Opetustyötä saisivat tehdä ainoastaan ne, joilla on pedagogiset opinnot opetusalasta suoritettuna piste. Heidät pitäisi rekisteröidä ja epäpätevät sijaisiksi valitut eivät saisi ohittaa räikeästi työnhaussa jotta työnantaja voisi teettää heillä saman työn halvimmalla palkalla. Kyllä näille kouluille, erikoisesti yksityisille, kelpaa kyllä valtionavustukset ja EU-hankerahat, mutta pätevät opettajat he jättävät hauissa valitsematta, kun täyttävät esim. vuoden sijaisuuksia.
Opettajat viralliseen rekisteriin
jjjjzzzzoooo
26231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Aika vaikea juttu. On paljon vanhempia opettajia, jotka on tehneet vuosia opetustyötä mutta joilta puuttuu muodollinen todistus pedagogisista opinnoista. Varmasti pedagogista osaamista on kuitenkin tullut vuosien myötä työn ohessa ja erilaisten koulutuspäivien ja seminaarien kautta paljonkin, jopa enemmän kuin vain pelkät opinnot suorittaneella nuorella opettajalla, jolla ei vielä ole paljoa kokemusta. Jos rekisteri tehdään, pitää ensin miettiä työssä opitun tunnistaminen ja tunnustaminen.
Näille vanhemmillehann kokemuksen kautta kouliutuneille olisivat sitten pedagogiset opinnot läpihuutojuttu eli suorittamaan vaan, kuten muutkin joutuvat.
pitkään työssä olleethan saavat hyvityksen opetusharjoitelun osalta ainakin hgin yliopistossa. se miten paljon hyvitystä saa harjoittelin osalta riippuu ihan työhistoriasta, mutta lyhyt työ ei tuo etuutta. olen itsekin saanut hyvitystä... tietenkään ainepedagogiikan ja kehitys- ja kasvatuspsykologian luennoista ei hyvityksiä tipu.
Niin ne vanhemmat kokeneemmat vaille pedagogisia opintoja suorittaan sitten vaikka näyttökoe ja teoriaosuudet kirjatentteinä. Eiköhän sillä kokemuksella ne helposti läpäise, jossei niin eikun lisäkoulutusta ottaan.
koulutoimen henkilöstöstä saatava laskennallinen säästö = opettajien lukumäärä : opettajan pedagogisen pätevyyden laskennallinen arvo = kunnan sosiaalitoimen vajauskate
Taitaa nyt ketjun aloittaja yliarvioida pedakoomisten opintojen merkityksen...
kketjun aloittaja on kyllä oikeassa.
pedagogisisa opinnoissa tuli paljon sellaista asiaa, jota en edes ajatellut ja ottanut huomioon opettajana työskennellessäni. yksinomaan erityispedagogiikka oli varsin avartavaa ja aineenopettajana ainepedagogiikka oli tärkeä lisä. toki opintoihin kuului yleistäkin, vähän turhauttavaa blaablaablaata, pakkopullaa, mutta yleisesti otaen aineenopettajan pedagogiset opinnot olivat kuitenkin silmiä avaava.
meilöähän ontälläkin hetkellä mm. yksityisissä oppilaitoksisa
sa opettajia, jotla opettaa ainetta, kun ovat sattuneet harrastamaan sitä. on kyllä huomannut miten erilainen lähestymistapa aineenopettajalla on itse aineseen kuin opettajalla joka opettaa fiilispohjalta. samasta syystä vanhemmatkin aina luulevat olevansa parempia opettajia kuin opettajat itse, koska kuvittelevat opettamisen olevan niin helppoa.
en lainkaan väheksy pedagogisia opintoja. ne ovat varsin opettavaisia myös opettajan työtä tehneellekin. eri asia jos ihminen on asenteella "mä tiedän kaikesta kaiken" - edes pedagogiset opinnot ei tällöin auta ja henkilö muutenkin on väärällä alalla.
oho tulipas kirjoitusvirheitä =) vielä totuttelee tähän uuden tabletin näppäimistöön...
Niin kun on valmiit oppikirjat, jotka kertoo kaiken, mitä pitää tehdä ja oppettaa niin mihinkä niitä pedagogisia tarvitaan???
öh!?
vitsi?
No, mun mielestä aloittaja puhuu asiaa. On totta, että alalla on hyviä tyyppejä, joilla on kokemusta muttei opettajan pätevyyttä. Mutta hyvä kysymys on se, miksi jotkut haluavat asettaa samalle viivalle pätevät ja epäpätevät. Eihän millään muullakaan alalla tehdä niin.
Suomessa on hyvä opettajankoulutus, on ihan turhaa ruveta polkemaan sitä kateuksissaan alaspäin. Olen itse opettaja ja kiinnostuin opinto-ohjaajan työstä. Pääsin sinnikkyydellä opinto-ohjaajan opintoihin ja maksan aika paljon näistä opinnoista (ansionmenetykset, matkat, majoitus, ruoka...). En siis jäänyt kitisemään, että "kyllä mä olen hyvä tyyppi ja osaisin olla opo".
Tulevaisuudessa paras opettaja on Kiinasta tai Intiasta käsin moderoitu verkko-opetusalusta, nettirobottiopettaja, siis pelkkä tietoverkko ohjelmistoineen, mikä maksaa kunnalle murto-osan siitä, mitä nykyinen koulutoimi maksaa. Sitäpaitsi, verkko-opetus ja peruskoulu yleensäkin muuttuu maksulliseksi, varsinkin sen jälkeen, kun lainsäädäntöä saadaan muutettua siihen suuntaan, että oppivelvollisuus muuttuu "oppimahdollisuudeksi". Eurokriisi ja kestävyysvaje ovat hyviä sloganeja lainsäädännön muuttamiseksi. Peruskoulu lakkautetaan 5 vuoden päästä. Se alkaa "valinnaisuutta" lisäämällä, jolloin lahjakkaimmat (sano: maksukykyisimmät) oppilaat suorittavat peruskoulun verkko-opintoina min 3-4 vuodessa ja "haastavat" oppilaat (sano: "rupusakki") menee koulun penkille kiusaamaan niitä opettaja-urpoja, jotka eivät ole menestyneet oman professionsa tuotteistamisessa (kilpailuttamisessa). Näille "pelliltä pudonneille" oppilaille ja opettajille räätälöidään personal-trainer- ja muiden koulutuspalveluyritysten ostopalveluja, eli heikoinkaan aines ei mene haaskuuseen vaan saadaan tuottamaan hyvää lisäarvoa.
Peruskoulujen jakautuminen menestyjiin ja luusereihin on jo vakiintunut ja kärjistynyt viimeisten 20 vuoden aikana. Miksi siis enää pitäisi tuhlata rahaa huonoihin kouluihin ja huonoihin oppilaisiin, kun samat rahat voitaisiin sijoittaa tuottoisiin bisneksiin vaikkapa Kreikkaan?
Nyt opettajia sitoutetaan tuottamaan sisältöjä verkkoihin ja parin vuoden päästä suuri osa heistä potkaistaan pellolle käpyjä keräämään samalla kun parhaimmat heidän tuotoksistaan valjastetaan verkko-opetuszydeemien pohjamateriaaliksi. Parhaimmat innovaatiot ovat suoranainen rahasampo. Kuntien sijasta opetuksesta alkavat Suomessakin vihdoin ottaa vastuun yritykset, joilla on aito motiivi saada pätevää työvoimaa.
Oli se hyvä, että tehtiin oikeanlainen Mannerheim-elokuva, nimittäin... Iso potentiaali on ns. maahanmuuttajissa ja monikulttuuristaustaisissa ihmisissä, sekä opettajina että varsinkin oppilaina. Ns. kanta-suomalainen kalpeanaamainen ja krapulainen perusjuntti on uhanalainen laji, joka karkoitetaan havumetsien pimentoon huhuilemaan krapulaansa. Optimismia! Suomi todellakin nousee maailman sivistyneimmäksi ja kilpailukykyisimmäksi kansakunnaksi - kunhan ensin saadaan koko kansakunta likvidoitua ja muutettua joksikin muuksi, markkinavoimien pakottamana. Ja tietysti tarvitsemme Kiinan ja Intia apua!
Ns. muodollisesti pedagogisesti pätevät ja trendikkäästi verkostoituneet sekä kustannustehokkaasti aikataulutetut multitaskaavat opettajat siirtyvät lomaresidensseihinsä tablettiensa kanssa opettamaan ja supporttaamaan innovatiivisia opiskellijoita. Kouluihin jäävät heikkotasoisemmat opet saavat pukea yllensä Tähtien sodan stormtrooperia muistuttavan "virkapukunsa" sekä taskuunsa etälamauttimen.
"Kouluihin jäävät heikkotasoisemmat opet saavat pukea yllensä Tähtien sodan stormtrooperia muistuttavan "virkapukunsa" sekä taskuunsa etälamauttimen. "
:D :D :D
tää oli kyl paras!
Opetuksen ja koulutuksen tuottavat ja myyvät firmat tulevat olemaan opettajien perustamia, siis samaisten opettajien, jotka istuvat nyt eläkeviroissaan. Sen sijaan nykypäivän pätkisopettajat, sijaiset, kouluavustajat tai heikkotaitoiset opettajat jäävät kouluihin tottelemaan koulutuspalvelufirmojen käskyjä. Koulutuspalvelufirmoista tulee kunnallisen hyväveliverkoston tärkeä osa, lisäksi kaikki nämä firmat ovat veroparatiisifirmoja.
Julkisen sektorin kestävyysvaje ratkeaa! Julkista sektoria ei lakkauteta, se lakkauttaa itse itsensä. Lopulta siitä tulee pelkkä kuollut kirjain hassussa lakipykälässä.
Jossain vaiheessa tapahtuu käänne tässä hullunmyllyssä. Jossain kaukana kaukana metsän pimennossa joku tavallinen ihminen opettaa liitutaulun ääressä tavallisille ihmisille tavallisia tosiasioita, kuten ruuanlaittoa, kalan perkaamista, kerrospukeutumista, hiljentymistä ja meditaatiota. Silloin koulut palaavat takaisin Suomeen!
Ketjun aloittaja nimimerkki "jjjjzzzzoooo" kirjoittaa juuri siitä, mitä tuleman pitää:
Opetustyötä saisivat tehdä ainoastaan ne, joilla on pedagogiset opinnot (...) Heidät pitäisi rekisteröidä (...) epäpätevät sijaisiksi valitut eivät saisi ohittaa räikeästi työnhaussa (...). Kyllä näille kouluille, erikoisesti yksityisille, kelpaa kyllä valtionavustukset ja EU-hankerahat, mutta pätevät opettajat he jättävät hauissa valitsematta, kun täyttävät esim. vuoden sijaisuuksia."
Pedagogisen pätevyyden saa tulevaisuudessa perustamalla firman, koulutuspalvelufirman. Tulevaisuudessa opettajankoulutus ulkoistetaan - tai on jo - yliopistoista näitten firmojen valtaan. Vain rikkaimmat voivat kouluttautua opettajiksi. Vain rikkaimmat rekisteröidään firmojen osakkaiksi. Nimimerkki "jjjjzzzzoooo" saa mitä haluaa: muodollisesti pätevät tulevat jatkossakin pärjäämään tosi lihavasti ja hikiset rupiset vxttxxntxnxxt pätkikset saavat raataa tietotyöläisinä yhäti liukuhihnamaisemmaksi käyvässä "koulutustuotannossa". Opetusvelvollisuus muuttuu "opetushelpollisuudeksi". On helppo oppia - se on vain imagokysymys. Ongelmaksi muodostuu "villit opettajat", joita ei voi kukaan kontrolloida, eivät edes koulutusmarkkinat. Tämä johtuu siitä, että opettamista ei enää virallisesti tueta valtiovallan toimesta, opettamista ja kouluttamista ei enää pidetä julkisen vallan velvollisuutena, vaan jokaisen ihmisen omana asiana, semminkin kun ihmisen ammattitaito tulee perustumaan työssä oppimiseen ja tuuriin. Työn saaminenkin muuttuu entistä enemmän peliksi, puijaamiseksi, silmänlumeeksi, joten koulutodistuksilla voi korkeintaa pyyhkiä takalistonsa. Oppineisuuden osoittamista ei tarvita, koska oppiminen tehdään yhä helpommaksi samalla kun myös annetaan lupa kollektiiviseen tyhmyyteen ja julmuuteen. Kunnat luulottelevat ostavansa koulutuspalvelut halvimmalla, vaikka halpaa se ei tule koskaan olemaan. Firmojen kautta se tulee pitkällä aikavälillä paljon kalliimmaksi, mutta kuka siitä mitään välittää? Vuoden sijaisuudet supistuvat viikon tai jopa päivän sijaisuuksiksi. Sijaisruljanssi tulee vain kasvamaan senkin takia, että kouluissa tulee niin vaarallista, ettei sinne kukaan pysty jäämään "töihin" vaarantamatta henkistä ja fyysistä terveyttään. Opettaminen muuttuu entistä enemmän "hakkaamiseksi" ja "elvytykseksi".
Toivottavasti opettajarekisteri saadaan pian aikaiseksi, että epäpätevien käyttö varsinkin pitkissä sijaisuuksissa vähenisi. Kyllä eetusija pitää antaa aina pätevälle opettajalle, jostain syystä ne vuosikausia opettajan töitä tehneet "hyvät" mutta muodollisesti epäpätevät eivät sitten ole saaneet hankittua muodollista kelpoisuutta,e ivät mielestäni ansaitse myöskään toimia opettajana. Juuri koululaitoksessahan jos missä pitäisi arvostaa kouluttautumista.
Aina tästä samasta asiasta jaksetaan vääntää. Eikö opettajan tarkoitus ole ensisijaisesti opettaa? Sen lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu yhteydenpito koteihin sekä erilaiset kehittämistehtävät työyhteisössä. Vielä lisänä on paljon kaikenlaista pikkusälää, esimerkiksi valvontoja.
Joku fiksu voisi ottaa urakakseen tutkia kelpoisten opettajien ja ns. lahjakkaiden amatöörien (lue:epäpätevä) valmiudet ja aikaansaannokset edellämainituilla alueilla. Oppivatko oppilaat suurinpiirtein yhtä hyvin epäpätevän kuin muodollisesti kelpoisenkin opetuksessa? Onko heillä hyvinkin erilaiset valmiudet yhteistyöhön kotien kanssa? Onko jompienkumpien tunneilla selkeästi parempi tai huonompi työrauha? Onko heidän panoksensa työyhteisössä ja työn kehittämisessä erilainen?
Tällaisia seikkoja kun selviteltäisiin, loppuisi loputon väittely mutu-tiedon pohjalta.
Omalla liki 30 vuoden opettajanurallani olen nähnyt sekä täysin epäkelpoja muodollisesti kelpoisia että erinomaisen päteviä opettajia, joilta puuttuu esim. pedagogiset opinnot. En silti luonnollisestikaan väitä, että tämä olisi mitenkään sääntö. Kukaan rehtori ei halua kouluunsa opettajaa, joka ei hoida hommiaan hyvin, ei pärjää oppilaiden tai heidän vanhempiensa kanssa eikä löydä paikkaansa ja tehtäviään työyhteisössä.
Nimimerkki "Opiskelkaa kieliä!" on jonkun kunnan koulutoimenjohtaja tai rehtori ja on samassa tai naapurikunnassa kunnallisvaaliehdokkaana kokoomuksen listoilta?
Arvauksessasi meni kaikki muu pieleen, paitsi puolue. En ole ehdokkaana, en ole koskaan ollut enkä koskaan tule olemaan - ainoastaan kannatan, ja sitäkin vain löyhästi, en joka asiassa.
Oletko jotain mieltä ehdotuksestani, että tutkittaisiin oikeasti, mikä on kelpoisen ja epäpätevän työn tulosten ero?
Ei siihen mitään rekisteriä tarvita, mahdoton ajatus
Riittäisi, että OAJ:ssä alettaisiin toimimaan kuten ammattijärjestön kuuluukin, vielä mahdottomampaa.
OAJ lienee ainoa ammattiliitto, joka julkisesti toimii osaa jäsenistöään vastaan. Liittoon kuuluu todella monia ei-kelpoisia ja heitä vastaan liitto jatkuvasti propagoi.
"Opetustyötä saisivat tehdä ainoastaan ne, joilla on pedagogiset opinnot opetusalasta suoritettuna piste."
En kannata tätä. Olin aikoinaan matematiikan olympiavalmennuksessa, ja siellä entiset olympiamatemaatikot osasivat luennoida juuri kilpailumatematiikassa tarvittavia asioita. Jos opetuksen olisi tehneet tavalliset matematiikan opettajat, en olisi oppinut niin paljoa kuin silloin opin. Ja jos minulle tulee nykyään ongelma matematiikassa, mieluummin pyydän neuvoa alan tutkijalta kuin opettajalta.
No laittakaa sitte lukion abiturientteja opettamaan lukion abiturientti!
Miksei kukaan tee oikeusasiamiehelle kantelua tästä asiasta ja pyydä selvitettäväksi opettajien pätevyysasiaa ja laajemminkin kuntien koulutoimen laittomuuksia?
Kyllä se on valitettavasti niin, että kuntien talousvaikeudet ovat tällä hetkellä niin pahassa jamassa, että kaikessa pitää säästää, myös opettajien pätevyysvaatimuksissa. Yhä useammat kunnat palkkaavat lähtökohtaisesti muodollista opetus- tai kasvatusalan koulutusta vailla olevan henkilön, mutta se ei tarkoita, etteikö valinnassa tarkasti selvitettäisi valittavan henkilön todellisia taitoja. Todellisen ammattitaidon pitää olla aina pätevä!
No mitenhän valittavan henkilön todelliset taidot testataan? Suomessa ei juuri näytetunteja opettajan koulutuksen ulkopuolella pidetä. Ja rehtorit ikinä ole olleet niin paljon kiinnostuneet mitä sä siellä luokassa teet, että vaivautuisivat observoimaan opettajien oppitunteja. Haastattelu ja arvosanat ei välttämättä paljasta niitä todellisia taitoja. Peruskoulussa kun pelkkä aineenhallinta ei riitä, kun tarvitaan niitä pedagogisia, jopa erityispedagogisia taitoja.