Jotkut saattavat muistaakin, mutta näin vaalien alla on mukavaa muistella Kiuruveden kehitystä sekä niihin vaikuttaneita kunnan toimenpiteitä. Kuntahan upotti markka-aikaan miljoonia luomumaidon jalostamiseen ja kuten muistetaan, huonostihan siinä kävi ja kaupunki otti takkiinsa. Veronmaksajat tiesivät kyllä tulevan konkurssin, eikä siitä kaduilla vetoa lyöty, vaan sen ajankohdasta.
Käteeni sattui Kiuruvesi-lehti nro 43/1996, joka on julkaistu juuri silloisen kuntavaalin jälkeen. Kepu sai 18 paikkaa ja Kokoomus yhden. Kun valtuusto silloin päätti veromarkkojen sijoittamista luomumeijeriin, vastusti sitä yksi kepulainen, yksi Yhtäköyttä- yhdistyksestä sekä koko Kokoomuksen valtuustoryhmä. Loput siunasivat markkojen sijoittamisen huuhaaseen. Nyt toki voimasuhteet ovat tasoittuneen, sillä Kepun perälauta vuotaa kokoomukseen, joka tarkoittaa kummankin puolueen keskimääräisen alykkyystason laskemista.
Lehden sisäsivulla on silloisten 5-luokkalaisten tekemä juttu luomusta, jossa ehkä ensi kerran tuotiin esille mahdollisuus oman meijerin perustamisesta. Lehdessä haastateltiin myöhemmin nimitettävää meijerin toimitusjohtajaa. Lopussa kysyttiin, kuka kantaa riskin ensin maidontuottajien kannaltaja sitten kaupungin kannalta ja nyt tulee sanatarkka lainaus:
A: jalostuksen ollessa kannattavaa, jokainen kiuruvetinen voisi ylpeillä "Milk Cityllään".
B: jalostuksen epäonnistuessa "milkcityläiset" tasaisivat vahingon veromarkoillaan
Juuri näin kävi, vaihtoehto B toteutui, mutta kysymys kuuluu, kuka tässä oli viisas ja kuka/ ketkä oli tyhmiä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin,, poistit viestin kun kirjoitit sen omalla nikilläsi ja päätit sitten julkaista sen nimettömänä.
Noin se viimeinen rivi aloituksessasi kiteytyy myös omiin tekosiisi.
Mutta tottahan toki meijerin kohtalo oli sinetöity ennen kuin ensimmäinenkään lapionisku oli maahan osunut mutta silti sitä halutaan antaa mahdollisuus uudelle tuotantosuunnalle.
Samanlaista puhetta kuuluu nyt Savikolla nousevalla hallille:(
Ei ole tietoakaan kannustuksesta
Liiallinen puolueuskollisuus on turmiollista erityisesti pienillä paikkakunnilla - jollainen Kiuruvesi on - ja jossa kannattaa äänestää mitä muuta puoluetta tahansa, paitsi kepua.
Suurinta haittaa omalle asuinpaikkakunnalleen tekee sellainen äänestäjä, joka äänestä vuosikymmenestä toiseen sitä yhtä ja samaa puoluetta vain sillä perusteella, että sitä ovat äänestäneet heidän omat vanhempansa, isovanhemmat jne.jne..
Kannattaa avata silmät ja ajatella ihan omilla aivoillla!
EIpä oikein voi väittää vastaankaan. Näinhän se taitaa olla ja sekös kepuilijoita harmittaa. Lohdutuksena voisi kai sanoa, että useimmilla paikkakunnilla on se oma jyräpuolueensa jonka olisi aika siirtyä takariviin.