Jalka lähtee alta

Polvessa pirunmoinen kipu saman puolen jalassa missä myös pirullista iskiasta jo pidemmän aikaa johtuen rappeumasta joka kerran leikattu.
.
Polvi pettää heti alta jos sen varassa yrittää laskeutua tai nousta maan pintaa korkeammalle..5 cm:n korkeusero riittää jos varaavan askeleen tekee kipeällä puolella..silloin lähdetään tonttiin.

Lekuri laittoi polvikivun siihen samaan iskias-piikkiin koska etureisikin oireilee polvesta ylöspäin...pinne kuulemma sähköttää.

En ole ihan valmis kyllä diagnoosiin uskomaan että olisi samasta kysymys myös polvessa,viime yönnäkin heräsin pirulliseen polvisärkyyn johon oli lääkettä otettava,seisominen aiheuttaa kävelyn lisäksi pirullista polvikipua,pahimpina päivinä ei voi kävellä sauvojen avustamana kuin 10m kerrallaan.

Kipulääkitys on sellainen useamman lääkkeen yhdistelmä suurimmalla annoksella mitä voi kotioloissa ottaa ja lekurin ohje = seuranta lääkkeet.

Voiko polvirikko säteillä ylöspäin etureiteen..onko kokemusta ?

Mainittakoon että iskiaiskipujen lisäksi tullut polvivaiva ilmeni 2pv sen jälkeen kun polvi muljahti kahvipöytään istuessa erittäin kummallisesti pitäen jonkinlaisen lonksauksen..kaksi päivää em tapahtuman jälkeen ilmeni uutena oireena polvikipu voimistuen päivä päivältä saavuttaen nykyisen kiputasonsa 3 pv:ssä.
Nyt on kulunut tapahtumasta kaksi viikkoa ja polvi pettänyt kolmasti ja nurinmenon estivät kyynärsauvat kahdesti,yksi maastoutuminen lattiaan tapahtui,lisäksi kipeä polvi ikäänkuin lonksahtaa jokaisella askeleella..olisiko lääkärin vaihto aiheellinen?

Kiitos ennalta jos joku vaivautuu vastaamaan mikäli on ollut vastaavanlaisia oireita ja miten asiaa hoidettu ja miten siitä selvitty.
51694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla oli paha polvikipu myös toisessa polvessa, välillä vain polvessa , välillä säteili polven ja nilkan välissä kuin liian kireä kuminauha. kuvista löytyi luuupiikki ja kulumaa. Lopulta sain kipu- tulehduslääkityksen joka auttoi pahimman yli. Etsin uutta asuntoakin ainoastaan alakerroksista, kun en uskonut koskaan pystyväni kiipeämään portaita. Kyykkyyn meno ja portaiden kiipeäminen olin pahinta, jos uhmasin kirjoittamatonta lakia , en kävellyt seuraavina päivinä jalalla lainkaan. Lopulta päätin kuntouttaa ainakin tervettä jalkaa ja löysin liikkeen, jonka avulla vain toinen jalka meni kyykkyyn jne.
Lopulta sovelsin , mutta hellävaraisemmin samoja liikkeitä sairaaseenkin jalkaan. Nykyisin en muista enää tarkkaan millainen se kipu oli. Vamma syntyi sekä tapaturmaisesti että rasitusvammana , lähinnä koiria ulkoiluttaessa, niiden vetäessä.Välillä polveen ilmestyi kipeä patti taipeen puolelle. Kipulääkkeen jatkeena söin vihersimppukkakapselleja , jotka tuntuivat auttavan myös. Ehkä kyseessä oli kivun aiheuttajana eniten ärsyyntynyt jänne, joka parani hitaasti levossa ja venyttämällä.

Äänestä

Hei! Eikö lääkäri lähettänyt kuviin? Vaikka sinulla on ennestään vamma se ei suojaa uusilta sairauksilta ja tapaturmilta. Kaikki vammat eivät kuitenkaan ole ikuisia ja niitä samoja entisiä. Selän nikamat voivat hermottaa useampia lihaksia, mutta uudenkin vamman mahdollisuus on ihan sama kuin muillakin kuolevaisilla. Pidä huolta ainakin ravinnosta, hivenaineista ja liikunnasta siltä osin kun se on mahdollista. Uinti tai vesikävely voi tehdä hyvää, jos onnistuu jonkin altaan luo ensin pääsemään. Luulisi, että polvi olisi vaivannut jo aikaisemmin, jos se johtuisi siitä rappeumavammasta.

