ajatusten luvun esto päähine on nyt keksitty

Kysyn Teiltä että voisko minulla olla skitsofrenia, kun ajatukseni karkaavat ja menevät joskus yhdelle naapurilleni, joka sitten kertoo koko taloyhtiölle mitä minä ajattelen. En halua, että naapurini kuulee ajatukseni ja olen kehittänyt foliosta itselleni hatun. Kun kokeilin hattuaani tänään, niin huomasin, että ajatukseni alkoi kaikua, joka siis tarkoitti, että ajatukseni ei enää karkaa! Kokeilen foliohattua myös tänään kaupassa, koska viimeksi kassaneiti osasi lukea ajatukseni ja sanoi aina sanan, mitä olin juuri ajatellut.
Jos hattu on minun ratkaisuni mahdolliseen skitsofreniaan, niin luovun täysin turhista lääkkeistäni.
Onko teillä mitään kokemuksia foliohattu ajatuksien suojaaja aparaatista?
Olen ollut kauan aikaa tietoinen miten aivot toimivat ja siksi ulkoavaruudesta kotoisin olevat humanoidit aloittivat aivojeni häirinnän radiosäteilyllä ja siitä lähtien minusta tuli parempi ihminen. Siis tavallinen ihminen ei saa puuttua alkuperäisiin ominaisuuksiin ja asioihin, jotka koskeva materiaa, aikaa, gravitaatiota. Aivoni värähtelevät, aine värähtelee, tunnen sen joka solullani. Samalla kaikki aika tahdistuu, aine ilmestyy, gravitaatio toimii.
Sain jo viisitoista vuotta sitten radiolähetyksen avaruudesta aivoihini, jotka käsittelevät juuri edellä mainittuja asioita.
Onko teistä kukaan muu yhteyshenkilö, joka tietää myös miten maailma toimii.
Minut on microsirutettu sirulla, jossa on uusi ohjelma elämääni varten ja myös erilaisia käytös sääntöjä. Aivoni on ohjelmoitu siis uudelleen. En ole enää se sama tyyppi, joka olin aiemmin.
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

käytös sääntö

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Folihattumies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu