vanhemmat, onko lapsesi masentunut?

Sorry, että en ole huomannut aikaisemmin kirjoitustasi. Itse jo mummoiässä, koen että on hyvin tärkeää kertoa vanhemmille että ei mene niin hyvin, mitä yrittää näytellä. Olen kokenut että se on jopa pettymys, ja suuri mieliharmi vanhemille että nuoret eivät avaudu. Vanhemmmilla on jo elettyä elämää ja kokemusta miten kohdata elämisen kirjo, myös se harmaus. Vie nuorelta paljon turhaa energiaa asioiden salailu ja roolin vetäminen. Ei vanhemmat siitä luhistu. Lisää vai luottamusta ja yhteyttä. Sinua hävettää, se on sinulle todellinen tunne ja ei voi vähätellä, mutta si asiaa kyllä tarvitse hävetä.
Tältä osin teillä on nyt hyvä tilanne. Juttele vain avoimesti heidän kanssaan.
Toivon että saat koko ajan apua.

Olen samoilla linjoilla edellisen kanssa,että vanhempien tulee auttaa lapsiaan,tukea kun sitä tarvitaan ja kannustaa eteenpäin.Se on vanhemmuutta parhaimmillaan.Aina vanhemmat eivät siihen kykene syystä tai toisesta ja silloin on onneksi apua saatavilla muualta eli juuri näistä ammattiauttajista.Silti on erittäin tärkeää kertoa vanhemmille tunnoistaan,uskon jokaisen vanhemman haluavan saada tietää,mitä oman lapsen elämään oikeasti kuuluu.Ja koskaan ei voi tietää,jos he pystyvätkin auttamaan.Ja "reippaan"esittäminen on varmasti rankkaa,eikä helpota oloa ja mielestäni kotona jos jossain jokaisen pitää saada näyttäytyä juuri sellaisena kuin on,iloineen ja suruineen.Nuoruus on hankalaa aikaa,pienessä ajassa tapahtuu paljon eri asioita sekä fyysisesti että henkisesti,on koulupaineet,kaveripaineet,parisuhdepaineet,työpaineet ja oman paikan löytäminen tässä elämässä on haasteellista.Onneksi usein käy niin,että "pyrähdyksen" mentyä ohi mielikin tasoittuu ja näkee selvemmin mikä suunta on oikea ja mitä haluaa elämältään.Asioilla on tapana järjestyä ajan myötä,kun vain jaksaa olla kärsivällinen ja yrittää kaikin keinoin tehdä omasta elämästään sellaisen,kuin toivoisi sen olevan.Se vaatii usein aikaa ja viihteliäisyyttä,määrätietoisuutta kulkea kohti unelmaelämäänsä,mutta on vaivan arvoista ihan taatusti.Jokaisella meillä on ikäviä aikoja,huonoja päiviä ja murheita,mutta lohduttavaa on,että ne menevät aikanaan ohi,mikään ei kestä ikuisesti.Pidä huolta itsestäsi ja eikun kertomaan sopivassa tilanteessa vanhemmille,hävetä ei todellakaan tarvitse.

Ja on ihan hyvä että jo nuorena omaksuu asenteen, että pereessä ja lähipiirissä keskustellaan avoimsesti kaikesta elämään liittyvästä. Siitä tulee luonnollinen tapa ja käytäntö. Jokaisella meillä on aikoja jolloin on vaikeaa, elämä on harmaata. Kun asioista oppii puhumaan nuorena niin oppii sitten ymmärtämään omia lapsiaan.