Keskiyö

Hei Tuntijasi! Olen aivan epätoivos. Ennen tykkäsin mennä töihin ja se ainut paikka jossa turvallista eroni jälkeen. Siitä yli 10 vuotta.
Olen kaiketi menestynyt vuosien varrella hyvin niin työni ulkopuolella kuin töissä vaatimattomasti. En alannut kuin muut erotessaan tekemään vaikka mitä.
Hoidin vain lapsiani ja lastani ja edelleen. Nyt tullut vasta mieskaverikin. Kun isonsin asuntoa silti halpaan muutin sivuun siitä alko kauhea huhumylly täälä. Nyt minua kytätään kun hyvin harvoin poistun työpaikalta. Heti tulee kysely. Kiusaavat kaikella jopa ent. miehelläni.
Miten näet tulevaa minulle Keskiyö? Pärjäänkö ja tällä kovalla luonteellaani saanko ympäristön kuriin työpaikallani minua kohtaan etteivät pääse onnistumaan minun tuhoamisessani?
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei

et sinä ole ollenkaan kovaluontoinen, vaan älykäs ihminen! olet laittanut lasten edut omiesi eteen, koska olet ymmärtänyt vastuusi kiitettävän hienosti.
siksi sinulla on myös ollut kateilijoita matkassa.

olet myös tarkka raha-asioissasi ja teit aivan oikein kun vaihdoit asuntoa isompaan. sinun tulisi harjoitella sellaista salaperäistä hyväntahtoista hymyä kasvoillesi!!
et tietenkään anna nujertaa itseäsi ja mitä kauemmin he sitä yrittävät, sitä nopeammin he kyllästyvät. löytävät raukat muöhemmin uuden uhrin.

näen sinulle eronneen miehen, joka on hyvä ja rehti. lapsesi pärjäävät myös hyvin, erityisen mukavasti! heillä on valkoisia kyyhkysiä päänsä päällä.

älä koskaan aliarvoi itseäsi tai kykyjäsi. sinä osaat tehdä monia asioita.
anna onnesi paistaa kasvoiltasi ja osoita, että olet vihdoinkin onnellinen. sinulla on mukava kumppani, josta nauttia. antaa katkeroiden kanojen vain kateilla!

t. Keskiyö

Äänestä

Kaunis Kiitos Tuntijasi. :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


välillä poikki. kirjoitti:

Hei Tuntijasi! Olen aivan epätoivos. Ennen tykkäsin mennä töihin ja se ainut paikka jossa turvallista eroni jälkeen. Siitä yli 10 vuotta.
Olen kaiketi menestynyt vuosien varrella hyvin niin työni ulkopuolella kuin töissä vaatimattomasti. En alannut kuin muut erotessaan tekemään vaikka mitä.
Hoidin vain lapsiani ja lastani ja edelleen. Nyt tullut vasta mieskaverikin. Kun isonsin asuntoa silti halpaan muutin sivuun siitä alko kauhea huhumylly täälä. Nyt minua kytätään kun hyvin harvoin poistun työpaikalta. Heti tulee kysely. Kiusaavat kaikella jopa ent. miehelläni.
Miten näet tulevaa minulle Keskiyö? Pärjäänkö ja tällä kovalla luonteellaani saanko ympäristön kuriin työpaikallani minua kohtaan etteivät pääse onnistumaan minun tuhoamisessani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu