Etsitään ystävää / kaveria / hyvän päivän tuttua Tampereelta, jolloin tasolla samanhenkisestä ihmisestä.
Olen 23-vuotias mies ja opiskelen Trellä, opinnot jo loppusuoralla. Podin ekat opiskeluvuodet kuitenkin pahaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joten tutustuminen luokkatovereihin jäi puolitiehen ja aloin ongelmani takia eristäytymään ihmisistä ja välttelemään koulua. Sittemmin olen työstänyt ongelmaani runsaasti ja päässyt jo pitkälle. Nyt olen enää vain ujo, en sairaalloisen pelokas (vaikka joskus takapakki-päiviäkin tulee). Ennen kaikkea olen päässyt sos.fobian aiheuttamasta ahdistuksesta pois ja nyt minulla on kyky olla onnellinenkin.
Onnen tiellä tosin on se, että tosiaan kavereita/ystäviä on erittäin niukasti. Joitakin on, mutta asuvat kaukana, ja ongelma onkin oikeastaan ennen kaikkea se ettei minulla ole kavereita joita tavata ihan arjessa. Hankala edes kuvitella kuinka mahtavaa olisi ex-tempore laittaa jollekulle viestiä, että lähdetäänkö kahville..
Olen pohdiskelija. Tykkään käydä syvällisiäkin keskusteluja. Olen kiinnostunut esimerkiksi ihmisen onnellisuudesta - mistä se koostuu - miten onnelliseksi tullaan? Olen kiltti ja empaattinen tyyppi. Taiteilijasielu - tykkään luoda.
Minulla on tyttöystävä, joten täysin yksinäinen en ole. Mutta kyllä ihminen tarvitsee kavereitakin.
Etsin ehkäpä tyyppiä, jolle sosiaaliset suhteet eivät ole olleet niitä ihan helpoimpia, tavalla tai toisella.
Niin tai näin, jos ilmoitus yhtään kolahti niin laita mailia!
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, täällä olisi yksi pian Tampereelle muuttava nainen. :)
Olen itsekin välillä ujouteen taipuvainen...
Enemmälti haussa olisi miespuolinen tuttava.