raskaanako?

Olen harrastanut muutamaan otteeseen lähiaikoina suojaamatonta seksiä. Muutama viikko sitten alkoi alavatsan polttelu ja kivut, ja virtsaaminen sattui. Epäilin virtsatulehdusta ja kävin terveyskeskuksessa testeissä, mutta ei ollut tulehdusta. Nyt kivut on vähän lieventyneet, mutta niitä on edelleen ja välillä tuntuvat tosi kivuliailta, kerran jouduin lähtemään koulustakin kesken päivän.

Lisäksi n. viikko sitten alkoi alavatsassa tuntumaan kummallinen lämmin tunne. Maha on myös hieman pyöristynyt, tämän huomasi ensin pari kaveriani ja sitten tajusin asian itsekin. Lisäksi kuukautiset ovat kaksi viikkoa myöhässä, ja yleensä mulla on hyvin säännölliset kuukautiset.

Pahoinvointi alkoi myös n. viikko sitten. Aamupahoinvointia ei kyllä ole ollut ollenkaan, mutta iltaisin oksettaa ja lähes joka ilta käyn ainakin kerran oksentamassa. Eilen oksensin koko päivän aikana n. 5 kertaa.

Ruokahalu on kasvanut suunnattomasti, ja pää on kipeä. Kävin n. viikko sitten terveyskeskuksessa raskaustestissä, mutta tulos oli negatiivinen (tätä ennen tein kuitenkin kotona kaksi testiä, ja molemmissa oli kaksi viivaa, toinen oli vaan vaaleampi).

Voiko olla että olen silti raskaana ja mitä pitäisi tehdä? Voiko olla jotain muuta kuin raskautta? Virtsatulehdus siis ei ole ainakaan testin mukaan, eikä voi olla sukupuolitautikaan.
11460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Harrastit suojaamatonta seksiä ja ei voi olla sukupuolitauti??? ???

Äänestä

niin, siis olen harrastanut seksiä vain ja ainoastaan kihlattuni kanssa, ja kummallakaan meistä ei ole tautia.

Äänestä

No tee raskaustesti, jos kerran menkat on jo kaks viikkoa myöhässä, niin kyllä se jo siinä testissä pitäis näkyä, jos raskaana oot (varmaan oletkin, jos kerran oot seksiä harrastanut ilman ehkäisyä)... Ja vatsan pyöristyminen noin alussa (ajatellen että olet raskaana) voi hyvin johtua raskauden aiheuttamasta turvotuksesta, mutta vielä se ei kyllä "varsinainen" vauvamaha ole..

Äänestä

No mä en kyllä tajua, miten kotona tehtyy KAHTEEN r-testiin voi tulla positiivinen tulos ja terveyskeskuksen negatiivinen?! Mitä jos tekisi vielä kerran testin kotona, ei niihin yleensä kahta viivaa tule, jos ei ole raskaana.

Mitään polttelua ja virtsaamiskipuja mulla ei kyllä ole ollut raskaana ollessa yhdelläkään kolmesta kerrasta, enkä ole ikinä kuullut sellaisesta raskausoireena. Sen sijaan jos menkat on 2 viikkoa myöhässä ja testit näyttää plussaa, musta kuulosta aika selvästi siltä, että olet raskaana.

Äänestä

Kyllähän nuo raskauden oireilta vaikuttavat.
Teit kotona siis 2 raskaustestiä ja molemmista sait positiivisen tuloksen ja tämän jälkeen menit ihan lääkärin vastaanotolle? Voisi olla, että raskaus on keskeytynyt ja se hormooni mitä testeissä ja lääkärissä mitataan on alkanut laskea ja siksi lääkärissä tehty tulos olisi negatiivinen, koska se raskaushormooni tosiaan on vähentynyt ja sitä ei juurikaan enää ole. ( En ole tästä tietenkään varma, mutta epäilen tätä. )
Olen kuullut sellaistakin eräältä tuttavaltani, että hän oli raskaana, mutta jostain syystä lääkärinkään testeissä ei sitä heti ekana löydetty ( siis hormoonia ).
Jos olisin sinä, niin tekisin vielä kotosalla testin ja jos se näyttää plussaa, niin ottaisin uudestaan yhteyttä lääkäriin.
Tehtiinkös sinulle ultraa lääkärissä? Sehän selvittäisi asioita jonkin verran. Ultrassa selviäisi jo edes vähän, että missä mahd. alkio on ja onko edes pientä alkua. Tietysti sekin vaikuttaa, että kuinka pitkällä mahdollisesti olet, jos olet raskaana. ( Laske siis viimeisten kuukautisten alkamis päivästä tähän päivään että montako viikkoa ja mahd. päivää sinulla nyt olisi. ) :)

Niin ja papakoe voisi olla tarpeen. Se ei vahingoita alkuraskaudessa alkiota / sikiötä.

Äänestä

jep, siis tein ensin kotona testin mihin tuli positiivinen (viiva oli kyllä selvästi vaalempi kuin toinen) ja parin päivän päästä tein uudestaan, ja sama. siitä muutaman päivän päästä menin terveyskeskukseen tekemään sen testin, ja sanoivat että saa iltapäivällä soittaa mikä on tulos (kävin siis aamulla) ja soitin sinne ja sanoivat olevan negatiivinen. kai mä nyt sit teen taas kotona testin ja katson sitte.

Äänestä

Tee ihmeessä testi uudestaan. Ja jos tämä tulosikkunassa oleva viiva on haaleampi niin se viittaisi siihen että hormoonitaso on vielä pieni. Jos et ole raskaana niin ei siihen tulosikkunaan kuuluisi tulla yhtään mitään, ei edes haaleaa viivaa. Toivottavasti saat pian varmuuden asioihin! :)

Äänestä

Onhan se mahdollista, että olet raskaana. Vatsan pömpötys voi olla turvotusta, jota alkuun tulee varmaan vähän kaikille, kun verekkyys lisääntyy. Kirvely virtsatessa ei kyllä kuulosta raskausoireelle. Pikemminkin jollekin tulehdusoireelle tai hiivalle. Se kannattaa ajoissa käydä hoitamassa pois olit raskaana tai et.

Kemiallinen raskaus voi antaa kotona testiin positiivisia tuloksia, mutta terkkarin veritestit on kyllä tarkempia ja totuudenmukaisempia. Virtsatesti siellä terkkarissa ei taida olla sen kummempia, kun kotonakaan tehtävät.

Jos sua kiinnostaa toi kemiallinen raskaus mitä se on, etkä tiedä niin googleta. Löytyy aiheesta tietoa paljon. Olen itse yhden sellaisen joskus kokenut. Ensin tuli plussaa kotitestiin, mutta terkkarissa ei enää plussaa saatukkaan. Eikä ultrassakaan mitään näkynyt.

Äänestä

Viiva hailea tai ei, ei merkitse mitään! Raskaana olet, jos kaksi viivaa. Tuota en tajua, ettei lääkärissä näkynyt!!! Sanoitko asiasta. Vaikuttaa kyllä oudolta, jos oikeasti olet kaksi testiä tehnyt kotona. Yksikin positiivinen tulos riittää. Voimia.

Äänestä

minulla on kuukautiset ja minusta tuntuu että kaverin on 'raiskannut' minut yöllä kun sammuin. onko mahdollisuutta tulla raskaaksi tai saada sukupuolitauti?

Äänestä

Toki on mahdollisuus, sekä raskauteen että sp-tauteihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


råtta kirjoitti:

Olen harrastanut muutamaan otteeseen lähiaikoina suojaamatonta seksiä. Muutama viikko sitten alkoi alavatsan polttelu ja kivut, ja virtsaaminen sattui. Epäilin virtsatulehdusta ja kävin terveyskeskuksessa testeissä, mutta ei ollut tulehdusta. Nyt kivut on vähän lieventyneet, mutta niitä on edelleen ja välillä tuntuvat tosi kivuliailta, kerran jouduin lähtemään koulustakin kesken päivän.

Lisäksi n. viikko sitten alkoi alavatsassa tuntumaan kummallinen lämmin tunne. Maha on myös hieman pyöristynyt, tämän huomasi ensin pari kaveriani ja sitten tajusin asian itsekin. Lisäksi kuukautiset ovat kaksi viikkoa myöhässä, ja yleensä mulla on hyvin säännölliset kuukautiset.

Pahoinvointi alkoi myös n. viikko sitten. Aamupahoinvointia ei kyllä ole ollut ollenkaan, mutta iltaisin oksettaa ja lähes joka ilta käyn ainakin kerran oksentamassa. Eilen oksensin koko päivän aikana n. 5 kertaa.

Ruokahalu on kasvanut suunnattomasti, ja pää on kipeä. Kävin n. viikko sitten terveyskeskuksessa raskaustestissä, mutta tulos oli negatiivinen (tätä ennen tein kuitenkin kotona kaksi testiä, ja molemmissa oli kaksi viivaa, toinen oli vaan vaaleampi).

Voiko olla että olen silti raskaana ja mitä pitäisi tehdä? Voiko olla jotain muuta kuin raskautta? Virtsatulehdus siis ei ole ainakaan testin mukaan, eikä voi olla sukupuolitautikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu