Lasku jätetty huomioimatta 2 kk:n päätöksessä

Sossu antoi päätöksen kesä ja heinäkuulta samalla kertaa (samassa päätöksessä).

Huomasin nyt vasta että ne olivat huomioineet ainoastaan kesäkuun sähkölaskun, mutta heinäkuun sähkölasku oli jätetty maksamatta.

Voiko siitä enää valittaa tai tehdä oikaisupyyntöä?

Kun lähetin asiasta huomautuksen sossulle sain seuraavan viestin:
""Onkohan viestinne tarkoitettu oikaisuvaatimukseksi hylättyyn päätökseen. Silloin tarvitsemme päätösnumeron, päättäjän nimen ja allekirjoitetun oikaisuvaatimuksen (päätöksen lopussa on ohje miten tulee toimia). Mikäli se on lisänä hakemukseen, jatkolähetämme sen eteenpäin.""

En ole tehnyt saiassa oikaisupyyntöä, koska havaitsin asian vasta nyt.

1) Yrittääkö sossu viivästyttää käsittelyä niin etten tekisi nyt oikaisupyyntöä, jolloin ne sanoo kuukausien päästä ettei sitä enää makseta, koska en tehnyt asiassa oikaisupyyntöä? Ehtiikö sellaisen vielä tekemään?

2 ) Vai tarkoittaako tuo sitä ettei oikaisupyyntöä tarvitse tehdä koska ne suostuu maksamaan sen muutenkin?

Alkuperäinen lasku toimitettu suoraan sossun postilaatikkoon eli ei ole voinut hukkua postissa! Onneksi oli skannattu kopio tallella.
5125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Käytännössä oikaisuvaatimus pitää tehdä 21 pv:n kuluessa päätöksen postituspäivästä. Oikaisuvaatimus on pätevä vaikka siinä ei olisi; päätösnumeron, päättäjän nimen ja allekirjoitetun oikaisuvaatimuksen. Riittää kun siitä voi selvittää mikä päätös halutaan oikaistavaksi.

http://www.toimeentulotuki.net

Äänestä
  • Ihan mielenkiinosta kysyn.. Minulle tehtiin myönteinen päätös elokuulle. Syyskuulle kielteinen koska sain takautuvaa asumistukea 120e itselleni joka katsottiin tuloksi siis syyskuulle. Elokuun lopussa toimitin sähkölaskun,jonka erpäivä oli siis elokuun lopussa. Sähkölaskusta sain kielteisen päätöksen. Miten on mahdollista jos sain jo myönteisen päätöksen elokuulle ja päätöksessä mainittiin että mikäli siinä kuussa tulee vielä muita menoja,huomioidaan ne.

    Ymmärrän että jos sähkölaskun eräpäivä olisi ollut syyskuussa,joutuisin sen maksamaan itse koska sain syyskuulle kielteisen päätöksen.

    Onko päätös siis oikein vai ei?

    Äänestä

  • valitus?? kirjoitti:

    Ihan mielenkiinosta kysyn.. Minulle tehtiin myönteinen päätös elokuulle. Syyskuulle kielteinen koska sain takautuvaa asumistukea 120e itselleni joka katsottiin tuloksi siis syyskuulle. Elokuun lopussa toimitin sähkölaskun,jonka erpäivä oli siis elokuun lopussa. Sähkölaskusta sain kielteisen päätöksen. Miten on mahdollista jos sain jo myönteisen päätöksen elokuulle ja päätöksessä mainittiin että mikäli siinä kuussa tulee vielä muita menoja,huomioidaan ne.

    Ymmärrän että jos sähkölaskun eräpäivä olisi ollut syyskuussa,joutuisin sen maksamaan itse koska sain syyskuulle kielteisen päätöksen.

    Onko päätös siis oikein vai ei?

    Oliko tuossa sähkölaskusta tulleessa kielteisessä päätöksessä mukana valitusosoitus? Oliko kielteistä päätöstä perusteltu millään muulla kun mahdollisesti jollain lakipykälillä?

    Kannttaa kysyä sossusta vielä noita perusteluja ja vaatia muutösta päätökseen, elleivät suostu niin sitten oikaisuvaatimus "perslautakuntaan" (vai mikä sen "viisasten kerhon" nimi sattuu teidän kunnassa olemaan). Tuo "perslautakunta", joka koostuu "vasemman jalan saappaista" ei päätöstä muuta koska sen oikea tehtävä on "siunata" virkailijoiden virheet, estää tai ainakin hidastaa oikeuden toteutumista ja nostaa kokouspalkkioita.

    Sitten vaan valitus Hallinto-oikeuteen, siellä muuttuu melko varmasti. Kestäähän tuo prosessi useita kuukausia tai jopa vuoden, mutta ilman sitä et saisi mitään, eli sinulla on koko hommassa vain voitettavaa. Tuolta kannalta pitää asia ottaa.

    Mulla on TAAS yksi juttu sossun lainlukutaidottomuuden vuoksi Hallinto-oikeudessa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10342971

    Äänestä

  • sossulle "pataan" kirjoitti:

    Ei sitä oltu mitenkään KIELTÄYDYTTY maksamasta,
    ne vaan ei huomioinu sitä mitenkään.

    En sitten tiedä mihin se lasku on siellä sossussa hukkunut.
    Alkuperäinen lasku on toimitettu sossun postilaatikkoon
    eli postikaan ei ole voinut sitä hukata.

    Tästä syystä aina ensin skannaan laskut ja lähetän ne kaupungin kirjaamoon,
    josta saa virallisen kuittauksen, sen jäljeen vielä vien ne itse sossun postilaatikkoon, joten on aikas uskomatonta että ne laskut voisivat kadota, niin sähköpostista kuin postilaatikostakin???

    Äänestä

Mutta eikös menoja voi 3 kk takautuvasti saada sossusta?

Koska alkuperäinen lasku on jätetty niiden postilaatikkoon,
muttei sitä ole huomioitu. Sitä siis ei kieltäydytty maksamasta,
vaan ne on ilmeisesti hukannu sen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oikaisupyyntö vielä? kirjoitti:

Sossu antoi päätöksen kesä ja heinäkuulta samalla kertaa (samassa päätöksessä).

Huomasin nyt vasta että ne olivat huomioineet ainoastaan kesäkuun sähkölaskun, mutta heinäkuun sähkölasku oli jätetty maksamatta.

Voiko siitä enää valittaa tai tehdä oikaisupyyntöä?

Kun lähetin asiasta huomautuksen sossulle sain seuraavan viestin:
""Onkohan viestinne tarkoitettu oikaisuvaatimukseksi hylättyyn päätökseen. Silloin tarvitsemme päätösnumeron, päättäjän nimen ja allekirjoitetun oikaisuvaatimuksen (päätöksen lopussa on ohje miten tulee toimia). Mikäli se on lisänä hakemukseen, jatkolähetämme sen eteenpäin.""

En ole tehnyt saiassa oikaisupyyntöä, koska havaitsin asian vasta nyt.

1) Yrittääkö sossu viivästyttää käsittelyä niin etten tekisi nyt oikaisupyyntöä, jolloin ne sanoo kuukausien päästä ettei sitä enää makseta, koska en tehnyt asiassa oikaisupyyntöä? Ehtiikö sellaisen vielä tekemään?

2 ) Vai tarkoittaako tuo sitä ettei oikaisupyyntöä tarvitse tehdä koska ne suostuu maksamaan sen muutenkin?

Alkuperäinen lasku toimitettu suoraan sossun postilaatikkoon eli ei ole voinut hukkua postissa! Onneksi oli skannattu kopio tallella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu