulunut arkeeni pienestä pitäen.
Kirjoitin tämän lähinnä siksi, koska haluaisin kuulla onko ketään onnistunut nousemaan omille jaloilleen MONEN VUODEN masennus helvetistä ?
Sairastuin masennukseen jo ylä-asteella, olin silloin about. 13-14 vuotias. Syömishäiriöt ovat olleet osana arkeani 4 vuotta.
Olen ylä-asteen jälkeen aloittanut monta koulua (yhtä kävin pisimmillään 2 vuotta), mutta olen jättänyt kaikki kesken, koska voimani eivät yksinkertaisesti riitä.
Syön masennuslääkkeitä (jotka eivät auta), käyn tapaamassa lääkäriä, välillä psykologia, akuuttisairaanhoitajalla käyn viikottain ym ym. mutta en koe näistä sen suurempaa hyötyä.
Haluaisin kovasti aloittaa psykoterapian, mutta olen liian huonossa kunnossa siihen.
Minulla ei oikeastaan ole ketään kaveria, välit ovat menneet poikki masennuksen ja sh:n takia. Niihin muutamiin tulee pidettyä harvoin yhteyttä. Seurustelen välillä, mutta suhteistani ei tule koskaan mitään sen ihmeempää.
Päivisin vain makaan kotona, olen netissä, välttelen syömistä tai jos syön niin oksennan. Oksentelen joka päivä.
Elämässäni ei ole mitään vitun sisältöä ja mietin mitä hemmettiä tässä pitäisi oikein tehdä ?
En koe olevani koulu kuntoinen, mutten haluaisi vain nysvätä yksin sisällä. Haluaisin kavereita, mutten tiedä mistä niitä hankkia.
Perheeseenikin minulla on huonot välit, hullu isäni on tuhonnut täysin koko perheemme, hän on mm. pahoinpidellyt minua 2- vuotiaasta saakka ... Poliisit ja lastensuojelu on kuulunut arkeeni pienestä pitäen.
Kirjoitin tämän lähinnä siksi, koska haluaisin kuulla onko ketään onnistunut nousemaan omille jaloilleen MONEN VUODEN masennus helvetistä ?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tavallaan joo noustu. Takana about 15v. vaikea masennus ja olin jo ihan "kuollut".... ja ihan ite sieltä piti nousta. Mullakaan ei oo mikään maailman ihanin perhetausta ja paljon ikäviä juttuja oon kokenut. Olin vuosia todella yksinäinen ja se oli kamalaa.
Tota, sun pitää kyl ruveta syömään, muuten et tule jaksamaan. Sun kroppa ja mieli on ihan ravintoaineiden puutteenki vuoksi ihan sekaisin. Itse en vuosiin syönyt juurikaan mitään ja ero nykyiseen on huima. Ei tartte olla koulujakaan käynyt, että tajuaa mitä tapahtuu, kun ihminen ei syö eikä nuku.....Vaikka itelläki oli anoreksiaa nuorempana, en oikein osaa antaa neuvoo miten siitä päästä yli. Osaatko sä sanoo mikä sulla on laukaissu noin kielteisen suhtautumisen ruokaan?? Väkisin jouduin opettelee syömään. Jo tiettyjen ravintoaineiden puutoskin aiheuttaa ruokahaluttomuutta.... Kiinnostuin terveellisestä ruokavaliosta, joka ehkä pelasti minut.
Mikä laukaisee syömättömyyden? Ajattelisin laukaisijana olevan tyytymättmyyden omaan ulkoiseen olemukseen. Mitä mieltä sinä olet?
Saapa sanoa, että jokainen ihminen on jossakin vaiheessa elämäänsä tyytymätön ulkonäköönsä, mutta onneksi se menee ohi. Ihminen kasvaa itsenäiseksi ja alkaa voimaan sen takia paremmin. Ne ihmiset, jotka eivät kasva itsenäiseksi kärsivät paljon. He ovat kokoajan kiinni toisten ihmisten hyväksynnästä. He peilaavat itseään toisten ihmisten kautta ja nyt tässä pahassa ajassa, jossa vain rikkaus ja kauneus merkitsee suurelle/kehittymättömälle joukolle jotakin, jotuvat nuo kehityksenkelkasta pudonneet kärsimykseen.
Minullakin on vaikeita asioita nuoruudessa. Sain omistaa kylläkin rakastavat vanhemmat, mutta toinen heistä sairasti masennusta ja se heijastui koko perheeseen. Syvä sääli tuota vanhempaa kohtaan varjosti koko nuoruutta ja toi välillä syviä masennuksen tunteita.
Onneksi minulla on ollut niin suuri armo, että olen saanut kaiken keskellä pitää TURVAN. Olen saanut usko lapsesta asti rakastavaan Jumalaan ja se pelasti minut. Muuten olisin jäänyt masennuksensuohon ja onnettomaksi ihmiseksi.
Toivon, että itsenäistyt ja saat kyvyn hyväksyä itsesi, olit sitten minkä näköinen, tai kykyinen tahansa.
Ihan sillä vaan kysyin, et onks sen laukaissu vaik koulukiusaaminen, kaverit, trauma tmv. Siis sehän on selvä, et oma minäkuva on vääristynyt syömishäiriöisillä.
Anoreksia ja ja syömishäriöt ovat niin monisyisiä juttuja, että ei aina ole kysymys kauneusihanteista ja tyytymättömyys omaan kehoon. Usein on että ei hyväsky ja ole sinnut oamn itsensä kanssa, kuka olen ja mitä halua, ja mitä muut odottavat. Siinäpä se! Asia on jo pikälti ratkaistu jos tiedostaa syyt mistä syömisen kanssa temppuilemien johtuu?
Onko se pakoa pahaa oloa vastaan, yritys hallita ja kontrolloida omaa elämää edes sillä tavoin ja psyä kasassa.