Abortti vai lapsi

Olen joutunut ahdinkoon josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Tulin siis raskaaksi lyhyestä suhteesta ja mies ei tätä lasta halunnut kun ei suunnitelmissa ollut, niin hän lähti. Itse olin aluksi todella onnellinen ja sanoinkin etten välitä hänen mielipiteestään, lähteköön kävelemään, pärjään kyllä. Tässä viikkojen kuluessa olen kuitenkin ollut enemmänkin masentunut kuin iloinen tästä koko asiasta, ja tuntuu ettei mikään enää ilahduta ja elämäni on pysähtynyt paikoilleen. En kertakaikkiaan tiedä mitä pitäisi tehdä, kun ei se aborttikaan tunnu oikealta päätökseltä, mutta ei tämäkään tunnu oikealta, että minusta tuntuu että maailma on pysähtynyt ja en näe onnellista tulevaisuutta yksin. Tämä olo on niin turhauttava kun en tiedäkkään mitä teen, ja kaikki jo luulee että pidän lapsen koska olen sen kaikille läheisille kertonut ja työpaikallakin kun on pitänyt neuvolassa käydä jne.. ja nyt tämä epävarmuus iski uudestaan pahemman kerran ja päivät vähenee että abortin voi edes tehdä.. Oli pakko jonnekin kirjottaa tästä olosta kun ajatukset ei oo ollenkaan selkeitä :( Pahin pelkoni on että jos en pidä lasta, niin en saa enää ikinä lasta sitten kun sen oikean kanssa sitä toivomme ja haluamme, tai pelkään myös etten koskaan edes tapaa tätä oikeaa ja en ikinä saa lasta vaikka myöhemmin sen haluaisinkin.. ja jos pidän lapsen niin olenko sitten yksin sen lapsen kanssa loppuelämäni ja elänkö katkeruudessa että mies jätti minut... molemmat päätökset tuntuu vääriltä
10515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen lapseton ja ikäni puolesta en enää sitä saa. On upeaa odottaa uutta elämää ja sellainen sisälläsä kasvaa. Todennäköisesti sinulle on iskenyt nyt masennus. Kyllä monet odottajat kokevat samaoin vaikka lapsi olisi yhdessä suunniteltu ja elettäsiin parisuhteessa- Niin ei kukaan voi mennä takuuseen, että tulet raskaaksi toista kertaa. Kun olet asian jo kerran päättänyt, että kertonut ystävilleenkin, niin haluat lapsen. Abortti on myös asia, jota ei niin vain unohda.
Kun olet jo noin pitkällä ja raskaana ja haluat lapsia, niin miksi et nyt tätä synnyttäisi. Nykyään on luonnollista saada lapi sinkkunakin ja ei ole este tuevalle parisuhteelle. Toista oli muutama vuosikymmen sitten.
Eiköhän ilo voita kun alat katsella vauvanvaatteita ja hormonaalinen tilanne tasaantuu.

Äänestä

oikeita ja vääriä vaihtoehtoja ei tässä asiassa ole. Jos et halua pitää lasta , vaikka kertonut lähipiirille, voit aina sanoa että tuli keskenmeno, mitä tulikin..
Kyse on sinun elämästäsi , ensin.

Äänestä

Ajattele lastasi, niin teidät mikä on oikein ja hyväksi myös Sinulle. Kun otat vastaan elämän, saat suuremman onnen kuin osaat arvata.

Elämä on kaunis ja se kantaa, kun elämää ymmärtää kunnioittaa.

Lapsi on parasta mitä kohdalle voi sattua. Ei kukaan, joka on hoitanut lasta suostuisi hänestä enää luopumaan.

Kaikkea hyvää teille kaikille.

Äänestä

Epävarmuus on ihan normaalia, tilapäistä ja ohimenevää, vai tulisitko katumaan lapsesi elämää enemmän kuin hänen surmaamista abortilla? Et kai antaisi itsekkyyden ja turhien pelkojen mennä lapsesi koko ihmiselämän edelle? Myös adoptio on mahdollista, ja antaa sinulle aikaa miettiä ratkaisua syntymään saakka.
Miksi luulet että olisit lapsen kanssa aina yksin? Ei yksinhuoltajuuden tarvitse olla mikään loppuelämän olotila!

Sinun pitäisi nyt hankkia keskusteluapua vaikkapa neuvolasta jos et tutuille halua puhua. Ethän petä elämän suuruista lupausta lapsellesi, hän voi olla maaailmasi tärkein ihminen nyt ja jatkossa. Tämä lapsi voi tosiaan olla ainoa jonka koskaan voit saada ja fiksunahan tiedät tämän itsekin. Asioilla on aina tapana järjestyä, hyvin se yhteinen taipaleenne siitä alkaa sujumaan, ei huolta!
Onnea tästä eteenpäin elämäänne sinulle ja lapsellesi.

Äänestä
  • sinäkö sitten autat alottajaa loppuelämän aborttitraumoissa ja elämän rakentamisessa mielenterveytensä pilanneena ja omantunnonkin lapsen kera viemäriin survoneena? Nii-in.

    Äänestä

Varo aborttiasiamiehen ansaa. He hoitavat mukavuusaborttinsa haavoja houkuttelemalla epävarmoja äitejä lapsensa teilaukseen. Varo löytämässä itseäsi heidän joukostaan vanhana ja katkerana.

Aborttiasiamies ei milloinkaan anna lapselle ihmisarvoa eikä elämälle merkitystä. Hän yrittää rakentaa kuilun äidin ja lapsen välille. Älä päästä näitä hämähäkkejä ihollesi.

Ajattele lastasi ja hänen elämäänsä. Tiedät silloin mikä on oikein ja hyvää myös sinulle.

Elämä kantaa, etenkin rikkaassa ja turvallisessa Suomessa.

Äänestä

Lapset tuo sen elämän mukanaan. Täällä puhuu kokemuksen Nainen.
Nyt neuvo kallis! Olen itse tehnyt 15 v abortin ja se kaavinta oli aivan järkyttävää. Nyt olen 36v ja en saa ikinä lapsia enään ;((( Hyvä ihminen älä tee aborttia vaan nauti jumalan lahjasta! Ajattele se kaunis pieni ihminen rinnalla.

Äänestä

Hei. Itselläni myös vaikea tilanne. Olen ollut mieheni kanssa useamman vuoden yhdessä, oltiin molemmat nuoria kun alettiin seurustelemaan. Välillä on ollut vauva haaveita.. Kuitenkaan niitä toteutumatta. Nyt sitten tullut ajatus erosta, jaksaako saman miehen kanssa loppuelämän, haluaisinko sittenkin jonku toisen.. Melkein jo erottiin. Mutta sain tietää olevani raskaana hänelle. Vaihto ehtona siis jatkaa samaa suhdetta ja olla perhe. Tai tehdä abortti ja erota. Ja etsiä sitä jotain ?? Toisinaan ajattelen näin on tarkoitus , tähän jäädä. Toisinaan ajattelen kaikkea muuta. Mitä ihmettä tässä pitäisi ajatella ja tehdä ? Onko muilla samoja kokemuksia ?

Äänestä

miksi ihmeessä nyt luopuisit sellasesta mitä monet ei saa koko elämässään?
Ja jos miehen kanssa ei sitten joskus myöhemmin sujusikaan, aina voi myöhemminkin erota ja etsiä sitten sitä "jotain". Ainakin sinulla olisi sentään lapsi ja puhdas omatunto.

Äänestä

Tottahan tuo on. Itse olen vain aina ajatellut että sitten kun on lapsi niin yhdessä ollaan, että ei mitää lapsi isällä/ äidillä viikonloppu juttuja. Vaikka niin yleistä se nykyään onkin. Onhan tässä ajatuksessa että vauva tulossa molemmille varsinkin miehelle sulattelemista.. Itse olen ollut aina sitä mieltä että aborttia en voisi tehdä, mutta nyt ku tämä on todellista niin välillä olen onnellinen kattelen vauva juttuja ja välillä iskee ahistus.. Kai kaikki tunteet kuuluu asiaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


9+1 kirjoitti:

Olen joutunut ahdinkoon josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Tulin siis raskaaksi lyhyestä suhteesta ja mies ei tätä lasta halunnut kun ei suunnitelmissa ollut, niin hän lähti. Itse olin aluksi todella onnellinen ja sanoinkin etten välitä hänen mielipiteestään, lähteköön kävelemään, pärjään kyllä. Tässä viikkojen kuluessa olen kuitenkin ollut enemmänkin masentunut kuin iloinen tästä koko asiasta, ja tuntuu ettei mikään enää ilahduta ja elämäni on pysähtynyt paikoilleen. En kertakaikkiaan tiedä mitä pitäisi tehdä, kun ei se aborttikaan tunnu oikealta päätökseltä, mutta ei tämäkään tunnu oikealta, että minusta tuntuu että maailma on pysähtynyt ja en näe onnellista tulevaisuutta yksin. Tämä olo on niin turhauttava kun en tiedäkkään mitä teen, ja kaikki jo luulee että pidän lapsen koska olen sen kaikille läheisille kertonut ja työpaikallakin kun on pitänyt neuvolassa käydä jne.. ja nyt tämä epävarmuus iski uudestaan pahemman kerran ja päivät vähenee että abortin voi edes tehdä.. Oli pakko jonnekin kirjottaa tästä olosta kun ajatukset ei oo ollenkaan selkeitä :( Pahin pelkoni on että jos en pidä lasta, niin en saa enää ikinä lasta sitten kun sen oikean kanssa sitä toivomme ja haluamme, tai pelkään myös etten koskaan edes tapaa tätä oikeaa ja en ikinä saa lasta vaikka myöhemmin sen haluaisinkin.. ja jos pidän lapsen niin olenko sitten yksin sen lapsen kanssa loppuelämäni ja elänkö katkeruudessa että mies jätti minut... molemmat päätökset tuntuu vääriltä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu