Kun ulkopuolisilta kysytään, minulla on kaikki, vaimo, lapset, talo, autot, rahaa, ulkonäköä, vaikka mitä, ulkoisesti multa ei puutu mitään, saavutin kaiken sen mitä halusinkin. Ja nyt tahtoisin vain kuolla pois, jokainen päivä on täyttä tuskaa, tiedostaa kaiken, ja tietää kaiken.
Mitä tehdä kun ihminen on rakentanut valheella kaiken sen mistä tänä päivänä ihmiset haaveilee ja haluaa, ja on kaikkien ihannoitsema. Ja totuus on se mikä jää aina vähemmälle huomiolle, mutta on se joka voi ainoastaan sydämen täyttää ja saamaan iloa aikaiseksi. Ei mikään pinnallinen mitä tämän maailman nautinnot voi tarjota, tyydytä kuin vain hetkeksi, ja sitten sitä on saatava lisää ja isompia annoksia.
En kaipaa mitään, en tarvi mitään, minulle riittäisi että saisi aidosti vain rakastaa ja olla rakastettu. Tuskallisinta onkin kaksijakoisuus, täydelliset vastakohdat maailmassa jossa ihmisen ei kuulu elää, olen rakastettu ja ihailtu, kaikki mitä olen, on totta, ja olen se ihminen koska tiedostan virheet ja valheet, oppinut katsomaan taaksepäin ja mitä ihmiset haluaa, sekä tehdä muut onnelliseksi, unohtamalla omat pinnalliset tarpeet, voi saavuttaa muiden avulla kasvaen itse samalla kun tavoitteet tulee täytetyksi.
Vaihtaisinko mitään, en, olen täysin tyytyväinen kaikkeen mitä minulla on, ja mitä oon saavuttanut, mutta kaikki se on turhaa, 100 vuotta ja mistään tästä ei ole mitään jäljellä, ja muistoina kirjoissa on vain valheet joilla kaiken rakensin, ei lue siellä, "vaikkei hänellä maailman ollut kaikkea, oli hänellä rakkauden palo ja ilo sydämmessä, ja hän kuoli onnen syleillessä hymy kasvoillaan". Nyt se kaikki on kuin turhimmistakin elokuvista tai kirjoista "Hän saavutti kaiken elämässään, ja tunnettu teoistaan ja läheisyydestään, rakasti hän muita ja antoi paljon, voimma tänään elää hänen saavutustensa ansiosta paremmin" voi kun kiva, kaikki se muille, ja kärsien synkkään pimeyteen vailla mahdollisuutta aitoon rakkauteen ja läheisyyteen.
Mikä tämän kaiken voi aiheuttaa, valhe, valhe itselleen ja oletus siitä että ihminen voi omilla voimillaan ja teoillaan saavuttaa onnen tässä maailmassa, paskat, pinnallista ja katoavaista on helppo saavuttaa, ei tarvita kun töitä ja hieman illuusiota. Mutta miten aidon rakkauden voi löytää, sen löytää hiljaisuudesta, nöyryydestä ja myöntämällä oman heikkoutensa, antamalla muille mahdollisuuden nähdä sinut sellaisena kuin olet ja antaa rakkauden löytää tien. Se on toinen kasvu joka tuottaa uskomatonta hedelmää.
Jos kukaan jaksaa tätä lukea, niin luottakaa minuun, valheella voitte saavuttaa kaiken mitä silmillä, korvilla ja muilla aisteilla haluatte, mutta aitoa rakkautta täyttämään sydämenne, tuoden levon ja rauhan, ilman syyllisyyden tuntoa kenenkään satuttamisesta tai itsensä, sitä ette voi saavuttaa. Mitä enemmän yritätte, sitä vähermmän saatte.
Rakkaus on tavoittelemisen arvoinen, rakastakaa itseänne, älkääkä valehdelko itsellenne tai kenellekkään muulle, hiljentykää ja kuunnelkaa, totuus löytyy rauhasta ja levosta, ja rakkaus löytää tien jokaisen sydämeen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
No mitäs olet suorittanut ja teeskennellyt että kaikki on aina hyvin tai suorastaan loistavasti vaikka pinnan alla on kytenyt stressi, turhautuminen ja paha olo???? Saat syyttää itseäsi. Sellaisen käsityksen sai, ettet ole varma että "rakastaako" vaimosi sinua enää sitten, jos näytät heikkoutesi ja väsähdät. Entä jos vaimosi käy pohjalla joskus elämässään? Jaksatko tukea häntä, seisotko rinnalla?
Tärkeintä on nyt lapsesi. He ainakin rakastavat vanhempiaan jos vanhemmat on heille kivoja. Lapset ymmärtää hyvinkin hyvin masentuneita mielialoja. Ei tartte aina juosta tekemistä keksien lasten kanssa, voitte viettää kivoja koti-iltoja lukien tai palapelejä tehden jne. Välillä voi rehellisesti sanoa, että nyt isä (tai äiti) painuu päikkäreille ja lapset saavat leikkiä keskenään, kunhan eivät katoa omille teilleen.
Vaikka voisi luulla että ajattelen katuen taaksepäin, en todellakaan, olen kasvanut ihmisenä ja olen juuri sitä mitä haluan olla, ja kyllä vaimoni rakastaa minua vaikka en jaksaisi, saattaisin kyllä siitä kuulla ja yhtä helvettiä se tulisi olemaan, kellä ei olisi kun toinen ei pystykkään enää samaan ja toiselle tulee taakkaa kannettavaksi.
Ja mitä vaimoon tulee, niin usko pois, moni ei jaksaisi tukea, ei ongelma oo minun voimissani jaksaa tehdä ja olla lähellä, rakastaa lähimmäisiä, se että en tunne kuten pitäisi ja oon antanut valheen kasvaa sisällä kieltäen, ei tarkoita ettenkö rakastaisi ja pystyisi tekemään kaikkea mitä pitääkin.
Luen, harrastan ja keskustelen lasten kanssa, leikin ja olen isänä perheen kanssa, kaikki velvollisuudet pystyn hoitamaan hienosti, en ole masentunut. Kaipaan vain omaa kuolemaa hetkenä joka olisi kaikille läheisilleni hyvä, jotta valhe jonka kanssa elän haudataan kanssani ja kipu jonka minun lähdöstä seuraa olisi hetkellinen ja hyvä, eikä kukaan tuntisi siitä syyllisyyttä, en ole marttyyri, en tavoittele tällä mitään, olen omat korttini pelannut elämässä näin, ja voin rauhallisin mielin odottaa kun elämäni vain päättyy, mitään en itselleni ikinä tekisi, joten tässä odotellessa voi mennä vielä muutamia vuosikymmeniä.
Voisitko keroa tarkemmin valheesta jolle olet kertomasi mukaan rakentanut kaiken?
Valhe on tunteessa, enkä tarkoita vain ihastumista ja omien aistien herättämistä aistiharhoista jotka moni sekoittaa rakkauteen, vaikka kyse on enemmän aistien tyydyttämisestä. Myönnetään että moni ihastuu ihmisten ulkonäköön, puhetapoihin, nauruun, silmiin, hajuun, tapohin yleisesti, statukseen, sosiaalisuuteen, yms yms. mutta kaikki nämä on vain alkusoitto parisuhteen muodostumisessa, on aina jokin laukaisija kahden ihmisen välisen elämän luomisessa, rakkaus tulee tuntemisesta ja nöyrtymisestä toisen edessä olemaan oma itsensä ja rehellinen, jotta yhteistä elämää voidaan rakentaa pohjalle ja tuntemiselle. Näitä rakenteita ei vuosien myrskyjen tullessakaan mikään hajota jos pysytään suhteessa avoimina toisille ja tuntemisen kautta haluaa miellyttää toisiansa.
En tuntenut suhteen alussa enkä missään vaiheessa mitään, siksi en myöskään ole tuntenut koskaan mustasukkaisuutta tai mitään, ei se tarkoita ettenkö rakastaisi kumppaniani tai haluaisi miellyttää häntä. En vain tunne mitään, olen onnistunut valehtelemaan tunteeni itselleni ja hänelle, sekä kaikille ympärillä oleville ihmisille, eikä kukaan tiedä totuutta, paitsi kaksi ihmistä.
Valhe aiheuttaa lievää kaksijakoista mielenhäiriötä, suhteessa teot ja aistit palkitaan monin tavoin, mutta koska aitoa pohjaa ei ole ja alitajunnassa sen tiedostaa vaikka itsepetos olisi kuinka hyvä tahansa. ihminen väsyy muutaman vuoden välein henkisesti ja ilmenee masennuksena, moni sekoittaa näissä vaiheissa diagnooseja ja myös yhdistää niitä "kriisivuosiin" ja antaa valheelle pakokeinon rakentaa uuden valheen kaikkia muita varten, kun tämä on saatu rakennettua ja itsensä vakuutettua valheesta, alkaa taas henkinen hyvinvointi ja masennus alkaa hellittää, tämä on ainakin minun tapauksessani, nyt elän ilman masennusta ja elän tiedostaen totuuden, mutta joudun jatkuvasti omien valheiden ruoskittavaksi, ja se tekee elämisestä raskasta, outoa on että vaikka se olisi kuinka raskasta tahansa, se ei väsytä tai rasita.
Totuus on, että itselleni mä tän kaiken oon tehny, enkä muuttaisi mitään, koska kuitenkin se hyvä mitä oon saanu aikaan, on valtava. Ainoaksi kärsijäksi jään ansaitusti minä, ja oon sen hyväksyny ja sen kanssa sujut.
Hieno kirjoitus, jos olet hiljaisuuden löytänyt omasta sydämestäsi.
Eli kaappihomo?? Vai sisin tyhjää kaiken loiston keskellä?jos rahaa on, niin otan 100% yksinhuoltajana mieluusti lahjoituksia vastaan ;) tai jos rahaa on, niin katoa jonnekkin yksinäisyyteen kuuntelemaan sisintäsi esm puoleksi vuodeksi.. Meet erämaaha ja kuuntelet itseäsi, mitä siltä kumpuaa.. Tai jos omatunto painaa, niin etsi paikka, missä sen voit korjata ilman muita ehtoja ja velvollisuuksia.. Minäkin joskus mietin onko järkeä töitä painaa, jos irtaantuisi tästä kaikesta ja alkaisi elää yksinkertaista elämää.. Olisiko sitä sitten tyytyväinen ja harmoninen.....