Mikä hitto mulla on. Kokoajan kun hengitän on semmoinen olo, että urheilisin kipeenä eli hengästyttää. Välillä enemmän välillä ei ollenkaan ja sit taas yks kaks alkaa. Samalla pientä nuhaa kokoajan yllä. Nämä oireet alkoivat jo pari viikkoa sitten, ja kävinkin lääkärissä toissa perjantaina (31.8) joka diagnosoi minulle alkavan keuhkoputken tulehduksen johon söin viikon antibioottikuurin. Kuuri loppui viime torstaina. Lisäksi minulle saattaa ihan yhtäkkiä esim. kävellessäni tulla semmoisia huimauskohtauksia eli meinaan pyörtyä. Tämäkin alkoi jo pari viikkoa sitten. Olin Italiassa viime viikon jolloin söin sen kuurin. Auringossa tuntui kans, että olo paheni eli alkoi hengästyttämään/henkeä ahistamaan. Kuumetta minulla ei ole missään vaiheessa ollut. Meinasin, että lähen ryyppäämään, mutta kun otin kaljaa äsken vähäsen, niin samantien rupes enemmän hengästyttää. Niin ja eilen makasin sängylläni, niin laitoin käteni rinnan päälle ja otin kellolla aikaa ja mittasin leposykettäni, niin sydän löi aina välillä epäsäännöllisesti. Ne ovat varmaan lisälyöntejä, kun sydän lyö nopeen lyönnin aina väliin, vaikka tahti olisi muuten kummiskin tasainen? Tässä vaiheessa tulikin mieleen, että voisiko olla sydänperäistä :S? Kunto on muuten ihan ok, mutta jo portaiden nouseminen saa aikaan sen hengästymisen. Pitäisikö mennä jo huomenna lääkäriin vai varata maanantaina vasta aika?
Niin ja vielä sen verran, että ikää on 21. Tupakoin yhessä vaiheessa aina ryypätessä, mutta sen koitan lopettaa kokonaan. Sillo meni n. 1 aski per baari-ilta, mutta nykyään n. 3-5 savuketta. Sairastan astmaa.
Voisiko olla keuhkoahtaumatauti tai keuhkosyöpä? Keuhkot kyllä kuvattu viime kesäkuun alussa ja puhtaat olivat. Myöskin PEF mittariin puhallan 500-600 L/min
Lääkäriin?
rpgrog
1
133
Vastaukset 1
- Henna
Esim. poskiontelotulehdus saattaa aiheuttaa huimausta ja hengästymistä.Kannattaa varata aika lääkäriin jo huomenna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861436
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä381125Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk22895Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita157740Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13720- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja196664Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558