Ajo Puolan kautta Saksaan Swinjousciessa.

SL

Ajoimme Via Balticaa Puolaan v. 2004 ja arvelimme, että Swinjousciestä olisi
voinut ajaa B110 tietä Saksaan.
Totesimme kuitenkin, että rajanylitys silloin oli mahdollista VAIN JALAN,
jolloin lisäkilometrejä Szczcinin kautta tuli melkoisesti.
Nyt Viamichelin-sivu näyttäisi nyt, että raja olisi avattu myös ajoneuvoliikenteelle,
mutta kysyn, onko joku viime aikoina ajanut ao. tietä, sillä aina viamicheliniin ei
todellakaan voi luottaa.

5

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ervo A

      Minulla ei nyt tässä ole karttoja ja tiennumeroita, mutta toissa kesänä menimme Stettinistä Swinoujscieen ja sieltä sitten jatkoimme Kielin kautta Flensburgiin ja edelleen Tanskaan. Tämä oli minulle uutta, ettei se kahdeksan vuotta sitten ole onnistunut, eihän siellä enää muu muistuta rajasta kuin kyltit.

    • nou pak

      ei ole enää rajoja eu:n sisällä autoliikenteelle

    • SL

      Kiitos vastauksista, mutta kumpikaan vastaajista ei ymmärrä mitä tarkoitan.
      Kesäkuussa 2004 - siis kauan aikaa sitten, ajoimme Saksan Puolanpuoleiselle rajalle.
      Kävellen olisi päässyt ylittämään rajan Saksan puolelle ilman minkäänlaisia
      muodollisuuksia, mutta autolla ei päässyt kumminkaan päin. Ei ollut autotietä!
      Ao. rajalla saksalaisbussit toivat bussilastillisia saksalaisia eläkeläisiä
      syömään ja ryyppäämään halpaan Puolaan, mutta raja piti ylittää kävellen,
      jonka jälkeen puolalainen bussi odotti rajaa ylittäviä matkalaisia.
      Onko siis tämä tienpätkä otettu käyttöön?!

      • Ervo A

        Aloittajalta on nyt ilmeisesti mennyt sekaisin kaksi asiaa; tilausajoliikenteen harjoittaminen toisen valtion alueella ja turistien liikkuminen autolla yli valtionrajojen. Lähihistoriassa on tosiaankin ollut monia eri käytäntöjä eri valtioiden välillä, mutta tuohon varsinaiseen kysymykseen: nyt siellä Swinoujsciessä kuten muillakin EU-rajoilla voi ajella vapaasti edestakaisin eikä se kiinnosta ketään.


    • Luetun ymmärtäminen?

      Ei taida aloittajan kysymys mennä perille! Latvian ja Viron välilläkin oli Valgassa joitakin vuosia sitten rajanylityspaikka, josta autolla ei päässyt läpi, mutta jalkaisin pääsi. Ajoneuvoille tarkoitettu ylityspaikka oli muutaman sadan metrin päässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe