Olen yrittänyt etsiä seuraa/rakastua ja käynyt useilla treffeillä, nähnyt moneenkin kertaan samoja naisia ja koittanut kiinnostua. Huonolla menestyksellä. Olen alkanut miettiin, että onko mussa jotain vikaa. Pari vuotta sitten olin kumminkin kauhean rakastunut, mutta juttu ei johtanut mihinkään (oli parisuhteessa elävä nainen), että nähtävästi en ihan tunnekuollut oo. Olisko kokemuksia/neuvoja tällaiseen tilanteeseen? En ole teini enkä kakskymppinenkään.
Tuntuu, että tapaamani naiset on olleet kuin tylsimyksiä Siriukselta, vaikka yhteistäkin on. Tylsimykseksi olen ittenikin tuntenut, eipä silti.
Tuntuu, että tapaamani naiset on olleet kuin tylsimyksiä Siriukselta, vaikka yhteistäkin on. Tylsimykseksi olen ittenikin tuntenut, eipä silti.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Mulla on myöskin samoja ongelmia. Olen eronnut jo parivuotta sitten ja mielestäni olen sinut itseni kanssa enkä kaipaa enää entiseen. Olen kulkenut avoimin silmin ja tapaillut muutamia naistakin, mutta jossain aina klikkaa. Itse päättelen, että nykyisin en pysty enää heittäytymään niin valtoimenaan kuin ennen tai sitten etsin jotain mahdotonta. Uskon kuitenkin rakkauteen ja tiedän miltä se tuntuu joten ehkä vielä jonain päivänä törmään siihen oikeaan. Ihanaa on ainakin fantasioida.
Uskot siis salamarakkauteen?
Pakko uskoa kun olen sen kerran kokenut, mutta en enää edes haluaisi samanlaista huumaa ja järjetöntä menoa kuin silloin. Nykyään olen varauksellisempi ja luulen, että se on myös osa mun ongelmaa. Tällä tavoin käyttäytymällä tutustun vääränlaisiin naisiin. Olen deittaillut ihanien naisten kanssa, mutta mutta....
Sama vika Jäppiskällä.
Sama täällä.. Omalla kohdalla taidan kyllä tietää syyn, vähän liiankin voimakas rakastuminen menneisyydessä. Kun tietää kuinka kipinöivältä ja huumaavalta se kaikki voisi tuntua, niin ei vähempi enää kelpaa.
Ei auta kuin odotella, että tulisi vastaan joku uusi joka veisi täysin jalat alta. Välillä kiinnostun jostakin kivasta naisesta, mutta se jää siihen pieneen kiinnostumiseen, niitä isompia tunteita ei vaan tule. Kai mä jollain tasolla oon vielä kiinni siinä edellisessä rakkaassakin, vaikka periaatteessa ymmärrän ettei yhteistä tulevaisuutta ole tulossa. Heikkona hetkenä sitä silti miettii, että jos hän sittenkin oli se oikea, koska hänen kanssaan kaikki tuntui jotenkin..no oikealta.
Ei kai tässä auta muu kuin elää elämää ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ehkä se uusi rakastuminenkin vielä on edessäpäin. :)
Pitääkö odotella, että toinen vie jalat alta - eikö vois itse olla se aktiivinen osapuoli? Eipä silti, milläs niitä viet jos ei kiinnosta. Mä olen kans ihan aseksuaali nykyään. Voiskin perustaa uuden palstan tänne nettiin...
Tarkotinkin juuri sitä, että toisen koko persoona ja olemus veisi jalat alta ja saisi ihastumaan, kyllä mä aloitteita uskallan tehdä jos mulla tunteita on tarpeeksi :)
Tuota, taisinpa bongata sinut netissä jokin aika sitten mutta syy siihen, miksi en ottanut yhteyttä oli juuri tuo aseksuaalin ehdottama. Tulkitsin, että siinä taas joku passiivisena odottaa, että toinen tekee aloitteen ja sitten kaiken muunkin. Se ei houkuttele ainakaan minua, ei yhtään. Mutta ehkä toiset ymmärtää viestintäsi toisin, siten kuin olit tarkoittanut.
