Kultaseni.

Homma menee näin. Jos mies on kiinnostunut, se tekee tarvittavan saadakseen haluamansa. Jos nainen on kiinnostunut, se vastaa. Jos mies ei tee mitään, sitä ei kiinnosta. Hyvä silloin ettei tee. Jos nainen ei vastaa, sitä ei kiinnosta. Ja silloin on hyvä ettei se vastaa. Mä kuulun kuitenkin siihen kategoriaan etten koskaan jätä vastaamatta. Se on tää palveluperiaate. En jätä toista roikkumaan. Jos joku tekee niin, se ei ole minua varten. Ja tämä selvennyksenä kaikille jotka viestiä odottavat tai suunnittelevat lähettävänsä.
20314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ihmisestä EI sanota SE, vaan Hän !

Äänestä
  • Juu totta. Anteeksi maalaisuuteni. Ymmärrän sitä.

    Äänestä

olet kujalla pimpeli pompeli

Äänestä
  • Pitää paikkaansa. En ole pitkään aikaan ymmärtänyt mistään mitään. Mutta toisaalta en välitä aina täällä ymmärtääkään. Mikä säännöissä ei pidä paikkaansa?

    Äänestä

Kahdentuhannen vuoden evoluution tuloksena, kollektiivinenälymme poimii kyseenalaistamatta toimintaperiaatteensa juuri täältä. Suomi24 palstalta, tämä on raamattu, korttipakka ja viinapullo. Juopolle kapakka, yksinäiselle lohduttaja, rakastavaiselle kihlasormus.
Ja sulla on kaksivärinen maailmankatsomus.

Äänestä
  • Jaa täällä on taas joku Einstein jakamassa elämänfilosofiaansa lineaaliseen tyyliin palstalaisille. Ne värit ovat valkoinen ja harmaa. Ämmän järjellä mustaan ei kosketa. Kerro nyt vielä mikä tuossa mättää niin viisastun. Saatan tarvita oppia tänä iltana ;).

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Jaa täällä on taas joku Einstein jakamassa elämänfilosofiaansa lineaaliseen tyyliin palstalaisille. Ne värit ovat valkoinen ja harmaa. Ämmän järjellä mustaan ei kosketa. Kerro nyt vielä mikä tuossa mättää niin viisastun. Saatan tarvita oppia tänä iltana ;).

    Koska pystyt primitiiviseen ajatteluun jopa harmaalla vyöhykkeellä näet varmaan itsekkin ongelman jumalaisessa totuudessasi. Suosittelisin mustan hyväksymistä värikategoriaan, toimii avartavana elementtinä.

    Vastaus on muuten pelko. Ihmiset pelkäävät toisiaan. Pelkäävät jopa sitä mitä eniten tahtovat.

    Äänestä

  • Lälläti kirjoitti:

    tuikkii peräti. Pelkäävät aiheesta, ihminen on ihmiselle susi, kuinkä monta kertaa pitää tulla syödyksi? Niin monta, että pystyttää puolikorkuisen muurin itsen ja muiden välille.
    Katselee ja kuuntelee, ei osallistu. On myötätuntoinen.

    Äänestä

  • Välkky joo kirjoitti:

    Semiälykkääseen kirjoittajaan viittaava teksti. Harvinaista täällä.
    Jos keskityt varmistamaan ettei kukaan koskaan milloinkaan voi sinua satuttaa.
    Niin tiedätkös, et silloin koskaan uskalla rakastaa. Et häntä, etkä seuraavaa häntä.
    Ihan mukaa elämää voi silti elää, mutta kyllähän se rakastuminen on kuitenkin tunteena aivan omaa luokkaansa.
    Mun mielipide ei PyhänNorpan suuri totuus.

    Äänestä

  • Läl kirjoitti:

    Joskus täytyy pysähtyä, kasata itsensä ja selvittää mitä elämältään tahtoo. Ehjänä on kirkassilmäisempi. Kuka tahtoisi uuteen ihmissuhteeseensa entisen suhteen ongelmia.

    Äänestä

Jos vaaditaan liikaa sitä mitä ei ole saavutettavissa, näytääkseen sille ie mahda mitään. Kaikki menee kuin jonkun kaavan mukaan? Ei, ei se aina niin mene, tietyn kaavan mukaan.

Äänestä
  • Ok. Hyväksytään tuo.

    Äänestä

mitä sanoin?

Äänestä

Noinhan se menee.Totuus on raa`n kuuloista joskus.

Äänestä

Näin se on ja on ollut kautta aikain. Uros lähentyy ja tekee aloitteen lähentymiseen vai ootteko nähneet naaraiden juoksevan eläinkunnassa uroitten perässä? Naiset sitten vastaa mitä vastaa mutta suurin osa vastaa jotain, naiset on kiltimpiä kun miehet.

Äänestä
  • On tullut asia selväksi kyllä, kiitos vaan.

    Äänestä

  • onneksi ihminen eroaa esim norsusta tai hevosesta edes jonkinverran.:D

    Luomakunta ja joojoo....

    Äänestä

Olet muuten oikeassa.

Äänestä

Mä oon mies jota ei kiinnosta muu, kuin ryyppy ja kujalla olo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Meitä on moneksi kirjoitti:

Homma menee näin. Jos mies on kiinnostunut, se tekee tarvittavan saadakseen haluamansa. Jos nainen on kiinnostunut, se vastaa. Jos mies ei tee mitään, sitä ei kiinnosta. Hyvä silloin ettei tee. Jos nainen ei vastaa, sitä ei kiinnosta. Ja silloin on hyvä ettei se vastaa. Mä kuulun kuitenkin siihen kategoriaan etten koskaan jätä vastaamatta. Se on tää palveluperiaate. En jätä toista roikkumaan. Jos joku tekee niin, se ei ole minua varten. Ja tämä selvennyksenä kaikille jotka viestiä odottavat tai suunnittelevat lähettävänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu