Äiti, 2 lasta ja 2 koiraa liikenteessä!!

huolestuupi

Tänään aamulla töihin ajaessani pisti silmääni äiti lasten ja korien kanssa pyörätiellä. Taustatietona kerrottakoon että pyörätien ja ajoradan välissä ei ole mitään erottavaa kivetystä tms. Ne ovat ikäänkuin samaa yhtenäistä asvalttia. Äiti oli matkassa kahden lapsen ja kahden melko suurikokoisen koiran kanssa, Toinen lapsista rattaissa ja toinen alle kouluikäinen ajoi polkupyörällä edellä (ilman apupyöriä). Kysymys kuuluu "Miten äiti kykenee hallitsemaan tilanteen jos pyörällä ajava lapsi jostain syystä ajautuu vaaratilanteeseen, ajotielle tms.?"Päästääkö hän koirat irti ja jättää rattaat sijoilleen ja juoksee hätiin? Vai sitooko hän koirat kiinni rattaisiin ja juoksee vasta sitten hätiin? Kuinka käy rattaissa olevan lapsen?
Kysymys kaksi "Mitä jos koirat tempovat kissan vastaan tulevan koiran tai muun eläimen miksei myös ihmisen perään?" Miten silloin käy pyöräilevän lapsen? Kaatuvatko rattaat? Jääkö rattaissa oleva lapsi ajelehtimaan kun äiti tempoo koirien rimpuilua vastaan? Kysymyksiä on monia.
Mielestäni aika vaarallinen kulkue ainakin olosuhteisiin nähden!? Nyt tietenkin joku sanoo että kun koirat on hyvin koulutettu niin ei ole mitään vaaraa. Ei koskaan voi olla varma siitä miten eläin käyttäytyy yllättävässä jopa tavallisen kuuloisessa tilanteessa. Liekö ajattelemattomuutta? Ei varmaankaan mitää tahallista vaaranaiheuttamista kuten kaikki varmaan tiedämme! Kysynkin nyt että onko järkevää ylläpitää ja kuljettaa tuollaista kulkuetta yhden aikuisen voimin? Jopa uhkarohkeaa toimintaa lasten ja eläinten kanssa!!! Huomautan vielä ettei kysymys ole mistään koirien vihaamisesta päinvastoin. Kyse on urvallisuuskysymyksestä!

8

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kuulu sinulle

      Pidä huoli omista asioistasi.

      • hihii

        No voi voi kun ahistaa sinulle ei kuulu sinulle persoona :D :D


    • ........

      Sinäkö ajoit autolla? Eihän sinulla vain ollut lapsia kyydissäsi? Mitä, jos ajat kolarin? Jos vaikka saat sairauskohtauksen rattiin? Entä jos joku juoppokuski ajaa kylkeen tai jopa nokkakolarin? Tai auto syttyy tuleen? Joku kaahari ajaa perään? Hirvi juoksee eteen? Tai joku muu eläin? Rengas puhkee kesken matkan ja menetät auton hallinnan? Erittäin vastuutonta ajaa autolla ja vielä pitää lasta autossa! Tilastollisesti auto-onnettomuuksia sattuu paljon enemmän kuin kävellessä. Saattaahan se tietysti olla ihan vain ajattelemattomuutta, vaaratilanteita ei osata arvata etukäteen. Tai sitten olosuhteiden pakkoa, laiskuutta tai jotain muuta. Vaarallista joka tapauksessa.

      Ja muuten, jos kukaan ei ajaisi autolla, niin kävelijöilläkin olisi paljon turvallisempaa liikkua, vaikkakin koiran kanssa. Jos kaikki kävelisivät, niin ehkä moni säästyisi elintasosairauksiltakin, joista suuri osa kuitenkin johtuu liian vähäisestä liikkumisesta.

    • sillisaladi

      Asialliseen keskusteluun kykeneviä ei liene täällä nyt paikalla!? Kuten tavallista keskusteluun ottaa osaa vain yhsioikoiset pahvit! Niihin minäkin siten lukeudun! Onnellista loppuelämää teille jotka täältä daatte skitsoja pääkoppaanne ettekä pysty hillitsemään itseänne vaan pilaatte oman päivänne :)

    • Samma här

      Kyllähän vaaratilanteita sattuu pyöräteillä sekä koirien että lasten kanssa. Yhtäaikaa en tuolla kokoonpanolla lähtisi liikkeelle mistään hinnasta.

      Pikkulapset ja koirat sopivat erittäin huonosti yhteen. Molemmat ovat yhtä arvaamattomia. Kun ajan pyörällä, yritän ennakoida vaaralliset tilanteet ja molempien edellämainittujen kanssa minulla alkaa soida hälytyskellot päässä. Kyseisen kokoonpanon nähdessäni nousisin pois pyörän päältä ja yrittäisin ohittaa heidät taluttamalla pyörää.

      • kaikki on rakkeja

        Koiria ei tarvis maailmassa olla ainoatakaan! Turhia elukoita!


      • Puhdas luonto
        kaikki on rakkeja kirjoitti:

        Koiria ei tarvis maailmassa olla ainoatakaan! Turhia elukoita!

        Kyllä koirat sopivat mielestäni hyvin maaseudulle.

        Viemäröintijärjestelmä on melko vanha keksintö. Jo antiikin Roomassa huomattiin viemäröinnin edut kulkutautien vähetessä, kun kadunvarret eivät olleet enää ulosteessa.

        Miltäköhän ihmisistä tuntuisi, jos kaupungeissa kaikki kippaisivat ulosteensa kadulle? Useille koiranomistajille tämä lienee ihan hyväksyttävä asia, koska tuota sontoo on niin mahdottomasti katuvierustat täynnä.


      • koirakasvattaja
        kaikki on rakkeja kirjoitti:

        Koiria ei tarvis maailmassa olla ainoatakaan! Turhia elukoita!

        Ei kuule tarvis olla suokaan! Koirat on eläviä olentoja joilla on tunteet. Toisin kuin eräällä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      128
      2684
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      230
      2090
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      185
      1867
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      1807
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      24
      1498
    6. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      142
      1495
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      58
      1366
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1158
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      298
      969
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      845
    Aihe