Missä sä mut netissä uskot bonganneesi? :D En juurikaan käytä muita sivustoja kuin tätä ja Facebookia. Qruiserissa on kyllä profiili, mutta en käy siellä juuri koskaan.
En muutenkaan usko olevani se kuka luulet, en ole jutellut noiden edellisten viestieni asioista muiden kuin läheisimpien kaverieni kanssa. Niissä ei ole mitään mistä satunnainen tuttavuus voisi minut tunnistaa.
Enkä todellakaan odota passiivisena mitään, nimenomaan haluan olla se aktiivisempi osapuoli. Tosin sen edellisen rakastumisenkohteen kanssa teimme aikoinaan kumpikin aloitteita.
Jos en tee aloitetta, se tarkoittaa etten myöskään ole kiinnostunut, enkä odota aloitetta toiseltakaan. Tarvitsen sen tuntemuksen siitä, että oon löytänyt jonkun erityisen, sitten otan kyllä yhteyttä ihan varmasti.
Mistä sitten kiinnostut? Ite en pystyis kenenkään ulkonäköön vaan rakastuun/kiinnostuun. Jollakulla voi tietty olla kiva nahkarotsi tai kampaus mutta ei kyllä mulle riitä pidemmän päälle. Äh, oon taantunut ihan alokkaaksi.
Kuulostaa pattitilanteelta - jos tee aloitetta etkä sitä odotakaan... Ehkä vaikee asenne.
Ulkonäkö on oikeastaan melko pieni osa siinä ihastumisessa. Mulle ratkaisevinta on ihan vaan se tunne mikä siitä ihmisestä kokonaisuutena syntyy. Yhteiset arvot ja asenteet on tärkeitä, mutta eihän nekään pelkästään riitä. Eihän tunteita pysty selittään järjellä, sen vaan tietää onko niitä vai ei.
No jos sä et ole kiinnostunu tietystä naisesta, niin teetkö sä sille aloitteita tai odotat sitä häneltä? Ei kai nyt kaikille vastaantulijoille pidä aloitteita ollakaan tekemässä, niille vain ketkä kiinnostaa =)
Ja ketjun alkuperäinen aihehan oli se, ettei niitä ihastumisia jostain syystä tule. Minäkin haluaisin kyllä ihastua, mutta ei onnistu väkisin yrittämällä.
Jaa, meni sitten pieleen, oli vaan yksi treffi-ilmoitus, jossa oli ihan samanlaista tekstiä.
Itse en edes osaa sanoa, minkä takia ihastun ihmisiin. Olen ihastunut kusipäihin, joita joskus lähes halveksun, mutta en voi sille mitään. Olen ihastunut ihmisiin, joita kun myöhemmin katson, mietin että ei toi ole mitenkään erityisen hyvännäköinen, mutta silloin kun olin häneen ihastunut, hän oli mielestäni kaunein nainen päällä maan.
Ihastuminen on outo tunne eikä siinä ainakaan minun kohdallani ole mitään rationaalista. Joskus toivon, että voisin päättää kehen ihastun, koska en aina edes halua että ihastuminen johtaisi mihinkään, koska tiedän jo etukäteen, että ei siitä tulisi mitään. Mutta toisaalta on ihanaa, kun elämä on niin arvaamatonta.
Jospa sä alitajuisesti vältät kunnon naisia niin ei tarvi sitoutua. Itselläni on kyllä samantyyppisiä kokemuksia. Syyt löytyy jostain lapsuuden sylttytehtaalta.
Mä en nykyään edes ymmärrä, mihin toisessa vois ihastua. Ei kukaan koskaan sano mitään niin tyrmäävää, tee jotain niin ihmeellistä, ole niin erilainen just mulle. En tätä odotakaan. Luultavasti se on vaan jotain aistienvaraista, tuoksu tms., mikä kiinnostuksen lopulta sytyttää.
