Tunnettua on, että vl-käsityksen mukaan ihminen ei saa syntejään anteeksi, muuten kuin uskovan (vanhoillislestadiolaisen) julistaman synninpäästön kautta. Tällä vedotaan mm. Jeesuksen sanaan apostoleilleen:
Joh 20:23 "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Mielestäni tehdään kuitenkin varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kyseisestä jakeesta.
Rippi/synninpäästö on tarkoitettu EVANKELIUMIKSI. Evankeliumia ei ole sellainen, että vaaditaan kaikkien syntien tunnustamista tiettyyn liikkeeseen kuuluvalle ihmiselle, jotta ihminen saisi syntinsä anteeksi. Rippi on täysi vapaaehtoinen asia, näin Lutherkin korostaa Isossa Katekismuksessa. Ripissä julistetun synninpäästön kautta ihminen saa konkreettisen varmuuden siitä, että synnit todellakin ovat anteeksi, koska Jumalan Sanan perusteella uskovan julistaman synninpäästön saa ottaa vastaan kuin itseltään Jumalalta.
Synnit todellakin saa anteeksi suoraan Jumalalta rukoilemalla, toisin kuin vanhoillislestadiolaiset väittävät. Jeesus itse käskee rukoilla ISÄÄ (ei siis vl-uskovaa) seuraavasti: "...ja anna meille meidän syntimme anteeksi." Ei ole mitään järkeä rukoilla em. tavalla jos Jumala ei kerta anna syntejä anteeksi muuten kuin synninpäästön julistuksen kautta. Näin Jeesus itse antaa ymmärtää, että Jumala antaa synnit anteeksi suoraan Häneltä rukoilemalla syntejä katuen.
Myös opetus siitä, että KAIKKI lankeemukset pitäisi tunnustaa rippi-isälle, jotta ne saisi anteeksi, on omiaan ahdistamaan omiatuntoja. Tässä mennään täysin katolisen opetuksen mukaan. Raamattu jo todistaa Psalmeissa sen, että ihminen ei edes ymmärrä kaikki rikkomuksiaan. Miten ne kaikki edes voisi tällöin tunnustaa? Ei tuossa tunnustamisessa itsessään mitään väärää ole - joissain tapauksissa on jopa suositeltavaa että synnille annetaan konkreettinen nimi - mutta sitä ei voida vaatia siinä merkitysessä ettei syntejä muuten saisi anteeksi.
Myös opetus synteihin sitomisesta on vl-liikkeessä kyseenalainen. Olisi vähintäänkin erikoista, jos Jumala rajoittaisi anteeksiantamustaan ihmisten oikkujen perusteella - että hän olisi kyllä valmis antamaan anteeksi, mutta pidättäytyy siitä, koska joku kristitty on saanut päähänsä sitoa toisen tämän synteihin. Jeesuksen sanat eivät siis voi tarkoittaa sitä, että KUKA TAHANSA VOI SITOA KENET TAHANSA tämän synteihin, eikä Jumalakaan silloin päästä häntä niistä.
Sen sijaan voidaan oletaa, että seurakunnassa on henkilö, joka on syntielämällään pilannut KOKO SEURAKUNNAN maineen. Tämä henkilö voi sanoa sopineensa asiasta Jumalan kanssa kahden kesken, mutta ei osoita seurakunnan edessä minkäänlaista katumuksen merkkiäkään.
Tässä tapauksessa SEURAKUNTA voi Kristuksen ruumiina ilmoittaa tälle henkilölle, että hänen syntinsä ovat edelleen anteeksiantamatta Jumala silmissä ja erottaa hänet seurakuntayhteydestä. Jeesuksen mukaan tämä toimenpide noteerataan taivaassakin, koska seurakunta toimii tässä Jumalan valtuuksin ja noudattaa Jumalan omaa tahtoa tuomitessaan synnin syntinä.
Jeesuksen sanojen väärä ymmärtäminen on ollut omiaan vaikuttamaan siihen, että ripistä on tullut vanhoillislestadiolaisuudessa vallankäytön väline. Näin vl-liikkeessä on monissa tapauksissa käynytkin.
-Kartza-
Sitomisesta ja päästämisestä
13
585
Vastaukset
- vl-poju
Kehottaisin sinua tutustumaan paremmin vl:ien opetukseen mm. rippiasiassa ja sitomisasiassa. Näyttäisi olevan kohtalaisen väärää tietoa, jota kirjoitat täällä kaikkien luettavaksi.
- Moron
pahennukset tulevat.
- Kartza
Kerrohan ensin, missä kohdin tekstissäni oli "kohtalaisen väärää tietoa". Muuten en voi tehdä asian hyväksi mitään. Tekstini mukaisen käsityksen olen saanut muun muassa lukemalla tätä foorumia ja kuuntelemalla vanhoillislestadiolaisten saarnaajien puheita.
- Vl = valhe
Moron kirjoitti:
pahennukset tulevat.
pahennukset ja valheopit tulevat liian monien ihmisten kohtaloksi vl-johtomiesten ja vl-saarnamiesten kautta.
- Halonhakkaaja
Rippiä ei vl-suudessa edelleytetä, vain evankeliuin vastaanottamista, ja syntien anteeksi uskomista. Siitä pyhän hengen vaikuttamana tulee halu seurata herraa Jeesusta.
- Kartza
"Rippiä ei vl-suudessa edelleytetä, vain evankeliuin vastaanottamista, ja syntien anteeksi uskomista."
Jos rippiä ei edellytetä - kuten sinä väität - niin miksi teidän keskuudessanne sitten korostetaan, että syntejä ei muuten saa anteeksi kuin ripissä julistetun synninpäästön kautta? Näinhän rippi nimenomaan on EDELLYTYS, eikä vapaaehtoinen asia.
Kumpa joukossanne edellytettäisiinkin vain evankeliumin vastaanottamista ja syntien anteeksi uskomista, mutta lisäksi vaaditaan kuulumista vanhoillislestadiolaisten edustamaan "Jumalan valtakuntaan". Näin asetatte pelastuksen ehdoksi kuin vain uskon Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. - käppäilijä
Kartza kirjoitti:
"Rippiä ei vl-suudessa edelleytetä, vain evankeliuin vastaanottamista, ja syntien anteeksi uskomista."
Jos rippiä ei edellytetä - kuten sinä väität - niin miksi teidän keskuudessanne sitten korostetaan, että syntejä ei muuten saa anteeksi kuin ripissä julistetun synninpäästön kautta? Näinhän rippi nimenomaan on EDELLYTYS, eikä vapaaehtoinen asia.
Kumpa joukossanne edellytettäisiinkin vain evankeliumin vastaanottamista ja syntien anteeksi uskomista, mutta lisäksi vaaditaan kuulumista vanhoillislestadiolaisten edustamaan "Jumalan valtakuntaan". Näin asetatte pelastuksen ehdoksi kuin vain uskon Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä.Uskomme että rippi on armoetu. Kaikki synnit saa anteeksi yleisessäkin synninpäästössä(lukuun ottamatta kuolemansyntejä) ilman syntien erillistä tunnustamista, myös nimelliset synnit.
Mutta Rippi on annettu meille armoeduksi, koska on epätodennäköistä säilyä uskomassa, jos tunnolla on nimellisiä asioita.
Tavallisista nimellisistä synneistä lisäksi on erotettava kuolemansynnit, joita ei saa etulahjana eikä yleisessä synninpäästössä anteeksi, vaan ne täytyy aina tunnustaa nimeltään(ja yhteiskunnalliset kuolemansynnit täytyy myös korjata yhteiskunnallisesti), että elävä usko palaa sydämeen. - Kartza
käppäilijä kirjoitti:
Uskomme että rippi on armoetu. Kaikki synnit saa anteeksi yleisessäkin synninpäästössä(lukuun ottamatta kuolemansyntejä) ilman syntien erillistä tunnustamista, myös nimelliset synnit.
Mutta Rippi on annettu meille armoeduksi, koska on epätodennäköistä säilyä uskomassa, jos tunnolla on nimellisiä asioita.
Tavallisista nimellisistä synneistä lisäksi on erotettava kuolemansynnit, joita ei saa etulahjana eikä yleisessä synninpäästössä anteeksi, vaan ne täytyy aina tunnustaa nimeltään(ja yhteiskunnalliset kuolemansynnit täytyy myös korjata yhteiskunnallisesti), että elävä usko palaa sydämeen.Puhe kuolemansynneistä kuulostaa vahvasti katolilaiselta. Voidaanko Raamatulla perustella, että rikkomukset pitää tunnustaa, että saataisiin armo? Ja miksei riitä, että ne tunnustaa Jumalalle itselleen?
Uskon kyllä itsekin, että jos ihminen tekee ns. karkean synnin, häntä painaa se ja hänen on myös helppo nimetä se ja tunnustaa se sellaisenaan Jumalalle. Mutta näin ei voida menetellä kun kysymyksessä on ihmisen koko elämä, joka on täynnänsä syntiä monin eri tavoin. En kuitenkaan mitenkään jaksa uskoa sitä, että Jumalan armo olisi tällä tavoin ehdollistettua, että pahimmat synnit pitää tunnusta nimeltään, jotta ne saisi anteeksi. Eihän sellainen enää mitään armoa ole ensinnäkään! - käppäilijä
käppäilijä kirjoitti:
Uskomme että rippi on armoetu. Kaikki synnit saa anteeksi yleisessäkin synninpäästössä(lukuun ottamatta kuolemansyntejä) ilman syntien erillistä tunnustamista, myös nimelliset synnit.
Mutta Rippi on annettu meille armoeduksi, koska on epätodennäköistä säilyä uskomassa, jos tunnolla on nimellisiä asioita.
Tavallisista nimellisistä synneistä lisäksi on erotettava kuolemansynnit, joita ei saa etulahjana eikä yleisessä synninpäästössä anteeksi, vaan ne täytyy aina tunnustaa nimeltään(ja yhteiskunnalliset kuolemansynnit täytyy myös korjata yhteiskunnallisesti), että elävä usko palaa sydämeen.Kuolemansynnitkin saa uskoa yleisessä synninpäästössä anteeksi. Mutta asioiden korjaamisen laiminlyöminen on syntiä. Synnin petoksen kautta taas voi usko kuolla ennen pitkää jos ei asioita korjata.
Huomasin että olin kirjoittanut muinaisina aikoina väärin ja pyydän kaikilta anteeksi joissa kirjoitukseni on herättänyt tai herättää pahennusta.
On mukava lukea näitä omia vanhoja kirjoituksiani kun huomaa että olen ennenkin uskonut samalla tavalla kuin nykyjään. Joskus tosin huomaan niissä yllä olevan kaltaisia ikäviä virheitä niissä mun kirjoituksissa.
- Sieltä ne on
ovat suoraan saatanan sydämeltä.
Joh 20:23 "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." ** Tämä kohta löytyy todella Raamatusta. Se toisaalta kertoo VL ihmisten vähäisestä Raamatun tuntemuksesta, sillä Jeesuksella oli lähes 200 opetuslasta, joille vain yhdelletoista, Hän myönsi tämän poikkeuksellisen luvan, koko maailmassa.
Olen usein kysynyt Hieltä näistä muista opetuslapsista, joista puhutaan mm Luuk. 10:17 >> Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".Ei ole mitään järkeä rukoilla em. tavalla jos Jumala ei kerta anna syntejä anteeksi muuten kuin synninpäästön julistuksen kautta. Näin Jeesus itse antaa ymmärtää, että Jumala antaa synnit anteeksi suoraan Häneltä rukoilemalla syntejä katuen. ** Antoi ymmärtää, enne kirkastumista, sitten Hän sen kielsi ja sanoi Matt. 28:18 >>
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä
- edessä
on eräs vl-"sielunhoidon" malliesimerkki. Jopa avioparien pakotettiin tekemään selvää seksielämänsä ehdottomasta lisääntymistarkoituksesta omien lasten ja kaikkien tuttujen sekä ystävien kuunnellessa seurapenkissä. Näin kävi jos synnytysväli kävi liian pitkäksi ja siittämisen tositarkoituksellisuutta alettiin epäilemään!
Nimim. Useissa tilaisuuksissa paikalla ollut kuuntelija
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59778
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111763- 43636
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla212565- 40516
- 76513
- 51508
- 22496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37470