On se kumma kun olemme valinneet valtuutetuksi henkilön jolle TUHANNET pienet lapset ja heidän lähikoulunsa ei tunnu olevan mitään YHDEN ainoan miehen rinnalla.
Sairasta
sairastahan se
492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, alkaa keinot ja hermot loppumaan kyseisen henkilön takia.
Politiikka on aika raakaa peliä. Maksumieheksi tulee aina tavallinen kansa, riippumatta siitä onko viranomainen tai poliitikko epäonnistunut tehtävässään.
Lopullinen vastuu asioiden hoidon huonosta tilasta lienee kuitenkin meissä itsessämme. Emme äänestäjinä kuitenkaan kykene enää edes hallitsemaan puolueita, sillä jopa melkein kaikki ehdokkaatkin ovat puolueen valitsemia.
Yks nainen on oikeassa, keinot ovat vähissä.
Puhe demokratiasta ja sen alkuperäisestä merkityksestä on mennyt eikä nykyjärjestelmä edes yritä noudattaa sitä.
Isojen syöttökukkojen valtaa ei murreta yksillä eikä kaksilla vaaleilla, sillä isoimmat syöttökukot nokkivat taustalla, johon edes tavallisen broilerin vastuullinen asema ei kykene vaikuttamaan.
Poliittinen muutos parempaan lienee mahdollinen ainoastaan samassa mittasuhteessa kuin onnistuminen saada loton päävoitto.
Kun jopa mninisterien tasolla osoitetaan fanaattisuutta oman linjan suhteen, niin on todennäköistä ettei ruohonjuuritason kansanedustaja ole kuin hallituksen nukketeatterin korkeapalkkainen sätkynukke.
Kotka on pieni kaupunki, mutta luulisi, että tämänkin sopen äänestäjillä olisi sen verrab valveutunutta järkeä ettei kerta toisensa jälkeen sorru vaalipuheiden herkistämäksi uhriksi.
Mielestäni kotkalaisillakin on edessään, jälleen kerran valinta antaako äänensä broilerille, joka ei ole saanut mitään aikaiseksi, tai broilerille, joka on saanut vain pahaa aikaiseksi, vai löytyiskö sentään joku untuvikko, jolla löytyisi enemmän tuoreutta veressään kuin vanhoilla syöttökukoilla.
Kiireessä
Jarztsu miksi et kirjoita Kervisestä ja puolusta yksilönoikeutta.
Rahakeräys Kerviselle jäi torsoksi
31.8.2012 17:00
Kotkan kaupunginvaltuutetun Arto Hirvosen loppukeväästä Suomi24-palstalla käyntiin laittaman rahakeräyksen rikostutkinta keskeytettiin.
Keräyksellään Hirvonen haki rahallista tukea oikeudessa maksumieheksi joutuneelle Kotkan entiselle museomestarille Asko Kerviselle.
Rikosylikomisario Bengt Brinkas Kotkan poliisilaitokselta sanoo keräyksen kyllä täyttäneen rikosilmoitukseen johtaneen rahankeräysrikoksen tunnusmerkistön, mutta teon vähäisyyden vuoksi syyttäjä päätti poliisitutkinnan lopettamisesta.
– Keräyksessä käytetylle tilille ei poliisitutkinnan mukaan tullut latin latia. Edes keräyksen alkuunpanijat eivät olleet keräykseen osallistuneet, joten mitään syytä poliisitutkinnan jatkamiselle ei ollut, kertoo Brinkas.
Brinkaksen mukaan rahakeräys myös keskeytettiin heti, kun asiasta oli tehty rikosilmoitus.