Olen erittäin kiinnostunut tuntemaan sinut, vaikutit niin kiinnnostavalta. Ainoa mutta tässä on se, että koska olet sen verran hyvännäköinen, niin olet varmaa varattu. ;D
S - n
en tiädä, luulen
42473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Hyvänäköisiin ei kannata tutustua ne on niin itsekeskeisiä kusipäitä ja itseään täynnä olevia tyhjäpäitä, että parhaimmat löytyy niistä taviksista joilla on arvot ja aatteet kohdallaan.
No, tää ei ollut multa. Kirjoittaisin S- miehelle. Hyvännäköinen hän kyllä on. Hyvin pukeutuva ja koulutettu. Käymme samoissa paikoissa ja keskustelemme samalla tasolla. Lupaavaa. Voi olla varattu, mutta jos varattuna flirttailee ja iskee toista, ei kiinnosta minua. Aika näyttää. Leuhka hän ei ole. Kiehtoo älyllisesti.
Eihän noista kumpikaan ole oikea syy olla ihmiseen tutustumatta. Ei sillä ole väliä onko ihminen hyvännäköinen vai ei tai onko hän varattu vai ei. Jos on varattu niin että voi seurustella mutta kyllä ihmiseen voi siltikin tutustua.
Ja jos varattu status on este ihmiseen tutustumiseen niin ota asiasta selvää äläkä luule.
Aika hupsua ajattelua ja ilmeisesti naiselta vai kuinka? ;D
Eihän voi.
Varattu ja hyvännäköinen mies onkin varmasti oiva kohde tutustua ? Parempi jättää sellaiset miehet rauhaan ja tutustua niihin kiltteihin söpöihin ja ei niin komeisiin, mutta omalla tavalla söpöliineihin herttaisiin miekkosiin ;)
En ole ainakaa eka enkä mielestäni edes toka. Jokut tosin joskus kehunut, mutta siitäkin on jo aikaa. Olen kaiken hyvän lisäksi vielä köyhä ja laiska joten en mikään unelma kumappani. ;D
;)) taitaa olla sitten parempi unohtaa,...tai mistä sitä tietää vaikka sulla olisi jotain sellaista millä sen uljaan komistuksen hurmaat :D
Siis sen naisen. Ymmärsit väärin. :D
Sivuhuomautuksena tähän haluan sanoa yhden totuuden. Kaunis nainen on helvetin yksinäinen johtuen epävarmojenja mustasukkaisuuteen taipuvaisten miesten tyhmästä ajattelusta.
Kaunis nainenkin voi olla "KAUNIS".
Nyt en ymmärtänyt. Selitätkö vielä tarkemmin.
Kuulut ilmeisesti lauseeseen "epävarmojen jne...". En selitä, kilauta vaikka kaverille.
Taidat olla itse epävarma tuosta lauseestasi, kun et kykene sitä selittämään. Nimittäin tuossa asiassa ei ole hitusenkaan perää.
Kaunista naista jätetään helposti lähestymättä "tosimielessä" koska ajatellaan hänen kuitenkin olevan joko varattu tai äärimmäisen kranttu. Montaa epävarmaa miestä joita
mustasukkaisuus riivaa kiusaa ajatus siitä että muutkin miehet kenties kiinnittävät naiseen paljon huomiota.
Kun sata - tuhat riivattua miestä ajattelee samoten, vastaus on valmis.
On varattu :)) Naimisis itse asias
erittäin hyvä tietää.:)
On sitten minulle varattu S nainen hyvännäköinen
Onnittelut teille.
Hyvät rintalihakset ja voimakkaat pakarat =D
Siis kenellä on hyvät rintalihakset ja voimakkaat pakarat? Sinullako S nainen?
M-mies. Vähän tarkemmin päästä tutkimaan ;)
Noh on ne aika hyvässä iskussa. ;) Kyykyssä voi tehdä treeniä 2 x omalla painolla ja rintalihaksetkin on iskussa.
Mitenkäs on sinun pakoroidesi laita ja saako niitä tulla tutkimaan? ;)
♥
Eli hyvässä kunnossa ovat ja saat tulla tutkimaan? ;)
Mukavaa alkanutta päivää sinulle
Siis jo tännekin lonkerosi ulotat...eiks yx riitä????häh?????
ei kannata kaunista S naista haluta,tulee vaikeuksia muiden miesten kanssa
Voi pahus. Hänell' sitten varmaa joku haaremi miehiä. Taitaa olla oikea kuningatar.
Ässä on mun nainen!!! En taatusti jaa häntä muiden kanssa.
Hah, no on se kumma. varo vaan ettei petä, kun käännät selän. :D
Ettei jää epäselväksi, Ässä on minun tuleva nainen.Laadin juuri sotasuunnitelmaa miten hurmaan kaunottaren
Ei petä! Ässä ei ole niitä naikkosia:)
mitään voi et läpielämän on ollut loputon jono miehiä ruinaamassa, jotain. eikä näköjään edes ikä auta, olen jo saatanan vanhaharppu nykyään, ja silti niitä riittää, reilusti..vaan kun ei vois vähempää kiinnostaa, paitsi yksi. s
Nyt kaikki vanhat harput katsomaan Emmerdalia, että riittää puhimista taas illalla miehen kanssa sängyssä :)
jos mulla ois mies, se ei kyllä näitä saippuoita ziigailis..taino, whatever makes him happy.....
tosimies suunnittelee
kauniita unia kaunottarelle vaikken sinua koskaan omaksi saa
Horoperse; täällä taas kirjoittelee yksikseen, koska on niin pirun ja vietävän kateellinen eräälle kauniille, sekä hyvin kivalle ...yhyhyyyyyh....S-naiselle.
Ei sun kannata olla kateellinen jollekin S-naiselle. Kuka on sua horoperseeksi sanonut??
Kaunis voi olla päältä mutta silkoa sisältä. Miks jonkun pitäis olla kateellinen jollekin horoperse S-naiselle???
Kuka ja missä tämä S-nainen on???? Lieneekö edes olemassa...
Voisin laittaa tänne hänen etunimen, mutta en näin tee. Ei kuintenkaa ole kovin yleinen S-etunimi.
L-Suomi. 20-30v.
Etelä-Suomi 40v vaaleaverikkö,hyvä runkoinen