Komppaan. Ehkä en enää koskaan rakastu. Tuntuu siltä, että kaikki on jo nähty ja koettu, vaikka eihän se voi olla mahdollista. Ravintolassa ei kukaan kiinnosta ja nettitreffeistä hävitin profiilin pari kk sitten. Tuli tunne, että netissä kaikki ilmoitukset on toistensa kopioita, kaikki tuntuivat olevan jonkinmoisia koirien ja kotiaskareiden kanssa touhuajia eikä nämä meikäläistä kiinnosta. Ehkä olen juuttunut nuoruusvaihteelle, jonkinlaiseen pinnalliseen elämysten etsintään, vaikka se aika on jo peruuttamattomasi ohi ja pitäisi keskittyä asioiden sisältöihin. Vai pitäiskö hakea pilleriä huuleen niin alkais taas kiinnostaa?
Samoja tunteita ollut mullakin
yksi ihminen vain on mielessä jota oikeasti rakastan !
luulin aikoinani ennekun hänet tapasin olevani tunnevammainen
en yleensäkään kiinostu juuri kenestäkään
on yksi ihminen joka merkaa mulle ennemän kuin kukaan muu
Lueskelin viestejänne tässä ketjussa ja niistä paistaa omituinen sekoitus itseriittoisuutta, kärsivällisyyden puutetta (jos ei heti joku tyttis kolahda), epäkypsyys, epätoivoa ja pessimissisyyttä. Tuollainen asenne heijastuu kohtaamiinne ihmisiin ja ette saa heistä irti juuri sitä mikä saattaisi viedä teiltä jalat alta.
Mä taas näen sun viestissäs itsetyytyväisyyttä, omahyväisyyttä, kokemuksen puutetta, kuvitelman kaikkitietäväisyydestä, epäkypsyyttä ja halua mollata muita, kuvitella olevansa kaikkitietävä. Tuollainen asenne kolahtaa yx päivä omaan nilkkaas.
Eikö nyt saatana vois edes yhtä keskustelua käydä ilman että joku tulee siihen haukkuun? Painu hoitoon tai pidä suus kii! Alkanu todella kyllästyttää nää mielisairaat palstariehujat.
miks ihmeessä täällä ei saa sanoa mielipidettään? Jos joku näkee pessimistisyyttä yms ni miten vitussa se on haukkumista. Sä mothafoka et osaa erottaa mielipidettä haukkumisesta. Se on idiotismia parhaimmillaan. Sen takii kai toi ap:kin laittoi tänne ett se sais palautetta. Joten jos tänne sitä laitetaan niin pidä sä napit huulessa ja suu kii.
Oon samaa mieltä sun kanssa todella oma hyväinen ihminen :D
Jos pitää englanniksi niminerkkiä käyttää niin käytä sitä oikein.
Se on shut the fuck up!
Olen samaa mieltä ton 19:sta kanssa. Epätoivoisuus ja itseriittoinen - "mä olen mielenkiintoinen mutta kaikki tapaamani naiset tylsiä" ei ole puoleensavetävää.
Eiköhän kyse ole tuosta lyttäävästä tyylistä. Aina voi kertoa mielipiteensä, mutta sen voi tehdä rakentavasti. Myös sinun tyylisi on todella roisi, nussija. Ehkä puhut kotonakin niin "rakkaillesi"? Mielestäni pitää aina käyttäytyä niin kuin läheistensä kanssa. Jos vuorovaikutustaidot ovat tuolla tasolla kuin esimerkiksi sinun ovat, on paras sensuroida itsensä pois kaikista keskusteluista ja kanssakäymisestä. Hoitosuhde on minunkin mielestäni silloin oikea osoite, ja sitä kautta ihmisten tavoille oppiminen.
En näe omahyväisiä viestejä, vaan varsin itsekriittisiä kommentteja. Kummallista miten luetun ymmärtäminen ontuu.
mikä tässä on lyttäävää "15 4=194.9.2012 15:47
Lueskelin viestejänne tässä ketjussa ja niistä paistaa omituinen sekoitus itseriittoisuutta, kärsivällisyyden puutetta (jos ei heti joku tyttis kolahda), epäkypsyys, epätoivoa ja pessimissisyyttä. Tuollainen asenne heijastuu kohtaamiinne ihmisiin ja ette saa heistä irti juuri sitä mikä saattaisi viedä teiltä jalat alta."
Miten tää ny on lyttäävä viesti? Se mikä mun tyyli on nii voi rassataki jotain apinaa joka ei osaa muuta ku tarttua epäoleellisiin asioihin. Miks säki olit laittanu sanan rakkaillesi heittomerkkeihin? Ne ei voi olla oikeita rakkaita ku mä palstalla sanon jollekki simpukan älykkyyden omaavalle ett opettelee tunnistamaan mikä on haukkumista ja mikä mielipide. Hienosti menee.
Toi on tollaista liibalaabaa, kun idiootille ei sais sanoo että se on idiootti, ku se voi siitä ihan loukkaantua. Idiootit loukkaantu siitäki että ne nousee väärään dösään, se on jonku vika sekin ei oma. Joten sen sijaan ett sä sanoisit tolle apinalle ett mielipide ei ole haukkumista kun siin ei ollut mitään haukkmista lähelläkään vaan puhtaasti oma mielipide, ni sä annat apinalle banaanin ja kerrot sitte jatkoksi mulle ett mun tarvis otta hoitojakso kun en halua ruokkia apinoita. Ehkä se on nii että lemmikit ja omistajat alkaa muistuttaa toisiaan, mistä mä tiedän onko sulla oma apina kotona jonka leuasta sä saat pyyhkii puuron kun olet keittänyt siitä liian löysää koska et rakasta häntä.
Noin teidän logikalla ajateltuna.
Mikset voi ystävällisesti häipyy tästä keskustelusta - mee muiden teinien ja kaltaistes kanssa riehuun.
teinit ei osaa muuta kuin riehua? Ettet nyt vaa vähän yleistä, miksi ihmeessä jos sun mielestä joku käyttäytyy huonosti sä niputat sen teineihin? Jos katotaa oikeasti huonosti käyttäytyviä ihmisiä niin ne todellakaan ei ole teinejä.
Tuollaisen yhden ihmisryhmän haukkuminen on ihan kauheeta, toivottavasti kukaan teini ei lukenut tuota sun haukkumaviestiä!
Ymmärrän kyllä hyvinkin näitä alkupuolen keskustelijoita, olen itse aika lailla samanlaisessa tilanteessa. En näe siinä mitään itsekästä, jos eivät tunteet syty, pikemminkin kypsyyttä olla ryhtymättä suhteeseen, jos toinen ei vaan kolahda sen kummemmin. Voi olla tietysti, että olen itse samassa itsekkyyden harhassa enkä siksi näe tätä puolta, mutta mun mielestä osoittaa toisen ihmisen kunnioittamista, että ei anna hänen ymmärtää merkitsevänsä sen enempää kuin merkitsee.
Mulla on myös takana tosi voimakas rakastumisen kokemus, tunne siitä, että toinen on nyt se oikea ihminen. Siksipä juuri vähempi ei riitä, ei riitä se, että toinen on "ihan kiva" ja toive, että ehkä syvemmätkin tunteet sieltä jostain löytyvät kun oikein kaivelee ja malttaa odotella.
Muistan mummini joskus kertoilleen suhteestaan mun isoisään ja siinä yhteydessä maininneen, että "opin minä sitä rakastamaan". Silloin se tuntui musta jotenkin kunnioitettavalta, hienolta, että ajan kanssa oppii toista rakastamaan, vaikka aluksi oltaisiin menty yhteen enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta tai käytännön syistä. Nyt en ole kannastani enää yhtään niin varma. Toki varmasti näinkin voi käydä, että opitaan toista rakastamaan vuosien saatossa. Siinä vaan on jotain niin huikeaa, kun rakkaus syttyy leimahtamalla, ilman minkäänlaista suunnitelmia, yhtkäkkiä ja yllättämällä. Ehkä tälle tunteelle tekee vääryyttä, jos ilman sitä alkaa suhdetta virittelemään. Voihan tietysti olla, että hitaasti lämpiävämmät suhteet ovat sitten tasaisempia ja sitä kautta mahdollisesti pitkäkestoisempia.
