Onko ortodokseja?

Ortodox?

Olen eronnut evlut-kirkosta, ja olen harkinnut liittymistä orotoksikirkkon. Olin kuvitellut, että orotoksit hyväksyvät ihmiset sellaisena kuin ovat. Nyt satuin lukemaan jonkun ort. teologi Pöyhösen kirjoituksia, jotka ovat mikäli mahdollista vielä jyrkempiä kuin luterilaisten tiukkapipojen. Ortodoksisuus viehättää, mutta en halua sinne ahdistumaan. Mitä teen?

1

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T: Ortodoksi

      Hei! Minä olen ortodoksi, en ole homoseksuaali, mutta koin puolestani luterilaisen kirkon tekopyhäksi, joten käännyin vuonna 2006 ortodoksisuuteen.
      Olen nainen. Ortodoksikirkossa on hyvät puolensa, aivan kuten jokaisessa kirkossa on varmasti jotain hyvää.
      Mutta pitää muistaa, että kirkko ei ole koskaan täydellinen kuten ei myöskään kukaan ihminenkään.
      Minkä koet ahdistavaksi ortodoksikirkossa? Kirkon tavan ajatella miehen ja naisen välisestä avioliitosta, seksistä? Ortodoksisuus suhtautuu homoseksuaalisuuden harjoittamiseen syntinä aivan kuten luterilainenkin kirkko, jossa on toki tapahtunut mittavaa ajatustenmuutosta liberaaliteologien ansioista. Kaiken perustana on Raamattu, joka ensisijaisesti antaa meille kuvan miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Se on siunattu ja Jumalan hyväksymä elämisen muoto.
      Mutta muista, että kirkko ja siellä työtään tekevät ihmiset eivät ole Jumalan ominaisuudessa, vaan palvelusvirassa. Minä toivotan sinut lämpimästi kirkkoon tuntemaan itse palvelus sydämessäsi. Älä välitä ihmisistä, etsi vain Jumalaa. Minä en tuomitse sinua. Jos haluat kirjoittaa: [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      20
      4894
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      86
      1752
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      288
      1602
    4. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      74
      1554
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      256
      1428
    6. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      135
      1187
    7. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1170
    8. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1109
    9. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      1084
    10. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1064
    Aihe