Äänestä
  • Kiitos molemmille vastauksista,lääkäri sanoi että ei ole tarvetta kuvata vaan seurataan ja lisätään kipulääkitystä..kohta on pönttö lääkkeistä niin sekaisin että ei erota ovesta kumpi on saranapuoli.

    Äänestä

Kyllähän ne lääkärit syöttävät lääkkeitä kipuihin, mutta kivun syy olisi kyllä tutkittava. Itse olen sairastanut erilaisia tuki- ja liikuntaelinsairauksia kauan. Leikkauksiakian takana viisi. Hermojuuriahtaumat selkärangassa voivat säteillä alaraajoihin.

Äänestä

Vaihda lääkäriä, kun ennestään on selkävamma ja liikunta vaikeutunut, pitää polven mahdollinen tapaturma kyllä tutkia. Tavallinen röntgenkään ei näytä kaikkea , magneettikuvaukset vähän enemmän ja ultra lisänä. Tosin oma polvivammani parani sitten itsellään aikanaan mutta hyvin hitaasti, ilman tulehduskipulääkettä en olisi selvinnyt pahinta aikaa . Sama lääke auttaa myös esim. selkärankareumaan, eli ei pelkkä särkylääke. Vammani oli sekä tapaturmainen että rasitusvamma. Minulla oli myös selkätapaturma ennestään, jonka takia toinen jalka lyhyempi, joka aiheutti rasituskulumaa myös polveen, mutta koirani äkillinen pyörähdys toista koiraa kohden sai lisäksi polveeni nopean kiertoliikkeen jalka paikallaan, eli vain polvi vääntyi, josta syytsä kipu oli niin voimakas, että jalan astuessa vähänkään väärään asentoon huuhdahdin tuskasta. En ollut varma kävelenkö koskaan jalalla normaalisti enää. Saat yksityislääkäriltä varmaan ainakin tiedon ja paremmat lääkkeet , jos vähänkään mahdollista vaiha lääkäriä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ottaa jo yläpäähänki kirjoitti:

Polvessa pirunmoinen kipu saman puolen jalassa missä myös pirullista iskiasta jo pidemmän aikaa johtuen rappeumasta joka kerran leikattu.
.
Polvi pettää heti alta jos sen varassa yrittää laskeutua tai nousta maan pintaa korkeammalle..5 cm:n korkeusero riittää jos varaavan askeleen tekee kipeällä puolella..silloin lähdetään tonttiin.

Lekuri laittoi polvikivun siihen samaan iskias-piikkiin koska etureisikin oireilee polvesta ylöspäin...pinne kuulemma sähköttää.

En ole ihan valmis kyllä diagnoosiin uskomaan että olisi samasta kysymys myös polvessa,viime yönnäkin heräsin pirulliseen polvisärkyyn johon oli lääkettä otettava,seisominen aiheuttaa kävelyn lisäksi pirullista polvikipua,pahimpina päivinä ei voi kävellä sauvojen avustamana kuin 10m kerrallaan.

Kipulääkitys on sellainen useamman lääkkeen yhdistelmä suurimmalla annoksella mitä voi kotioloissa ottaa ja lekurin ohje = seuranta lääkkeet.

Voiko polvirikko säteillä ylöspäin etureiteen..onko kokemusta ?

Mainittakoon että iskiaiskipujen lisäksi tullut polvivaiva ilmeni 2pv sen jälkeen kun polvi muljahti kahvipöytään istuessa erittäin kummallisesti pitäen jonkinlaisen lonksauksen..kaksi päivää em tapahtuman jälkeen ilmeni uutena oireena polvikipu voimistuen päivä päivältä saavuttaen nykyisen kiputasonsa 3 pv:ssä.
Nyt on kulunut tapahtumasta kaksi viikkoa ja polvi pettänyt kolmasti ja nurinmenon estivät kyynärsauvat kahdesti,yksi maastoutuminen lattiaan tapahtui,lisäksi kipeä polvi ikäänkuin lonksahtaa jokaisella askeleella..olisiko lääkärin vaihto aiheellinen?

Kiitos ennalta jos joku vaivautuu vastaamaan mikäli on ollut vastaavanlaisia oireita ja miten asiaa hoidettu ja miten siitä selvitty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu