Uusia kissoja tuli taloon, oma kissa alkoi ahmia

Heippa!

Äitini puolesta täällä neuvoa kysyisin. Ongelmana on hänen kissansa joka on alkanut ahmia ruokaa aivan hirveästi, ja onkin sen tuloksena lihonut reippaasti. Ongelma alkoi kun äiti sai kaksi muuta kissaa hoidettavakseen, jolloin tämä hänen oma kissansa alkoi ahmia. Käy kaikkien kipoilla vuorotellen syömässä. Koskaan ei ole ollut kovin perso ruuan perään, vaan aina ollut melko hoikka ja linjakas. Mistä tällainen reaktio johtuu, stressistäkö? Kissat ovat välillä nahistelleet, eikä äidin kissaa ole oikein "otettu porukkaan". Kyseessä on kumminkin melko lailla "pakkosijoitus", eli kissoille ei ole ollut toistaiseksi muuta paikkaa. En tiedä onko tilanne pysyvä.

Minua mietityttää miten tuosta ahmimistilanteesta pääsee eroon. Onko kellään käytännön neuvoja? Ruokittavana on kuitenkin kolme kissaa ja pitäisi keksiä joku käytännön neuvo äidille, kuinka tuon yhden kissan syömistä saisi vähennettyä. Kaksi muuta kissaa ovat senioreita (äidin oma kissa suht nuori vielä), niin ovat vähän huonoja syömään muutenkin. Tarkat ruoka-ajat olisi yksi vaihtoehto, mutta kun nuo vanhat kissat eivät siihen tunnu oppivan. Ruokakippoja on kolme, varmasti jos jättäisi yhden esille, äidin kissa sen tyhjäisi. Vai pitäisiköhän ruokailutilanne erottaa aina, kaksi muuta söisivät muualla ja äidin oma kissa vaikka keittiössä? On minulla ideoita siis mutta jos joku kokeneempi kissaharrastaja kuin minä, osaisi kertoa mitä kannattaisi tehdä.

Joku roti siihen ruokailuun on saatava, mutta paras vaihtoehtohan olisi hoitaa syy kissan käyttäytymisen takana. Ei paino ole kuitenkaan vielä kamalissa lukemissa, mutta selkeä pullukka kissasta on tullut.

Olisin kiitollinen jos joku voisi äitiäni auttaa! Kaikenlaiset neuvot ja spekuloinnit ovat tervetulleita.
2147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko kissa(t) leikattuja? Leikkaaminen lisää kissan ruokahalua. Jos ei, niin syynä on yksinkertaisesti se, että taloon on tullut kilpailevia osapuolia. Kissan täytyy pitää puolensa ruokakupilla jotta se saa syötyä ja etteivät uudet kissat vie sen ruokia. Kissalla tämä menee vaan hieman yli, eli se käy varmistelemassa ettei se kuole nälkään ja syöpöttelee koko ajan.

Meillä on kolme kissaa tällä hetkellä kotona ja ruokintatilanne on aina yksi kaaos. Kissat (ja koirat, 4 koiraa) ruokitaan kahdesti päivässä ja muuten niillä on tarjolla vain vettä. Laitan kissoille ja koirille ruoat ensin kuppiin, sen jälkeen jokainen elukka menee omalle paikalleen. Asetan kupit lattialle / pöydälle (kissat syö pöydällä ja koirat lattialla) ja "saa ottaa" käskystä syödään. Ruokaillessa on pidettävä kiirettä, sillä hidastelu johtaa joko ruoan poisottoon tai vaihtoehtoisesti sen luovuttamiseen toiselle kissalle.

Mikäli teillä on aina raksuja kupissa, ne poistettaisiin heti. Kissan voi ruokkia 2-5 kertaa päivässä, haluamallaan välillä, mutta ruoan määrän tulisi pysyä samana. Noin 6kiloiselle kissalle riittää päivässä joko 80g kuivaruokaa, 200g raakaa lihaa tai 180g märkäruokaa. Mikäli näitä haluaa yhdistää, voi antaa esimerkiksi aavistuksen raksuja ja vähän märkäruokaa päälle / ruokailu. Vettä tulee aina olla saatavissa.

Kissat voidaan ruokkia samassa tilassa, ellei ahmijakissa blokkaa toisia pois kupeiltaan. Jos kissat eivät anna ruokarauhaa toisilleen, ruokkikaa ne eri tiloissa. Meillä nuorin kissa söi kaksi vuotta toisessa huoneessa kunnes oppi olemaan blokkailematta toisia kupeilta.

Äänestä

Mieti omalta kohdaltasi: Kotiisi tulee kaksi tuntematonta vierasta, käytätte samaa jääkaappia, etkä tiedä koska porukat lähtevät vai lähtevätkö koskaan. Tulisikohan kilpasyöntiä ja vähän stressiä?
Mielestäni alkuperäisasukkaan ehdoilla tulisi mennä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahmimista seurannut kirjoitti:

Heippa!

Äitini puolesta täällä neuvoa kysyisin. Ongelmana on hänen kissansa joka on alkanut ahmia ruokaa aivan hirveästi, ja onkin sen tuloksena lihonut reippaasti. Ongelma alkoi kun äiti sai kaksi muuta kissaa hoidettavakseen, jolloin tämä hänen oma kissansa alkoi ahmia. Käy kaikkien kipoilla vuorotellen syömässä. Koskaan ei ole ollut kovin perso ruuan perään, vaan aina ollut melko hoikka ja linjakas. Mistä tällainen reaktio johtuu, stressistäkö? Kissat ovat välillä nahistelleet, eikä äidin kissaa ole oikein "otettu porukkaan". Kyseessä on kumminkin melko lailla "pakkosijoitus", eli kissoille ei ole ollut toistaiseksi muuta paikkaa. En tiedä onko tilanne pysyvä.

Minua mietityttää miten tuosta ahmimistilanteesta pääsee eroon. Onko kellään käytännön neuvoja? Ruokittavana on kuitenkin kolme kissaa ja pitäisi keksiä joku käytännön neuvo äidille, kuinka tuon yhden kissan syömistä saisi vähennettyä. Kaksi muuta kissaa ovat senioreita (äidin oma kissa suht nuori vielä), niin ovat vähän huonoja syömään muutenkin. Tarkat ruoka-ajat olisi yksi vaihtoehto, mutta kun nuo vanhat kissat eivät siihen tunnu oppivan. Ruokakippoja on kolme, varmasti jos jättäisi yhden esille, äidin kissa sen tyhjäisi. Vai pitäisiköhän ruokailutilanne erottaa aina, kaksi muuta söisivät muualla ja äidin oma kissa vaikka keittiössä? On minulla ideoita siis mutta jos joku kokeneempi kissaharrastaja kuin minä, osaisi kertoa mitä kannattaisi tehdä.

Joku roti siihen ruokailuun on saatava, mutta paras vaihtoehtohan olisi hoitaa syy kissan käyttäytymisen takana. Ei paino ole kuitenkaan vielä kamalissa lukemissa, mutta selkeä pullukka kissasta on tullut.

Olisin kiitollinen jos joku voisi äitiäni auttaa! Kaikenlaiset neuvot ja spekuloinnit ovat tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu