Haminan Sitoutumattomat on mielenkiintoinen uutuus kunnallispolitiikkaan. Esite joka koteihin jaettiin ilahdutti ja herätti mielenkiintoa. Toivotan Sitoutumattomat tervetulleiksi paikalliseen kunnallispolitiikkaan. Onnea ja menestystä.
Sitoutumattomat
Ilahtunut äänestäjä
28521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kuulostaa päällisin puolin lupaavalta, mutta kenen pussiin tässä lopulta pelataan? Onko tämä persujen tai Aunen peitejärjestö? Ketkä tämän takan ovat? Ei ainuttakaan nimeä ole mainittu missään!!
Ehkäpä on hyvä ettei nimiä mainittu. Ei ainakaan sen takia kukaan epäröi lähteä mukaan. Ei ainakaan heti alkuun tule kielteistä asennetta ennakkoon jos vaikka joku nimi ei sattuisi juuri jostain syystä miellyttämään. Kukaan ei siis heti alkuun leimaannu suuntaan eikä toiseen. Minusta sekin oli hyvä asia.
Sitoutumattomuus ei ole synti politiikssa, mutta tässä tapauksessa on ilmiselvästi kyse "liukumiinasta". Haminassa on harmeja riittämiin jo ennestään, joten ei Aunekaan auta, kuten laulussa sanotaan. Tietysti jos esimerkiksi joku omasta mielestään aina oikeassa oleva olisi päättämässä hän ei silloin pystyisi tekemään miljoonien vahinkoja kaupunkilaisille. Vilpitön hyväuskoisuus voi tulla järkytyksenä oikean asiantilan paljastuttua. Jos sitoutumattomista olisi tullut edes yksi nimellä esiin voisi ajatus itääkin, Mutta ovela juonella ei pitkälle pötkitä vaikka muuta ännestäjä saataisiinkin höynäytettyä. Monilla paikakunnilla on vaikuttava sitoutumattomien ryhmä, jotka toimivat ansiokkaasti ja heillä on kyvykkäät ehdokkaat, mutta puskasta tulevia sitoutumia kannattaa kavahtaa. Yhden ihmisen liikkeet ovat vaarallisia.
Totta puhut. Silti herättää mielenkiintoa kun jotain uutta tällä rintamalla tapahtuu. Nykyinen meno alkaa jo olla aika epätoivoista rimpuilua. Katsoisin kuitenkin avoimin mielin ja silmin. Mutta, kuten sanoit, ei sikaa säkissä. Luulenpa, että kykkä niitä nimiäkin vähitellen ilmaantuu ja sitten voimme arvioida missä mennään.
Esite jokakotiin, oliko se jokakotiin, se oli kuitenkin asiaa, pyrkimys on hyvä ja mikä parsata varmaankin kaikille saman sisältöinen.
Jos aune ajattelee tuolla tavalla, se vain osoittaa, että hänessäkin on ainesta.
Pannaan korvantaakse.
Luulenpa, että Aune ei ole nyt asialla. Aunellakin on joskus pointtinsa, mutta en silti ehkä kyseistä puoluetta äänestäisi. Jos linja on ok. niin miksi ei. Jää nähtäväksi. Katsotaan mitä sitoutumattomat tuo tullessaan, ei luultavasti ainakaan huonompaa nykymenoon ole luvassa. Ei voi olla.
.
Kunnallisvaaleissa tulee olemaan satoja ehdokkaita, kaikkien nimet
julkaisee vaalilautakunta.
Äänestäjillä tulee oleman valinnanvaraa näissäkin vaaleissa.
ILAHDUTTAVA UUTINEN !
Hieraisin silmiäni näenkö oikein, että Haminassa voisi käynnistyä puolueiden ulkopuolelle asettuva sitoutumato kansanliike.
Todella, minä en kuulu puolueisiin niin itsekin olen sitoutumaton.
Kannatan Lämpimästi
situotumaton on pahempi kuin persereikä
Puolueisiin sitoutumaton, on haminan kaltaisessa kulttuurissa rohkea veto.
Puolueisiin sitoutumattomat kaikki ollaan sitoutumattomia , hetaan listat Isoympyräkatu 20,
10 kannattajaa löytyy jokaiselle, vaaliasiamies ja hänelle varaasiamies ja siinnä kaikki ja edellisetkin saa laskea 10, vaaliyhdistyksen jäsenten lukuun (10) Muttetaan Haminan puolueiden päätökset kaupunginjäsenten asukkaitten kanssa yhteisiksi päätöksiksi.
Yksi tärkeä pointti sitoutumattomille. Toivon, että ainakin enemmistö joukosta olisi kirjoitustaitoisia. Ainakin enimmät kirjoitusvirheet olisi karsittava uskottavuuden nimissä.
ei kai tämä ole kirjoituskilpailu vaan mielipidepalsta virheetöntä ei olekkaan...
mm.kaupunginvaltuuston kokouksen käsittelylistassa oli monia virheitä 4.9.2012.
mm neliömetrit olivat neliökilometrejä ja vaalilautakunnan jäsen nimi joka oli siirtynyt vuosia titten pois haminasta oli edelleen lautakunnan varsinaisten jäsenten joukossa äidinkielenopettaja voisikin siirtyä näiltä sivuilta täydellisten ihmisten sivuillene.
oikein sanottu nykyään tapaa virheitä virallisissa asakirjoissa luvattoman usein
Yhteislista on tosiasia 3. valitsijayhdistystä on sopinut yhteislistasta.Haminan Sitoutumattomat
Miksi Soukka ei ole yhteislistalla? On vain oman valitsiayhdistyksen ehdokkaana.
Soukan järki on sentään kuitenkin tallella: miksi ihmeessa hän lähtisi Aunen kanssa samaan veneeseen? Yhteistyön tekeminen Aunen kanssa onnistuu juuri niin kauan, kuin on Aunen kanssa samaa mieltä. Varttitunti taitaa olla maksimi. Varokaa!
Sinä olet mitannut Soukan järjen,
Aune tietää Suokan menettelytavoista mm. äitinsä asiassa. joka aikanaan "teljettiin" TÄYSIN TOIMINTAKYKYISENÄ lukkojen taakse.
Siinnä on malli-tarina, sopii monen äidin kohtaloksi jollas on samalla tavalla toimivia jälkeläisiä.
Aune ja Sukka ovat täysin eri aaltopituuksilla ajatuksissaan ja käsityksestä
"työ uskollisuus"
nimimerkille "khhjormas"
Toimintasi kirjoituksesi menee terapiasi piikkiin.
Et varmasti ole koskaan yrittänyt minkäänlaista yhteistyötä kanssani missään muodossa.
Kannanottoni Haminan asioista tehtyihin päätöksiin on laillinen kansalaisoikeuteni ja se ei sano mitään muusta yhteistyökyvystäni. Se tuo esille huoleni haminan päätöksistä joihin olen hakenut joitakin kettoja muutosta.Muunmuassa tällä vaalikaudella (1. valitus ) se on Tervasaaren asamakaava ja asemakaava muutos. 7.2.2012 valtuuston kokous § 6.Valitus jätetty 7.3.2012
Nyt alkavat näkyä seuraukset kaikessa raadollisuudessaan, Hamina ui syvällä sameissa "hyväveli verkostojen" sumentamissa vesissä
.Kaupunginvaltuuston jäsenet on alistettu mainitun klikin suunnitelmien toteuttajiksi.
Vasta kuukausi sitten on paljastunut ettei vastapuoleni valituksissa voisi olla kaupungin valtuusto vaan YIT.
Ole vapaa toimimaan kaupunginjäsenten asukkaiden edun mukaisesti koska kaupungin johto on tehnyt salassa pidettyjä aiesopimuksia YIT:n kanssa ja antanut YIT:llelainvastaisesti haminanjäsenille asukkaille kuuluvat demokraattiset oikeudet kehittää, suunnitella ja rakentaa haminassa ja sopimuksen mukaan kolmannelle taholle tehtävien antaminen vaatii kummankin osapuolen kierallisen suostumuksen.
Tuo suostumus tehdään enemäää kaupunginjäseniä asukkaita kuulematta. Menettelytapa on kaikkien kunnallishallinnosta olevien lakien ja hyvän hallinnointitavan vastaista se loukkaa kaupunjinjäsernten drmokraattisia oikeuksia kaupunjinjäsenenä asukkaana päättää oman yhteisönsä asioista. Kaupunjinjäsenten asukkaiden maksettavaksi jää vain salattujen päätösten kustannukset ja päätösten seuraukset.
Minunkin on olut turhaa kääntyä Hallinto-oikeuden puoleen sillä vastapuoli olisikin ollut YIT. eikä kaupunki sillä Haminan kaupunjinjohto /" hyväveli verkosto" ovat asettaneet valtuutetut puoluekurilla hyväksymään salattuihin sopimuksiin sopivia päätöksiä.
Kaupunginjäsenet asukkaat on asetettu YIT.n asiakkaiksi muuta sanomista ei kaupunginjäsenellä asukkaalla enää näytä olevan jos " hyväveli verkostoa eivät äänestäjät pytey tai halua rikkoa kunnallisvaaleissa.
MUTTA JOS KUULUT VAPAISIIN PO.VERKOSTON ULKOPUOLELLA OLEVIIN HAMINALAISIIN, NIN KUNNALLISVAALEISSA ÄÄNESTÄJÄT VIOVAT PUDOTTAA POIS PUOLUEIDEN "VYVÄT-VELJET" JA VALITA VALTUUSTON IHMISET JOIDEN VOIMIN VOIDAAN TARKISTAA KAUPUNJIN PALKATUN JOHDON OSALLISUUS KAUPUNGINJÄSENTEN ASUKKAIDEN DEMOKRAATTISTEN OIKEUKSIEN HALVEKSUMISEEN JA RYHTYÄ TARVITTAVIIN TOIMENPITEISIIN.
Uskon, että rehelliset valtuutetut muodostaessaan valtuuston enemmistön pystyvät yhteistyöhön.
Minä olen valmis yhteistyöhön kaikkien sellaisten valtuutettujen ja esitystentekijöiden kanssa jotka kunnioittavat oikeudenmukaisuutta. Yhdessä palautetaan haminaan kunnallinen hallinnon avoimuus ja vuorovaikutus kunnanjäsenten asukkaiden kesken ja sallaisen kaupungin johdon kanssa joka noudattaa kaupunjinjäsenten asukkaiden tahtoa ja kaikessa ottaa huomioon kaupungin ja asukkaiden kaikinpuolisen edeun.
Etpä ollut niin valmis hoitamaan velkojasi silloin aikoinaan. Ei tainnut oikeudenmukaisuus rasittaa silloista kansanedustajaa. Eipä siis sitoutumattomasta saa rehellistä väittämälläkään. Eikä näköjään kirjoitustaitoistakaan.
Puolueisiin sitoutumattomuus on kova juttu, sinä pitää olla tosi faktat tiedossa ja pysyä faktoissa,
Laajasti on ihmisten tiedossa Aune Mänttärin ajatusmaailma. Vakaumus on ihmisellä myöskin kova juttu.
Aune Mänttärin vakaumus ei ole horjunut missään vaiheessa hänen elämäänsä.
moi aune.
Vakaumus lainata rahaa, mutta jättää velat maksamatta. Eräs täti kumman hiljaa kansanedustajan uransa lyhyydestä, mutta kyllä me vanhat muistamme.
Sitoutumattomuus on poliittista pelkuruutta. Ei uskalleta olla oikein mitään mieltä mistään. Aunehan sentään esittää reilusti mielipiteensä piiloutumatta kenenkään selän taakse. En taatusti tule koskaan äänestämään sitoutumatonta ehdokasta!!
samaa p*skaa uudessa paketissa
aunen listoilta löytyy todellinen ääniharava.!
niinpä.kelkka valtuustoon !
Jokainen on vapaa päättämään tuhlaako äänensä kankkulan kaivoon? Suomalainen sananlasku sanoo, että kelle porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa. Jos vaaleissa äänestää "piruuttaan" tai "huvikseen" niin siitä ei hyvä seuraa, kuten tällä hetkellä maamme hallinto osoittaa. Äänestäjälläkin on vastuu seuraamuksista ja hän viime kädessä maksaa laskun vastuun pakoilijoitten tekosista.
M U I S T A K A A ! T Ä R K E Ä T I E D O I T U S K O S K I E N K A N N O L L I S V I I L E J Ä ! ! !
H Y V Ä H A M I N A N K A U P U N G I N A S U K A S !
NYT JOS KOSKAAN ON AIKA ÄÄNESTÄÄ!
MAUNE RÄNTTÄLI, HAMINAN SIDOTTUMATTOMAAT, OIKEA M I E S VALTUUSTOON!
SANO ROHKEASTI E I K A I K E L L E!
LAITETAAN HAMINAN KEHITYKSELLE LOPULLINEN STOPPI! RAKENNETAAN YHDESSÄ TERVASAAREEN IHASTUTTAVA PUULEHMÄPUISTO! VALITETAAN KAIKESTA! HAMINA UUTEEN LASKUUN MAUNEN JOHDOLLA!
MAUNE!
ÄÄNESTÄ MAUNEA!
MAUNE! MAUNE! MAUNE!
vitut.
Mahtaa olla vanhalla vänkyrällä kiirettä kehua itseään ja opetuslapsiaan täällä eri nimimerkeillä.