Haaveilen vaihto-oppilasvuodesta, mutta kysymysmerkki on vielä se, minkä maan valitsisin. Kärkipaikasta taistelevat Kanada ja Italia.
Italia kiinnostaisi kulttuurillisesti, olen käynyt maassa pari kertaa ja ilmasto, ruoka ja sun muut ovat aivan ihania. Kieli kuitenkin arveluttaa. En osaa italiaa yhtään, eikä kieli edes ole maalmalla kovin hyödyllinen moneen muuhun verrattuna. Vaihtoon lähtööni on tosin vielä jonkin aikaa, joten ehtisin opiskella etukäteen vähän alkeita. Silti mietityttää, onko järkeä valita maa, jossa puhutaan ihan vierasta kieltä, jonka osaamisesta ei ole edes välttämättä juurikaan hyötyä? Olen opiskellut koulussa englannin ja ruotsin lisäksi ranskaa B2-kielenä.
Toinen vaihtoehtoni olisi siis Kanada, joka olisi kielen kannalta se täydellinen vaihtoehto. Voisin kehittää sekä englannin että ranskan taitojani (aloitin ranskan kahdeksannella luokalla). Kyllä Kanada kiinnostaa maanakin, muttei yhtä paljon kuin Italia.
Onko kenelläkään kokemuksia näistä valtioista? Minkä perusteella päätös kannattaa tehdä, kuinka paljon kielivalinnalla on merkitystä? Valitsen kummin tahansa, kolmosvaihtoehdoksi laitan todennäköisesti Uuden-Seelannin. Espanjat tai vastaavat eivät innosta, vaikka espanjan kielelle olisi varmasti enemmän käyttöä kuin italialle. Myös Ranskan olen sirtänyt vähän taka-alalle. Olen kuullut parilta ihmiseltä, että siellä on vaikea tutustua varsinkin tyttöihin (usein ylimielisiä/kateellisia) ja koulupäivät ovat pitkiä. Ääh. Mitä mieltä olette?
Italia vai Kanada?
3
221
Vastaukset
hihi, oon "periaatteessa" samassa tilanteessa ku sä mut oon vaa menos kielimatkalle.. :D meen tosiaan espanjaan enkä osaa hädin tuskin ees sanoo moi (okei ehkä nyt kumminki mut silti)
Mut mun mielest Italia on se parempi vaihoehto(:- twwwwwwwu
Moi, itse asun Kanadassa. Täällä on erittäin mukavaa ja turvallista. Ihmiset ovat fiksuja ja todella ystävällisiä. Koulut on jaettu englanninkielisiin ja ranskankielisiin. Monet ranskankielisellä alueella asuvat ihmiset puhuvat omien kokemusteni mukaan yllättävän huonosti englantia ja ovat toisinaan sisäänpäinlämpeäviä. Suosittelen englanninkielistä aluetta; esimerkiksi englannin- ja ranskankielisen alueen rajalla. Olen asunut myös Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa ja kielen kannalta Kanadassa puhuttu englanti on mielestäni helpointa ja selkeintä. Suosittelen!
Ps. Itse olin aikoinaan yliopistovaihdossa maassa, jonka kieltä puhutaan vain siellä ja jota osasin erittäin vähän. Lisäksi siellä puhutaan huonosti englantia. Onhan se palkitsevaa kun selviää esimerkiksi parturissa käynnistä tai muun asian hoidosta vähäisellä maan kielen osaamisen, englannin ja viittomisen sekoituksella, mutta kokonaisuutena suosittelen mieluummin maata joka vie jo olemassa olevaa kielitaitoasi huomattavasti eteenpäin. Siksi Kanada, eikä Italia. - ItaliaKanada
Kiitos vastauksista! Kanadan puolelle olen nyt kallistumassa. Stressaan asioista helposti, joten Italiaan lähtö ummikkona voisi olla turhan kova pala. Onhan Kanadassakin paljon hyvää kulttuurissa sun muussa, Italiassa voi sitten matkustella noin muuten halutessaan. En edes tiedä, onko ruusuinen ennakkokäsitykseni maasta kovin realistinen. Joten Kanadaan siis :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2283356- 592847
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I252473Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182461Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve741956Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841850Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401822Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191815Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911672Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691003