Aloittaja sanoo, että muut ovat tuntuneet tylsimyksiltä mutta että on itsensäkin tuntenut tylsimykseksi - ei siis mitenkään väitä itseänsä sen erinomaisemmaksi kuin muita. Sellaista kai se on, kun ei välissä ole mitään kipinää. Ei sitä mun mielestä väkisinkään saa siihen viritettyä. Ei kai tunteita voi noin vaan ohjailla, vai voiko?
Joku muu ketjussa mietti sitä, että on ehkä edellisessä rakkaassaan vielä kiinni jollain tasolla, kun muu ei tunnu miltään. Näin olen itsekin miettinyt, että vaikka suhde olikin mahdoton, jollain tasolla siitä ei ole vielä irti päästänyt, kun sitä vasten niin voimakkaasti asioita peilaa. Tästä oon päätellyt, että vissiin sitten aika ei ole vielä kypsä uudelle rakastumiselle, niin että malttia pitäisi vaan jostakin kaivaa. Oikea hetki ja oikea ihminen, eiköhän se rakastuminen vielä ole mahdollista.
Oli kiva lukea, että muutkin ovat samanlaisia asioita pohtineet, ja että en ole ainoa joka miettii missä vika kun ei ihastuta, ei sitten yhtään :)
Ei etsimällä etsien löydä mitään. Pieleen mennään jo siinä jos haluaa vain rakastua rakastumisen vuoksi, eli rakastuu vain siihen rakastumisen tunteeseen eikä suinkaan siihen ihmiseen.
Ei itseään voi pakottaa rakastumaan. Ja muuten aika epätoivoiselta se kuulostaakin. On ihan luonnollista, ettei jokaiseen mahdolliseen naiseen ihastu.
Itse en ainakaan haluaisi tuollaista naista, joka epätoivoisesti haluaa vaan itselleen jonkun, ihan kenet vaan tai epätoivoisesti janoaa ihastumisen tunnetta. Paitsi, että kuulostaa epätoivoiselta, niin kuulostaa myös läheisriippuvaisen toiminnalta. Ei osata olla yksin laisinkaan eikä myöskään osata olla kärsivällinen.
Kaikista ihanimpiin naisiin olen törmännyt kaikkien nettitreffien, lesbobileiden, chattien, Seta-juttujen ulkopuolelta eli töissä, koulussa, harrastuksissa ja jopa siellä kaupan kassalla. Näissä paikoissa se tutustuminen on jotenkin luonnollista eikä väkinäistä kuten jossain nettitreffeillä. Harvoin missään lesbobileissä kukaan nainen sytyttää, osittain varmaan siksi, että osa on niin samasta muotista veistettyjä stereotypioita, osa niin älyttömän epätoivoisia ja hirveet räkäkännit vedetty poskelle, osa taas janoaa jotain kokemuksia (mikä vaihe itsellä on ollut joskus 12-13v.), osa haluaa pelkkää fyysistä kontaktia ja itseäni ei nappaa seksi ilman tunteita, osa taas henkisesti on ihan eri maailmoissa eikä henkisellä tasolla mitenkään maailmat kohtaa.
Minä taas ajattelen niin, että ihmiseen voi rakastua mutta täytyy ensin tutustua. En haluaisi ajatella, että toisen täytyy olla sitä tai tätä, vaan avoimesti olen liikkeellä. Silloinhan sitä juuri rakastuu ihmiseen, eikä pelkkään ulkonäköön tai tunteeseen. Huonosti on kyllä lykästänyt viime aikoina, yrityksistä huolimatta. Aattelen että väkisin yrittäminen ei onnistu, mutta mahdollisuus on aina annettava. Epätodennäköinen nainen voi kolahtaa. Ehkä?
Voihan niitä ihania naisia olla kaikkialla, mutta niissä on se vika, että ne on heteroja. Itse en kyllä ole kohdannut epätoivoisia, räkäkännisiä enkä edes yhdestä puusta veistettyjä naisia nettitreffeillä enkä juuri ravintoloissakaan. Johtunee siitä, että käyn vain harvoin ulkona enkä mene teinipaikkoihin.
Oma ongelmani lienee, että olen monen muun lailla jäänyt ajattelemaan jotain vanhaa järisyttävää rakastumista. Tällainen rakkaus on myös jättänyt mieleeni tietynlaisen kuvan siitä, miltä rakas nainen näyttää, ja se on kyllä todella paha.
luulen että se on suurin syy miksi ihminen ei mene eteenpäin, se ett elää menneisyydessä. Jokainen tunne on uniikki, sä et saa takaisin sitä hullua tunnetta kuin ekaa kertaa todella rakastuit, sä et tunne samoja fiiliksii mitä tunsit ku ekaa kertaa omaa kultaa pussailit. Se ett koittaa ettii jotain minkä on kokenut on tunteiden aliarvioimista. Koska jokainen tunne on uusi.
Se ettei löydä rakkautta on varmaa monesta kii, mut myös varmaa siitä ett mitä enemmän aika kuluu sen vähemmän uskaltaa heittäytyä. Rima nousee vaikka ei edes tietoisesti asettele sitä ylemmäs, oma mukavuus ja oma arki estävät sen ett otetaa riskejä.
Ihmisen ei pitäis ikinä asettua aloilleen, ei henkisesti eikä fyysisesti. Kun teet sen pesän ja muodostat ne vuosia ja taas vuosia kestäneet rutiinis ni se on kuin vankila. Saa todella käydä säkä ett joku tulee sinne muurien yli rakastettavaksi. Omien muuriensa yli.
Siksi mä kannatan rohkeutta elämässä, se mikä koetaan turvallisuudeksi ja elämää ja arkea helpottavaksi on se mikä estää monesti kokemasta uutta. Elämän ainutlaatuisuus unohdetaan, ihminen elää sen parhaat vuodet omassa karsinassaan ja miettii miks ei ole onnellinen. Vastaus on kovinkin helppo mut rohkeus tehdä asiat toisin uupuu. Onni suosii rohkeaa, myös rakkaudessa kuin elämässä muutenki.
Mulla kyllä on ollut useita järisyttäviä rakastumisia, tai siis 3-4 tähän mennessä, viittasin tuossa edellisessä viimeisimpään, josta huomaan kehittäneeni jonkinlaisen ulkonäköfetissin. Onkohan olemassa rakastumiskiintiö, vain tietty määrä / nenä... toivottavasti ei, mutta sitä en tiedä ennen hautaa.
Ongelmani ei mielestäni ole uskalluksen puute. Olen elänyt hyvin rikkaasti, asunut ulkomailla ja kokenut ja tehnyt monenmoista. Etsin jotakuta kaltaistani. Sellaisia naisia ei vain löydy.
Päihde- ja mielenterveyshäiriöisten kumppaneiden kiintiö on minulla ollut jo aikapäiviä sitten täysi; sellaisiin suhteisiin en halua heittäytyä ja näitä asioita kyllä kyttään jos jotakuta kattelen. En kumminkaan ajattele tätä pelkuruudeksi vaan elämän mukanaan tuomaksi opiksi - helvetin läpikäyneenä en halua sinne uudestaan.
Ulkomaille muuttaminen voisi olla yksi ratkaisu. Olisi enemmän naisia mistä valita, Suomessa piirit on valitettavan pienet.
sulla on ollut jo tähän mennessä siis ok saldo, mä en tarkoittanu sulle tota mun vastausta mut typeryyttäni laitoin sen sun kirjoituksen perään.
Mä ymmärrän kyl elämän tuoman opin, sen ett ei haluu enää työntää kättä tuleen kun sen kerran on polttanu. Selkeet tapaukset erikseen siis.
Mut tosta ett ei löydä ihmistä johon ihastua ni siihen on hirveen helpot syyt ja vastaukset. Säkin tiedät jo omasi. Naiset vaa tuppaa jäämää siihen no katellaa-tasolle. Pidetää tiukasti kii jostain minkä luulee tuovan elämään sen arvon ja sisällön eikä uskalleta katsoa vähän niiden omien rajojen ulkopuolelle.
Suomen piirit on mitä on, täälläki on lesboja joista kukaa ei tiedä ees, mut se ett ne löytää onki sitte taas oma missio. Mut miksei vois lähtee käymään muuallaki, laittaa viestii ulkomaailmaan ett täällä ollaa. Kuka sitä tietää mistä se seuraava järistys tulee jos antaa mahdollisuuden.
Hmm, aika tiukkaa analyysia... Oon nyt miettinyt tätä päivän ja f4ck saattaa hyvinkin osua lähelle maalia, ainakin mun kohdalla. Ne rutiinit ja oman pään sisäiset kaavat syntyy niin pirun helposti, ettei niitä välttämättä edes tunnista. Heittäytyminen käy hankalammaksi, kun edellisellä kerralla on tavalla tai toisella tullut takkiin. Ja vaikka sitä kuvittelee elelevänsä jotenkin avoimin silmin ja mielin, kumminkin on kehitellyt mielessään hyvän setin siitä, millaista pitäisi olla, miten asioiden pitäisi mennä tai miltä jonkin pitäisi tuntua. Takertumisesta menneeseen tulee osa omaa turvallisuuden tuntua, josta ei osaa luopua.
Ei oikein riitä, että kerran on tehnyt asiat toisin, pitäis olla valmis tekemään niin jatkuvasti, uudestaan ja uudestaan - tää on tainnut multa päästä unohtumaan. Niin että kiitosta vaan muistutuksesta!
Voihan näin ajatella. Kuten myös, että pitäisi elää kuin viimeistä päivää, positiivisessa mielessä, kun ei tiedä seuraavasta hetkestä tai huomisesta. Jos kuitenkin olet se ainoa joka näin ajattelee, ei paljon auta. Ja vain itseään voi muuttaa.
Mä ratkaisin asian niin, että luovuin kokonaan etsimisestä. On kiduttavaa yrittää löytää rakkautta vuosikausia ilman onnea. Mä luulen, että osa ihmisistä on jonkinlaisen karman lain tai ties minkä kohtalon takia yksineläjiä. Muuta selitystä en ole tälle ilmiölle keksiny, kun ei se aina suinkaan ole kiinni yksineläjän luonteesta, ulkonäöstä tms. seikoista. Kaveripiiriä seuratessa tuntuu pikemminkin siltä, että mitä kahelimpi ja alkoholisoituneempi oot, sitä helpommin kumppani löytyy. Ehkä tämmönen raitis tavis on tylsä kuin faan.
Mä oon ollut yksin jo vuosia. Olen kyllä rakastunut viime vuosina pariinkin otteeseen oikein kunnolla, mutta varattuihin. Voi olla osin kyse siitä, että oon melko sitoutumiskammoinen. Toisaalta parhaat taitaa olla jo varattu vuosia sitten. En tykkää käydä kapakoissa, mutta oon kulkenu silmät auki ja hakenu eri paikoista sen kummemmitta tuloksitta. Joskus bongaan jossain jonkun olemukseltaan kivan naisen, mutta kun tutustun, on se aina perheellinen hetero.
Oon ajatellu, etten enää viitti käyttää energiaa turhiin etsintöihin. Voihan sitä keskittyy muuhunkin.
ja paskat,läheisriippuvaiset on varattuja !lebelle kelpaa kuka vaa ku on lähesriippuvainen kaikki uppoo j os vähänkää natsaa.kierän kaukaa sellaset mielummin yksin.
Nimenomaan =) Ja juu, kierroksessa läheisriippuvaisella voi olla monta naista yhtäaikaa, yhdelle on varattu ja toista pitää siinä ohessa varalla, eli tuplasti varattu.
Mielummin yksin sitten.
