Ritinä mastossa

Olin viikonloppuna purjehtimassa. Kohdalle osui matalarintama, jossa kauempana myös muutama salamanisku. Tumman pilven alla purjehtiessani kiinnitin huomiota maston huipusta kuuluvaan ritisevään ääneen, jota en ollut aikaisemmin pannut merkille. Epäilisin ensiksi jotain resonanssia, mutta mitkään juoksevan rikin säädöt eivät vaikuttaneet ääneen.

Mielessä kävi epäilys, voisiko kyseessä olla ilman sähkövaraus, joka aiheuttaa moisen äänen. Asia tuli mieleen, kun purjehduslomalla salama iski satamassa ollessa naapuriveneen mastoon. Välissä olleen moottoriveneen kippari kertoi hetkeä aikaisemmin kuulleen, miten veneidemme "mastot keskustelivat keskenään". Ilmassa oli tuolloin selvää sähkövarausta, joka aiheutti myös epämääräisen ritisevän äänen.

Onneksi ei käynyt pahemmin. Toisen purkkarin mastosta tosin tuulimittarit höyrystyivät ties minne ja mäjäys oli melkomoinen.

Viikonlopun ilmiö oli vain aika epämiellyttävä. Jäin miettimään onko asialle tehtävissä mitään. Veneeni masto seisoo lyijykölin päällä, joten tuskin mistään maadoittamisesta on apua keskellä selkää. Ja mikäli ritinä oli alkuperältään sähköistä, voisiko sitä tulkita myönteisesti eli että mastossa tapahtui mikropurkauksia, joka tasasi jännitepotentiaalia. Mitä asiantuntijat sanovat?
7351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ilmoittaudu asiantuntijana, mutta olen kokenut saman ja tapahtuma jäi mieleen erityisen epämiellyttävänä ilmiönä.

Pohdin tapahtuneen jälkeen kovasti yhdistelmää ukkonen-purjevene pääsemättä varsinaisesti mihinkään kunnon lopputulokseen. Haastattelin myös asiantuntijoita. Asiasta on kaksi näkemystä:

1. Rikin maadoittaminen vähentää vaurioita salaman osuessa. Tätä on helppo uskoa ja lienee jokseenkin absoluuttinen totuus. Monessa veneessä on laitettu paksu kaapeli mastosta kölipulttiin. Lisäksi jotkut pitävät irrallisia akkukaapeleita mukana ja laittavat vanteista roikkumaan veteen kun tuntuu tarpeelliselta.
2. Rikin maadoittaminen lisää oleellisesti salaman osumistodennäköisyyttä. Tästä ei kai niin vankkaa näkemystä kellään, mutta minä uskon myös tähän.

Vaan kumpaan näkemykseen kallistua käytännössä? En osaa suositella. Omassa veneessäni on välimaaston ratkaisu: maston ja kölipultin välillä on maadoituskaapeli, mutta n. 10mm kipinävälillä.

Suoraa maadotusta vastaan puhuu myös todennäköinen galvaaninen korroosio kun eri metalleja veneessä kytketään toisiinsa. Alumiinirikin syöpyminen ei tietenkään ole mitenkään vertailussa ihmishenkien säästämisen kanssa, eli tämä on tavallaan sivuseikka. Toisaalta syöpymisestä aiheutunut rikivauriokin voi olla todellinen vaaran paikka.

Äänestä
  • " Vaan kumpaan näkemykseen kallistua käytännössä? "
    Molempiin, ei noiden välillä mitään ristiriitaa ole.

    "Omassa veneessäni on välimaaston ratkaisu: maston ja kölipultin välillä on maadoituskaapeli, mutta n. 10mm kipinävälillä. "
    0.1 ... 1mm olisi huomattavasti parempi kuin 10mm. Nyt saat sekä suuremmat vauriot osumasta, että suuremman todennäköisyyden, että osuuu muualle kuin maston ja maadoituksen kautta veteen. (esim ihmisen kautta )

    Äänestä

  • " Rikin maadoittaminen lisää oleellisesti salaman osumistodennäköisyyttä. Tästä ei kai niin vankkaa näkemystä kellään, mutta minä uskon myös tähän "

    Uskoisin maadoittamisen lisäävän salamaniskun riskiä vain siinä tapauksessa, että lähellä on toinen masto joka on maadoittamaton. Eli aukealla paikalla riski ei muutu, mutta esim. satamassa todennäköisyys iskuun, verrattuna muihin, on suurin parhaiten maadoitetulla mastolla.

    Äänestä

hämmästyttää hieman tuo pelottelu galvaanisella korroosiolla, jos masto on hyvässä sähköyhteydessä köliin. Syöpyminenhän tapahtuu heikomman metallin, tällä tapauksessa alumiinin uhrautuessa valuraudan puolesta. Tämähän menee niin, että alumiinin pinnasta siirtyy tavaraa elektrolyyttiä pitkin raudan pintaan. Maston pitäisi lillua elektrolyytissä, eli merivedessä. Jos masto/riki on 85% ajasta melkein kuivassa kannella, niin miten tuo alumiinin karkaaminen voisi tapahtua??

Äänestä

Muutama vuosi sitten ukkonen tuhosi minulta tuulimittarin piirilevyn. Kyseessä ei ollut suora osuma, silloin olisi varmasti tullut paljon pahempaa jälkeä (nyt säilyi kaikki muu ehjänä). Lähelle kuitenkin tömähti, jopa kahdesti. Molemmilla tömäytyksillä kuulin mastosta risahduksen hetkeä ennenkuin jyrähti.

Äänestä

Sain osuman mastoon vuonna -93, ahvenanmaalla. sähkö kulki koneen läpi, ja potkurista veteen. kampiakselin laakerointi suli, samoin kuin kiertokankien alapäät.
Tuulimittari näytti hetellisesti, ennen kolausta 180m/s

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äöläöl kirjoitti:

Olin viikonloppuna purjehtimassa. Kohdalle osui matalarintama, jossa kauempana myös muutama salamanisku. Tumman pilven alla purjehtiessani kiinnitin huomiota maston huipusta kuuluvaan ritisevään ääneen, jota en ollut aikaisemmin pannut merkille. Epäilisin ensiksi jotain resonanssia, mutta mitkään juoksevan rikin säädöt eivät vaikuttaneet ääneen.

Mielessä kävi epäilys, voisiko kyseessä olla ilman sähkövaraus, joka aiheuttaa moisen äänen. Asia tuli mieleen, kun purjehduslomalla salama iski satamassa ollessa naapuriveneen mastoon. Välissä olleen moottoriveneen kippari kertoi hetkeä aikaisemmin kuulleen, miten veneidemme "mastot keskustelivat keskenään". Ilmassa oli tuolloin selvää sähkövarausta, joka aiheutti myös epämääräisen ritisevän äänen.

Onneksi ei käynyt pahemmin. Toisen purkkarin mastosta tosin tuulimittarit höyrystyivät ties minne ja mäjäys oli melkomoinen.

Viikonlopun ilmiö oli vain aika epämiellyttävä. Jäin miettimään onko asialle tehtävissä mitään. Veneeni masto seisoo lyijykölin päällä, joten tuskin mistään maadoittamisesta on apua keskellä selkää. Ja mikäli ritinä oli alkuperältään sähköistä, voisiko sitä tulkita myönteisesti eli että mastossa tapahtui mikropurkauksia, joka tasasi jännitepotentiaalia. Mitä asiantuntijat sanovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu