Peliriippuvainenko?

En pelaa mitään konkreettisia pelejä (pokerit, automaatit yms.) , vaan lähinnä vain veikkaan ja siinäkin 1X2 tai 1-2 -pelejä (veikkauksen asiakkaille tutumpi nimi lienee pitkäveto). Koen olevani suhkot järkevä pelaaja, joka ei hae mitään ylisuuria kertoimia/voittoja, vaan kartuttaa kassaa pikkuhiljaa. Ikinä en ole tuntenut itseäni riippuvaiseksi, vaan harrastan veikkausta, koska saan siitä opiskelijaelämääni vähän extra-rahaa ja samalla urheilun seuraaminenkin on mielenkiintoisempaa.

Minulla ei ole ikinä ollut ns. pelikassaa vaan olen pitänyt pelitilillä aina jonkun pienen summan (n.50€) rahaa ja loput siirtänyt tilille. Viikolla pelitililini tyhjeni ja siirsin viikonlopuksi uudet 50 euroa pelitilille. Yksikään näistä vedoista ei osunut, ja pelikassani oli tyhjä.

Tässä vaiheessa tulee vastaan opiskelijan vaikea päätös viimeisten rahojen priorisoinnista. Tulisiko odottaa tulevan viikon loppupuolelle jolloin minulla olisi varaa pelata, vai riskeerata melkein viimeiset rahat ja kokeilla josko se osuisi. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon katsottuani jääkaapin sisällön, ja koska olin vieläkin äärimmäisen tympääntynyt viikonlopun veikkauksiin (kiitti vitusti Kamerun ja Sebastian Vettel..). Aloin vain miettimään että olikohan tämä kuitenkaan hyvä ratkaisu ja olisiko ollut "järkevämpää" odottaa ensi viikkoon.
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pelaamisella tosi harva rikastuu, suurin osa jää tappiolle. Yleensä se peliriippuvuus alkaa ns. pienillä kokeiluilla ja panoksilla, peli kuin peli, ja siitä se lähtee. Kannattaa lopettaa alkuuns ja lukea mitä 'ammattipelureille' on tapahtunut. Pelien tarjoajat eivät tarjoa ilmaisia rahoja tuosta vaan , kyllä ainoa tarkoitus peleissä on kerätä rahaa. Tottakai sieltä joku joskus saa isomman voiton mutta se on todella harva joka sen saa.

http://www.pokerisivut.com/node/5274

"Anneli Poutiaisen Rulettipäiväkirja on peliriippuvaisen tarina
pokeriuutiset, 05.08.2008 08:51
Äidinkielenopettaja Anneli Poutiainen on julkaissut viime keväänä kirjan Rulettipäiväkirja, jossa hän kertoo omasta peliriippuvuudestaan.

Poutiaisen pelaaminen alkoi kokeilusta laivalla ja johti 200 000 euron tappioihin, työn, terveyden ja monien ystävien menettämiseen ja velkaantumiseen loppuiäksi. Ennen tervehtymistä Poutiainen ehti yrittää itsemurhaa.

Riku Siivonen on kirjoittanut Hesariin Poutiaisesta jutun, jossa arvostellaan ankarasti Suomen rahapelipolitiikkaa ja syytetään sitä tekopyhyydestä. EU-komission lepyttelemiseksi ollaan tekevinään jotain ongelmien estämiseksi, mutta todellisena tarkoituksena on pitää viimeiseen asti kiinni pelimonopolin rahantekokoneesta. Kakulle on liian monta vaikutusvaltaista jakajaa.

Jutun mielenkiintoisinta antia ovat kuitenkin sukellukset peliriippuvaisen ajatusmaailmaan Anneli Poutiaisen kokemusten kautta. - Pelaaja hankkii aina rahat jostain ja jättää vaikka perheen kotiin itkemään, Poutiainen kiteyttää.

Perheen kauppareissulla mies oli pohtinut, ostetaanko kalliimpia vai halvempia mandariineja. Poutiainen pelasi niihin aikoihin miehen tietämättä yhdellä ruletinpyöräytyksellä 20 mandariinikilon verran - niiden kalliimpien.

Poutiainen joutui rulettikoukkuun 90-luvulla, jolloin Suomen terveydenhoitojärjestelmässä tiedettiin peliriippuvuudesta vielä vähemmän kuin nykyisin. - Eräälle pelikaverille perusterveydenhuollon lääkäri oli ehdottanut, että ehkä himo talttuisi, jos tämä ongelmapeluri pelaisi tarpeeksi leikkirulettia, Poutiainen muistelee.

Lue koko juttu Helsingin Sanomista."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peliriippuvainenko? kirjoitti:

En pelaa mitään konkreettisia pelejä (pokerit, automaatit yms.) , vaan lähinnä vain veikkaan ja siinäkin 1X2 tai 1-2 -pelejä (veikkauksen asiakkaille tutumpi nimi lienee pitkäveto). Koen olevani suhkot järkevä pelaaja, joka ei hae mitään ylisuuria kertoimia/voittoja, vaan kartuttaa kassaa pikkuhiljaa. Ikinä en ole tuntenut itseäni riippuvaiseksi, vaan harrastan veikkausta, koska saan siitä opiskelijaelämääni vähän extra-rahaa ja samalla urheilun seuraaminenkin on mielenkiintoisempaa.

Minulla ei ole ikinä ollut ns. pelikassaa vaan olen pitänyt pelitilillä aina jonkun pienen summan (n.50€) rahaa ja loput siirtänyt tilille. Viikolla pelitililini tyhjeni ja siirsin viikonlopuksi uudet 50 euroa pelitilille. Yksikään näistä vedoista ei osunut, ja pelikassani oli tyhjä.

Tässä vaiheessa tulee vastaan opiskelijan vaikea päätös viimeisten rahojen priorisoinnista. Tulisiko odottaa tulevan viikon loppupuolelle jolloin minulla olisi varaa pelata, vai riskeerata melkein viimeiset rahat ja kokeilla josko se osuisi. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon katsottuani jääkaapin sisällön, ja koska olin vieläkin äärimmäisen tympääntynyt viikonlopun veikkauksiin (kiitti vitusti Kamerun ja Sebastian Vettel..). Aloin vain miettimään että olikohan tämä kuitenkaan hyvä ratkaisu ja olisiko ollut "järkevämpää" odottaa ensi viikkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu