Sideavainten käyttö

Olen rakkauden, eli Pyhän Hengen vaulla tapahtuvan neuvon, opetuksen ja lohduttamisen kannalla seurakuntaopissa, enkä ymmärrä sideavainten käyttöä.

Kertokaa minulle yksinkertaiselle kristitylle sitomisen perusteet:

Millaisissa tapauksissa sideavaimia tulisi käyttää?
Kun srk käyttää sideavaimia, mikä sen tavoite on sidottua kohtaan?
Miten jumalanvaltakunta vahvistuu sitomisten voimasta?
Miten siionin jäsenet vahvistuvat sideavainten käytöstä?
Tulisiko jokainen seurakunnan jäsen jossakin vaiheessa hoitaa henkilökohtaisesti, ovathan kaikki langenneita?

Toivon vastauksia erityisesti heiltä, jotka pitävät sideavainten käyttöä siunauksellisina, esimerkiksi Hemestiltä.
109675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 109

Vanhimmat

Sideavaimet ovat Jeesuksen antamat, aivan samoin kuin päästön avaimetkin.

Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23)

Sideavaimia käytetään silloin, kun langennut henkilö ei halua syntejä anteeksi. Tähän liittyy myös Kristuksen kirkkolaki, joka on myöskin suoraan Raamatusta.

Toisin sanoen katuvalle annetaan aina ehdoitta synnit anteeksi, mutta joskus syntiin langennut ei halua synninpäästöä.

Kaikki ihmiset ovat syntisiä ja Jumalan edessä kelpaamattomia. Ainoastaan Kristuksen täydellinen sovitustyö ja lahjavanhurskaus pelastaa. Siksi uskovainen haluaa ja saa kuulla synninpäästön saarnoissa ja myös henkilökohtaisesti.

Äänestä
  • >>>>Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23)

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    >>>>Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23)

    Matt 18: "15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. 17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. 18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu".

    Kysymäsi kohta:
    "21 Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
    22 "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus".

    Tämä kohta on käsittääkseni aina ymmärretty siten, että katuvalle syntiselle on annettava synnit anteeksi niin monta kertaa, kuin tämä pyytää. Toisin sanoen päästön avaimia ei voi säännöstellä.

    Toinen tilanne on sitten se, jossa henkilö ei halua kuulla päästön sanoja. Se on varmastikin huomattavasti harvinaisempi elävässä kristillisyydessä, mutta valitettavasti niitäkin tapauksia aina joskus on. Ketään ei voi pakottaa väkisin ottamaan vastaan synninpäästöä ja sideavaimet ovat niitä tilanteita varten.

    Ymmärtäisin niin, että sideavainkin on Jumalan lahjaa ja auttaa syntistä näkemään parannuksen tarpeen.

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    On sulla jutut ja avaimet. Miten ihmeessä tarvitset sidettä jos kukaan ei mitään haluakaan. Tuo päästö nyt logiikkaa komppaa, mutta siteesi on turha. Kokeilee ilman sidettä. Jos joku ei usko, niin se on siinä. Haluatko sanoa hänelle, että ähäkutti ois täs sidekin sulle?

    Jumala on Rakkaus, luota siihen ja unohda noi siteet. Niitä saa kaupasta.

    Lisää pohdittavaa, nimittäin Biblia 1776 ja raamatunkäännös 1933/38 kuvaa asiaa KAHDEN VELJEN välisenä riitatilanteena, jolloin koko tilanne saa täysin toisenlaisen merkityksen. Kysymys kuuluukin kenen korvasyyhyyn Jeesuksen opetusta olisi tulkittava? Vl-oppi nimittäin valitsee mielellään 1992 mukaisen kännöksen ja käyttää sitä oikeutuksenaan HOITOTARKOITUKSISSA. Perinteisesti ainoa oikea raamatunkäännös on aina ollut Biblia 1776 ja muita käännöksiä on jopa halveksittu! Mutta tässä tapauksessa ei!

    Biblia 1776
    15 Mutta jos sinun veljes rikkoo SINUA vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljes voittanut.

    1933/38 käännös
    15 Mutta jos veljesi rikkoo SINUA vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.

    1992 käännös
    15 "Jos veljesi tekee SYNTIÄ, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]

    Äänestä

  • 13x8 kirjoitti:

    Uskooko nimimerkki 666, eiku 13x8, että Jumala ei todellakaan tehnyt elämää noin tulkinnanvaraiseksi, että noita Raamatuita kenties väärin tulkiten palkintona olisi Taivaasta käsin ylläpidettyä kiduttavaa helvetiä - ikuisuuden ?

    Usko pois, että Taivaan isä, tuo Suurin Rakkaus, Lähde, ohjaa jokaista askeltasi, kehdosta hautaan, ehkä tuhannen kapakan kautta! Mitään et tee toisin kuin tarkoitus määrää. Tai no ehkä aavistuksen, mutta olemattoman järkemme kuriositeetteja ja marginaaleja Taivaan isä ei syyksesi laske. Lähinnä hymyilee, että luuleeko tuo ihmisrukka jotakin osaavan. :)

    Jumala on Rakkaus - ehtymätön Lähde!

    Tämä käsitys on pysynyt muuttumattomana ja samana jo ajoista ennen 1992 käännöksen ensimmäistä versiota.

    Raamatun perussanoma on jokaisen henkilökohtaisesta uskosta "yksin uskosta, yksin armosta, yksin kristuksen tähden". Raamatullinen sielunhoito lähtee rakkaudesta lähimmäiseen ja tämän kuolemattomaan sieluun.

    Ihmiset tekevät virheitä tässäkin asiassa ja siksi tätä armoa tarvitsee kohdalleen jokainen.

    Yhden asian sanon sinulle. Ihminen ei ole järkiolento, ei Jumalakaan. Noista kahdesta Jumala ymmärtää myös järjettömyyden. Elä siis ota turhia paineita asioista joita et edes ymmärrä. Uskosi on järkeilyä, ja se taas ei ole Jumalan kieli.
    Jumala on Rakkaus - täydellinen! :D

    Äänestä

  • voe voe kirjoitti:

    Uskooko nimimerkki 666, eiku 13x8, että Jumala ei todellakaan tehnyt elämää noin tulkinnanvaraiseksi, että noita Raamatuita kenties väärin tulkiten palkintona olisi Taivaasta käsin ylläpidettyä kiduttavaa helvetiä - ikuisuuden ?

    Usko pois, että Taivaan isä, tuo Suurin Rakkaus, Lähde, ohjaa jokaista askeltasi, kehdosta hautaan, ehkä tuhannen kapakan kautta! Mitään et tee toisin kuin tarkoitus määrää. Tai no ehkä aavistuksen, mutta olemattoman järkemme kuriositeetteja ja marginaaleja Taivaan isä ei syyksesi laske. Lähinnä hymyilee, että luuleeko tuo ihmisrukka jotakin osaavan. :)

    Jumala on Rakkaus - ehtymätön Lähde!

    Haha, mulla kans pisti silmään, että toi persoona tekee täällä listoja uskovaisista, mutta on niin epävarma persoona, ettei uskalla edes itse avaamassaan ketjussa kirjoittaa omalla nikillään.

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    Matt 18: "15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. 17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. 18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu".

    Kysymäsi kohta:
    "21 Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
    22 "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus".

    Tämä kohta on käsittääkseni aina ymmärretty siten, että katuvalle syntiselle on annettava synnit anteeksi niin monta kertaa, kuin tämä pyytää. Toisin sanoen päästön avaimia ei voi säännöstellä.

    Toinen tilanne on sitten se, jossa henkilö ei halua kuulla päästön sanoja. Se on varmastikin huomattavasti harvinaisempi elävässä kristillisyydessä, mutta valitettavasti niitäkin tapauksia aina joskus on. Ketään ei voi pakottaa väkisin ottamaan vastaan synninpäästöä ja sideavaimet ovat niitä tilanteita varten.

    Ymmärtäisin niin, että sideavainkin on Jumalan lahjaa ja auttaa syntistä näkemään parannuksen tarpeen.

    Mitä "elävää kristillisyyttä" sellainen on, että vanhuksia itketetään aamuyölle saakka ja lopuksi heitetään saa.tanalle eli jätetään saa.tanan haltuun, vaikka mummot itkien tuntukausia pyysivät saada kaikki synnit anteeksi?

    Olet aivan varmasti saa.tanalleheittäjä-hoitomies!

    Äänestä

  • aijaa.. kirjoitti:

    On sulla jutut ja avaimet. Miten ihmeessä tarvitset sidettä jos kukaan ei mitään haluakaan. Tuo päästö nyt logiikkaa komppaa, mutta siteesi on turha. Kokeilee ilman sidettä. Jos joku ei usko, niin se on siinä. Haluatko sanoa hänelle, että ähäkutti ois täs sidekin sulle?

    Jumala on Rakkaus, luota siihen ja unohda noi siteet. Niitä saa kaupasta.

    Nuo "keskipenkkiläiset" hoitokokousfanit yrittävät puolustella itkien armoa aneevien vanhusten saa.tanale heittämisensä!

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    Tämä käsitys on pysynyt muuttumattomana ja samana jo ajoista ennen 1992 käännöksen ensimmäistä versiota.

    Raamatun perussanoma on jokaisen henkilökohtaisesta uskosta "yksin uskosta, yksin armosta, yksin kristuksen tähden". Raamatullinen sielunhoito lähtee rakkaudesta lähimmäiseen ja tämän kuolemattomaan sieluun.

    Ihmiset tekevät virheitä tässäkin asiassa ja siksi tätä armoa tarvitsee kohdalleen jokainen.

    Lähimmäisen saa.tanalle heittämisen pikkuvirhettä ei todellakaan pitäisi tehdä, eikä voikaan, sillä kenellekään ihmiselle ei ole annettu valtaa tuomita eläviä ja kuolleita, kuten te siellä SRK:ssa vallastanne pullistuneina kuvittelette.

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    Matt 18: "15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. 17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. 18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu".

    Kysymäsi kohta:
    "21 Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
    22 "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus".

    Tämä kohta on käsittääkseni aina ymmärretty siten, että katuvalle syntiselle on annettava synnit anteeksi niin monta kertaa, kuin tämä pyytää. Toisin sanoen päästön avaimia ei voi säännöstellä.

    Toinen tilanne on sitten se, jossa henkilö ei halua kuulla päästön sanoja. Se on varmastikin huomattavasti harvinaisempi elävässä kristillisyydessä, mutta valitettavasti niitäkin tapauksia aina joskus on. Ketään ei voi pakottaa väkisin ottamaan vastaan synninpäästöä ja sideavaimet ovat niitä tilanteita varten.

    Ymmärtäisin niin, että sideavainkin on Jumalan lahjaa ja auttaa syntistä näkemään parannuksen tarpeen.

    Päästön avaimet olet ymmärtänyt oikein. Siihen on helppo yhtyä, mitä sanoit.

    >>>>Ymmärtäisin niin, että sideavainkin on Jumalan lahjaa ja auttaa syntistä näkemään parannuksen tarpeen.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Haha, mulla kans pisti silmään, että toi persoona tekee täällä listoja uskovaisista, mutta on niin epävarma persoona, ettei uskalla edes itse avaamassaan ketjussa kirjoittaa omalla nikillään.

    Heh, tosi epävarma, nyt huomasin itekki, kun sanoit:) Mutta nikkihomma on sinun mielikuvistustasi. Tuskin olisin rekisteröinyt omaa nimimerkkiäni, jos minulla olisi tarve toimia multinikkinä. Ja rekisteröitymiseenkin johti itse asiassa se, että joku sinun sielunkumppanisi alkoi kirjoitella nikilläni. Nyt ei enää voi, ja minä taasen voin paremmin seistä omien sanojeni takana.

    Kaikilla on sama mahdollisuus päästä taivaaseen, siinä meidän ikiaikainen Jumalamme on tasapuolinen, vaikka ihmiset eivät olisikaan. Tämä selvä.

    Äänestä

  • Keskipenkille: kirjoitti:

    Mitä "elävää kristillisyyttä" sellainen on, että vanhuksia itketetään aamuyölle saakka ja lopuksi heitetään saa.tanalle eli jätetään saa.tanan haltuun, vaikka mummot itkien tuntukausia pyysivät saada kaikki synnit anteeksi?

    Olet aivan varmasti saa.tanalleheittäjä-hoitomies!

    En ole minkäänlainen hoitomies, enkä missään muussakaan virallisessa asemassa. Olen tavallinen sanankuulija, yksi vähimmistä. Täytyy sanoa, että näitä 70-luvun tapahtumia en juuri lainkaan tunne. Oma käsitykseni kuitenkin on, että siellä on paikoin toimittu väärin eli vastoin Jumalan sanaa. Tämänhän on ymmärtääkseni mm. SRK ihan julkisestikin myöntänyt. Kuten jo kirjoitin, oma käsitykseni on se, että katuvalle annetaan aina ehdoitta synnit anteeksi. Ellei katuvalle anneta syntejä anteeksi, se ei ole Jumalan sanan mukaista. Tämä on siis oma käsitykseni.

    Isä meidän rukouksessakin pyydetään: "anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Rukouksenhan opetti Vuorisaarnassaan meidän Herramme.

    Ajattelen niin, että jopa sille väärin tehneelle, katuvalle hoitomiehellekin kuuluu sama anteeksiantamuksen evankeliumi, kuin meille kaikille. Meistä jokainen tarvitsee armoa. Pelastus tulee edelleen "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden".

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    Päästön avaimet olet ymmärtänyt oikein. Siihen on helppo yhtyä, mitä sanoit.

    >>>>Ymmärtäisin niin, että sideavainkin on Jumalan lahjaa ja auttaa syntistä näkemään parannuksen tarpeen.

    Nyt täytyy ihan avoimesti tunnustaa, että olen hyvin paljon nähnyt käytettävän päästön avainta ja joutunut siihen hyvin usein itsekin turvautumaan - pyytämään synninpäästöä. Mutta päästönavainta en ainakaan muista nähneeni käytetyn. Puhun siis vain ja ainoastaan omasta kokemuspiiristäni. Tiedän - tai olen ainakin kuullut, että sellaisia tapauksia on, jossa sideavainta on käytetty. Mutta minulla ei ole siitä minkäänlaista kokemusta. Joten en osaa sanoa, miten sideavain olisi vaikuttanut seurakuntaan. En edes osaa sanoa, onko vaikuttanut.

    Olen kuullut, että sideavainta olisi enemmänkin käytetty 1970-luvulla. Mutta en osaa sanoa siitä juuri mitään. Olen kuullut, että joillakin paikkakunnilla olisi esiintynyt myös pelkoa koskien 1970-luvun hoitokokouksiin liittyneisiin tapahtumiin. Oma käsitykseni kuitenkin on, että pelkoa paikoin aiheuttaneet tapahtumat olisivat liittyneet sideavainten epäraamatulliseen, väärään käyttöön.

    Lähipiirissäni tiedän lukuisia tapauksia, joissa ihmiset ovat esimerkiksi luopuneet uskostaan. En ole nykyaikana (esimerkiksi viimeisen 20 vuoden aikana) nähnyt näissäkään yhteyksissä tällaisia pelkoa herättäneitä kokouksia tai sideavainten epäraamatullista käyttöä. En tarkoita, että ihmiset olisivat muuttuneet jotenkin paremmiksi ja että synti ei yhtä lailla tarttuisi myös uskoa tunnustaviin henkilöihin. Mutta näitä pelkoon liittyviä ilmiöitä en ole havainnut. Mikäli tällaista systemaattista kulttuuria olisi laajemmin olemassa, uskon, että olisin kuullut siitä. Yksittäisiä tapauksia voi aivan hyvin olla edelleenkään, enkä halua kiistää kenenkään kokemuksia. Kokemukset ovat aina aitoja.

    Uskon ydin kuitenkin mielestäni on vapautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Siihen meidät vapauttaa nimenomaan päästön avaimet. Ja niitä olen nähnyt käytettävän todella paljon. Hyvä niin.

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    Heh, tosi epävarma, nyt huomasin itekki, kun sanoit:) Mutta nikkihomma on sinun mielikuvistustasi. Tuskin olisin rekisteröinyt omaa nimimerkkiäni, jos minulla olisi tarve toimia multinikkinä. Ja rekisteröitymiseenkin johti itse asiassa se, että joku sinun sielunkumppanisi alkoi kirjoitella nikilläni. Nyt ei enää voi, ja minä taasen voin paremmin seistä omien sanojeni takana.

    Kaikilla on sama mahdollisuus päästä taivaaseen, siinä meidän ikiaikainen Jumalamme on tasapuolinen, vaikka ihmiset eivät olisikaan. Tämä selvä.

    Valehtelu on syntiä, paitsi sinulle tekopyhälle. Yäk.

    Kirjoita pelle ees omassa avauksessa omalla nikillä.

    Äänestä

  • 666. kirjoitti:

    Valehtelu on syntiä, paitsi sinulle tekopyhälle. Yäk.

    Kirjoita pelle ees omassa avauksessa omalla nikillä.

    Sectorin kanssa vuosia kirjoitelleena on nyt ihan sellaista häneltä odota enkä usko hänen niin toimivan. Vaikka viime aikoina onkin välistä sanoisinko menettänyt malttinsa hänkin. "palstanhenki" taitaa tarttua (mutta älkää siitä nyt henkioppia rakennelko, ihan tavallsita siviilimerkitystä minä sille ilmaukselle haen).

    Äänestä

  • Noinhan se Raamatun raiskaaminen menee.
    Kuulin eräältä kirkolliskokoukseen osallistuneelta, kun keskusteltiin vuoden 1992 käännöksestä, että vl:t vaativat juuri tuon sanamuodon käännökseen vastineeksi jostain toisesta myönnytyksestä.

    Kumma kun he käyttävät v 1992 käännöstä nyt, kun vuoden 1938 ei kelvannut ja v 1776 Biblia on käytössä yleisesti.

    Mitenkäs se kohta onkaan Bibliassa?

    23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.(Biblia 1776)

    23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."(1992)

    Onhan se melkoisen suuri ero, jos syntien pidättäminen muutetaan anteeksiannon pidättämiseen. Ja siinä että siinä annettaisiin ihmisille valta päättä, kenelle he eivät anna anteeksi. Mutta tämähän oli yleinen käytäntö hoitokokoousvuosina, että hoitomiehet päättivät, kenelle he anteeksi antoivat ja kenelle eivät. Vaikka kuinka pyysi anteeksi, niin ei annettu. Nyt se haluttiin "virallistaa" ymppäämällä anteeksiantamisen kielto jopa Raamattuun.

    Totta on, että sellainen henkilö, joka ei pyyda syntejään anteeksi, on sellainen, jonka synnit on pidätetty, siihen saakka, kun hän haluaa ne anteeksi. Mutta hoitokokouksissa juuri anteeksiantoa evättiin, vaikka kuinka hoidettava anoi anteeksi. Siinä hoitomies korotti itsensä Jumalaksi, kun "osasi" katsoa ihmisen sydämeen ja päätti, että tuo henkilö ei kadu oikeasti, joten ei anteeksi annettu.

    Raamattua on siis raiskattu vl:ien toimesta, jotta he saavat oikeutuksen omalle hoitamistoiminnalleen.MOT.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Sectorin kanssa vuosia kirjoitelleena on nyt ihan sellaista häneltä odota enkä usko hänen niin toimivan. Vaikka viime aikoina onkin välistä sanoisinko menettänyt malttinsa hänkin. "palstanhenki" taitaa tarttua (mutta älkää siitä nyt henkioppia rakennelko, ihan tavallsita siviilimerkitystä minä sille ilmaukselle haen).

    Ketkä te :):):)

    Olette ilmeisen luulotautisia yksi jos toinenkin hihhuli. :D:D:D mikä henkioppikoulu sulla on menossa?
    Taidat olla lesta?

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    Matt 18: "15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. 17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. 18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu".

    Kysymäsi kohta:
    "21 Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
    22 "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus".

    Tämä kohta on käsittääkseni aina ymmärretty siten, että katuvalle syntiselle on annettava synnit anteeksi niin monta kertaa, kuin tämä pyytää. Toisin sanoen päästön avaimia ei voi säännöstellä.

    Toinen tilanne on sitten se, jossa henkilö ei halua kuulla päästön sanoja. Se on varmastikin huomattavasti harvinaisempi elävässä kristillisyydessä, mutta valitettavasti niitäkin tapauksia aina joskus on. Ketään ei voi pakottaa väkisin ottamaan vastaan synninpäästöä ja sideavaimet ovat niitä tilanteita varten.

    Ymmärtäisin niin, että sideavainkin on Jumalan lahjaa ja auttaa syntistä näkemään parannuksen tarpeen.

    MUTTA, eikö ongelma monesti ole sekin, että jokin asia TEHDÄÄN ongelmaksi ,"synniksi" joka ei asianosaiselle edes ole sitä ? onhan paljon ehdonalaisia asioita, jolle on sille on, kelle ei sille ei ?Ja ns. sideasiaa olisi ehdottomasti luettava Raamatun omien henkilöiden kautta, miten Jeesus eli ja opetti, entä Paavali, esim.Korinttilaisille, eikö ne ollu sielläkin seksuaali syntejä ? Niitä harjoittavat Paavali käski heittää ....... haltuun. Ja tärkeintä olisi lukea ihan Raamatun tietosanakirjasta käsite synti, mitä tarkoittaa, sitäkin on niin monenlaista.

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    En ole minkäänlainen hoitomies, enkä missään muussakaan virallisessa asemassa. Olen tavallinen sanankuulija, yksi vähimmistä. Täytyy sanoa, että näitä 70-luvun tapahtumia en juuri lainkaan tunne. Oma käsitykseni kuitenkin on, että siellä on paikoin toimittu väärin eli vastoin Jumalan sanaa. Tämänhän on ymmärtääkseni mm. SRK ihan julkisestikin myöntänyt. Kuten jo kirjoitin, oma käsitykseni on se, että katuvalle annetaan aina ehdoitta synnit anteeksi. Ellei katuvalle anneta syntejä anteeksi, se ei ole Jumalan sanan mukaista. Tämä on siis oma käsitykseni.

    Isä meidän rukouksessakin pyydetään: "anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Rukouksenhan opetti Vuorisaarnassaan meidän Herramme.

    Ajattelen niin, että jopa sille väärin tehneelle, katuvalle hoitomiehellekin kuuluu sama anteeksiantamuksen evankeliumi, kuin meille kaikille. Meistä jokainen tarvitsee armoa. Pelastus tulee edelleen "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden".

    Niin kauan kun uskonnossanne ylläpidetään alamaisille pelotteena tätä "kristuksen kirkkolakia", eli seurakunnan oikeutta ottaa taivaspaikka pois keheltä haluaa oman harkintansa mukaan, on "ylilyönneille" olemassa jalansija.

    Itse olen elänyt vl-yhteisössä 60-luvulta 80-luvulle, joten tiedän aivan tarkasti, kuinka tätä SRK:n lanseeraamaa ja korostamaa "kristuksen kirkkolakia" käytännössä sovelletaan.

    Tottakai jokaiselle katuvalle syntiselle kuuluu Jumalan armo, mutta kun ei ole tullut katumusta hoitomiehille. Jos hoitomiehenne olisivat saaneet omantunnon pistoksen puolustuskyvyttömien mummojen ja hämmentyneiden poikien saa.tanalle heittämisestään, mikseivät ole lähteneet kantamaan syntivuodettaan, vaan edelleen nauttivat suurta arvostusta yhteisössänne jopa SRK:n johtokunnan puheenjohtajana?

    Miksi heidän sieluntilastaan ei kukaan ole huolissaan, vaikka kaikki tietävät, että heillä on vuosikausia jatkuneet julkisynnit hoitamatta?

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    Nyt täytyy ihan avoimesti tunnustaa, että olen hyvin paljon nähnyt käytettävän päästön avainta ja joutunut siihen hyvin usein itsekin turvautumaan - pyytämään synninpäästöä. Mutta päästönavainta en ainakaan muista nähneeni käytetyn. Puhun siis vain ja ainoastaan omasta kokemuspiiristäni. Tiedän - tai olen ainakin kuullut, että sellaisia tapauksia on, jossa sideavainta on käytetty. Mutta minulla ei ole siitä minkäänlaista kokemusta. Joten en osaa sanoa, miten sideavain olisi vaikuttanut seurakuntaan. En edes osaa sanoa, onko vaikuttanut.

    Olen kuullut, että sideavainta olisi enemmänkin käytetty 1970-luvulla. Mutta en osaa sanoa siitä juuri mitään. Olen kuullut, että joillakin paikkakunnilla olisi esiintynyt myös pelkoa koskien 1970-luvun hoitokokouksiin liittyneisiin tapahtumiin. Oma käsitykseni kuitenkin on, että pelkoa paikoin aiheuttaneet tapahtumat olisivat liittyneet sideavainten epäraamatulliseen, väärään käyttöön.

    Lähipiirissäni tiedän lukuisia tapauksia, joissa ihmiset ovat esimerkiksi luopuneet uskostaan. En ole nykyaikana (esimerkiksi viimeisen 20 vuoden aikana) nähnyt näissäkään yhteyksissä tällaisia pelkoa herättäneitä kokouksia tai sideavainten epäraamatullista käyttöä. En tarkoita, että ihmiset olisivat muuttuneet jotenkin paremmiksi ja että synti ei yhtä lailla tarttuisi myös uskoa tunnustaviin henkilöihin. Mutta näitä pelkoon liittyviä ilmiöitä en ole havainnut. Mikäli tällaista systemaattista kulttuuria olisi laajemmin olemassa, uskon, että olisin kuullut siitä. Yksittäisiä tapauksia voi aivan hyvin olla edelleenkään, enkä halua kiistää kenenkään kokemuksia. Kokemukset ovat aina aitoja.

    Uskon ydin kuitenkin mielestäni on vapautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Siihen meidät vapauttaa nimenomaan päästön avaimet. Ja niitä olen nähnyt käytettävän todella paljon. Hyvä niin.

    Tämä "sideavainten käyttäminen" eli saa.tanan haltuun jättäminen tarkoittaa siis sitä, ettei uskovaiselle itkien armoa anelevalle anneta synninpäästöä vaan hänet julistetaan saa.tanan lapseksi. Tämän jälkeen seurakuntalaisia käsketään karttamaan ja syrjimään häntä, koska hän on nyt seurakunnan ohdon mielestä saastainen ja saattaa tartuttaa saastansa sekä väärän henkensä muihinkin.

    Kaiken tämän vuoksi ei kannattaisi lainkaan leikitellä tämän erittäin julman "kristuksen kirkkolain" kanssa, vaan antaa Jumalan hoitaa tuomitseminen, kuten Raamattu opettaa.

    Äänestä

  • luetaan Raamattua kirjoitti:

    MUTTA, eikö ongelma monesti ole sekin, että jokin asia TEHDÄÄN ongelmaksi ,"synniksi" joka ei asianosaiselle edes ole sitä ? onhan paljon ehdonalaisia asioita, jolle on sille on, kelle ei sille ei ?Ja ns. sideasiaa olisi ehdottomasti luettava Raamatun omien henkilöiden kautta, miten Jeesus eli ja opetti, entä Paavali, esim.Korinttilaisille, eikö ne ollu sielläkin seksuaali syntejä ? Niitä harjoittavat Paavali käski heittää ....... haltuun. Ja tärkeintä olisi lukea ihan Raamatun tietosanakirjasta käsite synti, mitä tarkoittaa, sitäkin on niin monenlaista.

    Tampereen Ry:n ohtokunta on päättänyt, että kotimaan blogisti Timo Aho on syyllistynyt "syntin seurakuntaa vastaan" kirjoittamalla kotimaa-blogissaan ja irtisanonut hänbet kaikista Ry.n luotamustoimistaan. Näin hänet n siirretty sivuraiteelle ja syrjityksi vl-uskovaisten keskuudessa odottamaan vaan sitä, että syrjintä ja halveksunta tehoaa ja hän ymmärtää itse lähteä v-yhteisöstä. Kun tällaisen epäinhimillisen painostuksen jälkeen uhri eroaa lopulta yhteisöstä, voidaan hymyilleen sanoa: "Käveli omin jaloin ulos jumalanvaltakunnasta." Vaikka totuus on toinen!

    Äänestä

  • yks uskovainen kirjoitti:

    Noinhan se Raamatun raiskaaminen menee.
    Kuulin eräältä kirkolliskokoukseen osallistuneelta, kun keskusteltiin vuoden 1992 käännöksestä, että vl:t vaativat juuri tuon sanamuodon käännökseen vastineeksi jostain toisesta myönnytyksestä.

    Kumma kun he käyttävät v 1992 käännöstä nyt, kun vuoden 1938 ei kelvannut ja v 1776 Biblia on käytössä yleisesti.

    Mitenkäs se kohta onkaan Bibliassa?

    23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.(Biblia 1776)

    23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."(1992)

    Onhan se melkoisen suuri ero, jos syntien pidättäminen muutetaan anteeksiannon pidättämiseen. Ja siinä että siinä annettaisiin ihmisille valta päättä, kenelle he eivät anna anteeksi. Mutta tämähän oli yleinen käytäntö hoitokokoousvuosina, että hoitomiehet päättivät, kenelle he anteeksi antoivat ja kenelle eivät. Vaikka kuinka pyysi anteeksi, niin ei annettu. Nyt se haluttiin "virallistaa" ymppäämällä anteeksiantamisen kielto jopa Raamattuun.

    Totta on, että sellainen henkilö, joka ei pyyda syntejään anteeksi, on sellainen, jonka synnit on pidätetty, siihen saakka, kun hän haluaa ne anteeksi. Mutta hoitokokouksissa juuri anteeksiantoa evättiin, vaikka kuinka hoidettava anoi anteeksi. Siinä hoitomies korotti itsensä Jumalaksi, kun "osasi" katsoa ihmisen sydämeen ja päätti, että tuo henkilö ei kadu oikeasti, joten ei anteeksi annettu.

    Raamattua on siis raiskattu vl:ien toimesta, jotta he saavat oikeutuksen omalle hoitamistoiminnalleen.MOT.

    VL-uskonyhteisön johto haluaa nimenomaan, että HEILLÄ on valta päättää, kenelle synninpäästö annetaan ja kenelle ei. Siksi nyt yllättäen käytetäänkin vuoden 1992 käännöstä, vaikka jopa 1938-käännös julistetiin aikanaan synnikti ja "eksytykseksi".

    SRK on tuhansien juonien mestari.

    Äänestä

On heti aluksi kerrattava, että syntien anteeksiantamisen käsky on Jeesukselta annettu KOKO kristilliselle kirkolle,
se ei siis ole joku vanhoillislestadiolaisten oikeus.

Toiseksi toiminta tapahtuu apostolisen opetuksen mukaisesti, ei vanhoillislestadiolaisten perinnäissääntöjen mukaan. OVenvartija on Jumalan Pyhä Henki, eivät ihmiset ja ihmisopit.

Sekä päästön että sitomisen tekee Jumalan Pyhä Henki jonka opetuslapset saivat Jeesukselta, ja kaikki tapahtuu JUMALAN sanan mukaan, ei joidenkin narsististen nurkkapatrioottien sääntöjen mukaan.

Tämä avauksessa aloitettu keskustelu kertoo juuri tuosta hajaannusten kirouksesta josta aiemminkin olen kirjoittanut. Hajaannusten aikana otettiin YKSIN JUMALLE kuuluva oikeus tuomita omiin käsiin. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Mitään hyvää tästä ei seuraa, koska merkit eivät viittaa edelleenkään parannuksen suuntaan, vaan entistä tehokkaampaan eristäytymiseen muista ihmisistä. Mitä seurakunta kylvää, sitä se myös niittää. Kun tuomioita kyvää niittää tuomion.

Äänestä

No mitenkäs Jeesus suhtautuu pakanaan j a publikaaniin ?

Eikös Hän suhtaudu erikoisen rakastavasti sellaiseen, vai mihin se evankeliumi katoaa sellaisen kohdalla ?

siis olen vahvasti sitä mieltä, että lestadiusissa on sideavaimia käyettty täysin lihallisessa mielessä ilman Kristuksen Henkeä, eli täysin väärin ja väärillä perusteilla ilmeisesti 99 % tapauksista.

ja jälkihoitokin on mennyt pieleen. miksei menisi, kun kok oprosessi on pielessä.

on täysin eri asia, jos joku ryhtyy sotimaan evankeliumia vastaan, taikka erehtyy ja lankeaa lihallisesti johonkin arkipäiväiseen asiaan.

mutta sellaisia ei taatusti ole jos joku hankkii television kiharat tai nailonsukat. jos seurakunta alkaa sellaisista asioista pitämään hoitokokuksia ja heittämään s...lle, silloin ei tapahdu muuta kuin Jumalannimen häpäisemistä ja suurta vahinkoa koko asialle.

Äänestä
  • No voi hyvä ihme!

    Kysymyksessähän on tottelemattomuus Jumalan valtakunnan neuvolle!

    Oikeutus saadaan site, että

    - tarkoituksellisesti unohdetaan, että Jumalan valtakunta on hengellinen. Se on sisäisesti uskovissa, Pyhän hengen saaneissa, ihmisissä ja on iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Pyhä Henki kehottaa tulemaan lähemmäksi Kristusta. Sen antama neuvo on aina Jumalan Sanan mukainen. Se on myös Kristuksen kirkkolain mukainen. Jos jollakin kristityllä on nylon-sukat, (srk:n neuvon vastaisesti), Niin Pyhä Henki ei aiheuta sitä, että toinen uskiova alkaa kiristämään tuota ihmistä kurkusta, kuten väärä huoneenhaltija.

    - toinen asia on, että paikallisseurakunta tai joku yhteisö asetetaan Jumalan valtakunnaksi. Tämä antaa mahdollisuuden valtaviin väärinkäytöksiin, kun ihmisiä on asetettu erehtymättömiksi, kuten paavi. Jälki on kamalaa.

    Äänestä

  • Ihmet telijä kirjoitti:

    No voi hyvä ihme!

    Herramme sanoi, ettei Jumalan valtakunta ole ruokaa tai juomaa. Se on sisäisesti teissänne, Jumalan valtakunnan raja kulkee sydämestä sydämeen jne.

    VL-uskonto on nostanut itsensä näkyväksi jumalanvaltakunnaksi, jolla on oikeus kohdella alamaisiaan aivan kuin haluavat ja ottaa heiltä taivaspaikka pois jos huvittaa.. TÄYSIN Herramme sanoman vastaisesti.

    Äänestä

Sideavaimet ovat Raamatun mukaan olemassa. Miksi näin on edelleenkin. Siksi, että ihminen vanhurskautetaan täällä maan päällä. Olemmekohan tästä edes sectori yhtä mieltä, ainakin se on luterilaisen vanhurskauttamisopin peruste että ennen kuolemaa saadaan Kristuksen lainavanhurskaus, joka on ainoa puhdas Jumalan silmissä.

jatketaan sitten eteenpäin, jos olet sitä mieltä, että avaimet ovat täällä maanpäällä.

Matt. 16:19

Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

Matt. 18:18

Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]

Äänestä
  • En yritä väittää Jeesuksen sanoja epätosiksi, koska ne ovat tosia. Sen sijaan haluan keskustella siitä, miten niitä käytetään. Itse en käyttäisi niitä ollenkaan, riittää että hengellisen kodin ovessa on lukko, ei tarvitse turhaan räiskiä ilmaan mahdollisia rosvoja pelotellakseen.

    Otin aiemmin vertailukohdaksi sen, että onhan ihmisen teoriassa mahdollista pelastua täyttämällä laki. Samoin ajattelen sideavainten käytöstä. Ei niin suurta rakkautta löydy minkään ihmisryhmän keskuudesta, että rakkaudessa sidotaan ihminen synteihin. Tässä on kyse nimenomaan sitojien rakkaudesta.

    Sen sijaan meille riittää se, että annamme toisillemme anteeksi vielä sittenkin, kun olemme inhimillisesto jo sitä mieltä, että toinen on toivoton tapaus. Toivottomia tapauksia ei ole, ainakaan eläviä. Se täytyy aina muistaa. Voitetaanko ne sitten sitomalla, vai "haavat sitomalla", kuten Jeesus samarialaisvertauksessaan opetti.

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    En yritä väittää Jeesuksen sanoja epätosiksi, koska ne ovat tosia. Sen sijaan haluan keskustella siitä, miten niitä käytetään. Itse en käyttäisi niitä ollenkaan, riittää että hengellisen kodin ovessa on lukko, ei tarvitse turhaan räiskiä ilmaan mahdollisia rosvoja pelotellakseen.

    Otin aiemmin vertailukohdaksi sen, että onhan ihmisen teoriassa mahdollista pelastua täyttämällä laki. Samoin ajattelen sideavainten käytöstä. Ei niin suurta rakkautta löydy minkään ihmisryhmän keskuudesta, että rakkaudessa sidotaan ihminen synteihin. Tässä on kyse nimenomaan sitojien rakkaudesta.

    Sen sijaan meille riittää se, että annamme toisillemme anteeksi vielä sittenkin, kun olemme inhimillisesto jo sitä mieltä, että toinen on toivoton tapaus. Toivottomia tapauksia ei ole, ainakaan eläviä. Se täytyy aina muistaa. Voitetaanko ne sitten sitomalla, vai "haavat sitomalla", kuten Jeesus samarialaisvertauksessaan opetti.

    odotin vastaustasi siksi että lappixin pohjalta ei ole mahdollista jatkaa tätä keskustelua. Jo olemme yhtä mieltä siitä Raamattu puhuu avaimista sitten voi jatkaa pohdintaa niiden olemuksesta.

    Missä on Jumalan voima? Siitä kaiketi olemme yhtä mieltä että usko on Jumalan lahja eikä ihmisen oma ratkasu. Olen nimittäin tavannut ihmisiä jotka ovat todenneet että "olisihan se hyvä jos minäkin uskoisin". Sitä ei voi siis näin päättää.

    Ef. 1:19
    19 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, [2. Kor. 13:4]
    20 jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, [Kol. 3:1]
    21 ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. [Fil. 2:9; Kol. 2:10]
    22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. [Ps. 8:7; 1. Kor. 15:27; Hepr. 2:8 | Kol. 1:18, Kol. 2:19]
    23 Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. [Room. 12:5; 1. Kor. 12:27 | Ef. 4:10

    Tämä voima, joka vaikutta uskovaisissa, on se voima joka saa aikaan tämän:
    Apostolien teot 8
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Heillä oli Jumalan voima
    Room. 8:9

    Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. [1. Kor. 3:16; 1. Joh. 3:24]

    Simon oli kuullut evankeliumia julistettavan, jopa kastettu mutta silti hän totesi:
    18 Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen, hän tarjosi heille rahaa
    19 ja sanoi: "Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen."

    Simonin oma usko tai sen puute tuomitsee hänet. Apostolit käyttävät sideavainta mutta sideavain on Simonin itsensä Evankeliumin avain ei avaa hänen sieluaan vaan se jää ilman Kristuksen vanhurskautta. Apostolit sanovat miksi:

    20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Kadotukseen joudut rahoinesi, kun luulet, että Jumalan lahja on rahalla ostettavissa! [Matt. 10:8]
    21 Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä. [Ef. 5:5]

    Hän tulee sidotuksi koska hän ei ole vilpitön Jumalan edessä.

    Sen jälkeen apostolit lausuvat sideavaimen olemusta kuvaavat sanat:
    22 Käänny siis tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa! Kenties hän antaa ajatuksesi anteeksi. [2. Tim. 2:25]
    23 Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan." [1. Tim. 6:9; Hepr. 12:15]

    Vääryys oli jo sitonut Simonin mielen kahleisiinsa niin, ettei sitä enää kenenkään tarvinnut sitoa. Näin taisit kirjoittaakin. En kuitenkaan näe selkeästi sideavainten käyttöä tässä kuten sinä. Minusta kyseessä on apostolien toteamus Simonin tilasta, joka on armonvarkaan tila. Tai jotakin vielä kauheampaa, itsensä autuaaksi ostamista, joka sekin on tuttua kristinuskon historiassa.

    Kaikki ajatukseni törmäävät tässä kysymyksessä siihen, että jos ilman Jeesusta ei ole toimivaa seurakuntaa, miten Hän rakkaudessaan sitoo ketään. Ei meillä ole tietoakaan Hänen rakkaudestaan, jos meidän pitää itse alkaa järjestää tilaisuuksia, jossa punnitaan ihmisten tekemiset ja menemiset. Silloinhan meidän kaikkien tekemiset tulisi punnita, eikä siitä kukaan selviäisi. Kaikki me joutuisimme sidotuiksi.

    Jumalan voima on meissä niin vallitseva, että olemme hehkulamppuja, johon Jumalan rakkaus sytyttää valon. Meillä ei ole siihen tarjota muuta kuin kuoret. Usko on täysin Jumalan työtä meissä. Meille jää vuorisaarnan perusteella tehtäväksi olla valona. Jos tunnustamme Kristuksen maailman edessä, Hän tunnustaa meidät Isän edessä.

    Eikö se ole rakkautta korkemmillaan, kun huomaa toisen ihmisen ajautuvan vähitellen epäuskoon, niin puhuttelee häntä?
    Mietitäänpä, jos ystäväni alkaisi kääntymään hinduksi ja pitäisi siltikin meitä kumpaakin taivaaseen menevinä ihmisinä. Eikö minun tehtäväni olisi todeta riittävän ajoissa: "Raamattu ei anna lupaa epäjumalan palvelukseen, eikä epäjumalan palvelija peri taivasta".

    Äänestä

  • mitenkäs.. kirjoitti:

    Kyllä, Jeesuskin tunsi rakkautta farisealaisia kohtaan, vaikka se kornilta kuulostaakin. Hän tiesi heidän sydämensä tilan, ja tuomitsevan asenteensa, ja varmasti juuri siinä hengessä puhui heille, että he ymmärtäisivat rakkauden merkityksen. He valitsivat kuitenkin vihan ja valheen tien Jeesuksen sanoista huolimatta. Ei kai samaa voi toivoa missään seurakunnassa tapahtuvan.

    Sinä rakastat ystävääsi kaikesta huolimatta, se on sinun tehtäväsi maan päällä.

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    Vääryys oli jo sitonut Simonin mielen kahleisiinsa niin, ettei sitä enää kenenkään tarvinnut sitoa. Näin taisit kirjoittaakin. En kuitenkaan näe selkeästi sideavainten käyttöä tässä kuten sinä. Minusta kyseessä on apostolien toteamus Simonin tilasta, joka on armonvarkaan tila. Tai jotakin vielä kauheampaa, itsensä autuaaksi ostamista, joka sekin on tuttua kristinuskon historiassa.

    Kaikki ajatukseni törmäävät tässä kysymyksessä siihen, että jos ilman Jeesusta ei ole toimivaa seurakuntaa, miten Hän rakkaudessaan sitoo ketään. Ei meillä ole tietoakaan Hänen rakkaudestaan, jos meidän pitää itse alkaa järjestää tilaisuuksia, jossa punnitaan ihmisten tekemiset ja menemiset. Silloinhan meidän kaikkien tekemiset tulisi punnita, eikä siitä kukaan selviäisi. Kaikki me joutuisimme sidotuiksi.

    Jumalan voima on meissä niin vallitseva, että olemme hehkulamppuja, johon Jumalan rakkaus sytyttää valon. Meillä ei ole siihen tarjota muuta kuin kuoret. Usko on täysin Jumalan työtä meissä. Meille jää vuorisaarnan perusteella tehtäväksi olla valona. Jos tunnustamme Kristuksen maailman edessä, Hän tunnustaa meidät Isän edessä.

    Silloin kun niitä puhdistuksia tehtiin, jylläsivät siinä niin suuret voimat, ettei pieni ihminen paljon pystynyt estelemään. Se joka asettui poikkiteloin, sidottiin, koska Jumalan voima pakotti niin tekemään. Sitä on vaikea näin jälkikäteen ymmärtää, mutta näin se oli. Evankeliumin oli päästävä nopeasti eteenpäin.

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    Kyllä, Jeesuskin tunsi rakkautta farisealaisia kohtaan, vaikka se kornilta kuulostaakin. Hän tiesi heidän sydämensä tilan, ja tuomitsevan asenteensa, ja varmasti juuri siinä hengessä puhui heille, että he ymmärtäisivat rakkauden merkityksen. He valitsivat kuitenkin vihan ja valheen tien Jeesuksen sanoista huolimatta. Ei kai samaa voi toivoa missään seurakunnassa tapahtuvan.

    Sinä rakastat ystävääsi kaikesta huolimatta, se on sinun tehtäväsi maan päällä.

    Jeesuskin puhui hyvin suorasti näille fariseuksille, koska heidän sydän oli niin kova: "te kyykäärmeen sikiöt..".
    Se oli rakkautta suurimmillaan ja täydellinen lähestyminen näitä kovasydämmisiä fariseuksia kohtaan.
    Ei siis ole rakkautta se, että jätetään uskossaan horjuva ilman ohjausta ja lopulta, jos hän ei kovuutensa tähde nöyrry, niin voidaan joutua sitomisenkin kautta osoittamaan hänen epäuskoinen tilansa.
    Tämä siksi, ettei hän joutuisi epäuskoisena Jumalan tuomion eteen, vaan tekisi parannuksen täälä ajassa, jossa se on vielä mahdollista.

    Äänestä

  • jaakob 60 kirjoitti:

    Silloin kun niitä puhdistuksia tehtiin, jylläsivät siinä niin suuret voimat, ettei pieni ihminen paljon pystynyt estelemään. Se joka asettui poikkiteloin, sidottiin, koska Jumalan voima pakotti niin tekemään. Sitä on vaikea näin jälkikäteen ymmärtää, mutta näin se oli. Evankeliumin oli päästävä nopeasti eteenpäin.

    Puhdistukset, suuret voimat, ei estelyä, poikkiteloin, sidottiin....

    Ei tässä kuvauksessa Jumalan rakkaus ole ollut se voima, joka on vienyt evankeliumia eteenpäin. Vaikuttaa siltä, että eteneminen on ennemminkin tapahtunut pelon avulla.

    Äänestä

  • 15 kirjoitti:

    Jeesuskin puhui hyvin suorasti näille fariseuksille, koska heidän sydän oli niin kova: "te kyykäärmeen sikiöt..".
    Se oli rakkautta suurimmillaan ja täydellinen lähestyminen näitä kovasydämmisiä fariseuksia kohtaan.
    Ei siis ole rakkautta se, että jätetään uskossaan horjuva ilman ohjausta ja lopulta, jos hän ei kovuutensa tähde nöyrry, niin voidaan joutua sitomisenkin kautta osoittamaan hänen epäuskoinen tilansa.
    Tämä siksi, ettei hän joutuisi epäuskoisena Jumalan tuomion eteen, vaan tekisi parannuksen täälä ajassa, jossa se on vielä mahdollista.

    >>>>jos hän ei kovuutensa tähde nöyrry, niin voidaan joutua sitomisenkin kautta osoittamaan hänen epäuskoinen tilansa.

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    >>>>jos hän ei kovuutensa tähde nöyrry, niin voidaan joutua sitomisenkin kautta osoittamaan hänen epäuskoinen tilansa.

    Raamattu on kuitenkin kova sekä fariseuksille, jotka estävät muitakin löytämästä Kristuksen vanhurskautta että joillekin "ryöttäsyntisille." Kristuksen rakkaus kohdistuu mielestäni niihin, jotka hän haluaa vapauttaa tästä fariseusten tuhoavasta vaikutuksesta.
    Matteus 23
    13 "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. [Luuk. 11:39-52]

    Tämänkin jakeen tausta pitää tuntea kokonaisuutena
    1. Kor. 5:5
    tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. [Sananl. 23:14; 1. Tim. 1:20; 1. Piet. 4:6]

    Siveettömyyden tuomitseminen
    1 Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. [3. Moos. 18:8; 5. Moos. 23:1; Ap. t. 15:20]
    2 Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen.
    3 Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä ja olen kuin paikalla olevana jo päättänyt, mitä syylliselle on tehtävä. [Kol. 2:5]
    4 Kun te olette yhdessä koolla Herramme Jeesuksen nimessä ja minun henkeni ja Herramme Jeesuksen voima ovat läsnä, [Matt. 18:20; Ap. t. 15:28]
    5 tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. [Sananl. 23:14; 1. Tim. 1:20; 1. Piet. 4:6]

    Puhutaan siis sellaisesta sivettömyydestä, mitä ei tavata edes pakanoiden keskuudessa. Rikotaan sitä luonnollista lakia vastaan, joka on asetettu jokaiseen ihmiseen kuten aamenesta öylättiin sitä kuvaa:

    Omatunto (kr. syneidesis, lat. conscientia) tarkoittaa ihmisen sisäistä moraalitajua ja kaikille yhteistä käsitystä hyvästä ja oikeasta. Klassisessa teologiassa ja moraalifilosofiassa hyvän ja oikean tavoittamisessa oli ennen kaikkea kyse niiden tietämisestä.

    Luterilaisen ja roomalaiskatolisen moraaliteologian mukaan jokaisella ihmisellä on omatunto, jonka kehitykseen vaikuttavat kasvatus, kulttuuri ja ympäristö. Omantunnon sisältö voi kulttuureittain vaihdella, mutta sen ajatellaan toimivan karkeasti ottaen samansuuntaisesti inhimillisen elämän peruskysymyksissä.

    Omatunto on Jumalan moraalijärjestyksen ilmentymä ihmisessä. Raamatun ja muun kristillisen tradition merkitystä korostetaan niin, että kristityn omatunto on ”sidoksissa Jumalan Sanaan”. Kristityn omatunto saa sisältöä esimerkiksi kymmenestä käskystä sekä Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä (Vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö).

    Tässä kohden on mielestäni aiheellista ja oikein asettaa se kysymys mikä on tätä pahuutta, haureutta jota ei tavata edes pakanakansojen keskuudessa. Mikä on suhde pedofiliaan. Raamattu puhuu siitä toiveesta, että viimeisellä tuomiolla tämä väärintekijä pelastuisi.

    Myös toisessa kohden puhutaan samasta asiasta.
    1. kirje Timoteukselle 1
    20 Näin on käynyt Hymenaiokselle ja Aleksandrokselle. Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettaviksi, jotta he oppisivat olemaan pilkkaamatta Jumalaa. [1. Kor. 5:5]

    Kiitos Jumalan armosta
    12 Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa,
    13 vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein. [Gal. 1:13 ]
    14 Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. [Room. 5:20]
    15 Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. [Matt. 1:21; Mark. 2:17; Luuk. 19:10]
    16 Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.

    18 Tämän käskyn jätän täytettäväksesi, poikani Timoteus, niiden profeetallisten sanojen mukaisesti, jotka sinulle kerran on lausuttu. Niitä muistaen taistele jalo taistelu [1. Tim. 6:12]
    19 ja säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan. [1. Tim. 3:9]

    Ihminen tekee vain sen minkä Jumalan Sana neuvoo

    Hes. 3:18
    "Kuin minä sanon jumalattomalle: sinun pitää totisesti kuoleman, ja et sinä varaa häntä etkä sano hänelle sitä, että jumalatoin lakkais jumalattomasta menostansa ja sais elää, niin pitää sen jumalattoman kuoleman synteinsä tähden; mutta hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäs. "

    Jumala on luvannut antaa sanat. "levitä suus, niin minä sen täytän." (Ps. 81:10 )

    Ihminen voi siis "tehdä vain parhaansa" eli niiden lahjojen mukaan toimia, kun Jumala on antanut. Kuitenkin, jos tämä sidottu ihminen ei koe että häntä on kohdannut lähimmäisen rakkaus, eikä halua kääntyä, niin hän ei tekisi parannusta vaikka "joku kuolleista" tulisi hänelle saarnaamaan.
    Niin suuri ihme on parannuksen armo.

    Luuk. 16:27-31
    "Niin hän sanoi: minä rukoilen siis sinua, isä, ettäs lähetät hänen minun isäni kotoon;
    Sillä minulla on viisi veljeä, todistamaan heille, ettei hekin tulisi tähän vaivan siaan.
    Sanoi hänelle Abraham: heillä on Moses ja prophetat; kuulkoot niitä.
    Mutta hän sanoi: ei, isä Abraham: vaan jos joku kuolleista menis heidän tykönsä, niin he parannuksen tekisivät.
    Hän sanoi hänelle: ellei he Mosesta ja prophetaita kuule, niin ei he myös usko, jos joku kuolleista nousis ylös."

    Äänestä

  • jaakob 60 kirjoitti:

    Silloin kun niitä puhdistuksia tehtiin, jylläsivät siinä niin suuret voimat, ettei pieni ihminen paljon pystynyt estelemään. Se joka asettui poikkiteloin, sidottiin, koska Jumalan voima pakotti niin tekemään. Sitä on vaikea näin jälkikäteen ymmärtää, mutta näin se oli. Evankeliumin oli päästävä nopeasti eteenpäin.

    >> Se joka asettui poikkiteloin, sidottiin, koska Jumalan voima pakotti niin tekemään. Sitä on vaikea näin jälkikäteen ymmärtää, mutta näin se oli.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Raamattu on kuitenkin kova sekä fariseuksille, jotka estävät muitakin löytämästä Kristuksen vanhurskautta että joillekin "ryöttäsyntisille." Kristuksen rakkaus kohdistuu mielestäni niihin, jotka hän haluaa vapauttaa tästä fariseusten tuhoavasta vaikutuksesta.
    Matteus 23
    13 "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. [Luuk. 11:39-52]

    Tämänkin jakeen tausta pitää tuntea kokonaisuutena
    1. Kor. 5:5
    tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. [Sananl. 23:14; 1. Tim. 1:20; 1. Piet. 4:6]

    Siveettömyyden tuomitseminen
    1 Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. [3. Moos. 18:8; 5. Moos. 23:1; Ap. t. 15:20]
    2 Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen.
    3 Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä ja olen kuin paikalla olevana jo päättänyt, mitä syylliselle on tehtävä. [Kol. 2:5]
    4 Kun te olette yhdessä koolla Herramme Jeesuksen nimessä ja minun henkeni ja Herramme Jeesuksen voima ovat läsnä, [Matt. 18:20; Ap. t. 15:28]
    5 tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. [Sananl. 23:14; 1. Tim. 1:20; 1. Piet. 4:6]

    Puhutaan siis sellaisesta sivettömyydestä, mitä ei tavata edes pakanoiden keskuudessa. Rikotaan sitä luonnollista lakia vastaan, joka on asetettu jokaiseen ihmiseen kuten aamenesta öylättiin sitä kuvaa:

    Omatunto (kr. syneidesis, lat. conscientia) tarkoittaa ihmisen sisäistä moraalitajua ja kaikille yhteistä käsitystä hyvästä ja oikeasta. Klassisessa teologiassa ja moraalifilosofiassa hyvän ja oikean tavoittamisessa oli ennen kaikkea kyse niiden tietämisestä.

    Luterilaisen ja roomalaiskatolisen moraaliteologian mukaan jokaisella ihmisellä on omatunto, jonka kehitykseen vaikuttavat kasvatus, kulttuuri ja ympäristö. Omantunnon sisältö voi kulttuureittain vaihdella, mutta sen ajatellaan toimivan karkeasti ottaen samansuuntaisesti inhimillisen elämän peruskysymyksissä.

    Omatunto on Jumalan moraalijärjestyksen ilmentymä ihmisessä. Raamatun ja muun kristillisen tradition merkitystä korostetaan niin, että kristityn omatunto on ”sidoksissa Jumalan Sanaan”. Kristityn omatunto saa sisältöä esimerkiksi kymmenestä käskystä sekä Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä (Vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö).

    Tässä kohden on mielestäni aiheellista ja oikein asettaa se kysymys mikä on tätä pahuutta, haureutta jota ei tavata edes pakanakansojen keskuudessa. Mikä on suhde pedofiliaan. Raamattu puhuu siitä toiveesta, että viimeisellä tuomiolla tämä väärintekijä pelastuisi.

    Myös toisessa kohden puhutaan samasta asiasta.
    1. kirje Timoteukselle 1
    20 Näin on käynyt Hymenaiokselle ja Aleksandrokselle. Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettaviksi, jotta he oppisivat olemaan pilkkaamatta Jumalaa. [1. Kor. 5:5]

    Kiitos Jumalan armosta
    12 Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa,
    13 vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein. [Gal. 1:13 ]
    14 Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. [Room. 5:20]
    15 Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. [Matt. 1:21; Mark. 2:17; Luuk. 19:10]
    16 Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.

    18 Tämän käskyn jätän täytettäväksesi, poikani Timoteus, niiden profeetallisten sanojen mukaisesti, jotka sinulle kerran on lausuttu. Niitä muistaen taistele jalo taistelu [1. Tim. 6:12]
    19 ja säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan. [1. Tim. 3:9]
    20 Näin on käynyt Hymenaiokselle ja Aleksandrokselle. Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettaviksi, jotta he oppisivat olemaan pilkkaamatta Jumalaa. [1. Kor. 5:5]

    Minun mielestäni tämä "kristuksen kirkkolailla" ja "sideavaimilla" hekumointi on tulella leikkimistä. Itse koko hoitokokousajan vl-yhteisössä eläneenä voin autenttisten kokemusteni poljalta kertoa, ettei sellaista "sideavaimilla hutkimista" pitäisi koskaan tapahtua missään!

    Pahimmillaan eräskin mummo meidän Ry:llämme "sidottiin synteihinsä" neljä kertaa. Aina hän seuraavaksi sunnuntaiksi nöyrtyi ja tuli anomaan armoa seuroissa seurakunnan eteen. Sitten, jostain syystä hänelle saarnattiinkin synnit anteeksi ja annettiin taovaspaikka takaisin.

    Muutaman viikon tai kuukauden kuluttua johtokunta jälleen päätti "sitoa" hänet synteihinsä ja sama toistui kaikkiaan neljä kertaa, kunnes viimeisellä saa.tanan haltuun jättämiskerralla hän ilmoitti, ettei enää kestä tätä kiusaamista eikä tule enää tänne takaisin. Eikä tullut.

    Miten 80-vuotias vanhus oli tehnyt jotain sellaista, että hänet oli pakko johtokunnan toimesta julistaa saa.tanan lapseksi aivan väkisin? Kenen etua tällainen ajaa? Ei siinä ole kysymys Jumaan Rakkaudesta ainakaan!

    Äänestä

  • jaakob 60 kirjoitti:

    Silloin kun niitä puhdistuksia tehtiin, jylläsivät siinä niin suuret voimat, ettei pieni ihminen paljon pystynyt estelemään. Se joka asettui poikkiteloin, sidottiin, koska Jumalan voima pakotti niin tekemään. Sitä on vaikea näin jälkikäteen ymmärtää, mutta näin se oli. Evankeliumin oli päästävä nopeasti eteenpäin.

    Niissä saatanallisissa hoitokokouksissa ei Jumalalla ollut mitään tekemistä!

    Äänestä

  • Ei rakkaudesta! kirjoitti:

    Minun mielestäni tämä "kristuksen kirkkolailla" ja "sideavaimilla" hekumointi on tulella leikkimistä. Itse koko hoitokokousajan vl-yhteisössä eläneenä voin autenttisten kokemusteni poljalta kertoa, ettei sellaista "sideavaimilla hutkimista" pitäisi koskaan tapahtua missään!

    Pahimmillaan eräskin mummo meidän Ry:llämme "sidottiin synteihinsä" neljä kertaa. Aina hän seuraavaksi sunnuntaiksi nöyrtyi ja tuli anomaan armoa seuroissa seurakunnan eteen. Sitten, jostain syystä hänelle saarnattiinkin synnit anteeksi ja annettiin taovaspaikka takaisin.

    Muutaman viikon tai kuukauden kuluttua johtokunta jälleen päätti "sitoa" hänet synteihinsä ja sama toistui kaikkiaan neljä kertaa, kunnes viimeisellä saa.tanan haltuun jättämiskerralla hän ilmoitti, ettei enää kestä tätä kiusaamista eikä tule enää tänne takaisin. Eikä tullut.

    Miten 80-vuotias vanhus oli tehnyt jotain sellaista, että hänet oli pakko johtokunnan toimesta julistaa saa.tanan lapseksi aivan väkisin? Kenen etua tällainen ajaa? Ei siinä ole kysymys Jumaan Rakkaudesta ainakaan!

    Tällaisessa tapauksessa sideavainten käyttö on saanut voimansa kadotuksen kuumuudesta, ei Jumalan rakkaudesta. Samalla se asettaa niiden käytölle melko selkeän ohjeen: Jos et ole täysin varma, älä sido ketään.

    Kertomasi tapaus ylittää kaikki inhimilliset loukkaamisen, väheksymisen, ihmisarvon pois ottamisen ja kiusaamisen rajat.

    Oma ajatukseni on se, että sideavainten käyttö vaatii sellaista viisautta ja rakkautta, että meiltä ei sitä löydy. Haluan vedota tässä kohtaa myös Raamattuun: Paha palvelija kuristi kanssapalvelijaansa kurkusta, ja heitti torniin, kunnes hän maksaisi.

    Ongelman ydin on johtokuntien erehtymättämyys joka ksitys sai valtaa 70-luvulla niin paljon, että johtokunnat julistettiin "jumalan huoneenhallituksiksi" ja niiden tekemät päätökset "pyhän hengen päätöksiksi". Nämä johtokuntien jäsenet hengellisestä vallastaan pullistuneina siten kuvittelivat olevansa Jumalan jatkeita maan päällä ja tekevänsä täysin erehtymättömiä päätöksiä.

    Näin he kuvittelivat voivansa yhdellä käden heilautuksella ottaa keneltä tahansa taivaspaikan pois ja julistaa hänet saa.tanan lapseksi -kuten noin vuosikymmenen ajan sumeilematta tekivätkin!

    Tämän kaiken vuoksi olen surullinen, vaikka itse en enää vl-yhteisössä olekaan, siitä että siellä ovat nousseet jälleen voimallisena esille nämä "sideavaimet"- ja "Kristuksen kirkkolaki"-äänenpainot. Kun niitä ollaan taas kovasti lanseeraamassa käyttöön, voin kokemuksesta kertoa, ettei siitä seuraa mitään hyvää.

    Äänestä

  • Ei rakkaudesta! kirjoitti:

    Minun mielestäni tämä "kristuksen kirkkolailla" ja "sideavaimilla" hekumointi on tulella leikkimistä. Itse koko hoitokokousajan vl-yhteisössä eläneenä voin autenttisten kokemusteni poljalta kertoa, ettei sellaista "sideavaimilla hutkimista" pitäisi koskaan tapahtua missään!

    Pahimmillaan eräskin mummo meidän Ry:llämme "sidottiin synteihinsä" neljä kertaa. Aina hän seuraavaksi sunnuntaiksi nöyrtyi ja tuli anomaan armoa seuroissa seurakunnan eteen. Sitten, jostain syystä hänelle saarnattiinkin synnit anteeksi ja annettiin taovaspaikka takaisin.

    Muutaman viikon tai kuukauden kuluttua johtokunta jälleen päätti "sitoa" hänet synteihinsä ja sama toistui kaikkiaan neljä kertaa, kunnes viimeisellä saa.tanan haltuun jättämiskerralla hän ilmoitti, ettei enää kestä tätä kiusaamista eikä tule enää tänne takaisin. Eikä tullut.

    Miten 80-vuotias vanhus oli tehnyt jotain sellaista, että hänet oli pakko johtokunnan toimesta julistaa saa.tanan lapseksi aivan väkisin? Kenen etua tällainen ajaa? Ei siinä ole kysymys Jumaan Rakkaudesta ainakaan!

    En ole kasvanut vl liikeessää joten siitä en tiedä, mistä kirjoitat. Tarkastelen avaimia toisesta suunnasta. Tällä kirjoitetaan viikosta toiseen yhdestä synnistä joka minun mielessäni on vielä pahempi kuin se mistä 1. Kor. 5 kertoo esimerkkinä. Minusta siinä on nimenomaan pitkäkestoisen oman tilan ja tekemisen arvioinnin kehoitus: 1. Kor. 5:5
    tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

    Mikä on se ruumis, jonka pitää kuolla ja joka minusta luterilaisen opin mukaan ei koskaan tee parannusta:

    Roomalaiskirje 8
    5 Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset. [1. Kor. 2:14-16]
    6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. [Room. 6:21; Gal. 6:8]
    7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. [Matt. 12:34; Room. 5:10; Kol. 1:21; Jaak. 4:4]
    8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
    9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. [1. Kor. 3:16; 1. Joh. 3:24]
    10 Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.
    11 Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla. [1. Kor. 6:14; 2. Kor. 4:14]
    12 Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan. [Room. 6:14]
    13 Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää. [Hes. 18:20,21; Gal. 6:8; Ef. 4:22; Kol. 3:5,6]

    Oma asian sisäistämisprosessisini on vielä "vaiheessa" sekin. En ole teologi, joten en nyt osaa tätä asiaa teille nyt "rautalankamallina" kirkastaa, mutta tärkeä asia se on ja siinä on syvä totuuskin mukana. Ikävä vain, että jotkut ovat ilmeisesti "oikaisseet" tässä rautalankamallissaan siihen että lopputulos on tämä mummojen kohtalo. Se ei kuitenkaan ole Saatanalle heitämisen teologinen ydin. Raamatussa on sen verran paljon kuitenkin tästä asiasta mainittu, että varmaankin siinä on totuus mukana. Ikävä vain että Raamatun tekstien kirjoittaja ei ole meille tätä asiaa avannut enemmän ja selvemmin. On mielestäni fataalia, jos tästä tulee korvakoruista tai tv:n katsomisesta sen luonteinne Saatanalle heittämisen teologia mitä sinä ei rakkaudesta kuvaat omass tekstissäsi.

    Minulle tämäkin kohta liittyy luterilaisen pyhittymisen teologiaan osana sitä.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Raamattu on kuitenkin kova sekä fariseuksille, jotka estävät muitakin löytämästä Kristuksen vanhurskautta että joillekin "ryöttäsyntisille." Kristuksen rakkaus kohdistuu mielestäni niihin, jotka hän haluaa vapauttaa tästä fariseusten tuhoavasta vaikutuksesta.
    Matteus 23
    13 "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. [Luuk. 11:39-52]

    Tämänkin jakeen tausta pitää tuntea kokonaisuutena
    1. Kor. 5:5
    tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. [Sananl. 23:14; 1. Tim. 1:20; 1. Piet. 4:6]

    Siveettömyyden tuomitseminen
    1 Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. [3. Moos. 18:8; 5. Moos. 23:1; Ap. t. 15:20]
    2 Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen.
    3 Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä ja olen kuin paikalla olevana jo päättänyt, mitä syylliselle on tehtävä. [Kol. 2:5]
    4 Kun te olette yhdessä koolla Herramme Jeesuksen nimessä ja minun henkeni ja Herramme Jeesuksen voima ovat läsnä, [Matt. 18:20; Ap. t. 15:28]
    5 tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. [Sananl. 23:14; 1. Tim. 1:20; 1. Piet. 4:6]

    Puhutaan siis sellaisesta sivettömyydestä, mitä ei tavata edes pakanoiden keskuudessa. Rikotaan sitä luonnollista lakia vastaan, joka on asetettu jokaiseen ihmiseen kuten aamenesta öylättiin sitä kuvaa:

    Omatunto (kr. syneidesis, lat. conscientia) tarkoittaa ihmisen sisäistä moraalitajua ja kaikille yhteistä käsitystä hyvästä ja oikeasta. Klassisessa teologiassa ja moraalifilosofiassa hyvän ja oikean tavoittamisessa oli ennen kaikkea kyse niiden tietämisestä.

    Luterilaisen ja roomalaiskatolisen moraaliteologian mukaan jokaisella ihmisellä on omatunto, jonka kehitykseen vaikuttavat kasvatus, kulttuuri ja ympäristö. Omantunnon sisältö voi kulttuureittain vaihdella, mutta sen ajatellaan toimivan karkeasti ottaen samansuuntaisesti inhimillisen elämän peruskysymyksissä.

    Omatunto on Jumalan moraalijärjestyksen ilmentymä ihmisessä. Raamatun ja muun kristillisen tradition merkitystä korostetaan niin, että kristityn omatunto on ”sidoksissa Jumalan Sanaan”. Kristityn omatunto saa sisältöä esimerkiksi kymmenestä käskystä sekä Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä (Vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö).

    Tässä kohden on mielestäni aiheellista ja oikein asettaa se kysymys mikä on tätä pahuutta, haureutta jota ei tavata edes pakanakansojen keskuudessa. Mikä on suhde pedofiliaan. Raamattu puhuu siitä toiveesta, että viimeisellä tuomiolla tämä väärintekijä pelastuisi.

    Myös toisessa kohden puhutaan samasta asiasta.
    1. kirje Timoteukselle 1
    20 Näin on käynyt Hymenaiokselle ja Aleksandrokselle. Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettaviksi, jotta he oppisivat olemaan pilkkaamatta Jumalaa. [1. Kor. 5:5]

    Kiitos Jumalan armosta
    12 Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa,
    13 vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein. [Gal. 1:13 ]
    14 Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. [Room. 5:20]
    15 Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. [Matt. 1:21; Mark. 2:17; Luuk. 19:10]
    16 Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.

    18 Tämän käskyn jätän täytettäväksesi, poikani Timoteus, niiden profeetallisten sanojen mukaisesti, jotka sinulle kerran on lausuttu. Niitä muistaen taistele jalo taistelu [1. Tim. 6:12]
    19 ja säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan. [1. Tim. 3:9]
    20 Näin on käynyt Hymenaiokselle ja Aleksandrokselle. Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettaviksi, jotta he oppisivat olemaan pilkkaamatta Jumalaa. [1. Kor. 5:5]

    Olisi mielenkiintoista tietää kummalta puolelta miinukset nyt tulevat?

    Jeesus tuomitsee fariseukset jopa Pyhän Hengen pilkasta.
    Onko väärin todeta:Kristuksen rakkaus kohdistuu mielestäni niihin, jotka hän haluaa vapauttaa tästä fariseusten tuhoavasta vaikutuksesta.
    Onko aamene ja öylätin teksi kenties väärin?
    Onko jotakin kummallista siinä että Raamatussa kuitenkin todetaan jotakin siveettömyydestä?

    Sectori ainakin avauksessa halusi asiasta keskustelua.

    >>>Kristuksen rakkaus kohdistuu mielestäni niihin, jotka hän haluaa vapauttaa tästä fariseusten tuhoavasta vaikutuksesta.

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    >>>Kristuksen rakkaus kohdistuu mielestäni niihin, jotka hän haluaa vapauttaa tästä fariseusten tuhoavasta vaikutuksesta.

    Pyhän Hengen pilkasta varoittaminen. Mitenkä sinä sen ajattelet.
    Perinteinen luterilainenen tulkintahan siihen paatumus, joka on niin syvää että mahdollisuutta Jumalan kutsuun parannukseen ei ole.

    Jeesus ja Pyhän Hengen pilkka. Mitä tulee sectorin mieleen.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Pyhän Hengen pilkasta varoittaminen. Mitenkä sinä sen ajattelet.
    Perinteinen luterilainenen tulkintahan siihen paatumus, joka on niin syvää että mahdollisuutta Jumalan kutsuun parannukseen ei ole.

    Jeesus ja Pyhän Hengen pilkka. Mitä tulee sectorin mieleen.

    Raamatun mukaan Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi tässä eikä tulevaisessa. Se on selkeää Jumalan Sanaa. Jeesus puhui nämä sanat nimenomaan fariseuksille.

    Minä olen käsittänyt asian niin, että Pyhän Hengen pilkan voi tehdä ainoastaan ihminen, jolla on Pyhä Henki. Kyseessä on siis erityisen vakava paikka kristityille. Kyseessä saattaa olla paatumus, mutta Raamattu puhuu myös penseydestä, jolloin ihminen ei ole "kylmä taikka palava." Mutta molemmissa tapauksissa ihminen on menettänyt kyvyn rakastaa, ja muuttunut toista kohtaan täysin tunteettomaksi.

    Pyhän hengen pilkkaajalla ei tietenkään ole pyhää henkeä!
    Pilkkaaja on voinut aiemmin kokea Jumalan vanhurskautta ja siksi tuntee myös Hänen lakinsa, mutta ei enää tottele sitä, vaan herjaa Jumalaa! Hänestä on tullut Jumalan vastustaja, eli joutunut saatanan haltuun. Sellainen ihminen on jo koeteltu, eikä sieltä ole paluuta, ilman Jumalan lupaa.

    Äänestä

  • 18x6 kirjoitti:

    Todennäköisesti pilkkaajalla ei ole Pyhää Henkeä enää pilkan jälkeen.

    Sielunvihollinen oli yksi ylimmistä enkeleistä, ennenkuin hänet heitettiin taivaasta. Ylimmällä enkelillä lienee ollut Pyhä Henki.

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    Raamatun mukaan Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi tässä eikä tulevaisessa. Se on selkeää Jumalan Sanaa. Jeesus puhui nämä sanat nimenomaan fariseuksille.

    Minä olen käsittänyt asian niin, että Pyhän Hengen pilkan voi tehdä ainoastaan ihminen, jolla on Pyhä Henki. Kyseessä on siis erityisen vakava paikka kristityille. Kyseessä saattaa olla paatumus, mutta Raamattu puhuu myös penseydestä, jolloin ihminen ei ole "kylmä taikka palava." Mutta molemmissa tapauksissa ihminen on menettänyt kyvyn rakastaa, ja muuttunut toista kohtaan täysin tunteettomaksi.

    Ei sillä ole Pyhää Henkeä joka syyllistyy Pyhän Hengen pilkkaan.

    Otan tähän nyt lainauksen saarnasta Haminan seurakunnassa.
    "Jeesus puhuu seuraavaksi tuomiosta, mikä seuraa Ihmisen Poikaa ja Pyhää Henkeä vastustavia. Tuomiot on näissä asioissa vastakkaiset. Se, joka sanoo Ihmisen Poikaa vastaan saa anteeksi. Se, joka herjaa Pyhää Henkeä ei saa anteeksi. Jotkut ovat olleet tämän sanan äärellä ahtaalla. Edessämme on jälleen vakavat sanat. Jeesus puhui omilleen, opetuslapsilleen nämä sanat. Mitä sitten on Pyhän Hengen pilkkaaminen? Siinä on jotain peruuttamatonta ja lopullista. On ihmisiä, jotka ovat kiusanneet itseään Pyhän Hengen pilkka-kysymyksellä vuosia – ja turhaan. Sillä Pyhän Hengen pilkan tehnyt ei sitä kysele eikä sitä murehdi, koska Jumala on hänelle yhdentekevä ja kuollut."

    "Mutta onneksi arat, epäilijät, kyselijät ja keskeneräiset ovat osallisia anteeksiantamuksesta. Jeesuksen anteeksiantamus koskettaa meitä Pietareita, jotka tiukan paikan tulleen kiellämme hänet. Jeesus kysyy: ”Rakastatko sinä minua.” Hän joka on aralla mielellä ja lähestyy anteeksipyytäen, saa armon. Hän, joka ei tarvitse Kristusta ei häntä myöskään saa. "

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    Todennäköisesti pilkkaajalla ei ole Pyhää Henkeä enää pilkan jälkeen.

    Sielunvihollinen oli yksi ylimmistä enkeleistä, ennenkuin hänet heitettiin taivaasta. Ylimmällä enkelillä lienee ollut Pyhä Henki.

    Nytpä voitasiin keskustella siitä onko enkeleillä Pyhä Henki. Mielestäni ei ole.
    Jatkan sitten huomensisa miksi ei ole.

    (kiitos sectori että saamme keskustella ja pohtia muutakin välillä)

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Nytpä voitasiin keskustella siitä onko enkeleillä Pyhä Henki. Mielestäni ei ole.
    Jatkan sitten huomensisa miksi ei ole.

    (kiitos sectori että saamme keskustella ja pohtia muutakin välillä)

    Yritin etsiä Raamatusta kohtaa jossa mainittaisiin sanonta: Hänen pyhät enkelinsä. Voi olla, että muistan väärin, tai sitten se on jostakin muusta tekstistä, rukouksesta tms.

    Kaiken kaikkiaan Raamatun enkeliviittaukset ovat sellaisia, joissa enkelit toimittavat Jumalan asiaa jollain tavalla. Ja vielä niin, että se oikein ja Jumalan tahdon mukaan menisi. Itse siis päättelen, että enkelit ovat Jumalan puolella, kiittävät ja ylistävät Jumalaa, joten ne ovat ainakin minun mielestäni Pyhän Hengen vaikutuksen alaisia.

    Äänestä

Sellaisia avaimia ei ole olemassakaan, paitsi tietenkin VL-liikkeellä.

Äänestä

Totta.

Jeesus antoi Pietarin väliaikaiseti kokeilla avainten käyttöä, mutta Jeesus otti
ne avaimet itsellee noustessaan taivaaseen.
Ilm 1:18
"Ja minä elän, ja minä olin kuollut; katso, minulla on kuoleman ja tuonelan
avaimet."

Ilm 3:7
Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita:
Näin sanoo Pyhä, Totinen, JOLLA ON DAAVIDIN AVAIN.
Hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.
Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven,
EIKÄ KUKAAN VOI SITÄ SUILKEA:"

Turhaan täällä kiistellään siitä, kenellä ne avaimet ovat. NE OVAT
JEESUKSELLA ja ovi taivaaseen on auki.

Äänestä
  • Niinpä, se jos mikä on syntiä jos avaimia väärin käytetään. Otetaan vain Jeesuksen elämästä ja opista oppia, missä Hän itse käytti, vai käyttikö missään ?

    Äänestä

  • luetaan Raamattua kirjoitti:

    Niinpä, se jos mikä on syntiä jos avaimia väärin käytetään. Otetaan vain Jeesuksen elämästä ja opista oppia, missä Hän itse käytti, vai käyttikö missään ?

    SRK on paikallisjohtoineen niin vallastaan pullistunut, että se kuvittelee jopa olevansa Jumalan sijainen maan päällä ja omaavansa jumalallisen vallan tuomita eläviä ja kuolleita. Kyllähän selainen valta hivelee vallanhimoista johtajaa, mutta Jumalan Pyhän Sanan kanssa sellaisella ei ole mitään tekemistä!

    "En anna sinulle anteeksi syntejäsi, vaan julistan sinut saa.tanan lapseksi." -sanottiin hoitokokouksissa vanhuksille, jotka itkien anoivat armoa hoitomiehiltä. Missä kohdassa tässä näkyy Jumalan Rakkaus? Voin vastata saman tien: EI MISSÄÄN!

    Äänestä

  • Ei Jumalan Rakkautta kirjoitti:

    Eikö siellä hoitokokouksissa ollut rahvaita miehiä, jotka olisivat heittäneet pihalle hoitomiehet salkkuineen? Ne olivat valepukuisia saatanoita jotka ehdottomasti olisi pitänyt poistaa kiusaamasta vanhuksia ja muitakin ihmisiä.

    2.Kor.11.
    12 Mutta mitä minä teen, sen olen vastakin tekevä, riistääkseni aiheen niiltä, jotka aihetta etsivät, että heidät siinä, missä kerskaavat, havaittaisiin samankaltaisiksi kuin mekin.
    13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
    14 Eikä ihme; sillä itse SAATANA tekeytyy valkeuden enkeliksi.
    15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

    Niin, ja eikö meillä pitäsi muistaa se kylväjä vertaus, eihän Jeesus käskenyt meidän mennä " sinne pellolle lustetta nyhtämään ",miksi, eikö siksi, koska me voidaan nyhtää se KALLIS nisukin pois." Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonleikkuun aikana minä sanon leikkuumiehille; kootkaa ensin luste ja sitokaa kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittoihini Matt: 13: 29-30 .Mitenhän Jeesus suhtautunee niihin ihmisiin viimeisellä tuomiolla, jotka ovat todella repineet nisutkin ja heittäneet saatanan haltuun ? SIIS JUMALAN OMIA IHMISSIELUJA. ???

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Itkin yökaudet hoitokokouksissa pikkupojasta nuoreksi mieheksi saakka. Olin niin nuori, pelokas ja kokematon, etten uskaltanut nousta esiin ja vaatia sellaista saa.tanallista julmuutta loppumaan. Jälkeenpäin toki kaduttaa, etten näin tehnyt, vaan lähdin koko yhteisöstä vähin äänin.

    Kuten sanoit, vielä enemmän ihmetyttävät ne aikuiset miehet, jotka olivat niin peloissaan, etteivät uskaltaneet nousta tuollaista väkivaltaa vastaan. Tällä elämänkokemuksella kukaan ihminen ei tee toiselle minun läsnä ollessani tuollaista mitä silloin jousuin yli vuosikymmenen katsomaan -sen lupaan ja olen joutunut muutaman kerran heikomman osapuolen pelastamaankin hankalasta tilanteesta. (En hoitokokouksesta.)

    Mutta ei mitään uutta SRK:n armoauringon alla. Lempäälän hoitokokouksessa, jossa nöyryytettiin yhtä perheenäitiä, oli ollut paikalla lähes 300 ihmistä eikä KUKAAN heistäkään tehnyt elettäkään puolustaakseen hoidettavaksi joutunutta! Miten ihmeessä nykyaikana ihmisen, edes vl-ihmiset, alistuvat tuollaiseen?

    Nimimerkille "luetaan Raamattua.

    Yhdelläkään ihmisellä tässä maailmassa ei ole valtuuksia heittää ketään saa'tanan haltuun.

    Joka tuollaisia tuomioita kuulee itsestään, voi vastata tuomitsijalle, nyt teit itsellesi suurimman vahingon.
    Lausuit itsellesi kadotustuomion.

    Luuk. 6:36-41 Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
    Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita;
    älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta.
    Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.

    Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

    Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.

    Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä,
    mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?

    Äänestä

  • luetaan Raamattua kirjoitti:

    Niin, ja eikö meillä pitäsi muistaa se kylväjä vertaus, eihän Jeesus käskenyt meidän mennä " sinne pellolle lustetta nyhtämään ",miksi, eikö siksi, koska me voidaan nyhtää se KALLIS nisukin pois." Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonleikkuun aikana minä sanon leikkuumiehille; kootkaa ensin luste ja sitokaa kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittoihini Matt: 13: 29-30 .Mitenhän Jeesus suhtautunee niihin ihmisiin viimeisellä tuomiolla, jotka ovat todella repineet nisutkin ja heittäneet saatanan haltuun ? SIIS JUMALAN OMIA IHMISSIELUJA. ???

    SRK nimeomaan haluaa pitää itsellään tämän pelottavan AVAINTEN VALLAN. He ovat ottaneet erilleen asiayhteydestään yhden ainoan Raamatunkohdan ("Kristuksen irkkolaiksi nimeämänsä), jolla sitten pelottelevat alamaisiaan. Mikäs sen tehokkaampi pelotuskeino olisikaan kuin se, että toisella on oikeus ottaa taivaspaikka pois toiselta!

    Raamatussa useissa kohdissa neuvotaan jättämään tuomio Herralle, sillä ihminen ei ole kykeneväinen tekemään lopullisia tuomioita maan päällä. Nämä vl-teologia sivuuttaa muina miehinä ja keskittyy alamaistensa julkiseen nöyryyttämiseen ja saa.tanalle heittämiseen.

    Äänestä

  • SRK tuhoaa ihmisiä kirjoitti:

    Itkin yökaudet hoitokokouksissa pikkupojasta nuoreksi mieheksi saakka. Olin niin nuori, pelokas ja kokematon, etten uskaltanut nousta esiin ja vaatia sellaista saa.tanallista julmuutta loppumaan. Jälkeenpäin toki kaduttaa, etten näin tehnyt, vaan lähdin koko yhteisöstä vähin äänin.

    Kuten sanoit, vielä enemmän ihmetyttävät ne aikuiset miehet, jotka olivat niin peloissaan, etteivät uskaltaneet nousta tuollaista väkivaltaa vastaan. Tällä elämänkokemuksella kukaan ihminen ei tee toiselle minun läsnä ollessani tuollaista mitä silloin jousuin yli vuosikymmenen katsomaan -sen lupaan ja olen joutunut muutaman kerran heikomman osapuolen pelastamaankin hankalasta tilanteesta. (En hoitokokouksesta.)

    Mutta ei mitään uutta SRK:n armoauringon alla. Lempäälän hoitokokouksessa, jossa nöyryytettiin yhtä perheenäitiä, oli ollut paikalla lähes 300 ihmistä eikä KUKAAN heistäkään tehnyt elettäkään puolustaakseen hoidettavaksi joutunutta! Miten ihmeessä nykyaikana ihmisen, edes vl-ihmiset, alistuvat tuollaiseen?

    Tottakai nuorta poikaa pelottivat nuo sadistit, joiden raadeltavaksi joutuivat lähimmäiset ilman mitään raamatullista peristetta. Silloin tehtävän on antanut saata-na ja jälki on sen mukaista. Heistä varoitti myös Paavali näin:

    Apt.20.
    29 Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,
    30 ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.

    Äänestä

No ... öhm, joskus vaikka anteeksi aneleekin, on syytä olettaa, ettei katumus ole aito... esim. toistuvasti joutuu samoihin synteihin tai äänensävy ei vakuuta.
Tai jos ei halua ymmärtää että joku asia on synti kun niin opetetaan. Että väittää vastaan parempaa Jumalan lähettämää tietoa kohtaan, niin pakkohan se on tehdä selväksi, että tähän kirkkauteen menevällä tiellä ei olla.. vaan helvetti on alkanut vetää puoleensa.

Äänestä
  • Niinpä. "periaatten miäs heh" olet osunut asian ytimeen: Kukaan meistä ihmisistä ei todellakaan ole Jumalan veroinen, joka näkee toisen ihmisen sydämeen ja pystyy sanomaan, onko siellä totinen katumus vaiko ei. Juuri tässä ne hoitomiehet iskivät kirveensä kiveen niin maan perusteellisesti kn ylensivät itsensä Jumalaksi.

    Jumala ei todellakaan ole käskenyt yhdenkään ihmisen tutkimaan noin toisen sydäntä ja evätä anteeksianto keneltäkään joka sitä pyytää.

    Tässä se olikin itse Saa,tana, pukeutunut valheuden enkeliksi ja väittää, että näin Jumala on käskenyt tehdä. Ja voi voi, pelolla halliten on saanut suuren osan entisistä uskovaisista käskyläisikseen ja heittämään kanssaveljiään saa.tanan haltuun. Havassa ovat uskovaiset vl-liikkeen sisällä, niin prin harvassa...

    Äänestä

  • Juuri tuolla perustella vanhuksia heitetiin saa.tanalle hoitokokouksissa. "Katumuksesi ei ole aito. Katso, seurakunta ei sinua siunaa. Seurakunta vaikenee ja sinut sidotaan synteihisi."

    Ei seurakunnasta kukaan uskaltanut nostaa kättään siunaukseen ennen kuin hoitomiehet olivat sen tehneet. Tämä oli julmaa peliä, jonka sännöt ja lainalaisuudet opin huomaamaan jo pikkupoikana...

    Äänestä

  • Julmaa leikkiä... kirjoitti:

    Juuri tuolla perustella vanhuksia heitetiin saa.tanalle hoitokokouksissa. "Katumuksesi ei ole aito. Katso, seurakunta ei sinua siunaa. Seurakunta vaikenee ja sinut sidotaan synteihisi."

    Ei seurakunnasta kukaan uskaltanut nostaa kättään siunaukseen ennen kuin hoitomiehet olivat sen tehneet. Tämä oli julmaa peliä, jonka sännöt ja lainalaisuudet opin huomaamaan jo pikkupoikana...

    Älkää puhuko mistään seurakunnista vaan oikeasti ne ovat uskonnollisten järjestöjen mausoleumeja, johon saapuvat "saatanat" salkkuineen. Näitä uskonnollisia kultteja on maailmassa jo yli 10 000 ja lisää tulee joka päivä. Ne ovat jonkun ihmisen perustamia uskonnollispoliittisia alistusjärjestöjä.
    Pysykää erossa niistä!

    Äänestä

Kysymys nim. "keskipenkillä":

Sinä kirjoitit:

""Isä meidän rukouksessakin pyydetään: "anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Rukouksenhan opetti Vuorisaarnassaan meidän Herramme.""

Miksi, ette vl:ät itse usko tuohon? Tai tuohon , niinkuin kirjoitit: ""Pelastus tulee edelleen "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden". "

Äänestä
  • Kyllä uskomme. Pyhä Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje ja usko perustuu luterilaiseen tunnustukseen. Toki niin, että tunnustuskirjojakin punnitaan Raamatun kautta eikä toisin päin. Tosin näinhän tunnustuskirjat itsessäänkin opettavat.

    Miksi epäilet tätä?

    Äänestä

Hoitomiesten roolitus on pelotella vanhuksia uhkaamalla heittää heidät saatanalle. Se on järjestön tapa hallita, ja sen takana on itse saa-tana.

Katsotaan miten Jeesus suhtautui ihmiseen, joka lainoppineiden ja fariseusten mukaan oli kivitettävä kuoliaaksi. Heittikö Jeesus aviorikoksesta tavatun naisen saa-tanalle ?

Joh.8.
3 Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle
4 ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.
5 Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?"
6 Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".
8 Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
9 Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".

Kuten huomaatte, SRK on ruvennut syntisten tuomariksi, ja sellainen on itsestä saata-nasta

Äänestä

"Miksi epäilet tätä? "

Vastaan nim."keskipenkillä"

Epäilen siksi, koska monta kertaa minulle on sanottu ry:llä, että yksin Kristuksen ansion tähden, uskomalla siihen ei pelastuta, vaan pitää saada äänellinen synninpäästö ja vieläpä ry:llä, vaikka minä kuinka vetoan siihen, että itsehän väitätte uskovanne, että yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen ansion tähden, mutta ette kuitenkaan usko siihen sanaan YKSIN.

Äänestä
  • En näe tässä ristiriitaa. Luther korosti, että Jumalan armo saadaan "yksin armosta ilman lain tekoja". Tällä hän halusi korostaa, että ihminen ei voi omilla teoillaan tai ajatuksillaan ansaita Jumalan suosiota ja pelastusta.

    Pelastus annetaan puhtaasti armosta. Armon antaja on Jumala, ja ihminen tarvitsee pelastuksen vastaanottamiseen vain uskonsa, joka tarrautuu Jumalan lupaukseen armosta. Luther opetti, että pelastus saadaan yksin Kristuksen tähden Kristuksen ainutkertaisen ristinkuoleman johdosta. Kristuksen uhri Golgatan keskimmäisellä ristillä on ainoa uhri, joka voi vaikuttaa pelastuksen ihmisen ja Jumalan välillä.

    Luther taisteli Katolisen kirkon oppia vastaan, jonka mukaan Jumala antaa armonsa sille, joka tekee parhaansa. Pelastuminen oli siis myös ihmisen työ.

    Luther opetti, että parannus on mielenmuutos. Siihen kuuluvat Lutherin mukaan katumus ja vaiva synnin tähden, mutta samalla uskominen evankeliumiin eli synninpäästöön. Evankeliumin ydin on syntien anteeksiantamus.

    Tämän sovintoviran Jeesus antoi seuraajilleen. "Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23)

    Kuten Lutherin Katekismuskin opettaa, synninpäästön sanat ovat Jumalan lupauksen mukaan hänen omia sanojaan. Jumala pyyhkii Kristuksen tähden kaikki syntimme pois. Hänen ehdoton armahduksensa tekee meidät vapaiksi ja antaa meille hyvän omantunnon.

    Synninpäästön sanojen kuuleminen ei ole ihmisen työ, vaan Jumalan työ. Jeesus jätti sovintoviran seuraajilleen, Jumalan valtakunnan asukkaille. Jumalan valtakunta on Jeesuksen opetuksen mukaan löydettävissä maan päältä. Maan päällä se on armon valtakuntana ja taivaassa kunnian valtakuntana. Jumalan seurakunta on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa.

    Äänestä

Juuri näin nimimerkki 1 77. Sanotaan kyllä, mutta ei uskota edes omia sanoja.

Lestadiolaisuudessa (laajemminkin kun vain vanhoillisuudessa) väärä seurakuntaoppi yhdessä pinnallisen syntikäsityksen kanssa estää monia ymmärtämästä ihanaa Kristuksen evankeliumin salaisuutta.

Joka on:

Yksin uskosta
yksin armosta
yksin Kristuksen tähden

Väärä seurakuntaoppi pakottaa porukat uskomaan että vain tässä porukassa pelastuu.

Mitä tästä väärästä opista seuraa vääjäämättä?

Siitä seuraa että toiset Jeesuksen seuraajat on tuomittava kadotukseen.

MItä siitä seuraa kun tuomitsee Jeesuksen verellä Jumalan omiksi ostettuja kadotukseen?

Siitä seuraa että joutuu ITSE elämään lain alla, kadotetussa ja tuomitussa tilassa.

Mitä lain alla elämisestä seuraa, sen voimme lukea suoraan lestadiolaisuuden historiasta. Hajaannuksia, jatkuvaa valtataistelua, riitaa, toraa, epäluottamusta, valhetta, toisen kristityn alistamista ja tuomitsemista, kyttäämistä, pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, hylkäämistä, vihaa panetusta katkeruutta, oman vanhurskauden rakentamista, Kristuksen lahjavanhurskaudesta kieltäytymistä, jne.

Itse en missään tapauksessa vaihtaisi tuoillaiseen, sitä iloa onnea ja vapautta mikä Jeesuksessa Kristuksessa on, sitä autuutta ja vanhurskautta jonka Jeesukselta olen lahjaksi saanut, en vaihtaisi pois vaikka olenkin lestaiolainen. En hyväksy Raamatun vastaisia opetuksia myöskään omassa hengellisessä kodissani, se on JUmalan armoa minulle ja olen siitä hyvin iloinen.

Iloitsen myöskin toisen kristityn uskosta Kristukseen, riippumatta siitä minkä nimisen seurakunnan jäsenenä
hän uskoo.

Äänestä

Kiitos nim "keskipenkillä" vastauksesta, mutta sanoit: "En näe tässä ristiriitaa"

Valitettavasti näen jo sinun kirjoituksessasi ristiriitaa, kun toisaalta sanot:

"Pelastus annetaan puhtaasti armosta. Armon antaja on Jumala, ja ihminen tarvitsee pelastuksen vastaanottamiseen vain uskonsa, joka tarrautuu Jumalan lupaukseen armosta. Luther opetti, että pelastus saadaan yksin Kristuksen tähden Kristuksen ainutkertaisen ristinkuoleman johdosta. Kristuksen uhri Golgatan keskimmäisellä ristillä on ainoa uhri, joka voi vaikuttaa pelastuksen ihmisen ja Jumalan välillä."

Eli, vaikka kuinka sanot: " ihminen tarvitsee pelastuksen vastaanottamiseen vain uskonsa, joka tarrautuu Jumalan lupaukseen armosta.", niin ei kuitenkaan uskota tähän Jumalan lupaukseen armosta eli Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovintotyöhönsä, että usko tähän Jumalan meille lähettämään armolahjaan Jeesukseen Kristukseen riittää, niinkuin vanhoillislestadiolainen oppi sanoo: "Vain yksin usko Jeesukseen Kristukseen vanhurskauttaa ihmisen."

Ihan niinkuin ei pidettäisiin kiinni näistä opinkohdan sanoista yksin, vaan ajatellaan samanaikaisesti, että nämä sanat yhdistettynä synninpäästöön vasta toteuttavat noiden sanojen merkityksen, eikä niinkuin Raamattu opettaa: yksin usko Jeesukseen Kristukseen sisältäen jo synninpäästön antaa ihmiselle Jumalan vanhurskauden.

Itse Raamattu sanoo: "Se Jumalan vanhurskaus tulee USKOSTA Jeesukseen Kristukseen kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, erotuksetta.

Äänestä
  • Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje. Joten tässäkin asiassa tutkitaan, mitä Raamattu opettaa.

    Uuden liiton alussa Jeesus itse saarnasi: ” Jumalan valtakunta on lähestynyt:
    tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi.” (Mark. 1:15.)

    Paavalin puhe Ateenan Areopagilla huipentui parannuskehotukseen: ”Jumala ilmoittaa nyt kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät.”
    (Ap. t. 17:30.)

    Raamatussa on useita esimerkkejä siitä, miten ihmiset ovat
    tehneet parannuksen. Vanha testamentti kertoo ylimmäisen papin Joosuan (Sak. 3) ja kuningas Daavidin (2. Sam. 12:1–13) parannuksenteosta. Uusi testamentti taas kuvaa, miten tuhlaajapoika (Luuk. 15:11–32), ristin ryöväri
    (Luuk. 23:39–43), Etiopian kuningattaren kamaripalvelija (Ap. t. 8:26–39), fariseus Saulus Tarsolainen (Ap. t. 9:1–18) sekä roomalainen sadanpäämies Kornelius (Ap. t. 10) saivat parannuksen armon.

    Jeesus antoi sovintoviran seuraajilleen. "Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23)

    Augsburgin tunnustuksen puolustuksen mukaan opin parannuksesta pitäisi olla kirkossa kaikkein kirkkaimpana ja selkeimpänä. (XXI:41) Oppi parannuksesta ja oppi vanhurskauttamisesta kuuluvat läheisesti yhteen. (XII:59)

    Augsburgin tunnustuksen mukaan parannus sisältää kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista, synninpäästöstä. Usko luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden. Tämä antaa
    omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän
    jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä. (XII:3–6)

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje. Joten tässäkin asiassa tutkitaan, mitä Raamattu opettaa.

    Olet rohkeasti vastaillut "yhtenä vähimmistä" täällä esitettyihin kysymyksiin. Uskon kuitenkin sinulla olevan paljon tietoa ja tunnet Raamattua. Minullekin olet vastannut avauksessa esittämiini kysymyksiin. Haluankin vähän kerrata kysymyksiä ja vastauksia:

    Millaisissa tapauksissa sideavaimia tulisi käyttää?
    V:Silloin kun ihminen ei halua uskoa.

    Kun srk käyttää sideavaimia, mikä sen tavoite on sidottua kohtaan?
    V: saada ihminen palaamaan takaisin seurakuntaan.

    Miten jumalanvaltakunta vahvistuu sitomisten voimasta?
    V:Sitomisia on käsittääksesi tapahtunut joskus 70-luvulla. josta et tiedä paljon mitään. Virheitäkin on voinut tapahtua, mutta ne on julkisesti pyydetty anteeksi.

    Miten siionin jäsenet vahvistuvat sideavainten käytöstä?
    V:Ei vastausta.

    Tulisiko jokainen seurakunnan jäsen jossakin vaiheessa hoitaa henkilökohtaisesti, ovathan kaikki langenneita?
    V:Ei vastausta.

    Halusin koota vastauksia senkin vuoksi, että jos olen tulkinnut jonkin vastauksesi väärin, sinulla on mahdollisuus oikaista minua.

    Vastauksistasi tulee esiin se, että koen sinun myönteisyydestäsi huolimatta välttelevän ottamasta kantaa ja kenties jopa hieman paheksuvan 70-luvulla tehtyjä hoitamisia ja sitomisia, ja myöskin tunnustat että vääryyksiä on tapahtunut, ja niitä on pyydetty julkisesti anteeksi (ei ole, joudun korjaamaan). Kuitenkin kannatat ehdottomasti sitomiskäytännön jatkamista, ja pidät sitä siunauksellisena. Etkö itse näe tässä ristiriitaa?

    Esitän vielä kysymyksen, joka koskee sinua itseäsi. Koska olet hyvin vakaan oloinen vl-kristitty (mies?), sinulle epäilemättä lankeaa tulevaisuudessa vastuuta srk:ssa, elle sinulla sitä vielä ole. Miten sinä itse vastuullisena henkilönä ja seurakunnan edustajana suorittaisit sitomisen niin, että se tulisi tehtyä Raamatun mukaisesti ja oikein?

    Sector1, kyselit vastauksiani näihin kysymyksiini.

    "Millaisissa tapauksissa sideavaimia tulisi käyttää?
    V:Silloin kun ihminen ei halua uskoa. "
    -> Näin olen itse ymmärtänyt asian. Ymmärrän niin, että Kristuksen kirkkolaissakin sideavainten käyttö on viimesijainen keino ja tosiaankin vain silloin kun ihminen ei halua päästön avainta, eli omakohtaista evankeliumia kuulla kohdalleen vikaan jouduttuaan.

    "Kun srk käyttää sideavaimia, mikä sen tavoite on sidottua kohtaan?
    V: saada ihminen palaamaan takaisin seurakuntaan".
    -> Näin olen ymmärtänyt. En tiedä mitä tarkoitat srk-lyhenteellä (SRK vai seurakunta yleismerkityksessä), mutta käsittääkseni näitä asioita käsittelee yleensä juuri paikallinen seurakunta.

    "Miten jumalanvaltakunta vahvistuu sitomisten voimasta?
    V:Sitomisia on käsittääksesi tapahtunut joskus 70-luvulla. josta et tiedä paljon mitään. Virheitäkin on voinut tapahtua, mutta ne on julkisesti pyydetty anteeksi".
    -> En ole minkäänlainen asiantuntija näissä kysymyksissä, mutta kerron mitä itse ajattelen. Voin toki olla väärässäkin. Ymmärrän niin, että sideavainten käyttö ei liity siihen, että halutaan vahvistaa Jumalan valtakuntaa, vaan siihen, että halutaan hoitaa sen yksittäistä jäsentä. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, kuinka paljon ja milloin näitä tilanteita on ollut, mutta käsittääkseni 70-luvulla tätä on tapahtunut yleisemminkin. 70-luvulla tapahtuneista virheistä: En sanonut, että niitä olisi julkisesti pyydetty anteeksi. Sanoin että ymmärtääkseni mm. SRK on ihan julkisestikin myöntänyt, että 70-luvulla on tehty virheitä. Olen erittäin väärä henkilö kommentoimaan näitä asioita sen takia, että en yksinkertaisesti tunne 70-luvun tapahtumia. Mutta virheitä on ilmeisesti tehty. Myöhemmistä sitomisista minulla ei myöskään ole juuri minkäänlaista havaintoa, joten oletan, että kovin yleisiä eivät voi tästä syystä olla. Puhun omasta kokemuspiiristäni, mitään tilasto -, tai muuta tietoa minulla ei ole.

    "Miten siionin jäsenet vahvistuvat sideavainten käytöstä?
    V:Ei vastausta".
    -> Viittaan edelliseen vastaukseeni. Eli käsittääkseni tarkoitus on hoitaa yksittäistä kristittyä ja hänen uskon elämäänsä, ei vahvistaa siionia. Tämä on siis oma käsitykseni, voin edelleen olla väärässäkin.

    "Tulisiko jokainen seurakunnan jäsen jossakin vaiheessa hoitaa henkilökohtaisesti, ovathan kaikki langenneita?
    V:Ei vastausta".
    Riippuu siitä, mitä henkilökohtaisella hoitamisella tarkoitetaan. Yleensä jokainen tarvitsee ja haluaa kuulla henkilökohtaisesti päästön sanat, syntien anteeksiantamuksen evankeliumin kohdalleen. Tämä on se evankeliumin ydin ja tätä kyllä jatkuvasti Jumalan valtakunnassa jaetaan henkilökohtaisesti ja yleisesti kaikille. Ihan kaikille. Kaikille halukkaille, myös ulkopuolisille.

    Kysyt miten minä suorittaisin sitomisen. En ole, enkä ole ollut sellaisessa roolissa, että kysymystä olisi käytännössä joutunut miettimään. Harras toiveeni on, että en sellaiseen tilanteeseen koskaan joudu missään roolissa. Mutta raamatullisesti ja oikein se käsittääkseni menee Kristuksen kirkkolain mukaisesti. Sideavaimia käsitykseni mukaan käytetään viimeisenä vaihtoehtona:
    "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu". (Matt. 18:15-18).

    Sanoit, että pidän sitomiskäytäntöä siunauksellisena. En ole tainnut niin sanoa. Sen sijaan olen sitä mieltä, että se pohjautuu Raamattuun. Mutta kuten olen tainnut jo mainita, paljon useammin Raamattu puhuu päästön avaimista. Ja niitä käytetään varmasti huomattavasti useammin ja se on se evankeliumin ydin.

    Jos itse olet tai läheisesi on kokenut virheitä sideavainten käytössä, niin ymmärrän täysin sen aiheuttamat negatiiviset tunteet ja kokemukset. Silti neuvoisin terveeseen itsekkyyteen: unohtamaan hetkeksi nämä koetut vääryydet ja kuulemaan tämä kutsuva evankeliumi ihan omalle kohdalle. Se kutsu on tänäkin päivänä voimassa. Viime kädessä meiltä kysytään vain omaa uskoa. Uskovaiset tekevät virheitä joka päivä, monta kertaa, eivätkä ole ihmisenä yhtään muita parempia. Jokaisen uskovaisen pelastus on vain ja ainoastaan tässä syntien anteeksiantamuksen evankeliumissa.

    Niin, nämä kysymykset esitin avauksessani, johon ihan oma-aloitteisesti olet tullut mukaan keskustelemaan:) Halusin vain tarkentaa, ja oli hienoa todeta, etten ole ymmärtänyt kovin paljon väärin.

    Tässä avauksessa ei ehkä ole syytä painottaa päästön avaimia, koska uskon, että jokainen kristitty ymmärtää päästöavainten merkityksen hyvin. Nyt voisimme keskustella sideavaimista sillä tasolla, että se tulee kaikille varmasti selväksi. Se ei kaikesta kyselyn määrästä päätellen ole ollenkaan selvä. Nyt on hyvä tilaisuus kertoa selkeästi, piiloutumatta minkään tai kenenkään taakse, mistä sideavainten käytössä on kysymys. Tähän asti olet hieman vältellyt vastuuta.

    Olet sitä mieltä, että sitominen pohjautuu Raamattuun. Kyllähän Jumalan vanhurskas lakikin eli kymmenen käskyä, pohjautuu Raamattuun, mutta ei Jumala meitä sen perusteella tuomitse. Sanoit, ettet pidä sitomista siunauksellisena, mutta jos se ei ole siunauksellista, miksi sitä tehdään? Eikö kaiken toiminnan seurakunnassa tulisi tähdätä siihen, että työllä on siunaus? Minä koen tämän asian niin, että yhtä lailla kuin vl-opissa vedotaan sitomiseen, vetoavat mm. juutalaiset Mooseksen lakiin.

    Kristuksen kirkkolaki on mielestäni harhaanjohtava termi, koska Kristus ja laki eivät mielestäni mahdu samaan lauseeseen. Kristus tuli täyttämään lain, ei tuomaan mitään uutta lakia meille.

    Viimeinen kirjoittamasi kappale oli jonkinlaista parannussaarnaa, jossa kutsut minua kuulemaan evankeliumia omalle kohdalleni, ja puhut vielä päälle uskovaisista, mutta et huomaa, että samalla rajasit minut uskovaisten ulkopuolelle. Et tiedä, kuka olen, mutta sillä perusteella, että kyseenalaistan vl-opin epämääräisimmän kohdan, pidät minua epäuskoisena. kohdan johon itsekään et ole osannut antaa selkeää vastausta.

    Minä uskon Jeesuksen henkilökohtaiseksi syntieni sovittajaksi. Pidätkö sinä minua uskovaisena?

    Äänestä

Evankeliumissa Luukkaan mukaan (Luuk 24:47): "ja että parannusta syntien anteeksiaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista". Kyllä syntien anteeksijulistaminen on suoraan Jeesuksen oman käskyn mukaista.

Rippi on armoetu, mutta ei pakko eikä sakramentti luterilaisessa kirkossa. Rippi kehittyi vasta keskiajalla. Synnisiäpäästön julistaminen saarnoissa perustuu Lutherin omaan neuvoon.

Pelastavan uskon apuvälietä eli armonvälineitä ovat saarna, kaste ja ehtoolliinen.

Alkukirkon uskontunnustus oli "Jeesus on herra". Kyllä kai sanamuodot ovat vaihdelleet eri aikoina ja yhteisöissä ,mutta olennaisinta uskossa on se, että uskotaan saatavan synnit anteeksi Jeesuksen maahan votaneen sovintoveren tähden

Äänestä
  • Luuk.24.
    46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
    47 ja että PARANNUSTA syntien anteeksisaamiseksi ON SAARNATTAVA hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

    Kuten huomaat, Jeesus kehoitti saarnaamaan parannusta, jotta ihmiset tulevat tuntemaan evankeliumin, tekevät parannuksen ja rukouksessa pyytävät syntejään anteeksi Jumalalta. Jeesus ei sano tuossa, että synnit julistetaan ANTEEKSI.
    Miksi vääristelet Jumalan sanaa ?

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Luuk.24.

    Ei tässä mitään vääristellä. Jeesus itse opetti julistamaan synnit anteeksi:

    Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23)

    Äänestä

  • Keskipenkiltä kirjoitti:

    Ei tässä mitään vääristellä. Jeesus itse opetti julistamaan synnit anteeksi:

    Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22–23)

    Niin, ketä olivat ne, joihin Jeesus puhalsi Pyhän Hengen ja antoi vallan antaa syntejä anteeksi?

    Luuk.24
    19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun OPETUSLAPSETolivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
    20 Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
    21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin TEIDÄT."
    22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi HEIDÄN päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
    23 Joiden synnit TE anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit TE pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

    Valta antaa syntejä anteeksi annettiin vain näille opetuslapsille. Pysy Jeesuksen sanassa äläkä vääristä sitä.

    Äänestä

Otetaan toinen esimerkki, jossa Jeesus antoi vallan vain tietyille opetuslapsilleen.

Luuk.10

1 Sen jälkeen Herra valitsi SEITSEMÄNKYMMENTÄ muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.

17 Niin ne SEITSEMÄNKYMMENTÄ palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".
18 Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
19 Katso, minä olen antanut TEILLE vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole TEITÄ vahingoittava.

Tässä Jeesus antoi vallan seitsemällekymmenelle opetuslapselleen, ei muille.
Kun VL-liikkeen papit ja saarnamiehet ovat omineet itselleen vallan antaa syntejä anteeksi, niin mikseivät he ole omineet valtaa tallata skorpioneja ja käärmeitä?
Kannattaa kokeilla, silloihan voidaan konkreettisesti todeta, onko heillä Jeesuksen antamaa valtaa vai ei?

Äänestä

Otetaan vielä kolmaskin esimerkki.

Luuk.9.

1 Niin hän kutsui kokoon NE KAKSITOISTA ja ANTOI HEILLE VOIMAN ja VALLAN kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja.
2 Ja hän lähetti HEIDÄT julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita.
3 Ja hän sanoi heille: "Älkää ottako mitään matkalle, ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää, ei rahaa, älköön myös kenelläkään olko kahta ihokasta.
4 Ja mihin taloon tulette, siihen jääkää, ja siitä lähtekää matkallenne.
5 Ja missä eivät ota teitä vastaan, siitä kaupungista lähtekää pois, ja pudistakaa tomu jaloistanne, todistukseksi heitä vastaan."
6 Niin HE lähtivät ja kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita kaikkialla.

Pystyvätkö VL-papit tai saarnamiehet parantamaan esimerkiksi saattohoidossa olevan syöpäsairaan täysin terveeksi ? Miksei niin tapahdu? Syy on se, ettei Jeesus ole antanut heille sellaista valtaa.

Äänestä

Jatketaan vielä siitä, kenelle Jeesus antoi Isältä saamaansa valtaa.

Matt.20.
1 Ja hän kutsui tykönsä ne KAKSITOISTA opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
2 Ja nämä ovat niiden kahdentoista apostolin nimet: ensimmäinen oli Simon, jota kutsuttiin Pietariksi, ja Andreas, hänen veljensä, sitten Jaakob Sebedeuksen poika, ja Johannes, hänen veljensä,
3 Filippus ja Bartolomeus, Tuomas ja Matteus, publikaani, Jaakob, Alfeuksen poika, ja Lebbeus, lisänimeltä Taddeus,
4 Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama, joka hänet kavalsi.
5 Nämä KAKSITOISTA Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,
6 vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.
7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.
8 Parantakaa sairaita, HERÄTTÄKÄÄ KUOLLEITA, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Oletteko VL-papit ja saarnamiehet herättäneet ketään kuolleista ?

Äänestä

Aivan. Raamattu sisältää keskenään selvästi ristiriitaisia yksityiskohtia ja ohjeita. Myös Uusi Testamentti.
MIksi? Siksi että ihmiset ovat kirjoittaneet kirjaa ja välittävät siinä omat käsityksensä ja uskomuksensa.

"Luuk.24.
46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen NIMESSÄÄN kaikille kansoille.."

Esim. tässä puhutaan ARMOSTA JA PARANNUKSESTA JEESUKSEN NIMESSÄ levitettäväksi. Siis Jeesuksen OPETUKSEN POHJALTA. EI NIIN ETTÄ HÄNEN VÄKIVALTAINEN KUOLEMASA OLISI SYY ARMOON.

Joku on sen keksinyt niin käsitettäväksi ja tai vanhojen juutalaisten kirjoitusten perusteella vääntänyt asian olleen niin ja kirjoittanut myös Uutta Testamenttia tämän iänkaikkisen vanhaan juutalaiseen ennustustarinaan sopivaksi. Tarina on saanut alkunsa juutalaisesta "uhrauskulttuurista" joka oli iskostunut syvälle siihen aikaan.

Jeesuksen nimessä, siis kuten Jeesus opetti. Jumalan armo ja rakkaus kuuluvat meille.

Äänestä

Raamattu perustuu israelilaisten kertomuksiin vanhassa testamentissa. Kyseessä on siis kertomuksien perustella luotu historiallinen kirja.
Aikojen saatossa ovat etenkin kirkko ja ihmisten perustamat uskonnot tulkinneet tekstejä omiin tarkoitusperiinsä, jonka tarkoituksena on saatu opit ja toiminta uskottavalta. Näin on tapahtunut jokaisessa uskonnossa. Koska niissä on ihmisjohtoinen valta ja hierarkia, käytetään pelottelua aseena, jotta jäsenistö pysyisi uskollisena järjestölle.
Jeesus sana ja Jumalan armo ovat sivuseikkoja, ja jokainen uskonliike toimii keksimänsä opin pohjalta.

Äänestä

"Millaisissa tapauksissa sideavaimia tulisi käyttää?"

Sideavaimia tulee käyttää silloin, kun uskovainen tekee syntiä eikä henkilökohtaisesta, pienryhmä- tai seurakuntapuhuttelusta huolimatta nöyrry parannukseen. Erityisesti sideavaimia tulee käyttää julkisesti seurakuntaa vastaan nouseviin. Sitomisen ehto on aina katumattomuus ja päästämisen ehto on aina katumus.

"Kun srk käyttää sideavaimia, mikä sen tavoite on sidottua kohtaan?"

Tavoite on, että "Saa-ta-nan haltuun annetulle" tulisi kadotuksen pelko, joka aiheuttaisi katumuksen synneistä ja halun anoa anteeksiantoa seurakunnalta ilman mitään omia ehtoja. Kun seurakunta sitten saarnaisi sidotulle synnit anteeksi, hän pääsisi takaisin vapaaksi Jumalan lapseksi.

"Miten jumalanvaltakunta vahvistuu sitomisten voimasta?"

Tuo on mielestäni kysymyksenä absurdi. Jumalan valtakunta voi olla jäsenmäärältään hyvin pieni tai vain melko pieni. Sen voima ei ole sidottu jäsenmäärään eikä jäsentensä voimaan, vaan Jumalan valtakunta saa voimansa ylhäältä Jumalalta. Oikea Jumalan valtakunta sitoo silloin, kun oikein sitoa, ja päästää silloin, kun on oikein päästää. Sitomiset ja päästämiset tapahtuvat ilman, että Jumalan valtakunta siitä vahvistuisi tai heikkenisi.

"Miten siionin jäsenet vahvistuvat sideavainten käytöstä?"

Siionin jäsenet voivat vahvistua sideavainten käytöstä sillä tavalla, että oikean ja väärän rajat voivat kirkastua aiempaa selvemmin. Nähdään, että synti voi johtaa seurakunnan ulkopuolelle sulkemiseen. Toisinpäin eli asian "silleensä jättämisessä" siionin jäsenet heikkenisivät lihan eduksi, koska he tulisivat osallisiksi laiminlyöntinsä tähden muiden synneistä: "Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään." (3. Moos. 19:17.)

"Tulisiko jokainen seurakunnan jäsen jossakin vaiheessa hoitaa henkilökohtaisesti, ovathan kaikki langenneita?"

Katuvia syntisiä hoidetaan jatkuvasti evankeliumilla kodeissa ja läheissuhteissa. Kristuksen kirkkolain seurakuntakäsittelyyn mennään vain, jos puhuteltu ei osoita katumusta eikä tarvetta parannukselle.

Äänestä
  • Tekstin ajatus on oiken,ei se tuon kummempaa tarkoita. Selventää rajoja.

    Äänestä

  • yksvl kirjoitti:

    Tekstin ajatus on oiken,ei se tuon kummempaa tarkoita. Selventää rajoja.

    Oletteko perehtyneet mitä avainta Jeesus tarkoitti, ja mitä Jeesus tarkoitti sitomisella? Siis mitä sidotaan ja miksi?

    Äänestä

  • Miksi sitten sideavaimia käytetään vallankäytön välineinä! Jos nuri vl-uskovainen, innoissaan tuo toimikuntaan tuolin nähtäväksi ilman toimikunnan puheenjohtajan vaimon suostumusta. Niin häntä syytetään omavaltaisuudesta... Eihän tuo nuori rouva voinut tietää, että puheenjohtaja oli jo melkein sopinut tuolikaupan vl-yrittäjä "Iso-Paljon" kanssa.

    Kyllä sellainen nuori rouva joutaa tulla saatanalle heitetyksi, ellei sitten ajaudu itsemurhaan jo ennen.

    Ei muutakun toimikunnasta ulos ja keksimään syytöksiä joka viikolle, että voidaan pitää neuvotteluja ja nöyryytyksiä joka viikko.

    Kyllä siitä on Kristuksen rakkaus ja lähimmäisen paras kaukana.

    Äänestä

  • Vaikuttaa siltä, että otteet kovenevat, kun porukka lisääntyy. EIkö sen tulisi olla päinvastoin, kun pyydetään kaksi taikka kolme koolle, jolloin ymmärrystä olisi enemmän? Nuhtelija voisi jopa vähän pyydellä anteeksi, kun ei ole osannut oikein neuvoa. Saati seurakunnassa, jossa on vielä enemmän ymmärrystä koossa. Nyt näyttää pahasti menevän niin, että nämä kaverit pyydetään mukaan vain kovistelemaan: "Ellei se kadu, heitetään se saatanalle."

    Olen myös ymmärtänyt niin, että hoitokokouksissa nimenomaan vain jotkut pitävät puhetta, ja muut ovat kutsuttuna, jotta "lain kirjain" täyttyisi. En ole saanut sellaista kuvaa, että siellä olisi rakkaudella hoidettu. Olen myös ymmärtänyt, että sitomispäätökset on joissakin tapauksissa tehty jo etukäteen hoitamisen tuloksista huolimatta.

    Tärkein kysymys on tietysti se, hoidetaanko ihmistä "assian piältä" vai sen vierestä. On mahdollista, että ihmistä hoidetaan sellaisesta asiasta, joka ei ole syntiä. Kun se todetaan joskus vuosien päästä, hoitaminen yritetään vaieta kuoliaaksi, koska tunnustamisen mahdollisuutta erehtymättömässä seurakunnassa ei ole. Täällä on kyllä riittämiin sellaisia tapauksia, jossa pyritään juuri kuoliaaksi vaikenemiseen eri keinoin.

    Sinä sanot, että erityisesti ne tulee sitoa, jotka nousevat seurakuntaa vastaan, kun seurakuntaa menee puhuttelemaan. Sanoisin kuitenkin, että olisimme syvällä keskiajalla, jos Luther olisi ollut tottelevainen seurakunnalleen. Hän näki epäkohtia ja puhui niistä julkisesti. Mutta hänet julistettiin pannaan eli sidottiin katolisen kirkon toimesta.

    On myös syytä kysyä, laitetaanko katumukselle jokin aikaraja? Kuka sen asettaa, ja kuka määrää, että nyt on aika sitoa? Kenen kärsivällisyyden tulee loppua? Minusta se aikaraja on ihmisen elinikä, jolloin on mahdollisuus katua. Mitä se hyödyttää, jos ihminen on seurakuntansa puolesta jo valmiiksi heitetty saatanan haltuun, ja hän jää vaille kaikkea hyvää, joka seurakunnassa hänelle kuuluisi.

    On myös mahdollista, että ihminen sanoo: Minä kadun, eikä hän sydämessään kadu, vaan ainoastaan silmien edessä, koska pelko seurakunnasta erottamiselle on suuri. Ei semmoisella katumuksella ole Jumalan edessä paljon arvoa. Toki se riittää seurakunnan arvonantoon, ja voi jatkaa tietään rauhassa seuraavaan "katumukseen". Seurakunnan ei pidä pyrkiä ohjaamaan seurakuntalaistensa sieluja tähän suuntaan. Se ei ole Kristuksen rakkaudella hallitsemista, vaan lain ja vaatimuksen ja pelon avulla hallitsemista.

    Kristus ja laki eivät sovi samaan lauseeseen. Kristus on tullut täyttämään lain.

    Äänestä

  • Ihmet telijä kirjoitti:

    Miksi sitten sideavaimia käytetään vallankäytön välineinä! Jos nuri vl-uskovainen, innoissaan tuo toimikuntaan tuolin nähtäväksi ilman toimikunnan puheenjohtajan vaimon suostumusta. Niin häntä syytetään omavaltaisuudesta... Eihän tuo nuori rouva voinut tietää, että puheenjohtaja oli jo melkein sopinut tuolikaupan vl-yrittäjä "Iso-Paljon" kanssa.

    Kyllä sellainen nuori rouva joutaa tulla saatanalle heitetyksi, ellei sitten ajaudu itsemurhaan jo ennen.

    Ei muutakun toimikunnasta ulos ja keksimään syytöksiä joka viikolle, että voidaan pitää neuvotteluja ja nöyryytyksiä joka viikko.

    Kyllä siitä on Kristuksen rakkaus ja lähimmäisen paras kaukana.

    Kun SRK tai joku sen paikallisyhdistys heittää alamaisensa saa.tanalle ja julistaa hänet helevetin matkalaiseksi, tarkoitus on ainoastaan pelotella muita, että silloin hekin joutuvat saa.tanan haltuun jos uskaltavat puolustaa puolella sanallakaan tätä saa.tanalle heitettyä.

    Jos jonkun "köyhemmän jumalanlapsen" tuoliesitys ei miellytä puheenjohtajan rouvaa, on aivan helevetin pätevä syy ajaa tämä tuolin esittelijä itsemurhaan!!

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että otteet kovenevat, kun porukka lisääntyy. EIkö sen tulisi olla päinvastoin, kun pyydetään kaksi taikka kolme koolle, jolloin ymmärrystä olisi enemmän? Nuhtelija voisi jopa vähän pyydellä anteeksi, kun ei ole osannut oikein neuvoa. Saati seurakunnassa, jossa on vielä enemmän ymmärrystä koossa. Nyt näyttää pahasti menevän niin, että nämä kaverit pyydetään mukaan vain kovistelemaan: "Ellei se kadu, heitetään se saatanalle."

    Olen myös ymmärtänyt niin, että hoitokokouksissa nimenomaan vain jotkut pitävät puhetta, ja muut ovat kutsuttuna, jotta "lain kirjain" täyttyisi. En ole saanut sellaista kuvaa, että siellä olisi rakkaudella hoidettu. Olen myös ymmärtänyt, että sitomispäätökset on joissakin tapauksissa tehty jo etukäteen hoitamisen tuloksista huolimatta.

    Tärkein kysymys on tietysti se, hoidetaanko ihmistä "assian piältä" vai sen vierestä. On mahdollista, että ihmistä hoidetaan sellaisesta asiasta, joka ei ole syntiä. Kun se todetaan joskus vuosien päästä, hoitaminen yritetään vaieta kuoliaaksi, koska tunnustamisen mahdollisuutta erehtymättömässä seurakunnassa ei ole. Täällä on kyllä riittämiin sellaisia tapauksia, jossa pyritään juuri kuoliaaksi vaikenemiseen eri keinoin.

    Sinä sanot, että erityisesti ne tulee sitoa, jotka nousevat seurakuntaa vastaan, kun seurakuntaa menee puhuttelemaan. Sanoisin kuitenkin, että olisimme syvällä keskiajalla, jos Luther olisi ollut tottelevainen seurakunnalleen. Hän näki epäkohtia ja puhui niistä julkisesti. Mutta hänet julistettiin pannaan eli sidottiin katolisen kirkon toimesta.

    On myös syytä kysyä, laitetaanko katumukselle jokin aikaraja? Kuka sen asettaa, ja kuka määrää, että nyt on aika sitoa? Kenen kärsivällisyyden tulee loppua? Minusta se aikaraja on ihmisen elinikä, jolloin on mahdollisuus katua. Mitä se hyödyttää, jos ihminen on seurakuntansa puolesta jo valmiiksi heitetty saatanan haltuun, ja hän jää vaille kaikkea hyvää, joka seurakunnassa hänelle kuuluisi.

    On myös mahdollista, että ihminen sanoo: Minä kadun, eikä hän sydämessään kadu, vaan ainoastaan silmien edessä, koska pelko seurakunnasta erottamiselle on suuri. Ei semmoisella katumuksella ole Jumalan edessä paljon arvoa. Toki se riittää seurakunnan arvonantoon, ja voi jatkaa tietään rauhassa seuraavaan "katumukseen". Seurakunnan ei pidä pyrkiä ohjaamaan seurakuntalaistensa sieluja tähän suuntaan. Se ei ole Kristuksen rakkaudella hallitsemista, vaan lain ja vaatimuksen ja pelon avulla hallitsemista.

    Kristus ja laki eivät sovi samaan lauseeseen. Kristus on tullut täyttämään lain.

    "En ole saanut sellaista kuvaa, että siellä olisi rakkaudella hoidettu."

    Olen skeptinen nettikeskustelujen "rakkaudettomuustodistusten" suhteen. Niissä voi olla totta toinen puoli ja värittynyttä se toinen puoli. Monet "erinomaiset" ovat kokeneet loukkaavana jo ylipäätään sen, että heitä on syytetty synnistä. Hoidettavan yksilön lähtökohtana on ollut, että TV:n hankkimisessa kotiin ei ole edes seurakunnan pahentumisesta huolimatta mitään synnillistä. Hoitavan seurakunnan lähtökohta on ollut, että kun on yhteisesti sovittu, ettei hankita, niin kaikki sitoutuvat siihen. Raamattu asettuu tässä seurakunnan puolelle: sinällään synnittömästä ehdonvallan asiasta (ehdonvallan asia on periaatteessa synnitön silloinkin, kun siihen sisältyy merkittävä syntiin lankeamisen riski) tulee synti, jos sillä pahennetaan muita kristittyjä. Siksi on ollut raamatullinen peruste sulkea TV:n hankkineet ulkopuolelle. Kuitenkin sidottu itse on varmasti kokenut kohtelunsa rakkaudettomana, koska ei ole itse kokenut tehneensä mitään väärää. Jos häntä vielä on hoidettu käyttäen voimakassanaisia ilmauksia, on katkeruudelle saatu tekosyykin.

    "Olen myös ymmärtänyt, että sitomispäätökset on joissakin tapauksissa tehty jo etukäteen hoitamisen tuloksista huolimatta."

    Tuohon en usko!

    "On mahdollista, että ihmistä hoidetaan sellaisesta asiasta, joka ei ole syntiä."

    On todennäköisempää, että ihmistä hoidetaan sellaisesta asiasta, joka ei sellaisenaan ole suoranaisesti syntiä, mutta jolla pahennuksen aiheuttaminen on syntiä.

    "tunnustamisen mahdollisuutta erehtymättömässä seurakunnassa ei ole"

    Avainten erehtyväisyydestä ja erehtymättömyydestä Luther kirjoittaa: "Vielä yksi asia: Sanokaa minulle Jumalan tähden, mistä olette saaneet tuon erehtyvän avaimen. Eihän koko Raamattu tiedä siitä yhtään mitään, vaan se puhuu yksinomaan oikeista avaimista... Ja loppupäätös kaikesta on tämä: Emme aio suvaita kristikunnassa sanaa »harha-avain» eli »erehtyvä avain». Sen on ilkeä perkele tuonut helvetistä hävittääkseen sillä uskon, evankeliumin ja Jumalan valtakunnan. Sitä ei voi sietää ainoakaan hurskas, kristitty sydän. Kristillisessä kirkossa täytyy olla yksinomaan varmoja ja oikeita avaimia, eikä kukaan saa väitellä eikä kysellä, voiko avain erehtyä tai osua harhaan. Sillä sehän on samaa, kuin jos kysyttäisiin, voiko Jumalan sana valehdella tai erehtyä. Mutta sitä on tarkasti tutkittava ja selvitettävä onko kulloinkin kysymyksessä avain vai ei. Jos kerran on kysymyksessä avain, niin ole varma, ettei siinä silloin tule kysymykseen mikään erehtyminen tai harhaan osuminen, vaan yksinomaan oikeaan sattuminen ja varma, luotettava Jumalan teko. Yhtä vähän saan kysyä, onko evankeliumi oikea vai väärä, sillä evankeliumi on oikea eikä voi olla väärä... Kuulin kerran erään viisaan miehen lausuvan: Clavis non errat, sed Papa errat, avain ei erehdy, mutta paavi kyllä erehtyy."

