Ollako vai eikö olla?

Huvittavia avauksia täälläkin, joissa yritetään todistella Jumalan olevan paha.

Ihmiset joita ei ole koskaan Jumala ja hänen palstava sanansa edes kiinnostanut, eikä iankaikkinen elämäkään, ovat yht'äkkiä tietävinään että Jumala onkin olemassa ja tosi paha peikko onkin!!!

Itsessään he eivät näe mitään väärää vaikka ovat kieroja ja vääriä kuin korkkiruuvit ja kaikin puolin niin pahoja ja ilkeitä toisille ihmisille että ihan oksennus meinaa tulla. :-)
13112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

En osaa sanoa. Mutta olen lukenut jonkin verran raamattua. Otetaan vaikka vedenpaisumus esimerkiksi. Kaikki muut hukkuivat paitsi Nooan perhe. Lapset ja ihan tavalliset ihmiset, oli heissä tunnollisia normaaleja ihmisiäkin jotka eivät olisi ansainneet noin kovaa rangaistusta.
Muistelen lukeneeni että Nooan tyttäret juottivat isänsä humalaan ja teettivät hänellä lapsia miehen puutteessaan. sekö sitten oli oikein?
En osaa sanoa onko jumala paha, hänen päätöksensä vain ovat ristiriidassa muiden raamatunpaikkojen kanssa.
Epäilen että raamattu on ihmisten kirjoittama, niin selvästi siinä tulee monesti esiin juuri ihmisen raadollinen puoli. Ei niin meidän yläpuolellamme oleva kuin Jumala käyttäydy noin.

Äänestä

Kuten sanoin, Raamattua ei voi tuntea ilman vuosikymmenien perehtymistä kirjaan ja ainakin kahden alan korkekoulututkintoa.
Kielitieteen ja kulttuurianrobologian. Myös teologian maisterin arvo vaaditaan. Jotakin toki me maallikot voimme toki oppia Raamatun 66 kirjan sisällöstä kuuntemella n. 2000 tunnin ajan Jukka Norvannon luentoja Raamatusta.

Äänestä
  • JUMALA on aina oikeassa ja hän 100% hyvä.

    JOka ei tätä ymmärrä ei ole päässyt vielä alkuunkaan ikuiseen elämään johtavalla tiellä, eli kadotus odottaa jos lähtö tulee siinä tilassa.

    Äänestä

  • totuus voi kirvelläk kirjoitti:

    JUMALA on aina oikeassa ja hän 100% hyvä.

    JOka ei tätä ymmärrä ei ole päässyt vielä alkuunkaan ikuiseen elämään johtavalla tiellä, eli kadotus odottaa jos lähtö tulee siinä tilassa.

    Miksi JUmala sitten näyttää olevan paha ja väärässä?

    Se johtuu ihmisen geneettisestä perimästä DNA:ssa. Ihminen elää luonnon tilassa, jossa jokainen solu vastustaa Jumalan tahtoa, aina henkeen ja vereen asti.

    Siksi uudestisyntymättömät (luonnon tilassa elävät) näkevät uskovatkin umpihulluina. He eivät tajua että HE ovat hulluja ja uskovat ovat viisaita, Jumalan armosta toki, eivät omien ansioidensa perusteella.

    Myös hengeltään uudestisyntyneissä on kehossa sama geenivirhe, joka sitten aiheuttaa monia kaaoksia, VÄLITTÖMÄSTI kristityn nukahtaessa hengellisesti.

    Siksi kristityn pitää valvoa jokaisen elämänsä sekunnin ajan Jeesuksessa Kristuksessa.

    Äänestä

  • ei ol leikkiä kirjoitti:

    Naurettavaa. Geenivirheen syytä , että jokainen solumme "vastustaa Jumalan tahtoa"....
    Onko hullumpaa kuultu.

    Meidän geenit on 100% luonnontuote. Ihan Jumalan luoman luonnon säännöillä mennään.
    Kehityksessä tietty tapahtuu välillä geenivirheitä ja kehitys kehittyy tai tulee sairauksia.
    Tällaista geenivirhettä tuskin kuitenkaan.

    Meinaatko, että apinoilla ei vielä tätä geenivirhettä ollut. Mutta virhe ilmaantui joihinkin geeneihin kun kehityttiin ihmisen tasolle. Että virhe löytyy jostain siitä (pienestä) osasta geenistöä, joka on vain ihmiselle ominaisia palikoita siellä DNA:ssa.
    Siinäpä sinulle tutkimusta. Mene yliopistoon opiskelemaan genetiikkaa ja väittele vaikka tohtoriksi tuosta geenivirheestä...

    Se on ilmeisesti jotain joka on erottaa ihmisen ja eläimen SOLUT. EIPÄ NIISSÄ JA NIIDEN TOIMINNASSA KYLLÄ PALJOA EROA OLE... (Väitäthän, että jokainen SOLU vastustaa Jumalaa).

    Äänestä

  • Pitäisikö Raamattu mahdollisesti sensuroida tai pistää ymmärtättömiltä "viisastelijoilta" piiloon.
    Ettei vaan epäiltäisi sen arvovaltaa 100% Pyhänä kirjana.

    Äänestä

  • Luonnontuote kirjoitti:

    Naurettavaa. Geenivirheen syytä , että jokainen solumme "vastustaa Jumalan tahtoa"....
    Onko hullumpaa kuultu.

