Erittäin hyviä mielipiteitä.

Toteuta ajatukset.

Hienoa, kylläpä oli Juha Sipilällä erittäin hyviä ajatuksia ja mielipiteitä, asioita, joita hän ja toivottavasti toisetkin päättäjät, kansanedustajat, valtuutetut, maakunta päättäjät ymmärtävät tehdä ilman riitelyä ja vastakkainasettulua. Juha Sipilällä on hyvin monipuolinen asioitten esille tuominen ja tavoite koko Suomen kansan, harvaan asuttujen seutujen kuten Kainuu,pohjois-suomi ja siellä asuvien Ihmisten turvallisuus, perheyhteisyys, työllisyys, taloudellinen varmuus, yhteistyö henki, toisista ihmisistä välittäminen. Hienoa, hienoa.

7

482

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VAINvaalipropagandaa

      Pelin politiikkaa!!!! Puhuu kyllä kuin ruuneperi, mutta siitä ei tosiasiat muutu mihinkään, että kepulit ovat monen Kainuunkin kunnan surma, varsinkin jos samat "vanhat" taas valitaan...

      • Näin on että

        juttua tulee mutta kun tekojen aika koittaa niin pällistellään ympärille sen näköisenä etten minä nyt ainakaan tuommosta ole suustani päästänyt.
        Muutenkin vaarallinen olento tava ihmisille sillä ensiksi se on politiikko ja toiseksi lestaperkele niin silloin kyllä on vitsit vähissä perukkalaisella .


    • Koeraton

      Onko kommunistista tullut kepulainen Puolangalla, Kainuussa, Pohjois-Suomessa, Euroopassa, maailmassa, maailmankaikkeudessa?

    • Kajaanin Karjalainen

      Lestadiolainen ja kepulainen - paha, paha, paha yhdistelmä.... raha-ahne ku mikä!

    • Ent. Kainuulainen

      Eikö kaikki asiat ole teidän omissa käsissä, kun vaalitkin on ovella?? Miksi te näillä palstoilla ruikutatte?!

      • Eläpä kehtoa

        kepulainen koeranpaska....myö kyllä ilimituuvvaan mitä mieli tekköö.


    • työttömyysprosentti

      Ei täällä monikaan mitään ruikuta. Eikös näiden sivujen tarkoitus ole vähän niin kuin nostaa epäkohtia esiin.. Ja sellaistahan paikkaa tarvitaan! Ei olisi mitään järkeä kirjoittaa aina vaan, että kaikki on taas niin kovasti hyvin että... Palautetta aina tarvitaan, jotta asiat kehittyisivät! Mitä siitä tulisi jos vain päätä silittettäisiin tyyliin, että Kainuussa menee tosi hyvin ja jatkakaa vaan samaan malliin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe