Mun isän välit eivät ole tosiaankaan hyvät. En tahdo puhua hänelle ollenkaan ja tunnen vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Olen yrittänyt selvittää, että mistä tämä johtuu, ja äiti kertoi ehkä oikean syyn. Isä oli nimittäin karjunut minulle todella paljon kun olin pieni. Kaikki perheenjäsenet välttelevät häntä vaikka isä olisi iloinen.
Tiedän hyvin, että isä yrittää saada minut ja veljeni pitämään hänestä.
Pikkuveljelle isä ehdottaa, että mentäisiin Huimalaan, vaikka meillä ei siis oikeesti oo rahaa melkein yhtään. Kelalla se äitikin elää... Isä kyllä tekee töitä, mutta ei anna rahaa äidille, ellei ole ihan pakko. Se yrittää mullekkin tuputtaa, että mentäisiin shoppailee. En tykkää shoppailla isän kaa, joten kieltäydyn. Sitten se alkaa ihmettelee, et mikä mua vaivaa... Ärsyttää toi.
Lisäks se salakuuntelee mua. Isä luulee, että äiti yrittää kääntää meidät häntä vastaan, vaikka näin ei ole. Isällä ei ole myöskään huumorintajua, ja hän esittää teko-pirteätä. Polttaa myös tosi usein sen autossam ja auto on aivan tuossa mun huoneen ikkunan vieres. Se siis näkee kaiken mitä teen. Jos oon sulkenu verhot, niin sit se menee mun pikku-ikkunoiden viereiseen olevaan halkovajaan; piku-ikkunoista myös näkee huoneeni sisälle, eikä niissä ole verhoja. Tosi kiva....
Haluaisin parantaa isä-tytär-suhdetta, mutta en oikeasti halua keskustellä sen kaa.
Se on sellanen realisti ja tosikko, joka pitää saarnoja jostain historiasta (oikeesti, en huijaa).
Yhdessä en mitään sen kaa haluu tehä, joten mitä sitten...?
Vai jääkö välini lopullisesti kylmäksi isän kanssa?
P.S Mun pitää salata monia eri asioita häneltä. Nimittäin kerran kerroin yhden huolenaiheeni sille, ja sen jälkeen se ahisteli ja painosti mua kertomaan opettajalle siitä, kun yksi tyttö oli kiusannu mua. Ja vaan yhen kerran. Se uhkas
ite tulla selvittää asia koululle, ja se nyt olisi ollut tosi noloa. Kerroin sitten sen opettajalle, ja siitä lähtien tyttö ei ole ptänyt minusta.
Isä ei edes ymmärrä, että kaipaan yksityisyyttä teini-iässä.
Se vaan kokoajan ehottaa jtn yhteistä toimintaa perheelle.
Tiedän hyvin, että isä yrittää saada minut ja veljeni pitämään hänestä.
Pikkuveljelle isä ehdottaa, että mentäisiin Huimalaan, vaikka meillä ei siis oikeesti oo rahaa melkein yhtään. Kelalla se äitikin elää... Isä kyllä tekee töitä, mutta ei anna rahaa äidille, ellei ole ihan pakko. Se yrittää mullekkin tuputtaa, että mentäisiin shoppailee. En tykkää shoppailla isän kaa, joten kieltäydyn. Sitten se alkaa ihmettelee, et mikä mua vaivaa... Ärsyttää toi.
Lisäks se salakuuntelee mua. Isä luulee, että äiti yrittää kääntää meidät häntä vastaan, vaikka näin ei ole. Isällä ei ole myöskään huumorintajua, ja hän esittää teko-pirteätä. Polttaa myös tosi usein sen autossam ja auto on aivan tuossa mun huoneen ikkunan vieres. Se siis näkee kaiken mitä teen. Jos oon sulkenu verhot, niin sit se menee mun pikku-ikkunoiden viereiseen olevaan halkovajaan; piku-ikkunoista myös näkee huoneeni sisälle, eikä niissä ole verhoja. Tosi kiva....
Haluaisin parantaa isä-tytär-suhdetta, mutta en oikeasti halua keskustellä sen kaa.
Se on sellanen realisti ja tosikko, joka pitää saarnoja jostain historiasta (oikeesti, en huijaa).
Yhdessä en mitään sen kaa haluu tehä, joten mitä sitten...?
Vai jääkö välini lopullisesti kylmäksi isän kanssa?
P.S Mun pitää salata monia eri asioita häneltä. Nimittäin kerran kerroin yhden huolenaiheeni sille, ja sen jälkeen se ahisteli ja painosti mua kertomaan opettajalle siitä, kun yksi tyttö oli kiusannu mua. Ja vaan yhen kerran. Se uhkas
ite tulla selvittää asia koululle, ja se nyt olisi ollut tosi noloa. Kerroin sitten sen opettajalle, ja siitä lähtien tyttö ei ole ptänyt minusta.
Isä ei edes ymmärrä, että kaipaan yksityisyyttä teini-iässä.
Se vaan kokoajan ehottaa jtn yhteistä toimintaa perheelle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin ja kiitokset vastaajille
Isäsi selvästi yrittää saada jonkinlaista kontaktia sinuun, koska välinne ovat hänenkin näkökulmastaan etäiset. Seuraavan kerran, kun isäsi ehdottaa sinulle jotakin hauskaa ja rentoa yhteistä puuhaa, suostu ja lähde mukaan, saatte aikaa puhua ja lähentyä. Menkää vaikka shoppailemaan, isäsi pääsee hieman pääsi sisään kun saa selville, minkälaisista vaatteista tai tavaroista tykkäät. Ajan myötä varmasti saatte vielä yhteyden. Isäsikin tosikon piirteet alkavat häilyä pois, kun sinä huout rentoa fiilistä.
No oon käyny sen kaa 5 kertaa shoppailemas, mut ei oikein paranna välejä.
Se vaan ongelmana, että kun olen nyt juuri tullut teiniksi, niin haluisin viettää aikaa yksin tai kavereiden kaa, en perheen kaa. Isä ei kuitenkaan taida ymmärtää sitä.
Kai...? Mut yritän kohdella äitiä ja isää tasa-arvosesti, ettei isälle tuu paha mieli siitä, etten oikein haluis puhuu sille paljoo.
Kai sit pitää näihin etäisiin väleihin sopeutua?
Ihmissuhteet ovat toisinaan melko kimurantteja. Ei kaikki vanhemmat ole perillä näsiät koukeroita ja olemme itekukin persoonia ja kannamme elämän ja kokemuksemme lastia. Ehkä sinun pitää hyväksyä isä sellaisenaan koska ei häntä voi noin vain muuttaa ja saada ymmärtämään. On hyvä että hän on sittenkin olemassa ja sinulla on myös äiti ja saatte olla yhdessä perheenä. Olemme kaikki erilaisia.
Ehkä sun pitäis löytää sun isän kanssa joku yhteinen juttu mistä tykkäätte,ja sen kautta voisitte tulla läheisimmäks. Ja jos se on semmonen että ahistelee,niin sanot sille suoraan et hei mikä sua vaivaa,miks sun pitää tolleen ahistella,tai muuta vastaavaa. Ja kannattaa sanoo sille et mikä sua vaivaa. Kerro sille et miten sulla menee,ja kysele sitä siltäkin. Ja jos se ehdottaa jotain sellasta tekemistä,mistä sä et tykkää niin ehdota sä sille jotain sellasta mistä ite tykkäät,mut semmosta mistä sun isäkin vois tykätä. :)
Joo en tiiä oliko tästä mitään hyötyä/apua,mut joo.. Ku hörisen täs vaa jotai...
Joo, eilen kerroin, että mitä mulle kuuluu. Sanoin, että vähän huonoa, koska se oli totta. Se heti alko sössöttää, et: "Mitä on käyny?" Olisin halunnu olla kertomatta isälle, mutta sanoin vaan: "No yks tyyppi kiusotteli vähän ja on kaverihuolii, ei mitään sen kummempaa". Isä tuli rutistaa mua sillee samalla tavalla kuin 5veetä
ja sano: "älä välitä niistä, ja kyllä sä ajan myötä saat kavereita".
Ja kokeneet tietää, että toi on vitun ärsyttävää jos joku sanoo noin. Eihän ongelmat tosta noin vaan ratkee, eihän muuten kenelläkään olisi huolia.
JA sitten vielä kaiken kukkuraksi tapahtui tälleen.
Olin ihan rauhas mun huonees ja juttelin faces yhen pojan ja kaverin kaa. Sit isä tuli sinne (ei ees koputtanu) ja kysy, et miten se poika oli ärsyttänyt minua. Sanoin, että ei se vakavaa ollut, nauroin itekkin sille. Isä kuitenkin sano, et mun pitäis kertoo opettajalle....? Yritin selittää, et poika on ihan kiva mulle, se siis vaan ihan leikillä mulle sano sen. Isä kuitenkin ei ollut kuulevinaan, ja sanoi kertovansa ite opettajalle.
No sitten räjähdin ja huusin sille, et: NO ET VITUSSA SOITA! VAROKKI JOS TEET SEN!!!
Isä pysy hetken ihan hiljaa ja katto lattiaa. Sit se näytti tosi vihaselta ja lähti ovet paiskoen pois mun huoneest. Onneks en ollu skypessä, muuten olis kamu ja poika nähny ja kuullu tän...
Oon taas ihan puheväleis isän kaa, mut en enää ikinä kerro sille mun huolia. Ei se ees tiiä, et oon masentunu. Löytyykö vielä mitään apua keneltäkään?
Se varmaan säikähti sitä sun juttuus siitä pojasta, kun muuten ette paljon puhu sillai, se oli varmaan uutta sillekin ja sitte se ei heti älynnyt miten sen kans pitäis menetellä. Hyvä että ootte puheluissa taas.