Mitä yrittäisit tehdä toisin?
G: Jos voisit palata ajassa taaksepäin...
ei nimiä
511208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
soittaisin.
kuuntelisin
eläisin tätä hetkeä! En menneisyydessä, enkä jossittelisi. :)
Jossittelu on turhaa energian haaskausta.Tulevaisuuteen sen vaikuttaa paljonkin.
kyllä, energiaa voi haaskata monin tavoin. Toi on vain yks muoto.
Palaisin niihin viime vapun jälkeisiin tunnelmiin ja kaiken sen morkkiksissa rypemisen ja jahkailun sijaan ottaisin yhteyttä ja selvittäisin asiat. Syteen tai saveen.
Oikeestihan en siis tehnyt mitään, vaikka silloin tajusin vahvemmin kuin koskaan että toi nainen mun on saatava. Jahkailin, jossittelin ja murehdin vaan ja kaikki jäi kesken, toivottavasti ei kuitenkaan vielä lopullisesti.
googlettanut sanaa ikävä.
En olisi googlettanut sanaa 'työpaikkaromanssi'.
En voi uskoa että asiat on joskus niin pienestä kiinni
1996 lähtenyt
Kuopion yössä lokakuun alussa tapaamani nahkatakkisen ihanan miehen mukaan. Elämäni olisi varmasti toisenlaista, olisin onnellinen. Enkä asuisi täällä missä perheineni nyt asun.... :(
Olisin vastannut siihen hlvetinprkleen suudelmaan.
olisin vaihtanut yhteystiedot, että saisin sut kiinni
toistaa yhden kysymyksen ennen kuin teen ratkaisevia johtopäätöksiä.
Joskus kysymyksen voi toistaa myöhemminkin. Elämästä tulee helpompaa kun asiat selvitetään vaikka elämäntilanne ei muuttuisikaan.
Täysin totta. Yritinkin selvittää, mutta vasta myöhemmin, ja harmittelin tuossa sitä, etten aikanaan saanut heti selvitetyksi mitään.
Olisin ehdotellut.
Yrittäisin pitää silmät kiinni, sydämen kytkettynä ja ajatukset suorina ja kirkkaina. Lisää tuskaa, sitä se teki.
Olisin ollut oma itseni, vapautunut ja kokeilunhaluinen. Kun ei siinä ihmisessä ollutkaan mitään pelättävää.
Palaisin aikaan milloin olin hankkimassa tietokoneen ja jättäisin hankkimatta.Ei olis tullut sotkeuduttua tänne 24 sivuille.Onneksi näillä sivuilla ei käy kukaan tuttu,eikä ihastuskaan.
Oon tyytyväinen tän hetkiseen tilanteeseen niin miksi haluaisin muuttaa mennyttä...
Olisin pysäyttänyt sut siihen talon nurkalle ja kertonut...
En lopettaisi suhdetta sinuun, T....i
En mitään.
Pysyisin erossa niistä kahdesta paskaläjästä enkä ikinä ystävystyis sen petturipaskaläjän kanssa.
Toimisin samoin, toista ei voi pakottaa.
En olisi ollut yhteyksissä ainuttakaan kertaa.
Olisin ollut hiljaa siellä yhdessä paikassa. En olis puhunut mitään, en olis vastannut vaikka olis mitä puhunut. En olis katsonut kehenkään päin.
En olisi ollut yhteyksissä sen naistenvihaajan kanssa
joka osasi kirjoittaa niiiiin hienoja lovestooreja .
Outo tapaus koko äijä, salakähmäinen ja arveluttava .
eiliseen hetkeen, kun lähdit luotani. oisin kysynyt numbaasi, mutten uskaltanut, ku en tiä haluutko silleen enempää mua nähä. ja saitkohan yliannostuksen musta..
Sanoisin ei
En olisi jatkanut viestittelyä. En olisi provosoitunut siitä ensimmäisestäkään vihjailevasta viestistä
Kävelisin pois luotasi enkä koskaan olisi laittanut sitä ensimmäistä sähköpostia. Sen jälkeen olen tehnyt pelkkiä virheitä.
Olisin kuiskannut korvaasi kuinka rakastan sinua ja kuinka tahdon olla aina vierelläsi. En ois koskaan lopettanut sitä hidasta, ja olisin sinun
Kenen olet nyt?
Vaikka voisi palata ajassa taaksepäin.....
Ja vaikka voisi tehdä asiat toisin, joka on mahdotonta.....
Voisi jopa sanoa funtsittuani, ettei ehkä kuitenkaan kannata edes miettiä tuota vaihtoehtoa, koska
kaikella on aikansa ja tarkoituksensa maanpäällä.
Ja meidän keskeneräisyyttämme käytetään hyväksi, siis myös Jumala Kaikkivaltias tasan tarkkaa tietää meidän jokaisen ajatukset, menemiset tulemiset, kaiken. Ja hän myös siten varmastikin opettaa meitä elämisessä ja eri asioissa. Jos rehellinen on, voi miettiä onko oppinut tästä välissä olevasta ajasta mitään.
Jos on morkkis, anteeksi anto myös itselle on mahdollista.
Myös anteeksipyyntö on suotavaa, jos on tehnyt toiselle vääryyttä.
Ei kannata jäädä rypemään.
Ehkä se oppiminen loppuu vasta sitten kun tout est fini.
Olisin paennut pikaisesti takavasemmalle!
Miksi?
Tuhoon tuomittu juttu alusta alkaen, eikä siihen ois pitänyt mennä mukaan..
ettet enempää halua nähä?, vai etkö saanut övereitä musta....emmää ny oikeen tajua, pahemmin itteenikää, tai oikeen niinku mitään, heh
mun olis vaan pitänyt sanoa..."hei elä vielä mee, hae se laukkus ja jutellaan vähän" ja
mä vaan jäin hölmönä seisomaan ja poistuin paikalta...
...niin olisin lytännyt maan rakoon ja murskannut verbaalisesti sen stanan jakorasian joka minulle rumasti huutaen ilmoitti ettei halua olla kanssani tekemisissä. Muttakun olin silloin hiljaa. Nyt olisi sanat valmiina, äänenvoimakkuus kohdalla ja asenne tapissa. Saisi se vitun hutsu kuulla kunnolla osansa. Huutaisin kaikkien kuullen, kuten hänkin silloin, mutta paaaljon parusteellisemmin artikuloiden ja sanan säilää käyttäen voimalla ja taidolla.
Toisaalta en muuttaisi mitään ja kuitenkin toisaalta se alku olisi saanut olla vähän toisenlainen.. :)
Varmaan sanoisin, että mitä se sulle kuuluu ja lähtisin meneen ;D
Olisi kiva nähdä vaihtoehtoinen olevaisuus kokonaan ilman paria tiettyä ihmissuhdetta.
Toisaalta, huonoimmat ihmissuhteet ovat opettaneet tunnistamaan asioita uusissa ihmisissä.
Olisin jättänyt sinut heti, kun sain tietää sinun pettäneen minua. Nyt mikään ei tunnu enää miltään.
Jos olisin halunnut päästä helpommalla, olisin tehnyt niinkuin silloin ajattelinkin sen olevan viisasta.
En ollut viisas, mutta opimpahan jotain :)
11 kuukautta sitten olisin sanonut, että ollaan ystäviä kun tämä meni näin helvetin vaikeeksi säätämiseksi ja olen ihan älyttömän puhki eikä lopettaakaan voi kun rakastaa liikaa. PRKL >(
Eiköhän itse kukin ole toiminut niin kuin on osannut sen hetken tiedoilla ja kyvyillä. Jälkiviisastelun anti on enimmillään mahdollisuus koettaa väistellä samojen virheiden tekeminen loppuelämässä.
Olisin tullut luoksesi..
En ikinä suostuisi sinne duuniin.
En palaisi taaksepäin, asioita voi korjata ja tehdä toisin myös nykyhetkessä ja olen yrittänytkin.