Joku väitti täällä alempana, että mitään Pyhän H engen kastetta ei edes ole.
Ap.t. 8:16 Sillä hän (Pyhä Henki) ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
Silloin he panivat kätensä heidän päällensä ja he saivat Pyhän Hengen.
Minusta tuossa on aivan selvästi sanottu, että heidät oli vasta kastettu vedellä. Siis eivät olleet saaneet Pyhän Hengen kastetta vielä. Vasta, kun heille todistettiin synnit anteksi, he uudestisyntyivät ja saivat Pyhän Hengen.
Johannes Kastajakin sanoi, että hän kastaa vedellä, mutta hänen jälkeensä tulee se, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella.
Ap.t. 8:16 Sillä hän (Pyhä Henki) ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
Silloin he panivat kätensä heidän päällensä ja he saivat Pyhän Hengen.
Minusta tuossa on aivan selvästi sanottu, että heidät oli vasta kastettu vedellä. Siis eivät olleet saaneet Pyhän Hengen kastetta vielä. Vasta, kun heille todistettiin synnit anteksi, he uudestisyntyivät ja saivat Pyhän Hengen.
Johannes Kastajakin sanoi, että hän kastaa vedellä, mutta hänen jälkeensä tulee se, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täyttykää Pyhällä Hengellä. Niinhän Raamattu meitä kehottaa.
Siitä täyttymyksestä seuraavat monenlaiset ihmeteot, aivan samoin kun apostolisellakin ajalla.
Kirjoituksestasi kuulsi jonkinlainen hengellinen ylpeys. Ja valhekin siinä tuli jo sanottua, sillä eihän kukaan Kristukseen uskova koskaan ole missään sanonut, että ihminen voisi pelastua ilman Pyhää Henkeä. Sellainen ei ole todellakaan mahdollista.
Kuten Pietarin julistuksestakin näemme, me saamme kasteessa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan.
Mutta tuo paikka jonka sinä tänne kopioit Ap.t. 8:16 puhuu voimallisista teoista joita Pyhä Henki tekee joidenkin valitsemiensa ihmisten kautta. Pyhä Henki lahjoittaa joillekin tällaisia erityislahjoja, joita Simon kumppaneineen ihmettelivät. Simonhan yritti ostaa tällaisen lahjan jonka näki apostoleilla olevan. Mutta sai tylyn vatauksen.
Pyhää Henkeä ei voi rahalla ostaa tänäänkään.
Ap. t. 8:13 Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.
Voisitko sinä Masi nyt kertoa meille niistä ihmeistä ja suurista töistä joita Jumala Pyhän Henkensä kautta on sinun kauttasi tehnyt?
___________________________________________________________
Mark. 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Mark. 16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
Mark. 16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
***********************************************************
Puhuit kasteesta. Kopioimasi paikka ei kuitenkaan puhu sanaakaan kasteesta, Mainitsemasi raamatunpaika puhuu selkoielisesti Pyhällä Hengellä täyttymisestä.
____________________________________________________________
Tiedän että on yksi tapaus jossa 12 apostolia kastettiin Pyhällä Hengellä ja tulella. He saivat Jeesukselta lupauksen tästä jo etukäteen. Mutta yhtään toista tällaista tapausta ei Raamatussa ole.
Tämän tulikaste kokemuksen jälkeen opetuslapset eivät suinkaan saarnanneet muilla mistään tulella kastamisesta vaan KASTEESTA. Pietari saarnasi väkevästi:
Ap. t. 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja OTTAKOON kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, .....
....NIIN TE SAATTE PYHÄN HENGEN LAHJAN.
Ap. t. 2:39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Ap. t. 2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."
...saivat Pyhän Hengen niinkuin mekin...
Eikö se ole ainakin toinen tapaus????
Raamattu ei puhu todellakaan mitään sellaisesta.
Vaan, "niinkuin mekin", viittaa tässä Pyhän Hengen voimaan joka tuli ilmi myös pakanoissa, eikä ainoastaan juutalaisissa.
Tässä ei siis viitata tapaan jolla Pyhän Henki tuli, vaan Pyhään Henkeen, joka ei erotellut pakanoita ja juutalaisia toissistaan.
Kun tutkii rukouksen kanssa asiayhteydet, ei tule ristiriitaista käsitystä Raamatusta.
_______________________________________________________
Ei Pietari suinkaan puhu ristiin, ja itseänsä pussiin, niin että toinen kerta löisi toista kertaa korville. Raamattua ei todellakaan voida selittää tällä tavalla.
Tai voidaan, mutta kuka silloin voisi uskoa, ei kukaan, jos kahdella tavalla kirjoitetaan sama kristinopin kohta. Tällainen raamatunselitys on hyvin absurdi jo ajatuksenakin.
Kun Pietari toisaalla puhuu siitä, että antakaan teitänne kastaa, saadaksenne syntinne anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan, niin hän myös tarkoittaa sitä. Eikä toisessa paikassa kumoa sitä, minkä ensimmäisessä paikassa on sanonut.
Tällaisella ristiriitaisella mielleyhtymiin pohjautuvilla raamatunselityksellä ei pitkälle pötkittäisi. Tai niin... sen hyvin kyllä näemme minne asti on pötkitty!!!!
___________________________________________________________
Raamatunselitys vaatii kyllä jo huomattavasti tarkempaa tutkimusta ja vuosikymmenien perehtymistä alkuteksteihin ja seemiläiseen kulttuuriin yleensäkin.
Mutu ei näissä tutkimuksissa riitä, sillä silloin toinen raamatun paikka lyö toista korvalle ja usko pohjautuu lopulta ihmisten tunteisiin, eikä pettämättömään Jumalan sanaa, joka on edestuotu Pyhässä Raamatussa.
Se on eri asia miten yksittäinen ihminen SUBJEKTIIVISESTI kokee tulonsa uskoon. Emme nyt siis puhu siitä, vaan raamatunselityksestä.
Ap. t. 10:34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
Ap. t. 10:35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Ap. t. 10:36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
Ap. t. 10:37 sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
Ap. t. 10:38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
Ap. t. 10:39 Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
Ap. t. 10:40 Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
************************************************************
Ap. t. 10:41 ***ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut. ***
************************************************************
Ap. t. 10:42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
_________________________________________________________
Tässä on sitten toinen uniikkitapaus, siis tulikasteen lisäksi on toinen poikkeustapaus jota ei ole muualla Raamatussa, ja joka on vastoin sitä, mitä Pietari sanoi Pyhän Hengen saamisesta kasteessa:
Ap. t. 10:44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
Ap. t. 10:45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka..
....*)OLIVAT YMPÄRILEIKATUT ....
....ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
*)Olivat siis Jumalan omaisuuskansan jäseniä ja vanhan liiton järjestyksen mukaan ympärileikatuita.
Ap. t. 10:46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
Ap. t. 10:47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
Ympärileikkaustahan harrastettiin vielä pitkään uudessakin liitossa. Ja siitä paljon myös kiisteltiin. Paavali totetaa tästä tavasta, että jos te annatte ympärileikkauttaa itsenne, niin Kristus ei ole teille silloin hyödyllinen. Koska se vanhan liiton ympärileikkaus, ollakseen pätevä, edellyttää myöskin lain täyttämistä.