Ennen olin vahvasti järki-ihminen, en ymmärtänyt puheita siitä että tunne vaan vie jne., ihmettelin missä järkevän aikuisen ihmiusen oma vastuu, jos tunne vaan vie. Nyt jotenkin ymmärrän... Voisin elää järjen mukaan, mutta olisinko silloin onnellinen? Vai antaisinko tunteen viedä? Kaipuu toisen syliin on aivan valtava, mikään muu ei pyöri mielessä kuin hän. Apua. Vai meniskö tää ohi jos vaan antaisi ajan kulua... Vielä lisää... Eihän tätä tunnetta oo kuin reilu vuos vasta takana....
ennen ja nyt
Hukassahukassa
3251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aikaa on kulunut liki neljä vuotta, eikä vieläkään ole mennyt ohi :/
Näin pitkän ajan jälkeen asian kanssa osaa jo elää. On hyviä hetkiä, on vaikeita hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan olen onnellinen, että tunnen. Uskoisin, että ilman tätä tunnetta olisin paljon onnettomampi.
Olen ollut neljä vuotta ihastunut työkaveriini (m) ja tunne on aivan ihana, vaikka meidän välillä ei ole fyysisesti tapahtunut mitään. Välillä houkutus meinaa käydä liian suureksi edetä pidemälle, mutta järkisyistä en tiedä kannattaako se. Tiedän ja tai ainakin vahvasti edäilen että tunne on molemminpuoleinen. Särkyykö se ihana tunne jos menee pidemmälle...
Toi on muuten hyvä kysymys, että särkyisikö se tunne jos pääsis menemään pidemmälle.... Tuntuu vaan siltä että pakahdun jos tää tilanne junna tässä, en kestä ajatusta etten ikinä saa häntä. Vaikka järki sanoo että tämä on vain TUNNE ja se menee ajan myötä (joskus) ohi.