Kuinka Autismiliitossa suhtaudutaan tilanteeseen/tilanteissa, joissa itsenäisesti asuva ja toimeentuleva autisminkirjon henkilö joutuu turvautumaan psykiatriseen ensiapuun ja jossa häntä kohdellaan väärin/epäammattimaisesti/epäasiallisesti?
Millaista apua on tarjolla vai pallotellaanko vain eteenpäin?
Millaista apua on tarjolla vai pallotellaanko vain eteenpäin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuo nyt oli kai vain heitto, mihin kukaan liiton nenttityöntekijä ei edes viitsi/osaa vastata.
Eikös Liiton kotisivuilla selvästi kerrota, että tuonkaltaisista ongelmista kärsivät kuuluvat yksiselitteisesti edunvalvonnan piiriin eli heiltä käytännöllisesti katsoen evätään kaikki mahdollisuudet päättää omaan elämäänsä kuuluvistä heille tärkeimmistä asioista?
Liitolla ei käsittääkseni ole mitään ymmärrystä Suomen laeista vaikka edunvalvontajärjestönä itseään mainostaakin. Mikäli Liiton tarkoituksena todella on valvoa autisminkirjon henkilöiden etuuksien toteutumista Suomen lain määrittelemissä puitteissa, sen tulisi määritellä pikimmiten, ketkä tuonkaltaisia asioita sen lähipiiristä olisivat soveltuvia valvomaan.
Tunnen erään erittäin pätevän lakimiehen hyvinkin läheisesti, jonka osaamisalueesta voin kertoa Infofoorumilla tuonnempana, mikäli liitosta tai sen yhteistyökumppaneilta löytyy yhteistyökykyä/tahtoa vastavuoroiseen kommunikaatioon.
http://www.youtube.com/watch?v=4O_YMLDvvnw
Mikset soita liittoon ja kysy sieltä? Tuskin kenelläkään liiton työntekijällä on aikaa lueskella kaikenmaailman suomifoorumeita.
Mä en ymmärrä miks tästä kaikesta on tehty niin salaista, pelottavaa ja vastenmielistä. Kaikki uhkailee toisiaan eikä kukaan kuitenkaan uskalla käytännön tasolla toimia.
Eikös kaikkein helpointa ja miellyttävintä olisi avoimesti ja rehellisesti kertoa mikä on ongelman nimi?
Katsos jos jollain on jotain salattavaa eikä siitä uskalla julkisesti avautua eri foorumeilla voivat asiat muuttua salamyhkäisen, jopa pelottavan oloisiksi ulkopuolisten mielestä..
Sain taas tänään lähtemään yhden tutkintapyynnön eteenpäin, vihdoin. Ei tää helppoa ole, vie kaikki voimat ja energian. Asia koski julkista vinoutunutta vallankäyttöä asseja kohtaan. Ajattelin viedä tämänkin asian niin pitkälle kuin mahdollista. Jatkossa tulen kertomaan siitä vaihe vaiheelta täällä sekä muualla sitä mukaa kun asia etenee.
Eikös Liitto juuri tuohon ole koko ajan pyrkinyt??