Rakastan, kaipaan ja ikävöin. Sen tietää sydämessään. Tämä ei voi olla muutakaan, onhan tätä jatkunut päivittäin vuosien ajan ja elämäkin on jatkunut.
Sen tietää ensi hetkestä, jossei sitä tunnista rakkaudeksi, mutta toisessa on jotakin sellaista jota ei ole koskaan aikaisemmin vaan kokenut.
Häntä minä rakastan, muistan hyvällä ja osana minua niin kauan kuin elämää jatkuu.
Naiselta.
Sen tietää ensi hetkestä, jossei sitä tunnista rakkaudeksi, mutta toisessa on jotakin sellaista jota ei ole koskaan aikaisemmin vaan kokenut.
Häntä minä rakastan, muistan hyvällä ja osana minua niin kauan kuin elämää jatkuu.
Naiselta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
olisin voinut kirjoittaa tämän kaiken. Hänestä. Tuosta naisesta, jolla on avain sydämeeni. Voi tätä elämää...
No ei mul kyl enää oo, sori.
Heitin sen kaivoon.
sad but true....
Niin se vaan on. Kerran näin dokumentin pariskunnasta joka tapasi toisensa talvisodan aikana mutta tiet erosi heti. Löysivät toisensa vanhuksina uudestaan ja menivät naimisiin. Ei ollu rakkaus loppunut vaan vuosikymmenet kestänyt vaikka eivät toisistaan mitään tienneet. Se on pelottavaa että jostakin voi yhtäkkiä tulla ihminen puun takaa ja varastaa sydämen totaalisesti. Ihminen on pieni isojen tunteitten edessä, sanoisin kuin ajelehtiva tukkipuu koskessa.
Niin se taitaa olla. Sen voi painaa mielestään, oppia elämään sen kanssa, keskittyä muihin asioihin, olla kiitollinen siitä kaikesta muusta, mitä on. Mutta ei se mihinkään katoa, sormia napsauttamalla se tulee takaisin :-). Ei olis järkevää edes heikkoina hetkinä ikävöidä täällä :-p
Näin minustakin tuntuu. Ajoittain ihmettelen onko tämä tunteeni totta. Vuosien jälkeen edelleenkin tiedän miten onnellisia yhdessä olisimme. Miten järjettömän hyvältä se tuntuisi. Läheisyys, keskustelut ja ilo toisistamme. Elämä menee eteenpäin, kuka tietää, ehkä vielä joskus kohtaan hänet vierelläni. Tai näillä tunteilla ja ajatuksilla elän elämäni. Hän elää omansa.
Joskus mietin, että onko oikein yrittää edes painaa taka-alalle jotain niin erityislaatuista. Onko oikein paeta ns. muihin asoihinkaa, en tosiaankaan tiedä. Kaikella on tietysti hintansa ja joskus hinta voi olla kohtuuttoman suuri. Toisaalta itse en haluaisi kuolinvuotteellani katua sitä, että en antanut rakkaudelle mahdollisuutta.
Sanotaan, että suurin niistä on Rakkaus, mutta onkohan se niin oikeasti....
Suurin todella on rakkaus siihen perustuu koko elämä. Ei järki voi valita, sydän se on mikä valitsee. Rakkaudessa se tarkottaa rauhattomuutta ja mielen tasapainoa ei löydy enään koskaan niin kauan kun sydämmet on erossa toisistaan. Sydänsuruja, tuskia, kaihoa, päättymätöntä ikävää lopunelämän. Ei kaikki rakastu koskaan mutta joka rakastuu saa sen tuta.
höpö höpö paras on kun sekä järki, tilanne että sydän kohtaavat- niin toimivat fiksut ihmiset
Järellä ja tunteella ei ole mitään tekemistä toisten kans. Miksi muuten sydämmet särkyy ei kukaan halua tuskaa tietosesti. Tunteminen on tunnetta eikä sitä voi selittää järellä.
Niin, mut katsos on ihmisiä, joilla ei toimi tunneäly. Eivät ole sellaisesta kuulleetkaan.
Tiedän, että rakastan, koska olen ihan tuusan paskan säpäleinä mitä lähemmäksi menen ja myöskin mitä kauemmaksi menen. Jonnekin kuitenkin aina mentävä.