Itsekkään en jaksa etsimällä etsiä. Kai se osuu kohilleen , jos on tarkotus. Mun mielestä liika yrittäminen ei auta sen enempää. Tulee vaan epätoivoseks.
Mun mielestä huono neuvo jäädä vaan odotteleen. Olen toiminut näin, toivonu jotain sattumatapaamista, ja takana on 10 vuoden yksinäisyys. Enää en vois edes kuvitellaa olevani jonkun kanssa suhteessa ja nyt tuntuu, että on liian myöhästä kun ikää alkaa jo olla. Ei asiat tapahdu noin vaan. Niiden eteen on tehtävä töitä ja joustettava, muututtava itse eikä odottaa kaikkea muilta.
Aivan totta tuo mitä sanot, mutta ei kait koskaan ole liian myöhäistä? Siinähän ne muut naiset vanhenee mukana.
Itse haluan vakituisen suhteen mutta en enää kenenkään kanssa asumaan yhdessä. Välillä vaan on mukavaa vetäytyä omiin oloihin.
No voisko iso asunto olla hyvä vastaus? Itse en haluais yksinäni asua, se on aika turvatotankin, iän kertyessä oon alkanut miettiin esim. sairauskohtausta tai sairastelua ylipäätään. No ehkä vähän utilitaristista miettiä tällasta.
"Olen yrittänyt etsiä seuraa/ rakastua..." Tässä oikeastaan vastaus kysymykseesi mielestäni. Itselläni oli sama kokemus yhteen aikaan, mutta tulkitsin sen tavallaan masennukseksi ja yksinäisyyden tunteeksi. Yrittämällä mitään ei saa aikaan.
Elä siis ihan arkea ja joskus voi tulla yllätys vastaan jossakin- sellaisessa paikassa mistä et ikinä odottanut seuraa löytäväsi.
Toisekseen, kun opettelee viihtymään itsekseen niin elämä on paljon mukavampaa. Ja jos daami sitten joku päivä löytyy se on ihan kuin piste iin päälle sitten.
Mun mielestä sun neuvo ei oo hyvä. Mitään ei tapahdu tosta vaan, ainakaan itelleni ei oo tapahtunut. Heräät yx päivä vanhana luu kädessä. Aktiivinen asenne on elämää, masennusta taas passiivisuus ja kasvava eristäytyminen, omiin nurkkiin ja oloihin tyytyminen. Luopumista voi perustella itelleen monin tavoin, mutta rehellisyys on parempi.
Rehdimpää asennetta, ymmärsit näköjään eri tavalla viestini kuin tarkoitin. Kun aloittaja mainitsi, että yrittämisestä ja treffailusta huolimatta kukaan ei häntä innosta kerroin oman kokemukseni ja miten ajattelin silloin "kylmyyteni" johtuvan juuri siitä, että yritän liikaa /ts. tuttavia oli vaan liikaa ja on kuin olisi "immuuni" uusille naamoille.
Tutustuminen vie ainakin minulta energiaa ja siksi päätin lopettaa kaikenlaiset treffailut ja baarikeikat. Koin silloin oloni yksinäiseksi ja masentuneeksi, näin selitin siis itselleni sen , että en innostu kenestäkään.
Silti elin elämääni muuten aktiivisesti työn , harrastusten ja kavereiden parissa ja opettelin viihtymään myös yksin. Sen kyllä näkee ja kuulee, ,kun ihminen on sinut itsensä kanssa ja semmoinen ihminen vetää toisia puoleensa ja näin minulle kävikin sitten lopulta. En siis mitenkään "käpertynyt neljän seinän sisään" tai etsinyt vaan elin omaa elämääni ja kumppani löytyi "siinä sivussa". Ajattelen kuitenkin yhä, että parisuhde ei ole tyytyväisyyteni edellytys vaan osa sitä. Mulle tärkeintä on se, että voin itse hyvin ja minulla on hyvä olla itseni kanssa. Kumppanuus on lisänä tässä "kakussa". :)
Eli kirjoitin siis täysin rehellisesti oman kokemukseni auki.