Porvoon puistot kohentuneet

Lehdessä luki, että nykyinen kaupunginpuutarhuri on valittu Nurmijärvelle, mutta harkitsee vielä lähtöä. Toivottavasti jäisi Porvooseen, täällä on kaupungin yleisilme kohentunut merkittävästi hänen aikanaan. Kun meillä kerrankin on kaupungin palveluksessa joku, jonka työn tuloksia kaikki ovat poikkeuksetta kiitelleet, niin harmi olisi, jos lähtisi pois.
30267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Olen kanssasi samaa mieltä.Hänen aikanaan on kohentunut ns.vanhat puistot ja uusi kirjaston takana sekä Mannerheimink.-WSödersrömink.kulmassa ,odotan vaan ensikevättä!Muistaakseni Gammelbackassa tehtiin myös siivous oli myös hänen ansioitaan ja nyt Runebergin puisto,toivottavasti Porvoon Energia järjestää sinne kohde valoja jotka voisivat kohottaa puiston arvoa.Arvostetaanko häntä tarpeeksi kaupungin palveluksessa?Ne jotka arvostavat harvenmin ilmoittavat sen julkisesti!! Negatiivinen palautus kyllä kuuluu.

Äänestä
  • Flakholm. Ei sen enempää, selvittäkää itse.

    Äänestä

Hän teki aikoinaan hyvää jälkeä mutta viimeaikaiset uudistukset ovat pääasiassa Kauniston aikaansaannoksia. Nautitaan niistä ja toivotetaan ystävämmekin ihailemaan Porvoon puistojen ja jokirannan kauneutta.

Äänestä
  • Oli hieno juttu ettei Kaunisto sitten jättänytkään Porvoota.

    Äänestä

  • kiitos kirjoitti:

    Oli hieno juttu ettei Kaunisto sitten jättänytkään Porvoota.

    Olen samaa mieltä!Odotan mielenkiinnolla hänen seuraavaa projektia!!

    Äänestä

  • positiivinen juttu kirjoitti:

    Olen samaa mieltä!Odotan mielenkiinnolla hänen seuraavaa projektia!!

    Runebergin puiston raiskaus käynnissä. Kait sinnekkin saadaan leluja, kuten ruusupuistoon?

    Äänestä

  • Teki hyvää jälkeä missä tai mille? Puisto-osaston rahoille lähinnä.

    Äänestä

  • keisarin uudet vaatt kirjoitti:

    Runebergin puiston raiskaus käynnissä. Kait sinnekkin saadaan leluja, kuten ruusupuistoon?

    Jep, olen samaa mieltä. Ruusupuisto tosissaan raiskattiin. Ja sitten vaan satelee mainetta ja kunniaa hyvästä puutarhanhoidosta. Odotan kauhulla mitä tehdään Rubebergin puistossa.

    Äänestä

Nyt taitaa itse Kaunisto olla äänessä tällä palstalla kun niin kehutaan vuolaasti ja osataan projektitkin hienosti nimetä.. Ei Kaunisto ole mikään supermies, osaa vain ottaa kunnian ja olla valokeilassa aina kun on lehdistö paikalla.

Ihan mätä jätkä, lähtisi jo menemään.

Äänestä
  • Hänkö myös äänesti itseään niin monta kertaa, että valittiin vuoden itäuusmaalaiseksi? Taidat olla tyypillinen kamppulalainen, kun et ymmärrä mistään mitään. Itse asiassa yksi hieno lisä tässä asiassa on se, että kaupunkilaiset (tätä em. Kamppulakeharia lukuun ottamatta) antavat positiivista palautetta Kaunistolle, vaikka hän ei ole mikään "perusporvoolainen" eikä edes ruotsinkielinen, toisin kuin edeltäjänsä, joka taisi kerran muuten istuttaa muutaman kasvin Runebergin puistoon. Eivät kukkineet kauan, koska oma poikansa kännipäissään repi ne maasta.

    Äänestä

  • Maailma muuttuu... kirjoitti:

    Hänkö myös äänesti itseään niin monta kertaa, että valittiin vuoden itäuusmaalaiseksi? Taidat olla tyypillinen kamppulalainen, kun et ymmärrä mistään mitään. Itse asiassa yksi hieno lisä tässä asiassa on se, että kaupunkilaiset (tätä em. Kamppulakeharia lukuun ottamatta) antavat positiivista palautetta Kaunistolle, vaikka hän ei ole mikään "perusporvoolainen" eikä edes ruotsinkielinen, toisin kuin edeltäjänsä, joka taisi kerran muuten istuttaa muutaman kasvin Runebergin puistoon. Eivät kukkineet kauan, koska oma poikansa kännipäissään repi ne maasta.

    Turhaa tuollainen vastakkain asettelu joka oli tekstaripalstalla, puistot vastaan kouluavustajat, puistot vastaan pyörätie. Olisiko perustelu uskottava jos ihmeteltäis miksei meillä ole puistoja, meillä on kouluavustajia. Olisiko turistimäärä yhtä suuri jos meitä mainostettais, meiltä löytyy pyöräteitä ja kouluavustajia.
    Kaikkia palveluita tulee yrittää kehittää tasapuolisesti ja mielummin ilman velaottoa.

    Äänestä

  • Ymmärtääkseni puistoihin käytettävät määrärahat eivät nousseet yhtään silloin, kun Kaunisto tuli, mutta samoilla rahoilla alettiin saada näkyvää aikaiseksi. Torin ilme koheni heti. Sen jälkeen ollaan kunnostettu eri puistoja hyvin tuloksin. Ja uusi puisto Länsirannalla on hauskalla tavalla erilainen kuin muut. Kaikki, keiden kanssa olen puhunut, ovat kehuneet Kauniston aikaansaannoksia.
    Mistäköhän nuo negatiiviset kannat ovat peräisin? Asuin ruusupuiston lähellä ja ennen siellä oli leikkipaikan kohdalla vain hiekkalaatikko ja joku puinen häkkyrä, joista sai tikkuja. Miksi lasten leikkipaikkoihin ei saisi panostaa?

    Äänestä

  • En todellakaan ymmärrä, miksi työpaikanvaihtoa käsitellään julkisuudessa !! Pitikö ihan tuoda itsensä tykö, niin että porvoolaiset oikein pyytävät jäämään...........hmm. Hyvä mies, mutta tyylitajuton !

    Äänestä

  • Puistossako tyyli ? kirjoitti:

    En todellakaan ymmärrä, miksi työpaikanvaihtoa käsitellään julkisuudessa !! Pitikö ihan tuoda itsensä tykö, niin että porvoolaiset oikein pyytävät jäämään...........hmm. Hyvä mies, mutta tyylitajuton !

    Mistä päättelet, että hän toi itse asian esiin? Virkahaut, hakijat, hakemukset ja valinnat ovat julkisia.

    Äänestä

  • Kukas se... kirjoitti:

    Mistä päättelet, että hän toi itse asian esiin? Virkahaut, hakijat, hakemukset ja valinnat ovat julkisia.

    Eiköhän se lehtijutun antaminen Uusimaalle ollut ihan vapaaehtoista.

    Äänestä

  • Ei oltu pyydetty kirjoitti:

    Eiköhän se lehtijutun antaminen Uusimaalle ollut ihan vapaaehtoista.

    Sinähän se oikein järjen jättiläinen olet! Siis jos vapaaehtoisesti antaa haastattelun, niin tyrkyttää itseään? Loistavaa, journalismin pääideat kiteytyvät historiallisiin sanoihisi. Laittaa nimittäin ihan uuteen valoon kaikki haastattelu Uusimaassa. Eikä vain siinä, vaan myös Hesarissakin, Ylellä, BBC:llä, CNN:llä jne.

    Äänestä

Haluamatta mitenkään mollata Loviisaa niin käykääpä katsomassa siellä puistojen kuntoa, kehnommin hoidettuja kuin Porvoossa. Kotkassa taas puistot ovat kauniita ja hyvin hoidettuja. Aina se ei ole raha joka ratkaisee vaan suunnittelulla voidaan vaikuttaa hoitotarpeeseen.

Äänestä
  • Aivan ja mitä Runebergin puistoon tulee niin sopii kysellä,itse tein sen niistä sinisistä viivoista?Porvoon Energian kaapelit tulee siihen kohtaan.Toivon tietenkin kohdevaloja koska puisto niin tulisi ehkä vieläkin edustavammaksi ja tietenkin turvallisemmaksi kulkea pimeän aikaan.

    Äänestä

Nuo puistot ovat vain osa (pieni) Porvoon todellisuutta; todellisuudessa lähes kaikki paikat ovat pusikoita ja risukasoja täynnä, roskaa ja moskaa ja hoitamattomia pusikoita. Yleisvaikutelma Porvoosta on masentava saastaisuuden takia. Joka nurkka on jotenkin hoitamaton.

Äänestä
  • Jos asuisin Gammelbackassa, voisi sanoa kamppulalainen, ei kamppulainen.
    ps. en oikeasti ole "Sprengporten", vaan nimi on muutettu.

    Äänestä

  • Sprengporten kirjoitti:

    Jos asuisin Gammelbackassa, voisi sanoa kamppulalainen, ei kamppulainen.
    ps. en oikeasti ole "Sprengporten", vaan nimi on muutettu.

    Voi, voi tuota sivistyksesi(?) tasoa. Suomen kielessä kun nyt vaan on mahdollisuus ja aika tavallistakin, että la-päätteisten paikkakuntien asukkaita voidaan kutsua siten, että toinen "la" liudentuu pois, esim. Karjalassa asuu kai edelleen karjalaisia ja vaikkapa Pirkkalassa pirkkalaisia.

    Äänestä

  • Y.M. kirjoitti:

    Voi, voi tuota sivistyksesi(?) tasoa. Suomen kielessä kun nyt vaan on mahdollisuus ja aika tavallistakin, että la-päätteisten paikkakuntien asukkaita voidaan kutsua siten, että toinen "la" liudentuu pois, esim. Karjalassa asuu kai edelleen karjalaisia ja vaikkapa Pirkkalassa pirkkalaisia.

    Älä yritä vyöryttää omaa kirjoitusvirhettäsi minun syykseni!

    Äänestä

  • Sprengporten(nimi mu kirjoitti:

    Älä yritä vyöryttää omaa kirjoitusvirhettäsi minun syykseni!

    Niin, eihän sinulta voi edellyttää minkäänlaista suomen kieliopin ymmärtämistä. Tämähän kerrottiin sinulle jo (apu)koulussa. Taisit kuitenkin saada stipendin, kun olit niin hyvä. Syömään.

    Äänestä

  • Tällaista keskustelua käytiin vuonna -12. Näyttää olevan vihdoin etusivun juttua.

    Äänestä

Kaunisto tekee hyvää duunia olkaa Persuvinkujat hiljaa!

Äänestä
  • Puisto osastolla voidaan huonosti. Viis veisaa suuri päälikkö siitä.

    Äänestä

Voikohan puisto henkilökunta paremmin kun tulee uusi järjestys esimiehiin??

Äänestä

Tasapuolinen kehitys katurakennukseen ja puistoihin! ..eli 0 tulos kumpaankin. Porvoon katurakennustyöt ovatkin olleet pitkään yleisen naurun aihe, paitsi ei pahemmin naurata.

Äänestä
  • ... Katujen suunnittelusta puhumattakaan...
    Juu, ei naurata yhtään, kun ajelee Näsin S-marketin takana kulkevaa Voittajantietä pitkin. Mahtaako kyseisen tien suunnittelijalla olla ajokorttia? Luulisi, että teiden suunnittelusta on jotain normeja, jotka määrittelevät, kuinka jyrkkiä mutkat saavat olla. Mitenköhän Voittajantietä pitkin onnistuu isommalla ajoneuvolla ajaminen, perävaunullisesta puhumattakaan?

    Äänestä

  • Kurvittelija kirjoitti:

    ... Katujen suunnittelusta puhumattakaan...
    Juu, ei naurata yhtään, kun ajelee Näsin S-marketin takana kulkevaa Voittajantietä pitkin. Mahtaako kyseisen tien suunnittelijalla olla ajokorttia? Luulisi, että teiden suunnittelusta on jotain normeja, jotka määrittelevät, kuinka jyrkkiä mutkat saavat olla. Mitenköhän Voittajantietä pitkin onnistuu isommalla ajoneuvolla ajaminen, perävaunullisesta puhumattakaan?

    Se alue on suuniteltu "autottomaksi", mitäs tulevat autoilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tyytyväinen asukas kirjoitti:

Lehdessä luki, että nykyinen kaupunginpuutarhuri on valittu Nurmijärvelle, mutta harkitsee vielä lähtöä. Toivottavasti jäisi Porvooseen, täällä on kaupungin yleisilme kohentunut merkittävästi hänen aikanaan. Kun meillä kerrankin on kaupungin palveluksessa joku, jonka työn tuloksia kaikki ovat poikkeuksetta kiitelleet, niin harmi olisi, jos lähtisi pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu