Tämä jatkuva täällä sijaishoitajien viljelemä valhe on kyllä pakko oikaista oikein omana ketjunaan.
Sosiaalitoimi tulkitsee lain kohdan siten, että lapsella on oikeus tavata ja pitää yllä suhdetta vanhempiinsa. Ei ole kyse vanhemman oikeuksista, vaikka se yritetään jatkuvasti väärin käännelläkin.
Jos on oletettavaa, että vanhempi on lapselleen jotenkin vaaraksi tai haitaksi, silloin tapaamiset ovat valvottuja eli ulkopuolisen vartiointiliikkeen vartija on paikalla tai joku viranomainen.
Eerikan tapauksessa ei ollut kyse mistään epäkelvon isän oikeudesta saada lapsi takaisin - taas - itselleen, vaan sosiaalitoimen törkeästä virheestä ja muutenkin asioiden laiminlyönnistä. Sosiaalityöntekijöitä olisi aihetta syyttä monessakin kohdassa tuon koko asian hoidossa pitkällä aikavälillä ja sen käsittelystä.
Eli ihan turhaan täällä joku ilkeilijä yrittää nyt kääntää tätä asiaa joksikin muuksi kuin se todellisuudessa onkaan.
Sosiaalitoimi tulkitsee lain kohdan siten, että lapsella on oikeus tavata ja pitää yllä suhdetta vanhempiinsa. Ei ole kyse vanhemman oikeuksista, vaikka se yritetään jatkuvasti väärin käännelläkin.
Jos on oletettavaa, että vanhempi on lapselleen jotenkin vaaraksi tai haitaksi, silloin tapaamiset ovat valvottuja eli ulkopuolisen vartiointiliikkeen vartija on paikalla tai joku viranomainen.
Eerikan tapauksessa ei ollut kyse mistään epäkelvon isän oikeudesta saada lapsi takaisin - taas - itselleen, vaan sosiaalitoimen törkeästä virheestä ja muutenkin asioiden laiminlyönnistä. Sosiaalityöntekijöitä olisi aihetta syyttä monessakin kohdassa tuon koko asian hoidossa pitkällä aikavälillä ja sen käsittelystä.
Eli ihan turhaan täällä joku ilkeilijä yrittää nyt kääntää tätä asiaa joksikin muuksi kuin se todellisuudessa onkaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Laitetaan vielä muistutukseksi periaatteistamme väärinkäsitysten välttämiseksi
- on olemassa erittäin hyviä, mutta myös äärimmäisen huonoja sosiaalityöntekijöitä
- on olemassa hyviä ja huonoja sijaisvanhempia
- on olemassa hyviä ja huonoja ls-laitoksia
- on olemassa lain mukaan tehtyjä huostaanottoja
- on olemassa myös täysin laittomia huostaanottoja
- on olemassa myös turhia huostaanottoja, jotka olisi voitu välttää oikeilla tukitoimilla
- myös ls:n asiakasvanhemmissa on henkilöitä, jotka syystä tai toisesta eivät ole kyvykkäitä ottamaan lapsen kasvatusvastuuta, useimmiten tilanne muuttuu täsmäavulla, jos sitä vain olisi / on saatavissa, vain hyvin pienen %:n kohdalla tilanne ei ole autettavissa
- ls:n asiakasvanhemmissa ja myös huostaanottovanhemmissa on henkilöitä, jotka ovat täysin kelvollisia kasvattajia millä tahansa mittarilla arvioituna.
Ääriesimerkkinä monet erityislasten vanhemmat, jotka ovat tehneet lapsensa eteen moninkertaisen työn tavalliseen lapsenhoitoon verrattuna. On ollut rajat, rakkautta ja varmasti kaikki, mitä lapsen kasvatuksessa ikinä vaaditaan.
Ei Eerikan tapaus ole ainut viranomaisten täysin törkeästi hoitama lastensuojeluasia.
Se voi olla siinä mielessä erikoinen, että ikinä ennen Suomessa ei ole oikeus julkistanut tällaista sosiaalitoimen vastuulla olleen lapsen kohtaloa. Mutta niiden lasten kohtalosta vaietaan, jotka ovat joutuneet viranomaisten vääristä, laittomista ja epäoikeudenmukaisista toimista hyvinkin paljon, jopa hirvittävän paljon, mutta ovat jääneet henkiin nipin napin.
Kaikkien näiden lasten puolesta, jotka ovat joutuneet kärsimään viranomaisten virhearvioista, toivon todellakin, että muutaman vuoden kuluttua voisimme kaikki helpottuneina sanoa, että Eerika ei kuollut turhaan.
Aila Paloniemellä sitä riittää otsaa valehdella millaista sontaa tahansa toimittajille!
Lasten pompottelujutun kuulin ensimmäisen kerran jo lähes 10 vuotta sitten ja Paloniemi piti kyllä huolen, että siitä pidettiin HIRVEÄÄ METELIÄ nykylain säätämisen aikoihin vv. 2007-2008.
Liekö tämä paloniemeläisten viljelemä taru peräisiin siitä, että sijaispeheisiin pyritään sijoittamaan lähinnä päihdeperheiden pienet lapset. Sillä kuitenkin tarkoitetaan sitä, että lasta pompotetaan kotiin ja sijaispaikkaan aina sen mukaan, ovatko vanhemmat raittiita vai eivät.
Tästä urbaanilegendaksi asti päätyneestä tarinasta en ole kuullut yhtään uutta tapausta vuosiin, en oikeastaan niiden vuosien jälkeen, kun tätä alettiin kertomaan.
Jos tuollaista ikinä on päässyt tapahtumaan, niin olen kirjoittanut ennenkin siitä, että eikö se ole sossujen arviointivirhe.
Ilmeisesti oppi on mennyt perille sossulassa, koska päihdevanhemmilta vaaditaan HIRRRRRRRVEÄN pitkä näyttö raitistumisesta ja sen jälkeen onkin sitten mukava alkaa väittää, että ei lasta enää voi kotiuttaa, koska hän on JUURTUNUT sijaispaikkaansa.
Lapsi on paloniemeläisille kuin kasvi, jota juurrutetaan sinne ja tänne. Nimittäin jos sijari sattuu väsymään tai kyllästymään lapseen, niin sittenhän hänet laitetaan kierrätykseen ja taas juurtumaan uuteen paikkaansa. Jos ette usko, että sijari voi kyllästyä sijaislapseensa, niin on kyllä aika kylmäävää lukea sijaisäitylin tekstiä, miten häntä "vi...taa jo pelkkä lapsen naaman näkeminen."
Ja Paloniemen eukkohan puhuu aina yleisesti huostaanotoista, ei hän koskaan erittele, että hän puhuisi vain perheisiin sijoitetuista tai päihdeperheiden lapsista. Mutta hän on mukana vaikuttamassa siihen, että KAIKKI huostaanotot käsitellään samoin kuin lapset tulisivat päihdeperheistä.
Ihme, että akka on nyt sentään sen verran rehellinen, että hän myöntää viikonvaihteen Iltalehdessä ajavansa SIJAISPERHEIDEN ETUJA. Eikö niitä voi ajaa tekemättä hallaa niille huostaanotoille, jotka eivät koske sijaisperheitä ollenkaan? Ja jotka varmasti eivät ole päihdeperheistä tehtyjä?
Surkuhupaisaa on se, että Paloniemi ajaa nyt lakiin sellaista kohtaa, että huostaanotto voitaisiin lain mukaan tehdä pysväksi.
Onhan noita tehty pysyviksi jo ilman sellaista lain kohtaakin vuosien ajan! Ei ls-toimiin mitä lakia tarvita, kyllä se on nähty ja todistettu niin moneen tuhanteen kertaa eri asioissa.
Jonkun hämärän maininnan hän oli maininnut IL:n toimittajalle, että jonkun määräajan sisällä sijareilla olisi oikeus adoptoida lapsi.
Siinä olisi kyllä järkeä, JOS, siis suurilla kirjaimilla JOS ihan oikeasti on todistettu, että vanhemmat eivät kykene tai halua raitistua.
Onkin ollut aihetta ihmetellä, että Suomi on maailman rikkain valtio sen perusteella, että sossut lupaavat joillekin lapsettomille sijareille lapsen pysyvään sijoitukseen jo tulovaiheessa. Etenkin hyvin nuoret äidit ovat olleet näiden lapsen ryöstöjen kohteena. Sossu iskee jo raskausaikana, vaikka isovanhemmat ovat nuoria ja todistavat ja vannovat auttavansa tytärtään aina jos tarve on ja muutenkin on elämä tasapainossa ja turvaverkko ympärillä.
Synnytyslaitokselta äiti ohjataan ensi- tai turvakotiin, jossa häntä ei auteta mitenkään, vaan henkilökunta on ohjeistettu kirjaamaan puutteita äitiydessä. Ja sitten lapsi viedään, vaikka äidillä ei ole ollut edes mahdollisuutta kokeilla normaalia elämää vauvansa kanssa.
Olen ikuisesti kiitollinen vieläkin niille iltapäivälehden toimittajille, jotka suuren jutun teolla estivät yhden tällaisen lapsen ryöstön Dragsfjärdissä muutama vuosi sitten. Sossut perääntyivät noloina sen jälkeen. YK:kin on puuttunut näihin huostaanottoihin, mutta sehän ei Suomen viranomaisten tahtia hidasta.
Ja sitten kun lapsi on pysyvässä sijoituksessa - mikä tähän asti on ollut laitonta - niin Suomi on varmasti ainut maa maailmassa, jolla on varaa maksaa uusille vanhemmille omaksi luvatusta lapsesta KULUT ja VIELÄ KORVAUSTA lapsen hoidosta. Kai heille lomatkin järjestetään kuin sijareille ikään.
Lukekaa sijaripalstalta, montako kertaa sinne on vaikka viimeisen vuoden aikana tullut joku uusi yrittäjä naukumaan: "Haluaisimme lapsen piiiitkäaikaiseen sijoitukseen. Mitenkähän sellaisen saaminen onnistuu?"
Pitkäaikainen sijoitus on käytännössä sama kuin lopullinen huostaanotto.
Ei ihme, että ulkomaisia adoptioita on vähän, kun Suomen ls. pitää sisällään tällaisen laittoman adoptio-systeemin, jossa oman lapsen kulut maksaa kunta ja vielä palkkaa lapsen hoitamisesta!
Ei, vaan anteeksi hoitokorvausta, koska sijarit ovat hirveän tarkkoja siitä, että palkkaa ei saa sanoa palkaksi, vaan korvaukseksi.
Nyt jos tuollainen adoptio-oikeus tulee voimaan, niin mitenkäs nuorten äitien ja muiden oikeudet turvataan, että lapsia ei viedä pysyvästi, jos vanhemmat pystyvät osoittamaan absolutisminsa. Nuorilta äideiltä vauvoja on viety ilman äidin päihdetaustaakin.
Kaiken sosiaalitoimen harjoittaman laittomuuden keskellä pitäisi olla tosi tarkkana, että tällaiset uudistukset käytetään todella lasten parhaaksi, eikä rikota heidän oikeuksiaan omiin vanhempiinsa silloin, kun adoptioon ei oikeutta ole.