    Paavin seurakunta voi erehtyä, koska sillä ei ole oikeita avaimia. Oikeat avaimet ovat Jumalan seurakunnalla. Ne ovat varmat avaimet: kun avaimet päästävät tai sitovat, ne eivät erehdy. Toinen juttu on se, että välttämättä päästetty ei usko päästämiseen eikä sidottu usko sitomiseen. Noissakaan tapauksissa avainten päätös ei sinällään ollut väärä. Sidottu on sidottu, vaikka ei uskoisi sitomiseensa. Päästetty olisi ollut päästetty, vaikka ei uskonut päästöönsä. Luther: "Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä, sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä. Mutta luuletko, ettei se ole sidottu, joka ei usko sideavainta? Hän tulee kyllä aikanaan kokemaan, ettei sideavain hänen epäuskonsa vuoksi ole ollut turha eikä ole erehtynyt. Samoin sekin, joka ei usko, että hän on päästetty ja hänen syntinsä on annettu anteeksi, epäilemättä saa kerran tietää, kuinka ehdottoman varmasti hänen syntinsä olivat anteeksiannetut, vaikka hän ei tahtonut uskoa."

    Äänestä

  • Kommentteja. kirjoitti:

    "olisimme syvällä keskiajalla, jos Luther olisi ollut tottelevainen seurakunnalleen. Hän näki epäkohtia ja puhui niistä julkisesti. Mutta hänet julistettiin pannaan eli sidottiin katolisen kirkon toimesta."

    Katolinen kirkko ei ollut Jumalan seurakunta, joten sillä ei ollut oikeita sideavaimia. Siksi katolisen kirkon sitomisilla eikä päästämisillä ole merkitystä. Oikeat avaimet ovat sellaiset, että kun niillä päästetään tai sidotaan maan päällä, päästö ja sitominen tapahtuvat myös taivaassa. Luther: "Jumalan sanaa ei pidetä Jumalan sanana, vaan koska ihmiset sitä puhuvat, niin sitä luullaan pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti ja sepitetään vielä muita avaimia. Ja kuitenkin Kristus sanoo tästä asiasta aivan selvästi, että hän tahtoo antaa avaimet Pietarille, Matt. 16:19. Hän ei sano, että hänellä on kahdet eri avaimet: vaan juuri ne samat avaimet, jotka ovat hänellä itsellä eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikään kuin hän sanoisi: Mitä sinä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille?... Älä anna tässä asiassa johtaa itseäsi harhaan tuolla farisealaisella lörpötyksellä, jolla muutamat pettävät itseään, että ihminen nimittäin muka voisi antaa anteeksi syntejä, vaikkei hän kuitenkaan voi antaa armoa enempää kuin Pyhää Henkeäkään. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."

    "On myös mahdollista, että ihminen sanoo: Minä kadun, eikä hän sydämessään kadu, vaan ainoastaan silmien edessä, koska pelko seurakunnasta erottamiselle on suuri. Ei semmoisella katumuksella ole Jumalan edessä paljon arvoa."

    Se on tosiaan mahdollista. Seurakunnan tulee tehdä, niin kuin oikeaksi näkee eli päästää katumusta osoittava synneistään. Jos hän ei tosiasiassa kadu, synti on hänen ongelmansa Jumalan edessä. Niin hyvää henkien erottamisen lahjaa seurakunnallakaan ei ole, että se kykenisi kaikki näytellyt katumukset erottamaan oikeasta katumuksesta.

    Äänestä

  • Kommentteja. kirjoitti:

    "En ole saanut sellaista kuvaa, että siellä olisi rakkaudella hoidettu."

    Olen skeptinen nettikeskustelujen "rakkaudettomuustodistusten" suhteen. Niissä voi olla totta toinen puoli ja värittynyttä se toinen puoli. Monet "erinomaiset" ovat kokeneet loukkaavana jo ylipäätään sen, että heitä on syytetty synnistä. Hoidettavan yksilön lähtökohtana on ollut, että TV:n hankkimisessa kotiin ei ole edes seurakunnan pahentumisesta huolimatta mitään synnillistä. Hoitavan seurakunnan lähtökohta on ollut, että kun on yhteisesti sovittu, ettei hankita, niin kaikki sitoutuvat siihen. Raamattu asettuu tässä seurakunnan puolelle: sinällään synnittömästä ehdonvallan asiasta (ehdonvallan asia on periaatteessa synnitön silloinkin, kun siihen sisältyy merkittävä syntiin lankeamisen riski) tulee synti, jos sillä pahennetaan muita kristittyjä. Siksi on ollut raamatullinen peruste sulkea TV:n hankkineet ulkopuolelle. Kuitenkin sidottu itse on varmasti kokenut kohtelunsa rakkaudettomana, koska ei ole itse kokenut tehneensä mitään väärää. Jos häntä vielä on hoidettu käyttäen voimakassanaisia ilmauksia, on katkeruudelle saatu tekosyykin.

    "Olen myös ymmärtänyt, että sitomispäätökset on joissakin tapauksissa tehty jo etukäteen hoitamisen tuloksista huolimatta."

    Tuohon en usko!

    "On mahdollista, että ihmistä hoidetaan sellaisesta asiasta, joka ei ole syntiä."

    On todennäköisempää, että ihmistä hoidetaan sellaisesta asiasta, joka ei sellaisenaan ole suoranaisesti syntiä, mutta jolla pahennuksen aiheuttaminen on syntiä.

    "tunnustamisen mahdollisuutta erehtymättömässä seurakunnassa ei ole"

    Avainten erehtyväisyydestä ja erehtymättömyydestä Luther kirjoittaa: "Vielä yksi asia: Sanokaa minulle Jumalan tähden, mistä olette saaneet tuon erehtyvän avaimen. Eihän koko Raamattu tiedä siitä yhtään mitään, vaan se puhuu yksinomaan oikeista avaimista... Ja loppupäätös kaikesta on tämä: Emme aio suvaita kristikunnassa sanaa »harha-avain» eli »erehtyvä avain». Sen on ilkeä perkele tuonut helvetistä hävittääkseen sillä uskon, evankeliumin ja Jumalan valtakunnan. Sitä ei voi sietää ainoakaan hurskas, kristitty sydän. Kristillisessä kirkossa täytyy olla yksinomaan varmoja ja oikeita avaimia, eikä kukaan saa väitellä eikä kysellä, voiko avain erehtyä tai osua harhaan. Sillä sehän on samaa, kuin jos kysyttäisiin, voiko Jumalan sana valehdella tai erehtyä. Mutta sitä on tarkasti tutkittava ja selvitettävä onko kulloinkin kysymyksessä avain vai ei. Jos kerran on kysymyksessä avain, niin ole varma, ettei siinä silloin tule kysymykseen mikään erehtyminen tai harhaan osuminen, vaan yksinomaan oikeaan sattuminen ja varma, luotettava Jumalan teko. Yhtä vähän saan kysyä, onko evankeliumi oikea vai väärä, sillä evankeliumi on oikea eikä voi olla väärä... Kuulin kerran erään viisaan miehen lausuvan: Clavis non errat, sed Papa errat, avain ei erehdy, mutta paavi kyllä erehtyy."

    Paavin seurakunta voi erehtyä, koska sillä ei ole oikeita avaimia. Oikeat avaimet ovat Jumalan seurakunnalla. Ne ovat varmat avaimet: kun avaimet päästävät tai sitovat, ne eivät erehdy. Toinen juttu on se, että välttämättä päästetty ei usko päästämiseen eikä sidottu usko sitomiseen. Noissakaan tapauksissa avainten päätös ei sinällään ollut väärä. Sidottu on sidottu, vaikka ei uskoisi sitomiseensa. Päästetty olisi ollut päästetty, vaikka ei uskonut päästöönsä. Luther: "Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä, sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä. Mutta luuletko, ettei se ole sidottu, joka ei usko sideavainta? Hän tulee kyllä aikanaan kokemaan, ettei sideavain hänen epäuskonsa vuoksi ole ollut turha eikä ole erehtynyt. Samoin sekin, joka ei usko, että hän on päästetty ja hänen syntinsä on annettu anteeksi, epäilemättä saa kerran tietää, kuinka ehdottoman varmasti hänen syntinsä olivat anteeksiannetut, vaikka hän ei tahtonut uskoa."

    >>>>Hoitavan seurakunnan lähtökohta on ollut, että kun on yhteisesti sovittu, ettei hankita, niin kaikki sitoutuvat siihen.>Kuitenkin sidottu itse on varmasti kokenut kohtelunsa rakkaudettomana, koska ei ole itse kokenut tehneensä mitään väärää. Jos häntä vielä on hoidettu käyttäen voimakassanaisia ilmauksia, on katkeruudelle saatu tekosyykin.

    Äänestä

Muistakaa, että ns. Kristuksen kirkkolakia ei ole olemassakaan, kuten ei ollut kirkkoakaan Jeesuksen aikana.
Ketään ei voi painostaa uskonnollisen järjestön taholta, joten sekin on vain lestojen omaa keksintöä.

Äänestä
  • "sekin on vain lestojen omaa keksintöä"

    Kristuksen kirkkolaiksi kutsutaan raamatunkohtaa, jossa kehotetaan puhuttelemaan ja tarvittaessa sitomaan syntiä tekevä veli.

    Matt. 18:
    "Syntiä tekevä veli ja seurakunta

    15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
    16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
    17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
    18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]
    19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. [Matt. 7:7 ]
    20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." [Matt. 28:20; Joh. 14:23, Joh. 20:19,26]"

    "Ketään ei voi painostaa uskonnollisen järjestön taholta"

    Olen samaa mieltä, että ketään ei voi pakottaa uskomaan. Seurakunta voi sitoa katumattomaksi katsomansa, mutta ei pakottaa sidottua parannukseen. Sidottu saa jäädä käsityksiinsä ja katsoa itsensä uskovaksi huolimatta siitä, että seurakunta pitää häntä "pakanana".

    Äänestä

  • Kristuksen kirkkolak kirjoitti:

    "sekin on vain lestojen omaa keksintöä"

    1. Kristuksen kirkkolaki on ihmisten antama nimitys, ei Jeesuksen.

    2. Seurakunnaksi kutsuttu on uskonnollisen järjestön paikallinen kokoontumispaikka, katsomatta onko se hellarit, adventistit, jehovat, ym ym.

    3. Yksikään ihminen ei voi sitoa ketään synteihinsä eikä mihinkään muuhunkaan, koska ihmisen ja Jumalan valillä on vain yksi välimies Jeesus. Hänen nimessään rukoillen Jumala antaa katuvalle synnit anteeksi, edellyttäen, että ihminen on sopinut ja antanut anteeksi hätnä vastaan rikkoneille.

    Siis mitään maallista järjestöä ei tarvita, synneistä sopiminen on ihmisen ja Jumalan välinen asia.

    Seurakunta eli kirkko ei ole puuta eikä kiveä, vaan yhteen kokoontuva joukko kristinuskovaisia ihmisiä. Kirkkoa tulee kutsua kirkoksi vain siellä kokoontuvien ihmisten vuoksi, ei rakennuksen vuoksi.

    "Yksikään ihminen ei voi sitoa ketään synteihinsä"

    Tuo on oma näkemyksesi, johon sinulla oikeus, mutta joka ei ole raamatunmukainen. Raamatun mukaan uskovaisten ihmisten muodostama seurakunta voi sitoa syntiä tehneen katumattoman ihmisen synteihinsä.

    "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa." (Matt. 18:18.)
    "Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." (Matt. 16:19.)
    "Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi." (1. Tim. 1:20.)
    "Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä." (1. Kor. 5:5.)

    Äänestä

  • Sitomisesta.... kirjoitti:

    Ensinnäkin "kristityiksi" itseään kuuluva joukkio koostuu kaikista uskonnollisista liikkeistä, joiden oppitulkinnat perustuvat Raamattuun. Jehovat kutsuvat itseään kristityiksi, niin myös lestat, hellarit, adventistit, mormoonit ja tuhannet muut pikkulahkot. Kaikki he kutsuvat itseään "kristityksi".

    Alunperin Jeesuksen opetuslapsia ja apostoleja alettiin nimittämään ulkopuolisten taholta Antiokiassa kristityiksi, koska he julistivat Jeesuksen opetusta ja Jumalan sanaa.

    Sanaa kirkko ei ole koko Raamatussa alunperin olemassakaan.

    Mutta saako sideavaimia käyttää vallankäytön välineenä?

    Jos sari rouva on tuonut tuolin nähtävälle ilman toimikunnaa puheenjohtajan lupaa ja vl-yrittäjä "Iso-Paljo" jää sen vuoksi nuolemaan näppejään, niin saako

    Sari-rouvaa alkaa syyttelemään omavaltaisuudesta, vaaimaan häneltä parannuksentekoa ja keksiä hänelle lisää syytöksiä.

    Eikö tavallisia vaelluksen vikoja voi uskoa anteeksi ilman julkirippiä seurakunnan edessä?

    Kyllähän ihmisestä syntiä löytyy ja

    Sarirouvalta katumustakin, mutta ihminen murtuu,jos viikoittain joutuu nöyryytettäväksi ihmisten edessä.

    SRK ja sen jäsenyhdistykset ovat käyttäneet perinteisesti saa.tanalleheittämistoimintaansa politiikan tekemisen keinona, esimerkiksi silloin kun se julisti SMP:n äänestämisen saa.tanalle heittämisen arvoiseksi kadottavaksi synniksi. Mutta en ole aiemmin kuullut, että jopa johtokunnan kaupallisten sidoksien vuoksi olisi ihmisiä heitetty saa.tanalle tai ajettu itsemurhaan!

    Äänestä

  • Kristuksen kirkkolak kirjoitti:

    "sekin on vain lestojen omaa keksintöä"

    Kristuksen kirkkolaiksi kutsutaan raamatunkohtaa, jossa kehotetaan puhuttelemaan ja tarvittaessa sitomaan syntiä tekevä veli.

    Matt. 18:
    "Syntiä tekevä veli ja seurakunta

    15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
    16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
    17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
    18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]
    19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. [Matt. 7:7 ]
    20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." [Matt. 28:20; Joh. 14:23, Joh. 20:19,26]"

    "Ketään ei voi painostaa uskonnollisen järjestön taholta"

    Olen samaa mieltä, että ketään ei voi pakottaa uskomaan. Seurakunta voi sitoa katumattomaksi katsomansa, mutta ei pakottaa sidottua parannukseen. Sidottu saa jäädä käsityksiinsä ja katsoa itsensä uskovaksi huolimatta siitä, että seurakunta pitää häntä "pakanana".

    Mutta kaikesta huolimatta lakia sovelletaan myös syntiä tekevään siskoon?

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Ensinnäkin "kristityiksi" itseään kuuluva joukkio koostuu kaikista uskonnollisista liikkeistä, joiden oppitulkinnat perustuvat Raamattuun. Jehovat kutsuvat itseään kristityiksi, niin myös lestat, hellarit, adventistit, mormoonit ja tuhannet muut pikkulahkot. Kaikki he kutsuvat itseään "kristityksi".

    Alunperin Jeesuksen opetuslapsia ja apostoleja alettiin nimittämään ulkopuolisten taholta Antiokiassa kristityiksi, koska he julistivat Jeesuksen opetusta ja Jumalan sanaa.

    Sanaa kirkko ei ole koko Raamatussa alunperin olemassakaan.

    "Ensinnäkin "kristityiksi" itseään kuuluva joukkio koostuu kaikista uskonnollisista liikkeistä, joiden oppitulkinnat perustuvat Raamattuun. Jehovat kutsuvat itseään kristityiksi, niin myös lestat, hellarit, adventistit, mormoonit ja tuhannet muut pikkulahkot. Kaikki he kutsuvat itseään "kristityksi"."

    "Tietoiskusi" toistelee itsestäänselvyyksiä. Raamatun mukaan kaikki itseään kristityiksi nimittävät eivät tule autuaaksi: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21.) Onpa vielä niinkin, että oikein uskovia on vain harvoja: "Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja." (Matt. 22:14.)

    "Sanaa kirkko ei ole koko Raamatussa alunperin olemassakaan."

    Minulle Kristuksen kirkko ja Kristuksen seurakunta tarkoittavat samaa. Uskovaiset kuuluvat siihen. Luther selittää kirkko-sanan historiaa vähän, onko sinulla siihen lisättävää?

    " Me olemme kuitenkin tottuneet käyttämään sanaa "Kirche" (kirkko), mikä ei anna oppimattomalle ihmiselle mielikuvaa yhteen kokoontuneesta ihmisjoukosta, vaan vihitystä talosta tai rakennuksesta. Kuitenkin itse rakennusta tulisi kutsua kirkoksi ainoastaan sen ihmisjoukon vuosi, joka sinne kokoontuu. Sillä me, jotka kokoonnumme yhteen, rakennamme tai otamme käyttöön kokouksiamme varten erityisen tilan ja annamme huoneelle nimen sen jonkun mukaan, joka siinä kokoontuu. Sana "Kirche" ei siis oikeastaan ole merkitykseltään mitään muuta kuin "ein gemeine Sammlung" (yhteinen kokous). Lisäksi se ei ole saksalaisperäinen sana, vaan juontuu kreikan kielestä (kuten myös sana ecclesia). Siinä kielessä se esiintyy muodossa kyria, latinaksi se on curia."
    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/Uskontunnustus.html#33

    Äänestä

UP

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sectori1 kirjoitti:

Olen rakkauden, eli Pyhän Hengen vaulla tapahtuvan neuvon, opetuksen ja lohduttamisen kannalla seurakuntaopissa, enkä ymmärrä sideavainten käyttöä.

Kertokaa minulle yksinkertaiselle kristitylle sitomisen perusteet:

Millaisissa tapauksissa sideavaimia tulisi käyttää?
Kun srk käyttää sideavaimia, mikä sen tavoite on sidottua kohtaan?
Miten jumalanvaltakunta vahvistuu sitomisten voimasta?
Miten siionin jäsenet vahvistuvat sideavainten käytöstä?
Tulisiko jokainen seurakunnan jäsen jossakin vaiheessa hoitaa henkilökohtaisesti, ovathan kaikki langenneita?

Toivon vastauksia erityisesti heiltä, jotka pitävät sideavainten käyttöä siunauksellisina, esimerkiksi Hemestiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu