oksien leikkaus

mihin aikaan vuodesta voi leikata omenapuusta oksia?
3861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paras aika on maaliskuu - huhtikuun alkupuoli. silloin voi leikata vähän reilummin. On olemassa kuitenkin puutarhureita jotka leikkaa vieläpä ennen juhannusta. Olen kokeillut itsekkin. Kyllä se näkyy onnistuvan, mutta on leikattava varovammin ja oltava enemmän tietoa mistä ottaa. Kuolleita oksia voi leikata koko kesän.

Äänestä

Aika yksipuolinen tuo puutarhamaailman ohje vaikkakin sinänsä hyvä. Muista, että leikkaus aina kiihdyttää kasvua ja myöhästyttää sadon alkamisikää. Mitä voimakkaammin puu kasvaa sitä myöhemmäksi sadon alkaminen siirtyy. Mitä pohjoisemmassa ollaan sitä lievempää pitäisi olla puun leikkaus. Salpausselän yläpuolella puun pitäminen pienenä leikkauksen keinoin on aikamoinen riski. Voimakas leikkaus aiheuttaa voimakasta kasvua, joka ei talveennu syksyllä kunnolla ja puu saattaa saada pakkasvaurioita, varsinkin jos syksyt ovat sellaisia kuin oli v. 2002. Leikkele varovaisesti ja poista ei toivottuja oksia kokonaan runkoa myöten ja muista, että oksien lyhentäminen rehevöittää helposti liikaa. Voit myös leikellä elokuussa. Syyskesän leikkauksilla ei ole rehevöittävää vaikutusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omppu kirjoitti:

mihin aikaan vuodesta voi leikata omenapuusta oksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu