Elia tappoi 450 Baalin profeettaa Kiisonin purollla.
1.Kuningasten kirja :
18:40 Mutta Elia sanoi heille: "Ottakaa Baalin profeetat kiinni; älköön yksikään heistä pääskö pakoon." Ja he ottivat heidät kiinni. Ja Elia vei heidät Kiisonin purolle ja tappoi heidät siellä.
Uskovaiset lukevat näitä raamatunkohtia Jeesuksen verenmaku suussa!?
Elia - Raamatun Anders Breivik
24
73
Vastaukset
- syynä sielunvaellus?
Olisiko Anders Eliaan reinkarnaatio?
Hei Sapere aude.
Vertaat Vanhan Testamentin Eliaa Norjan joukkomurhaaja Breivikkiin.
Olen miettinyt paljon, sitä miksi Jumala käskee Vanhassa Testamentissa tappamaan.
Tappaminenhan on mielestäni aina väärin ja se kielletään viidennessä käskyssäkin.
Pelastushistorian näkökulmasta oli tärkeää, että pieni Israelin kansa, jolle Jumala oli varannut erityisen aseman maailmassa säilyi muiden kansakuntien keskellä tuhoutumatta. Tällöin jonkin kansan tuhoaminen oli tapa suojautua.
Vanhan Testamentin väkivaltaiset kuvaukset eivät oikeuta mitään väkivaltaa nykypäivänä. Kristinusko on rauhan uskontao. Katselemme asioita Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen näkökulmista. Hänen puheensa ja toimintansa on Raamatun ydinviesti: puhe rakkaudesta ja vihollisen rakastamista.
Moni Vanhan Testamentin väkivallan teko ihmetyttää, vihastuttaa ja jättää kysymysmerkkejä siihen asti kunnes Kristus saapuu uudemman kerran maan päälle ja voimme kysyä häneltä.
Itse en vertaisi Raamatun Eliaa Breivikkiin milläänmuodoin.
t. Maarit-pappi- Kristinuskon kirja.
Maarit-pappi
Olet taas täällä kertomassa omina uskomuksiasi, joilla ei ole mitään yhteistä Jeesuksen tuoman ilmoituksen kanssa.
Ensiksi. Kirkon perusopissa sen uskontunnuksessa on " istuu isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja sieltä tuleva tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita ". Jos kirkko ei hyväksy tappamista niin se ei hyväksy omaa uskontunnustaan. Se voi ainoastaan ihmetellä Jeesuksen päätöksiä, joihin hänellä kirkon opin mukaan on isän. kaikkivaltiaan Jumalan suostumus.
Toiseksi. Sanot, että ihminen pelastuu ainoastaan armosta. Mielestäni täyttä valhetta, jos huomioidaan Jeesuksen sanat. Jumalan tahto on eläminen lähimmäisen rakkaudessa. Ihmettelen mikä se sellainen Jumala on, joka ei anna arvoa omalle käsitykselleen.
Kolmanneksi. Käsityksesi mukaan ihminen voi elää täällä niin sanotusti kuin elo pellossa, ja sitten armo tulee pelastamaan hänet. . Siis Breivik saa ehkä armon ja sinä ehkö et..
Toivottavasti kirkolla olisi selkärankaa sinun suhteesi.. - papin höpinöitä?
Kirjoittiko pappi tuossa yllä, että muiden kansojen tuhoaminen oli ok, koska tämä yksi kansa oli erityisasemassa? En haluaisi uskoa, että luin oikein...
- Ingenjör_81
"Tappaminenhan on mielestäni aina väärin ja se kielletään viidennessä käskyssäkin."
Väärin. Alkutekstin mukaan käsky on "Älä murhaa". Muutenhan Jumala toimisi omia käskyjänsä vastaan käskiessään surmata.
Tässä kohdassa on hyvä esimerkiksi ymmärtää, että kyseiset Baalin papit ja papittaret uhrasivat LAPSIA jumalalleen! No, tänäkin päivänä tietenkin uhrataan lapsia saatanalla, mutta se toimii niin, että lapset tapetaan kohtuun ja valitaan biletys elämä.
On säälittävää, että luterilaisen papit ja papittaret eivät ole tuon vertaa perillä Raamatun tapahtumista ja ajattelevat, että täydellisen rakastava ei voi tuomita. Ajattele asiaa näin. Näet hiekkalaatikolla 100 lastasi ja yksi alkaa tappaamaan toisia ja tiedät, että hän ei aio lopettaa. Onko parempi odottaa että jäljellä on vain se tappaja, vai lopetatko hänet ennen sen jälkeen kun hän jo kymmenen tappanut?
Tämän takia Raamattu kieltää naisilta paimenen viran, koska heiltä puuttuu oikeudenmukaisuuden tunto.
Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna. Lukekaa Raamattua, ja älkääkä poimiko yksittäisiä jakeita ilman, että ymmärrätte kontekstin!- Yksinkertaista
"Näet hiekkalaatikolla 100 lastasi ja yksi alkaa tappaamaan toisia ja tiedät, että hän ei aio lopettaa. Onko parempi odottaa että jäljellä on vain se tappaja, vai lopetatko hänet ennen sen jälkeen kun hän jo kymmenen tappanut?"
Jotta vertaus toimisi oikein, pitää olettaa että olen kaikkivaltias ja kaikkitietävä. Lapsen olen siis varta vasten tehnyt tappajaksi. Ei siinä ole millekään "onko parempi" -kysymykselle sijaa.
Jos oletetaan että halusin nimen omaan kymmenen lasta tapetuksi, voin tietysti pysäyttää tappajalapsen miten huvittaa niin ettei tule yhtätoista tapettua. - Ingenjör_81
Yksinkertaista kirjoitti:
"Näet hiekkalaatikolla 100 lastasi ja yksi alkaa tappaamaan toisia ja tiedät, että hän ei aio lopettaa. Onko parempi odottaa että jäljellä on vain se tappaja, vai lopetatko hänet ennen sen jälkeen kun hän jo kymmenen tappanut?"
Jotta vertaus toimisi oikein, pitää olettaa että olen kaikkivaltias ja kaikkitietävä. Lapsen olen siis varta vasten tehnyt tappajaksi. Ei siinä ole millekään "onko parempi" -kysymykselle sijaa.
Jos oletetaan että halusin nimen omaan kymmenen lasta tapetuksi, voin tietysti pysäyttää tappajalapsen miten huvittaa niin ettei tule yhtätoista tapettua.Jos ihminen olisi kykenemätön tekemään syntiä, se tarkoittaisi että ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa. Eli me oltaisiin esi-ohjelmoituja robotteja ilman omia ajatuksia ja tahtoa. Jumala ei halua tällaisia perheeseensä, vaan sellaisia jotka Häntä rakastavat. Ihmistä ei myöskään pakoteta kadotukseen, ihminen valitsee sen itse.
- 6+17
Ingenjör_81 kirjoitti:
Jos ihminen olisi kykenemätön tekemään syntiä, se tarkoittaisi että ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa. Eli me oltaisiin esi-ohjelmoituja robotteja ilman omia ajatuksia ja tahtoa. Jumala ei halua tällaisia perheeseensä, vaan sellaisia jotka Häntä rakastavat. Ihmistä ei myöskään pakoteta kadotukseen, ihminen valitsee sen itse.
"Eli me oltaisiin esi-ohjelmoituja robotteja ilman omia ajatuksia ja tahtoa."
Jos kaikkivaltias kaikkitietävä on meidät tehnyt, olemme väistämättä esiohjelmoituja.
"Jumala ei halua tällaisia perheeseensä, vaan sellaisia jotka Häntä rakastavat."
Nähtävästi ei kuitenkaan halua että kaikki niin tekevät.
- FUCKIFUU
Ei tuossa ole mitään uutta, että aabrahamilaiset tahtovat tappaa vääräuskoisia, harhauskoisia eli kerettiläisiä sekä uskonnottomia.
Kristinuskoisilla on ikävä maailmanennätys edelleen hallussaan vääräuskoisten tappamisesta, hyvänä kakkosena tulevat islamofasistit.- Ingenjör_81
Anteeksi pilata päiväsi, mutta ateismin nimeen on tapettu moninverroin enemmän ihmisiä eivätkä uskonnot ole olleet kuin
- FUCKIFUU
Ingenjör_81 kirjoitti:
Anteeksi pilata päiväsi, mutta ateismin nimeen on tapettu moninverroin enemmän ihmisiä eivätkä uskonnot ole olleet kuin
Eikös nuo ole kommunismin uhreja.
Lisäksi Stalin oli kristitty pappi.
Ymmärrätkö mikä ero on kommunismilla ja ateismilla. Ymmärtääkseni tuossa tapettiin kommunismin nimiin vastustaen kapitalistista imperialismia eli USAn valloitusretkiä.
Suurin osa kommunisteista ei ole ateisteja vaan uskovia. Jeesuskin oli kommunisti.
Vaikka kaikki kommunistit olisivat ateisteja, niin se ei tarkoita että kaikki ateistit olisivat kommunisteja.
Jos tähän mennään niin sitten kristityt ovat vastuussa kaikkien teistien tekemistä rikoksista ja silloin mennään jo aivan uusiin lukemiin.
Kristityt ovat tappaneet n. 600 miljoonaa ihmistä historiansa aikana. - Ingenjör_81
FUCKIFUU kirjoitti:
Eikös nuo ole kommunismin uhreja.
Lisäksi Stalin oli kristitty pappi.
Ymmärrätkö mikä ero on kommunismilla ja ateismilla. Ymmärtääkseni tuossa tapettiin kommunismin nimiin vastustaen kapitalistista imperialismia eli USAn valloitusretkiä.
Suurin osa kommunisteista ei ole ateisteja vaan uskovia. Jeesuskin oli kommunisti.
Vaikka kaikki kommunistit olisivat ateisteja, niin se ei tarkoita että kaikki ateistit olisivat kommunisteja.
Jos tähän mennään niin sitten kristityt ovat vastuussa kaikkien teistien tekemistä rikoksista ja silloin mennään jo aivan uusiin lukemiin.
Kristityt ovat tappaneet n. 600 miljoonaa ihmistä historiansa aikana."Kristityt ovat tappaneet n. 600 miljoonaa ihmistä historiansa aikana. "
Väite, jolla ei ole mitään pohjaa. Kommunismi on se ateismin loppu huipmentuma, jossa on pakko olla totalitaarinen valvonta ja lait. Me olemme vahvasti menemssä tuohon suuntaan. Kommusmin isä, Karl Marx, oli henkeen ja vereen ateisti eikä Stalin ollut kuin parhaallaan nimikristitty, uudestisyntymisestä nyt puhumattakaan. - Höpöhöpöhöpööö
FUCKIFUU kirjoitti:
Eikös nuo ole kommunismin uhreja.
Lisäksi Stalin oli kristitty pappi.
Ymmärrätkö mikä ero on kommunismilla ja ateismilla. Ymmärtääkseni tuossa tapettiin kommunismin nimiin vastustaen kapitalistista imperialismia eli USAn valloitusretkiä.
Suurin osa kommunisteista ei ole ateisteja vaan uskovia. Jeesuskin oli kommunisti.
Vaikka kaikki kommunistit olisivat ateisteja, niin se ei tarkoita että kaikki ateistit olisivat kommunisteja.
Jos tähän mennään niin sitten kristityt ovat vastuussa kaikkien teistien tekemistä rikoksista ja silloin mennään jo aivan uusiin lukemiin.
Kristityt ovat tappaneet n. 600 miljoonaa ihmistä historiansa aikana.Linkki siihen lähteeseen, missä kerrotaan Stalinin olleen vihitty pappi? Vai lipsahtiko valhe?
- Kirjoittelija2
FUCKIFUU kirjoitti:
Eikös nuo ole kommunismin uhreja.
Lisäksi Stalin oli kristitty pappi.
Ymmärrätkö mikä ero on kommunismilla ja ateismilla. Ymmärtääkseni tuossa tapettiin kommunismin nimiin vastustaen kapitalistista imperialismia eli USAn valloitusretkiä.
Suurin osa kommunisteista ei ole ateisteja vaan uskovia. Jeesuskin oli kommunisti.
Vaikka kaikki kommunistit olisivat ateisteja, niin se ei tarkoita että kaikki ateistit olisivat kommunisteja.
Jos tähän mennään niin sitten kristityt ovat vastuussa kaikkien teistien tekemistä rikoksista ja silloin mennään jo aivan uusiin lukemiin.
Kristityt ovat tappaneet n. 600 miljoonaa ihmistä historiansa aikana."Lisäksi Stalin oli kristitty pappi."
Ei ollut. Stalin tosin kävi Tbilisin pappisseminaaria 1894 - 1899, mutta hänet erotettiin seminaarista hänen toimittuaan seminaarin marxilaisen ryhmän johtajana. Hän liittyi sos.dem. puolueeseen 1898, bolsevikkeihin 1903, Kaukasian maanalaisen liikkeen johtomiehenä ( peitenimi Koba ) mm. otti yhteyden Leniniin Tampereen neuvottelukokouksessa 1905, ryösti bolsevikkien kassan täydennykseksi valtiopankin rahakuljetuksen 1907, 8 kertaa pidätettynä, 7 kertaa karkotettuna ( karkasi 6 kertaa ) 1902 - 13, yhtämittaisesti Siperiassa 1913 - 1917. Valittiin bolsevikkien ja mensevikkien lopullisesti erottua toisitaan Prahan puoluepäivillä 1912 uudesti järjestetyn bolsevikkipuolueen keskuskomiteaan. ( Lähteenä Otavan Iso tietosanakirja )
"Suurin osa kommunisteista ei ole ateisteja van uskovia. "
Tuo ei pidä paikkaansa. Kommunismi ei periaatteessa hylkää van kapitalismia, vaan se hylkää myös uskonnon, kansallisuuden, parlamentarismin ja demokratian. - FUCKIFUU
Kirjoittelija2 kirjoitti:
"Lisäksi Stalin oli kristitty pappi."
Ei ollut. Stalin tosin kävi Tbilisin pappisseminaaria 1894 - 1899, mutta hänet erotettiin seminaarista hänen toimittuaan seminaarin marxilaisen ryhmän johtajana. Hän liittyi sos.dem. puolueeseen 1898, bolsevikkeihin 1903, Kaukasian maanalaisen liikkeen johtomiehenä ( peitenimi Koba ) mm. otti yhteyden Leniniin Tampereen neuvottelukokouksessa 1905, ryösti bolsevikkien kassan täydennykseksi valtiopankin rahakuljetuksen 1907, 8 kertaa pidätettynä, 7 kertaa karkotettuna ( karkasi 6 kertaa ) 1902 - 13, yhtämittaisesti Siperiassa 1913 - 1917. Valittiin bolsevikkien ja mensevikkien lopullisesti erottua toisitaan Prahan puoluepäivillä 1912 uudesti järjestetyn bolsevikkipuolueen keskuskomiteaan. ( Lähteenä Otavan Iso tietosanakirja )
"Suurin osa kommunisteista ei ole ateisteja van uskovia. "
Tuo ei pidä paikkaansa. Kommunismi ei periaatteessa hylkää van kapitalismia, vaan se hylkää myös uskonnon, kansallisuuden, parlamentarismin ja demokratian.Tuo ei pidä paikkansa, kommunismiin liittyy enemmistön diktatuuri eikä niin kuin "kommunistisissa" maissa harvainvalta. Marxin kommunismissa piti olla työväestön diktatuuri eli he jotka työt tekevät tekevät myös yhteiskunnalliset päätökset eli loisilta oli äänioikeus kieletty. Äärikapitalistissa USAssa näin esimerkiksi on siellä vangeilla ei ole äänioikeutta, se tuskin tekee USAsta kommunistivaltiota.
Maailmassa ei ole kommunistista yhteiskuntajärjestelmää koskaan kokeiltu, sen sijaan on kokeiltu kommunistista talousjärjestelmää, mutta se ei voi toimia ilman että myös päätöksen teko on kommunistinen eli työväestö päättää asiat.
En kuitenkaan pidä mallia hyvänä vaikka toinkin faktat esille. Vaikka nykytilanteessa työväestön diktatuuri on sama kuin todellinen demokratia, niin asiat voivat muuttua automatisoinnin edetessä, kohta työväestö on vähemmistö. - nähty on
Höpöhöpöhöpööö kirjoitti:
Linkki siihen lähteeseen, missä kerrotaan Stalinin olleen vihitty pappi? Vai lipsahtiko valhe?
" Vai lipsahtiko valhe? "
rehelliseltä mirkalta niitä tippuu tuon tuostakin.. - et näin
Höpöhöpöhöpööö kirjoitti:
Linkki siihen lähteeseen, missä kerrotaan Stalinin olleen vihitty pappi? Vai lipsahtiko valhe?
" Nuoren pojan ensimmäiset vuodet olivat vaikeat. Alkuun hyvin menestyneen suutarinverstaan tilanne alkoi huonontua, kun ”Soson” isä Beso alkoi juoda. Kotielämä oli ajoittain erittäin rauhatonta, kun vanhemmat tappelivat isän mustasukkaisuuden takia keskenään. Vanhemmat menettivät talon, jossa Stalin oli syntynyt, ja he joutuivat muuttamaan useita kertoja kymmenen vuoden aikana. Josifin tiedetään sairastelleen ensimmäisien elinvuosiensa aikana paljon; sairastettuaan isorokon vuonna 1884 hän sai vuosia myöhemmin lisänimen Tšopura (rokoarpinen).[8]
Kummankin vanhemman väkivaltainen käyttäytyminen loi pohjaa pojan julmuudelle hänen myöhemmässä elämässään,
kuten lapsuudenystävä Iremašvili kirjoittaa:
”Ansaitsemattomat ja pelottavat selkäsaunat tekivät pojasta yhtä julman ja sydämettömän kuin isänsä.”[9]
Josifin tiedetään monta kertaa pyrkineen kouluun, joka oli tarkoitettu vain pappien ja piispojen pojille,
mutta viimein vuonna 1888 hän pääsi Gorin hengelliseen kouluun, jossa hän neljän kouluvuoden ajan oli koulun parhaita oppilaita. Koulussa oli kova kuri, ja vähäisemmästäkin syystä oppilas saattoi saada viivoittimesta käsilleen.[11] Hän oli juuri aloittanut koulun, kun joutui onnettomuuteen ja loukkasi vasemman käsivartensa ja jalkansa.[12]
Soso valmistui koulusta 1894. Hän siirtyi Tbilisin pappisseminaarin, jossa kannustettiin lukemaan entistä intohimoisemmin,
mutta se teki hänestä myös ateistin jo ensimmäisenä vuotena.
Hän ryhtyi käymään uskovaisten kanssa kiivasta väittelyä sekä tutustui marxismiin. Hänet erotettiin seminaarista vuonna 1899.
Stalin oli perustamassa ”Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen Tbilisin komiteaa” ja oli myös alusta saakka sen aktiivinen kannattaja.[17] Useat komitean jäsenistä vangitiin ja karkotettiin.[17] Myöhemmin Stalin pakeni vangitsemisia Batumin satamakaupunkiin.
Siellä hän yllytti työläisiä lakkoihin ja väkivaltaisiin mielenosoituksiin."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin#cite_note-Radzinski-16
Eli ei hän mikään pappi ollut vaan ateisti ! FUCKIFUU kirjoitti:
Eikös nuo ole kommunismin uhreja.
Lisäksi Stalin oli kristitty pappi.
Ymmärrätkö mikä ero on kommunismilla ja ateismilla. Ymmärtääkseni tuossa tapettiin kommunismin nimiin vastustaen kapitalistista imperialismia eli USAn valloitusretkiä.
Suurin osa kommunisteista ei ole ateisteja vaan uskovia. Jeesuskin oli kommunisti.
Vaikka kaikki kommunistit olisivat ateisteja, niin se ei tarkoita että kaikki ateistit olisivat kommunisteja.
Jos tähän mennään niin sitten kristityt ovat vastuussa kaikkien teistien tekemistä rikoksista ja silloin mennään jo aivan uusiin lukemiin.
Kristityt ovat tappaneet n. 600 miljoonaa ihmistä historiansa aikana.Stalin jätti pappisseminaarit kesken eikä ikinä valmistunut papiksi. Stalinia ei kiinnostanut pappisseminaari, koska vasemmistoaktivistina hänen aika meni poliittiseen toimintaan.
- Yu
Stalin pappi...? Oliko hän siis tuomassa kristinuskoa meille V.1939-1944 ?
- Kirjoittelija2
Stalin ei ollut mikään pappi, sillä hänet erotettiin kesken kaiken Tbilisin pappisseminaarista.
- FUCKIFUU
Kirjoittelija2 kirjoitti:
Stalin ei ollut mikään pappi, sillä hänet erotettiin kesken kaiken Tbilisin pappisseminaarista.
Aivan ja siitä katkeroituneena tuo lahkolainen aloitti manifestin jonka hän naamioi ateismin taakse. Siksihän hän puhuu "tieteellisestä" ateismista eli samaa olkiukko tavaraa kuin uusateismi.
- Höpöhöpöhöpööö

Miksi sitten väitit, että Stalin oli pappi, jos kerran tiesit, ettei hän sitä ollut? Kuulostaa valehtelulta.
- kuinkas muuten
Höpöhöpöhöpööö kirjoitti:
Miksi sitten väitit, että Stalin oli pappi, jos kerran tiesit, ettei hän sitä ollut? Kuulostaa valehtelulta.
isänsä lapsi..
Evankeliumi Johanneksen mukaan 8 luku
Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
- Täh
Täh?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727