    Meidän geenit on 100% luonnontuote. Ihan Jumalan luoman luonnon säännöillä mennään.
    Kehityksessä tietty tapahtuu välillä geenivirheitä ja kehitys kehittyy tai tulee sairauksia.
    Tällaista geenivirhettä tuskin kuitenkaan.

    Meinaatko, että apinoilla ei vielä tätä geenivirhettä ollut. Mutta virhe ilmaantui joihinkin geeneihin kun kehityttiin ihmisen tasolle. Että virhe löytyy jostain siitä (pienestä) osasta geenistöä, joka on vain ihmiselle ominaisia palikoita siellä DNA:ssa.
    Siinäpä sinulle tutkimusta. Mene yliopistoon opiskelemaan genetiikkaa ja väittele vaikka tohtoriksi tuosta geenivirheestä...

    Se on ilmeisesti jotain joka on erottaa ihmisen ja eläimen SOLUT. EIPÄ NIISSÄ JA NIIDEN TOIMINNASSA KYLLÄ PALJOA EROA OLE... (Väitäthän, että jokainen SOLU vastustaa Jumalaa).

    Ihminen turmeltui syntiinlankeemuksessa täysin. Tuli perisynti. Tämä on se geenivirhe. Ihminen ei paremmaksi tule, vaikka sukupolvet vaihtuu. Aina välillä Jumala joutuu rankalla kädellä siihen puuttumaan, emmekä voi kuin tyytyä siihen. Näin se vaan menee. "Tää on tää maailma".

    Nimimerkki "Luonnontuote", olet itse viestilläsi väkevänä todistajana sinua hallitsevasta Jumalan vastaisuudesta.
    Elät täydellisessä valheen pimeydessä uskoen sen olevanm valoa. :-))))))))

    Eläimillä ei tätä geenivirhettä ole ollenkaan. Jokainen voi sen omilla aisteillaan todeta.

    Mitään evoluutiota ei ole koskaan ollutkaan, se on valetta. Ihminen luotiin ihmiseksi ja ihmisenä hän pysyy niin kauan kun maapallo on asuttavassa kunnossa.

    Äänestä

  • jaakob 60 kirjoitti:

    Ihminen turmeltui syntiinlankeemuksessa täysin. Tuli perisynti. Tämä on se geenivirhe. Ihminen ei paremmaksi tule, vaikka sukupolvet vaihtuu. Aina välillä Jumala joutuu rankalla kädellä siihen puuttumaan, emmekä voi kuin tyytyä siihen. Näin se vaan menee. "Tää on tää maailma".

    Näin se on kun Jaakob 60 toteaa.

    Äänestä

  • Selityksiä löytyy kirjoitti:

    Pitäisikö Raamattu mahdollisesti sensuroida tai pistää ymmärtättömiltä "viisastelijoilta" piiloon.
    Ettei vaan epäiltäisi sen arvovaltaa 100% Pyhänä kirjana.

    Raamatun arvovalta ei ihmisten valheista vähene. Totuus on totuus, eikä se pala tulessakaan. Me jotka totuudessa elämme olemme vuosikymmeniä eläneinä koetelleet omassa elämässämme että se mitä Raamatussa sanotaan pitää paikkansa. Ja olemme useiden vuosikymmenien aikana nähneet miljoonien ihmisten tuhoutuvan, jotka ovat asettuneet Raamatun sanomaa vastaan.

    Aika kummallista "viisautta" ryhtyä 2000 vuotta tapahtumien jälkeen väittelemään nämä tapahtumat omilla silmillään nähneiden ja korvillaan kuulleiden faktisia havaintoja vastaan.

    Piru on pelinsä hävinnyt, Jeesuksen omat ovat sen valheiden ulottumattomissa. Hallelujaa kiitos Jeesuksen!!

    Äänestä

Kristinuskon jumalahan on yksinkertaisesti sadisti (tai olisi jos ei olisi taikauskoa). Nuo ylläolevat lauseetkin sen täydellisesti todistavat. Ihmiset puhuvat tosimielellä kadotuksesta jonne joutumiseksi ei tarvitse olla muuta kuin 'epäuskoinen', toisinajattelija tai muuten vaan uskonnosta piittaamaton.

On täysin moraaliton ajatuskin että täysin syyttömät ja viattomat ihmiset joutuisivat 'helvettiin'. Miten te voitte lapsillenne opettaa tuollaista soopaa? Ei ihme että maailmassa riittää eriarvoisuutta kun pikkulapsille jo opetetaan että naapuri se joutaa tulimerreeeen....

Äänestä
  • Sinä olet sadisti, mutta Jumalanon hyvä.

    Äänestä

Lestadiolaiset on samaa kun hitler ainoinaan sano että pois kaikki jotka ei usko minun houruisuun!Nyt on sama tilanne että nämä hourulaiset saa ns.taivas paikan.nussimalla pentujansa!Voiko noin vinksantaneita ihmisiä olla nyky aikana?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Osaatteko hävetä? kirjoitti:

Huvittavia avauksia täälläkin, joissa yritetään todistella Jumalan olevan paha.

Ihmiset joita ei ole koskaan Jumala ja hänen palstava sanansa edes kiinnostanut, eikä iankaikkinen elämäkään, ovat yht'äkkiä tietävinään että Jumala onkin olemassa ja tosi paha peikko onkin!!!

Itsessään he eivät näe mitään väärää vaikka ovat kieroja ja vääriä kuin korkkiruuvit ja kaikin puolin niin pahoja ja ilkeitä toisille ihmisille että ihan oksennus meinaa tulla. :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu